Supreme Court quashes conviction for fraud and dismisses charges due to self-incrimination violation under ECHR Article 6.

Samanaikaisesti kun A oli asetettu henkilökohtaiseen konkurssiin ja hänet oli määrätty vannomaan pesäluettelo, A oli ollut syytteessä velallisen epärehellisyysrikoksista. A oli pesäluetteloa vannoessaan jättänyt ilmoittamatta osan omaisuudestaan katsoen, että hänellä oli oikeus olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen. A oli tuomittu Korkeimman oikeuden ratkaisulla KKO 2009:27 vankeusrangaistukseen törkeästä velallisen petoksesta, koska hän oli jättänyt pesäluetteloa vannoessaan omaisuuttaan ilmoittamatta.

A vaati tuomion purkamista, koska siinä oli rikottu Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan turvaamaa itsekriminointisuojaa. Korkein oikeus katsoi, että konkurssissa annettaviksi vaaditut tiedot olivat sellaisessa yhteydessä samanaikaisesti vireillä olleeseen rikosasiaan, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen asiaa koskeva oikeuskäytäntö huomioon ottaen A:lla oli pesäluetteloa vannoessaan ollut oikeus olla ilmoittamatta omaisuuttaan siltä osin kuin hänet oli tuomittu rangaistukseen törkeästä velallisen petoksesta. Päätöksestä ilmenevin perustein tuomio, jossa omaksuttu tulkinta itsekriminointisuojan sisällöstä oli ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan kanssa, purettiin ja syyte hylättiin.

(Täysistunto)

OK 31 luku 8 § 4 kohta

IhmisoikeusSop 6 artikla

KPSop 14 artikla

Hakemus

A vaati, että Korkeimman oikeuden tuomio 17.4.2009 nro 796 (KKO 2009:27) puretaan, koska se perustui ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. Tuomio oli ristiriidassa niiden periaatteiden kanssa, jotka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli vahvistanut viimeksi 21.4.2009 antamassaan Suomea koskevassa ratkaisussa ja jotka koskivat henkilön oikeutta vaieta seikoista, jotka voivat toimia näyttönä häntä vastaan vireillä olevassa rikosasiassa.

Vastaukset

Syyttäjä ja A:n konkurssipesä vaativat vastauksissaan, että A:n ylimääräinen muutoksenhakemus hylätään.

Syyttäjä totesi, että Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2009:27 oli otettu huomioon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö eikä itsekriminointisuojaa koskevaa oikeusohjetta ollut sovellettu ilmeisesti väärin. Tapaus ei ollut samanlainen kuin mistä nyt oli kysymys. A:ta vastaan vireillä olleen rikosasian ja pesäluettelon ilmoitusvelvollisuutta koskeneet seikat eivät olleet samat. Kysymys ei ollut samasta asiasta.

Konkurssipesä totesi, että konkurssivelallisen oikeus olla ilmoittamatta omaisuuttaan tuli arvioida objektiivisten kriteereiden perusteella eikä omaisuutta saanut jättää ilmoittamatta, jos objektiivisesti arvioiden velallisella ei ollut perusteltua syytä uskoa edistävänsä tuomituksi tulemistaan. A:n konkurssiasiassa salaamilla varoilla ei ollut suoraa yhteyttä samanaikaisesti vireillä olleisiin syytteisiin.

Hakemuksen käsittely Korkeimmassa oikeudessa

A:n ylimääräinen muutoksenhakemus on Korkeimman oikeuden presidentin määräyksestä ratkaistu täysistunnossa.

Täysistunnon ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

Syyte törkeästä velallisen petoksesta ja A:n vastaus

2. A vaati syytteen hylkäämistä muun muassa sillä perusteella, että samanaikaisesti pesäluettelon vannomisen aikaan häntä vastaan oli ollut vireillä syyte velallisen epärehellisyysrikoksista, joiden osalta A:n väitettiin siirtäneen varoja eri yhtiöistä itselleen tai muille yhtiöilleen. A:lla ei ollut velvollisuutta myötävaikuttaa oman syyllisyytensä selvittämiseen, ja tämän vuoksi hänellä oli ollut oikeus olla ilmoittamatta sitä omaisuutta, jonka salaamisesta velallisen petosrikoksessa oli kysymys.

