Supreme Court dismisses prosecution for a court member who used pre-trial observations not presented at trial.

Kysymys siitä, oliko käräjäoikeuden lautamies rikkonut virkavelvollisuutensa, kun hän oli

- osallistunut rikosasian käsittelemiseen, vaikka hän oli ennen asian vireilletuloa ottanut kantaa rikoksesta epäillyn menettelyn lainvastaisuuteen, ja

- perustanut asiassa ratkaisunsa erään seikan osalta siitä oikeudenkäynnin ulkopuolella tekemäänsä havaintoon.

RL 40 luku 9 § 1 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Rangaistusvaatimus Helsingin hovioikeudessa

1. A oli osallistunut käräjäoikeuden lautamiehenä syyllisyyskysymystä kosken

2. Tuomion perusteluina oli nojauduttu A:n edellä mainitussa tapaamisessa ja näin ollen ennen oikeudenkäyntiä tekemiin havaintoihin oikeudenkäynnissä keskeisenä kysymyksenä olleesta B:n henkisestä toimintakyvystä ja asennoitumisesta eläkkeelle jäämiseen. A:n havainnot eivät olleet olleet esillä käräjäoikeuden pääkäsittelyssä. Syytteen hylkäävä ratkaisu oli siten perustunut todistusaineistoon, johon asianosaiset eivät olleet vedonneet ja jonka osalta asianosaisilla ei ollut ollut mahdollisuutta lausua ja joka ei ollut ollut näyttöarvoltaan asianmukaisella tavalla tuomioistuimen arvioitavana. Näin ollen A oli oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 2 §:ssä säädetyn oikeudenkäynnin välittömyysperiaatteen vastaisesti käyttänyt asian näyttöratkaisun perusteena omia havaintojaan edellä mainituin tavoin.

Käräjäoikeuden tuomio oli Helsingin hovioikeuden 19.6.2006 antamalla päätöksellä kumottu ja asia oli palautettu käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Palauttaminen oli ollut omiaan aiheuttamaan lisäkustannuksia ja viivyttämään ratkaisun saamista asiassa.

Ottaen huomioon edellä esitetyt seikat A:n toiminnassa kokonaisuudessaan ei ollut kysymys vain muodollisten menettelysäännösten teknisluonteisesta syrjäytymisestä, vaan A oli menetellyt olennaisesti vastoin sitä, mitä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset tuomarilta edellyttivät. Hänen menettelynsä oli omiaan vakavasti heikentämään luottamusta lainkäytön asianmukaisuuteen. Tämän vuoksi A:n tekoa ei voitu pitää rikoslain 40 luvun 9 §:ssä tarkoitetulla tavalla vähäisenä. Koska rikos osoitti A:n ilmeisen sopimattomaksi lautamiehen tehtävään, syyttäjä vaati, että A tuomitaan sakkorangaistuksen lisäksi rikoslain 40 luvun 9 §:n 2 momentin nojalla viralta pantavaksi.

Vastaus

A kiisti syytteen ja vaati sen hylkäämistä. A ei ollut aiemmin osallistunut C:n petosjutun käsittelyyn, joten häneen ei voitu soveltaa oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 2 momentin mukaista tuomarin ennakkoasennetta koskevaa esteellisyysperustetta. Luvun 7 §:n 3 momentin mukainen tuomarin yleinen esteellisyysperuste virkavelvollisuuden sisältöä koskevana säännöksenä oli tulkinnanvarainen eikä se toteennäytettynäkään rikosoikeudellinen täsmällisyysvaatimus huomioon ottaen voinut aiheuttaa lautamiehelle rikosperusteista vastuuta. Muutoinkaan tuomarilla ei ollut erityistä selvitysvelvollisuutta mahdollisten esteellisyysperusteiden suhteen.