Korkeimman oikeuden tuomio 17.4.2009

3. Korkein oikeus on 17.4.2009 antamassaan tuomiossa (KKO 2009:27) todennut, ettei A:lla ollut ollut oikeutta kieltäytyä antamasta syytekohdissa 1 a - 1 e tarkoitettuja tietoja pesäluetteloa vahvistaessaan sillä esittämällään perusteella, että hän olisi mainittuja tietoja antamalla joutunut myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen.

4. Korkein oikeus katsoi selvitetyksi, että A oli hankkiakseen itselleen oikeudetonta taloudellista hyötyä konkurssimenettelyssä salannut syytekohdissa 1 a, 1 b, 1 c, 1 d ja 1 e tarkoitetun omaisuuden ja, koska velallisen petoksessa oli tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä ja se oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, syyllistynyt menettelyllään törkeään velallisen petokseen.

A:n ylimääräinen muutoksenhakemus

5. A on vedonnut hakemuksensa tueksi jo oikeudenkäynnissä esittämäänsä itsekriminointisuojaan ja erityisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 21.4.2009 antamaan ratkaisuun asiassa. Ratkaisussaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi syytetyn oikeuksia loukatun, kun velallista, jonka epäiltiin antaneen ulosottoselvityksessä vääriä tietoja, oli uudessa ulosottoselvityksessä vaadittu sakon uhalla antamaan varallisuustietoja. Korkein oikeus oli päätynyt 19.12.2002 antamassaan tuomiossa (KKO 2002:116) päinvastaiseen lopputulokseen. A katsoo, että Korkeimman oikeuden tuomiosta 17.4.2009 ilmenevä tulkinta henkilön oikeudesta vaieta seikoista, jotka voivat toimia näyttönä häntä vastaan vireillä olevassa rikosasiassa, on selvästi ristiriidassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kannan kanssa.

Tuomion purkamisen edellytysten arvioinnin lähtökohdat

6. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 4 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio voidaan syytetyn eduksi purkaa, jos tuomio perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. Ylimääräistä muutoksenhakua koskevan vakiintuneen ratkaisukäytännön mukaan ilmeisesti väärästä lain soveltamisesta on yleensä kysymys tilanteessa, jossa lakia on sovellettu selvästi ja kiistattomasti väärin. Tuomion purkaminen on tällöin perinteisesti edellyttänyt, että tuomiosta ilmenevä lain soveltaminen on kiistattomasti ristiriidassa sen oikeustilan kanssa, joka vallitsi tuomion antamishetkellä.

Oikeudesta olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan

9. Kuten purettavaksi vaaditussa ratkaisussa KKO 2009:27 on todettu, rikoksesta epäilty ei ole velvollinen myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen. Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 14 artiklan 3 kappaleen g kohdan mukaan rikossyytettä tutkittaessa ketään ei saa pakottaa todistamaan itseään vastaan tai tunnustamaan syyllisyyttään. Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ei ole nimenomaista säännöstä tästä niin sanotusta itsekriminointisuojasta, mutta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevassa ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tarkoitettuihin oikeudenmukaisen rikosoikeudenkäynnin keskeisiin takeisiin kuitenkin kuuluu myös itsekriminointisuojaa koskeva periaate (esim. Murray v. Yhdistynyt kuningaskunta 8.2.1996 kohta 45 sekä Heaney ja McGuinness v. Irlanti 21.12.2000 kohta 48).

11. Itsekriminointisuojaa koskeva periaate liittyy nimenomaan rikoksesta epäillyn oikeussuojaan. Se ei siten lähtökohtaisesti tule sovellettavaksi konkurssi- tai muussa pakkotäytäntöönpanomenettelyssä. Väärien tietojen antaminen tai oikeiden tietojen salaaminen tällaisessa menettelyssä voi sellaisenaan olla rangaistavaa itsekriminointisuojaa koskevan periaatteen estämättä (Allen v. Yhdistynyt kuningaskunta 10.9.2002). Periaate voi kuitenkin tulla sovellettavaksi myös konkurssi- tai muussa insolvenssimenettelyssä, jos asianomaista henkilöä vastaan on samanaikaisesti vireillä rikossyyte ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan tarkoittamassa itsenäisessä merkityksessä.