Toisin kuin syytteessä esitettiin, A ei ollut erään pesäpalloseuran asioiden hoitoon liittyneessä tapaamisessa syyskuussa 2003 lausunut julkisesti kantaansa sittemmin Porvoon käräjäoikeudessa vireille tulleeseen C:tä koskeneeseen syyteasiaan sellaisella tavalla, että A:ta olisi pidettävä esteellisenä käsittelemään sanottua asiaa lautamiehenä. Mainittu tilaisuus ei ollut edes juolahtanut A:n mieleen käsittelyn missään vaiheessa käräjäoikeudessa. Keskusteluun osallistunut F oli soittanut hänelle vuoden 2005 syksyllä ja kertonut, että C:tä vastaan oli nostettu syyte Porvoon käräjäoikeudessa, mihin A ei ollut reagoinut.

Hovioikeuden tuomio 25.1.2007

Rikoslain 3 luvun 1 §:ään sisältyy myös perustuslain 8 §:ssä mainittu rikosoikeudellinen laillisuusperiaate, jonka mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi. Tästä periaatteesta on katsottu johtuvan, että rangaistava käyttäytyminen tulisi laissa kuvata mahdollisimman täsmällisesti. Virkavelvollisuuden rikkomisesta tuomitseminen edellyttää, että virkatoiminnassa noudatettavan, säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuuden sisältö on selvästi ja yksiselitteisesti määriteltävissä.

Helsingin hovioikeus oli 19.6.2006 antamallaan päätöksellä virallisen syyttäjän ja B:n valituksesta kumonnut ja poistanut käräjäoikeuden 8.12.2005 antaman tuomion ja palauttanut asian käräjäoikeuteen.

Hovioikeus katsoi todistaja F:n ja A:n kertomusten perusteella selvitetyksi, että asia oli tullut esille vielä syksyllä 2005 puhelinkeskustelussa, jossa F oli ilmoittanut voittaneensa syksyllä 2003 ehdottamansa leikkimielisen vedon. A:n mieleen oli siten ennen oikeudenkäyntiä palautettu syksyllä 2003 käyty keskustelu. A oli lisäksi tavannut B:n X Oy:n asiakastilaisuudessa osakekaupan jälkeen ja tehnyt B:n kanssa keskustellessaan havaintoja hänen päätöksentekokyvystään sekä päätelmiä B:n asennoitumisesta eläkkeelle jäämiseen, minkä A oli tuonut ilmi kirjallisesti laatimassaan muistiossa päätösneuvotteluissa käräjäoikeuden pääkäsittelyä seuranneena aamuna.

Hovioikeus katsoi, että A oli syytteessä mainitulla tavalla tahallaan rikkonut oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 1 §:n 1 momenttiin ja 7 §:n 3 momenttiin perustuvan virkavelvollisuutensa. A oli etukäteen ottanut vastaajan syyllisyyteen kantaa sillä tavalla ja sellaisissa olosuhteissa, että hänen oli täytynyt ymmärtää, että hän menettelyllään oli antanut perustellun aiheen epäillä puolueettomuuttaan C:tä vastaan nostetun syytteen käsittelyssä. Lisäksi hän oli tahallaan rikkonut oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 2 §:ään perustuvan virkavelvollisuutensa perustamalla ratkaisunsa välittömyysperiaatteen vastaisesti asiaa koskeviin oikeudenkäyntiaineistoon kuulumattomiin omiin tietoihinsa, jotka eivät olleet olleet pääkäsittelyssä esillä.

Hovioikeus lausui, että kysymys oli ollut asianosaisen keskeisestä oikeudenkäyntimenettelyä koskevasta oikeudesta, jolla turvataan asianosaisen mahdollisuutta kuulustuttaa todistajia ja lausua kantansa kaikkeen hänen asiaansa koskevaan todisteluun sekä siitä, ettei asian käsittelemiseen osallistuvalla tuomarilla ole asiaa koskevaa ennakkoasennetta. A:n toiminta kokonaisuudessaan oli horjuttanut oikeudenhoidon uskottavuutta ja ollut omiaan vakavasti heikentämään luottamusta lainkäytön asianmukaisuuteen. Lisäksi asian palauttaminen oli aiheuttanut lisäkustannuksia ja viivyttänyt ratkaisun saamista asiassa. Tämän vuoksi A:n tekoa ei voitu pitää rikoslain 40 luvun 9 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla kokonaisuutena arvostellen vähäisenä.