12. Ihmisoikeustuomioistuin onkin katsonut, että itsekriminointisuojalla voi olla merkitystä myös tilanteissa, joissa rikoksesta epäiltyä vaaditaan ilmoittamaan muille kuin esitutkintaviranomaisille tietoja, joilla voi olla merkitystä vireillä tai odotettavissa olevassa rikosasiassa (Allen 10.9.2002). Oikeus olla myötävaikuttamatta oman syyllisyyden selvittämiseen koskee ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kaikenlaisia rikosasioita yksinkertaisimmista monimutkaisimpiin rikostyypistä riippumatta, eikä esimerkiksi yleinen etu voi oikeuttaa pakolla viranomaismenettelyssä saatujen tietojen käyttämistä syytetyn syyllisyyden selvittämiseen rikosoikeudenkäynnissä (ks. esim. Saunders 17.12.1996 kohta 74, Heaney ja McGuinness 21.12.2000 kohta 57 ja Bykov v. Venäjä 10.3.2009 kohta 93).

14. Itsekriminointisuojaa koskevassa ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on kuitenkin myös toisen suuntaisia ratkaisuja. Liikennevalvontaa koskevissa tapauksissa (Weh v. Itävalta 8.4.2004, O´Halloran ja Francis v. Yhdistynyt kuningaskunta 29.6.2007 ja Lückhof ja Spanner v. Itävalta 10.1.2008) on ollut kysymys ajoneuvon haltijan velvollisuudesta rangaistuksen uhalla ilmoittaa poliisille, kuka hänen hallitsemaansa autoa oli kuljettanut tiettynä ajankohtana, jolloin liikennevalvonnassa oli ilmennyt kyseisellä autolla ajetun ylinopeutta. Tällaisen ilmoittamisvelvollisuuden ei ole katsottu merkinneen ihmisoikeusloukkausta. Nämä ratkaisut kuitenkin rajoittuvat koskemaan sanottua liikennevalvontaan liittyvää erityistilannetta. Tähän tapausryhmään liittyvistä ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista ei edellä mainittu muu ratkaisukäytäntö huomioon ottaen voida tehdä luotettavia johtopäätöksiä arvioitaessa muita tilanteita.

Johtopäätökset ihmisoikeustuomioistuimen tulkintakäytännöstä

16. Itsekriminointisuoja voi tulla esille monenlaisissa tilanteissa eikä mainittu periaate ole kaikissa suhteissa ehdoton. Niin kuin Korkein oikeuskin on hakemuksen kohteena olevassa ratkaisussaan todennut, itsekriminointisuojaa koskevan periaatteen sisältö ja merkitys ei ole kaikissa soveltamistilanteissa tarkasti jäsentynyt eivätkä sen vaikutukset ole kaikissa tilanteissa samanlaisia. Ihmisoikeustuomioistuimen itsekriminointisuojaan liittyvä tulkintakäytäntö ei myöskään näytä olleen sisällöltään kaikilta osin johdonmukaista.

18. Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä huomiota on kiinnitetty paitsi epäillyltä vaadittavien tietojen ja rikosasian väliseen asialliseen yhteyteen myös siihen, minkä laatuisella ja asteisella pakolla tietoja on vaadittu, millaisia prosessuaalisia oikeusturvatakeita menettelyyn liittyy ja miten saatuja tietoja käytetään. Sitä vastoin merkitystä ei ole sillä, minkälaisilla yleiseen etuun - esimerkiksi pakkotäytännön tehokkuuteen - liittyvillä perusteilla tarvetta tietojen hankintaan pakkokeinoin voidaan perustella.

Velallisen epärehellisyysrikoksia koskevan syytteen ja konkurssissa ilmoitettavien tietojen välisestä yhteydestä

19. A on ollut henkilökohtaisessa konkurssissaan pesäluetteloa vannoessaan lähtökohtaisesti ilmoitusvelvollinen niistä yhtiöistä ja Kulosaaren kiinteistöstä sekä purjeveneestä, joita hakemuksen kohteena olevan ratkaisun syytekohdissa 1 a - 1 e on mainittu. Tietojen antaminen konkurssissa on vuonna 1997 tapahtunut painostusvankeuden uhalla, joten tietojen antamiseen on liittynyt pakkoa. Selvää on myös, ettei tietojen käyttämiselle todisteena vireillä olleessa rikosasiassa ole ollut lainsäädännöllistä taikka vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön perustunutta estettä.

20. Sen arvioimiseksi, onko A:lla itsekriminointisuojaan vedoten ollut oikeus kieltäytyä ilmoittamasta omaisuutta konkurssissa, on edellä todetun ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella merkityksellistä, millainen yhteys konkurssissa annettaviksi vaadituilla tiedoilla on ollut samanaikaisesti vireillä olleeseen syytteeseen velallisen epärehellisyydestä.