Edellä mainitulla menettelyllään A oli olennaisesti rikkonut virkavelvollisuutensa ja rikos osoitti hänet ilmeisen sopimattomaksi lautamiehen tehtävään.

Hovioikeus tuomitsi A:n virkavelvollisuuden rikkomisesta sakkorangaistukseen ja vapautettavaksi lautamiehen tehtävästään.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Risto Jalanko, Marjatta Möller ja Päivi Saukonoja.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A vaati valituksessaan hovioikeuden tuomion kumoamista ja syytteen hylkäämistä. A pyysi, että Korkein oikeus toimittaa asiassa suullisen käsittelyn.

Valtionsyyttäjä ja B vastasivat valitukseen vaatien sen hylkäämistä.

Suullinen käsittely

Korkein oikeus toimitti asiassa suullisen käsittelyn 14.12.2007.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

A:n syyksi hovioikeudessa luettu rikos

1. A on tuomittu hovioikeudessa syytteen mukaisesti rangaistukseen rikoslain 40 luvun 9 §:n 1 momentin nojalla virkavelvollisuuden rikkomisesta. Hovioikeus on lukenut A:n syyksi sen, että hän oli Porvoon käräjäoikeudessa osallistunut käräjäoikeuden lautamiehenä törkeää petosta koskeneen rikosasian käsittelemiseen ja ratkaisemiseen, vaikka hän oli ottanut etukäteen asiassa vastaajana olleen henkilön syyllisyyteen kantaa sillä tavalla ja sellaisissa olosuhteissa, että hänen oli täytynyt ymmärtää antaneensa menettelyllään perustellun aiheen epäillä puolueettomuuttaan asian käsittelyssä. Lisäksi A oli perustanut ratkaisunsa asiassa niin kutsutun välittömyysperiaatteen vastaisesti asiaa koskeviin omiin tietoihinsa, jotka eivät olleet olleet oikeudenkäynnissä esillä.

Kysymys virkavelvollisuuden määrittelystä rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen kannalta

2. Rikoslain 40 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan virkamies tuomitaan virkavelvollisuuden rikkomisesta, jos hän virkaansa toimittaessaan tahallaan rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen.

3. A:n syyksi luetun ensiksi mainitun menettelyn osalta hänen virkavelvollisuutensa sisältö perustuu oikeudenkäymiskaaren 13 luvun tuomarin esteellisyyttä koskeviin säännöksiin. Luvun 1 §:n 1 momentin mukaan tuomari ei saa käsitellä asiaa, jos hän on sanotussa luvussa tarkoitetuin tavoin esteellinen. Luvun 2 §:n 1 momentin mukaisesti tuomarin esteellisyyttä koskevia säännöksiä sovelletaan lautamieheen. Luvun 7 §:n 2 momentin mukaan tuomari on esteellinen käsittelemään samaa asiaa tai sen osaa uudelleen samassa tuomioistuimessa, jos on perusteltua aihetta epäillä hänellä olevan asiaan ennakkoasenne hänen asiassa tekemänsä ratkaisun tai muun erityisen syyn vuoksi. Saman pykälän 3 momentin mukaan tuomari on esteellinen myös, jos jokin oikeudenkäymiskaaren 13 luvussa tarkoitettuun seikkaan rinnastettava seikka antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa.

4. A:n valituksen johdosta asiassa on perustuslain 8 §:ään ja rikoslain 3 luvun 1 §:ään perustuvan rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen kannalta kysymys siitä, onko A:n menettely niin selvästi oikeudenkäymiskaaren 13 luvun edellä mainittujen esteellisyyssäännösten vastaista, että hänen menettelyään voidaan pitää rangaistavana virkavelvollisuuden rikkomisena.

5. Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 1 §:n 1 momentissa säädetystä kiellosta käsitellä ja ratkaista asiaa esteellisenä johtuu, että tuomarin ja siten myös lautamiehen virkavelvollisuuteen kuuluu oma-aloitteisestikin harkita, onko hän asiassa esteellinen, ja vetäytyä asian käsittelystä, jos hän havaitsee itsensä esteelliseksi. Luvun 9 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuin voi myös omasta aloitteestaan ottaa ratkaistavakseen kysymyksen esteellisyydestä. Luvun 7 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettuna perusteena epäilyn syntymiselle tuomarin ennakkoasenteesta voidaan pitää esimerkiksi sitä, että tuomari on saanut oikeudenkäynnin ulkopuolella asiaa koskevia tietoja taikka hän on ennen asian vireilletuloa ottanut asian ratkaisuun kantaa, niin kuin lain esitöissäkin on katsottu (HE 78/2000 vp s. 42).

6. Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 3 momentti on tuomarin esteellisyyttä koskeva yleissäännös, joka jättää esteellisyysarvioinnin yksityiskohdiltaan tapauskohtaisen harkinnan varaan. Siitä ei kuitenkaan seuraa, etteikö säännös voisi tulla sovellettavaksi rangaistavaa käyttäytymistä määrittelevänä normina. Sanottu säännös, joka sellaisenaan koskee myös käräjäoikeuden lautamiestä, sekä luvun 1 §:n 1 momentin säännös määrittelevät lautamiehen virkavelvollisuuden esteellisyyttään koskevassa harkinnassa laillisuusperiaatteen edellyttämällä täsmällisyydellä ja siten säännösten noudattamatta jättämiseen voi liittyä rikosoikeudellinen vastuu.

Esteellisyyteen perustuva virkavelvollisuuden rikkominen

Tapahtumia koskevat kertomukset

7. A on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että hän oli ollut syksyllä 2003 X Oy:n tiloissa erään pesäpalloseuran kokouksessa yhdessä F:n, H:n ja J:n kanssa. A ei ole muistanut, oliko G ollut paikalla, mutta on epäillyt sitä, koska G ei ollut ollut mitenkään mukana seuran toiminnassa. Kokouksessa F oli tuonut esille C:n ja B:n riitelyn jossakin asiassa. A ei ollut tuntenut tällaista asiaa eikä se ollut häntä kiinnostanut. A ei ollut uskonut asian olemassaoloon. Koska A oli pitänyt F:n mainintaa juoruiluna, hän oli keskeyttänyt asiasta keskustelun nopeasti. Keskustelussa ei ollut tullut esiin, että joku olisi mahdollisesti syyllistynyt rikokseen tai että jokin asia olisi ollut poliisitutkinnassa.

9. F on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että hän oli syksyllä 2003 tavannut A:n pesäpalloseuran asioihin liittyen X Oy:n tiloissa. Tapaaminen oli tapahtunut päivällä ja paikalla oli ollut lisäksi yhtiön palveluksessa ollut G. F:n aloitteesta C:n ja B:n välinen asia oli tullut keskustelussa esille, koska nämä olivat heidän kaikkien tuntemia henkilöitä. F oli ilmaissut kantanaan, ettei C:n yrityskauppa voinut olla oikein, koska kauppa oli tehty niin nopealla aikataululla. Tämä oli perustunut siihen, että F, saatuaan keväällä 2002 sanotun yrityksen syntymäpäivätilaisuudessa tiedon B:n ja C:n välisestä yrityskaupasta, oli vain muutama päivä sen jälkeen saanut tiedon siitä, että C oli myynyt yrityksen ulkopuoliselle. Keskustelussa A oli ollut eri mieltä ja ilmaissut käsityksenään, että liike-elämässä kauppaa voitiin tehdä nopeassakin tahdissa ja siinä suhteessa lyhyetkin varoitusajat olivat mahdollisia. A ei ollut uskonut, että asia johtaisi mihinkään.