21. Korkein oikeus ei ole purettavaksi vaaditussa tuomiossaan yksityiskohtaisesti arvioinut sanottua yhteyttä. A ei ole hakemuksessaan kiistänyt hovioikeuden tässä suhteessa tekemiä arvioita. Sen vuoksi Korkein oikeus tukeutuu tältä osin hovioikeuden tapauksen tosiseikoista tekemiin arvioihin.

Syytekohta 1 a - V Foundation (V)

22. Asiassa on riidatonta, että A oli yhdessä erään toisen henkilön kanssa ollut E -konserniin kuuluneiden F Oy:n, G Oy:n, H Oy:n ja I Oy:n tosiasiallinen omistaja ja määräysvallan käyttäjä. Näiden yhtiöiden omistamat Interbank Osakepankin osakkeet oli keväällä 1993 myyty noin 74 miljoonan markan kauppahinnalla. Kauppahinnasta puolet eli noin 37 miljoonaa markkaa oli tullut A:n määräysvaltaan ja hän oli siirtänyt rahat omalle pankkitililleen Sveitsiin. Varoista oli kesäkuussa 1993 palautunut Suomeen noin 15 miljoonaa markkaa. Nämäkin varat oli sittemmin siirretty takaisin ulkomaille A:n määräysvallassa olleisiin yhtiöihin. Syksyllä 1997 vireillä ollut syyte ei ollut kuitenkaan koskenut tähän 15 miljoonaan markkaan liittyneitä siirtoja.

23. Syksyllä 1997 vireillä ollut syyte koski muun ohella 9.9.1993 ja 6.10.1993 tehtyjä velallisen epärehellisyysrikoksia, joilla Interbank Osakepankin osakkeiden myynnistä edellä todetun noin 15 miljoonan markan lisäksi saadut noin 22 miljoonan markan suuruiset varat oli siirretty mainituista yhtiöistä ilman hyväksyttävää syytä N Ltd -yhtiöön Guernseylle. Purettavaksi vaaditun tuomion käsittävän rikosasian esitutkinnassa oli selvinnyt, että A oli edelleen siirtänyt nämä varat V:hen määräysvallassaan olleen M Ltd:n ja L:n sekä erään ulkomaalaisen väliyhtiön kautta. Hovioikeus on todennut, että vaikka oli ilmeistä, että syksyllä 1993 Guernseylle siirretyt varat olivat osittain sekoittuneet niiden tuottoihin ja A:n muuhun varallisuuteen, V:n hallinnassa konkurssin alkaessa olevat varat olivat kuitenkin ainakin osaksi niitä varoja, joita syyte velallisen epärehellisyydestä koski.

Syytekohta 1 b - X Holdings S.A. (X)

24. A oli vuoden 1992 syyskuussa bb Oy:n hallituksen varsinaisena jäsenenä ja toimitusjohtajana sekä yhtiön omistajana yhdessä erään toisen henkilön kanssa luovuttanut bb Oy:n omistamat osto-optiot P Oy:lle, jolle oli sittemmin maksettu osto-optioille kertynyt 27 miljoonaa markkaa. Luovutuksesta laaditun kauppakirjan mukaan bb Oy olisi myynyt optiot P Oy:lle 2 202 000 markan kauppahinnasta. Syksyllä 1997 A:lle oli vaadittu rangaistusta velallisen epärehellisyydestä sen vuoksi, että varojen luovuttaminen oli aiheuttanut osto-optioiden luovuttajana olleen yhtiön maksukyvyttömäksi tulemisen.

25. Y Oy:n osakkeet A:n lukuun omistanut yksityishenkilö oli 1.3.1995 myynyt osakkeet J Limited -nimiselle yhtiölle ja tämä yhtiö oli taas 19.12.1995 myynyt osakkeet K Limited -nimiselle yhtiölle. K oli myynyt osakkeet edelleen 18.8.1997 ja 8.9.1997 X:lle. J, K ja X olivat A:n määräysvallassa olleita yhtiöitä. Y Oy:n osakepääomaa oli 2.4.1993 korotettu 15 000 markasta 915 000 markaksi ja myöhemmin vielä 965 000 markaksi. A oli asiassa väittänyt, että Y Oy:n osakepääomaan ja sen korotuksiin käytetyt varat olivat peräisin P Oy:lle maksetuista osto-optioille kertyneistä varoista. Hovioikeuden toteaman mukaan asiassa esitetty selvitys tuki sitä, että osakepääoman korottamiseen käytetyt varat olivat ainakin osaksi olleet peräisin osto-optioista saaduista 27 miljoonasta markasta. Hovioikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että Y Oy:n osakekannan hankkimiseen ja osakepääoman korottamiseen käytetyt varat olisivat peräisin muista kuin A:n väittämistä varoista.

Syytekohta 1 c - Z Properties (Z) ja Kulosaaren kiinteistö

26. A:n määräysvallassa ollut Z oli 6.8.1993 ostanut Kulosaaren kiinteistön. Varat kiinteistön ostoon olivat tulleet Z:lle Interbank Osakepankin osakkeiden myynnistä saaduista varoista. Ne olivat peräisin 22 kohdassa mainituista 15 miljoonan markan osasta kauppahintaa. Varat oli siirretty F Oy:n, G Oy:n, cc:n, dd:n ja M:n kautta Z:aan 2.8.1993 eli ennen niitä 9.9.1993 ja 6.10.1993 tapahtuneita varojen siirtoja, joista syksyllä 1997 vireillä olleessa syytteessä oli kysymys.

Syytekohta 1 d - Purjevene

27. A oli Kiinteistösijoitus Oy:n toimitusjohtajana luovuttanut yhtiön käyttöomaisuuden 16.12.1992 päivätyllä kauppakirjalla bb Oy:lle. Syyttäjä vaati kaupan johdosta A:lle syksyllä 1997 rangaistusta velallisen epärehellisyydestä, koska kauppa oli ollut alihintainen pahentaen kiinteistösijoitusyhtiön maksukyvyttömyyttä. Kauppa oli käsittänyt myös purjeveneen, joka oli mainittu A:ta vastaan vireillä olleen syytteen perusteissa.

28. Purjeveneen omistus oli edelleen siirtynyt 9.9.1993 A:n määräysvallassa olleelle Z:lle. Z oli kauppakirjojen mukaan juuri ennen A:n asettamista konkurssiin luovuttanut purjeveneen eräälle yhtiölle. Hovioikeus on kuitenkin katsonut, että luovutusta ei ole voitu tehdä ennen A:n asettamista konkurssiin vaan kauppakirja oli päivätty todellista aikaisemmaksi.

Syytekohta 1 e - Å Investment S.A. (Å)

29. Å:lla oli ollut 31.10.1997 rahavaroja kaikkiaan 100 319,88 dollaria. Edelleen Å:lla oli ollut eräitä rahasto-osuuksia, jotka oli hankittu A:n henkilökohtaiselta tililtä 3.9.1997 ja 29.9.1997 nostetuilla varoilla. Rahat olivat peräisin Roosa Trustista tai Pirogue Trustista. Hovioikeus on pitänyt mahdollisena, että rahasto-osuuksien hankintaan käytetyt varat olivat saattaneet olla peräisin syytekohdassa 1 a todetuista N Ltd:hen siirretyistä varoista, joiden osalta A oli syksyllä 1997 syytteessä velallisen epärehellisyydestä. Hovioikeuden mukaan asiassa oli joka tapauksessa jäänyt näyttämättä, että Å:n nimissä olleiden rahasto-osuuksien hankintaan käytetyt varat olisivat olleet peräisin muista kuin syytekohdassa 1 a mainituista 22 miljoonan markan määräisistä varoista.

Korkeimman oikeuden johtopäätökset syytteen ja konkurssissa vaadittujen tietojen yhteydestä

30. Edellä selostetulla tavalla syytekohdissa 1 a, 1 b ja 1 e mainituissa yhtiöissä on ollut sellaisia varoja, joiden osalta A on ollut samanaikaisesti syytteessä velallisen epärehellisyydestä. Omaisuuden ilmoittamisella konkurssissa olisi siten saattanut olla merkitystä vireillä olleessa rikosasiassa. A ei ole voinut sulkea pois sitä mahdollisuutta, että tiedot olisivat merkityksellisiä hänen syyllisyytensä arvioimisen kannalta.

31. Syytekohdassa 1 d mainittu purjevene oli liittynyt pesäluettelon vahvistamisen aikaan vireillä olleeseen velallisen epärehellisyyssyytteeseen siten, että purjevene oli ollut yksi käyttöomaisuuteen kuulunut esine, jonka osalta kaupan oli väitetty tapahtuneen alihintaan. Vaikka syyteasiassa kyse on ollut siitä, oliko käyttöomaisuuden kauppa ollut alihintainen vai ei, purjevenettä koskevilla tiedoilla olisi voinut olla merkitystä vireillä olleessa rikosasiassa. A ei tältäkään osin ole voinut sulkea pois tätä mahdollisuutta.

32. Syytekohdassa 1 c tarkoitettuun Z -yhtiöön ei ole siirretty niitä varoja, joiden osalta A on ollut syytteessä velallisen epärehellisyydestä. Syytekohdassa mainittu Kulosaaren kiinteistö on hankittu varoilla, jotka ovat peräisin kohdassa 22 mainituista 15 miljoonan markan osuudesta Interbank Osakepankin osakkeiden kauppahintaa. Näin ollen kiinteistön hankkimiseen ei ole käytetty syytteessä tarkoitettuja varoja. Konkurssissa Z:sta ja Kulosaaren kiinteistöstä annettavilla tiedoilla ei tällä perusteella olisi ollut merkitystä velallisen epärehellisyyttä koskevan syytteen käsittämässä rikosasiassa.

33. Kiinteistön ostoon käytetyt varat ovat kuitenkin edellä todetuin tavoin olleet peräisin samasta Interbank Osakepankin osakkeiden kaupasta kuin syytteessä tarkoitetut varat. Ne on siirretty vastaavin tavoin A:n määräysvallassa oleviin eri ulkomaisiin yhtiöihin ja sitä kautta Z:aan, joka on ollut yksi näistä yhtiöistä. Syytettä käräjäoikeudessa käsiteltäessä syyttäjä on syytettä tukevana näyttönä nimenomaisesti vedonnut näiden 15 miljoonan markan varojen siirtoihin katsoen niiden osaltaan osoittavan A:n tarkoitusta siirtää syytteenkin tarkoittamat varat perusteettomasti omaan hallintaansa. Tähän nähden Korkein oikeus katsoo, ettei A ole omaisuuttaan konkurssissa ilmoittaessaan voinut sulkea pois sitä mahdollisuutta, että Z:aa ja Kulosaaren kiinteistöä koskevilla tiedoilla olisi merkitystä velallisen epärehellisyyttä koskevassa rikosasiassa.

Purkuedellytysten arviointi tässä tapauksessa

35. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella voidaan nyttemmin pitää selvänä, että A:n velvoittaminen antamaan konkurssissa syytekohdissa 1 a, 1 b, 1 d ja 1 e tarkoitettua omaisuutta koskevia tietoja olisi merkinnyt sitä, että hän olisi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan vastaisesti painostusvankeuden uhalla joutunut myötävaikuttamaan syyllisyytensä selvittämiseen. Myös syytekohdan 1 c tietojen ilmoittamisella olisi välillisesti ollut tällainen vaikutus, koska näin annetut tiedot olisivat näyttönä tukeneet syyttäjän esittämää taustaselitystä niille teoille, joista A:ta samanaikaisesti syytettiin. A:lla on näin ollen ollut oikeus kieltäytyä ilmoittamasta pesäluetteloa vannoessaan syytekohdissa 1 a - 1 e mainittua omaisuutta.

36. Korkeimman oikeuden purettavaksi vaaditussa tuomiossa itsekriminointisuojan sisältöä ei ole tulkittu silloin tunnetun ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön valossa sillä tavoin ilmeisesti väärin kuin edellä 6 kohdassa todetun mukaisesti yleensä edellytetään. Nyttemmin täsmentyneen oikeuskäytännön perusteella arvioituna Korkeimman oikeuden omaksuma tulkinta on kuitenkin ristiriidassa ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa. A on purettavaksi vaaditulla tuomiolla tuomittu vankeusrangaistukseen ja velvoitettu suorittamaan vahingonkorvausta eikä tuomiota ole vielä pantu täytäntöön. Koska nämä ihmisoikeussopimuksen vastaisesta lain soveltamisesta johtuvat seuraukset ovat vielä estettävissä purkamalla tuomio, siihen on painavat perusteet.

37. Korkein oikeus harkitsee näissä olosuhteissa oikeaksi oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 4 kohdan nojalla purkaa hakemuksen kohteena olevan tuomion siltä osin kuin A:n on katsottu syyllistyneen törkeään velallisen petokseen.

38. Edellä selostetulla tavalla A:lla on ollut oikeus kieltäytyä ilmoittamasta pesäluetteloa vannoessaan syytekohdissa 1 a - 1 e mainittua omaisuutta. Sen vuoksi hän ei ole syyllistynyt törkeään velallisen petokseen jättäessään pesäluetteloa vannoessaan ilmoittamatta näissä syytekohdissa mainitun omaisuuden.

39. Koska A ei ole syyllistynyt rangaistavaan menettelyyn syytekohtien 1 a - 1 e osalta, hän ei ole velvollinen korvaamaan konkurssipesälle näihin syytekohtiin perustuvia vahinkoja. Sen sijaan siltä osin kuin Korkein oikeus on vahvistanut tuomiollaan 17.4.2009 konkurssipesään kuuluviksi U Foundation hallussa olleet varat, T Ltd:n hallussa olleet varat sekä S Ltd:n hallussa olleet varat, perusteita Korkeimman oikeuden tuomion purkamiseen ei ole. Konkurssipesän vahvistamisvaatimuksen hyväksyminen ei ole riippuvainen törkeää velallisen petosta koskevan syytteen menestymisestä.

Päätöslauselma

Korkeimman oikeuden tuomio 17.4.2009 nro 796 puretaan siltä osin kuin A on tuomittu rangaistukseen törkeästä velallisen petoksesta (syytekohdat 1 a - 1 e).

A:ta koskeva syyte (syytekohdat 1 a - 1 e) törkeästä velallisen petoksesta (tekoaika 17.12.1997) hylätään ja hänet vapautetaan tuomitusta rangaistuksesta.

A vapautetaan suorittamasta konkurssipesälle tuomittuja syytekohtiin 1 a ja 1 e perustuvia vahingonkorvauksia 2 089 662,74 Yhdysvaltain dollaria, 3 006 754,91 Saksan markkaa ja 100 319,88 Yhdysvaltain dollaria.

Siltä osin kuin Korkein oikeus on tuomiossaan 17.4.2009 vahvistanut konkurssipesään kuuluvan U:n Foundationin hallussa olleet varat 1 187 981,63 euroa tuottoineen, T Ltd:n hallussa olleet varat 266 095,76 Yhdysvaltain dollaria tuottoineen ja S Ltd:n hallussa olleet varat 1 291 086 Yhdysvaltain dollaria tuottoineen, Korkeimman oikeuden tuomiota 17.4.2009 ei pureta.

Täysistunnossa asian ovat ratkaisseet presidentti Pauliine Koskelo sekä oikeusneuvokset Gustaf Möller, Gustav Bygglin, Pasi Aarnio, Juha Häyhä, Hannu Rajalahti, Ilkka Rautio, Timo Esko, Soile Poutiainen, Marjut Jokela, Jukka Sippo ja Jorma Rudanko. Esittelijä Timo Ojala.

---

[SV]

Samtidigt som A hade försatts i personlig konkurs och hade ålagts att bestyrka boförteckningen hade han stått under åtal för oredlighet som gäldenär. När A bestyrkte boförteckningen hade han underlåtit att uppge en del av sin egendom, eftersom han ansåg att han hade rätt att låta bli att medverka till utredningen av sin egen skuld. Genom Högsta domstolens avgörande HD 2009:27 hade A dömts till fängelsestraff för grovt gäldenärsbedrägeri, eftersom han när han bestyrkte boförteckningen hade låtit bli att uppge en del av sin egendom.

A yrkade att domen skulle återbrytas, eftersom den innebar ett brott mot den rätt att inte behöva belasta sig själv som följer av artikel 6 i europeiska människorättskonventionen (skydd mot s.k. självinkriminering). Högsta domstolen ansåg att de upplysningar som krävdes i konkursen stod i sådant samband med den samtidigt anhängiga straffprocessen att A med beaktande av Europeiska människorättsdomstolens rättspraxis hade haft rätt när han bestyrkte boförteckningen att låta bli att uppge egendom till den del han hade blivit dömd till straff för grovt gäldenärsbedrägeri. På de grunder som framgår av beslutet återbröts domen i vilken tolkningen av skyddet mot självinkriminering stod i strid med artikel 6 i europeiska människorättskonventionen, och åtalet förkastades.

RB 31 kap 8 § 4 punkten

Europeiska konventionen om mänskliga rättigheter 6 art

FN-konventionen om medborgerliga och politiska rättigheter 14 art