10. F:n kertomuksen mukaan hänellä ja A:lla ei ollut ollut mitään tietoa kaupan sisällöstä ja keskustelu olikin ollut leikkimielistä ja liikkunut vain tunnepohjalla. F:n ehdottama vedonlyönti oli koskenut pelkästään sitä, miten asiassa tulisi käymään, kun asia aikanaan menisi oikeuteen, ja panoksena oli ollut lounas taikka alkoholipullo. Keskustelussa ei ollut ollut puhetta siitä, olisiko C syyllistynyt johonkin rikokseen. Tapaaminen oli kestänyt noin puoli tuntia ja kyseinen keskustelu oli ollut lyhyt käsittäen vain muutaman lauseen.

11. F on edelleen suullisessa käsittelyssä kertonut, että hän oli vuonna 2005 A:n kanssa käymänsä puhelun yhteydessä maininnut A:lle, että hän oli voittanut aikaisemman vedon, koska kyseinen C:n asia tulisi esille käräjäoikeudessa. Tähän A oli todennut, ettei vielä ollut tapahtunut mitään. F:ää kuultaessa on viitattu siihen, että F oli hovioikeudessa kertonut A:n vastanneen, ettei kukaan ollut voittanut tai hävinnyt ennen kuin tuomio oli julistettu ja että esitutkinnassa F oli taas kertonut ilmoittaneensa puhelussa A:lle, että C oli saanut syytteen törkeästä petoksesta, mutta muuten ei ollut puhuttu asiasta tarkemmin eikä vedonlyönnistä.

13. H ja J ovat Korkeimmassa oikeudessa yhtäpitävästi kertoneet, että pesäpalloseuran kokoukset pidettiin aina iltaisin ja yleensä X Oy:n tiloissa ja että paikalla olivat säännönmukaisesti olleet heidän lisäkseen A ja F. G, jota J ei ollut edes tuntenut, ei ollut koskaan osallistunut seuran kokouksiin. H on kertonut, että syksyllä 2003 pidetyssä kokouksessa F oli maininnut B:lle sattuneesta tapaturmasta. H:n kertomuksesta hovioikeudessa ilmenee, että F oli vuoden 2003 pesäpalloseuran kokouksessa kertonut myös B:n ja C:n välisestä asiasta.

A:n lausuma Korkeimmassa oikeudessa

14. A on kiistänyt, että hän olisi osallistunut edellä tarkoitettuun tapaamiseen F:n ja G:n kanssa ja että hän olisi näiden läsnä ollessa ilmaissut käsitystään C:n syyllisyydestä taikka millään tavalla ottanut kantaa B:n ja C:n väliseen asiaan.

Näytön arvioinnista edellä mainituilta osin

16. Edellä esitetyn perusteella Korkein oikeus katsoo, ettei ole syytä epäillä F:n ja G:n kertomusten todenperäisyyttä kysymyksessä olevasta tapaamisesta A:n kanssa syksyllä 2003 ja siinä käydystä keskustelusta. Lisäksi Korkein oikeus pitää selvitettynä, että F:n ja A:n välisessä puhelinkeskustelussa syksyllä 2005 oli palattu syksyllä 2003 käytyyn aikaisempaan keskusteluun C:n ja B:n välisestä asiasta, vaikka puhelinkeskustelun tarkka sisältö jääkin F:n ja A:n toisistaan poikkeavien kertomusten sekä F:n osittain muutettujenkin kertomusten valossa epäselväksi.

17. Korkein oikeus toteaa, että tutkintapyyntö C:hen kohdistuneessa rikosasiassa oli tehty kesällä 2003. Lisäksi A, F ja G kertomansa mukaisesti ovat pitkän aikaa tunteneet sekä toisensa että myös C:n ja B:n. Tähän nähden asiassa voidaan perustellusti päätyä katsomaan, että syksyllä 2003 tapahtuneessa tapaamisessa A, F ja G olivat tienneet, että C oli joutunut rikosepäilyn kohteeksi hänen ja B:n välisen yhtiöosuuden kaupan johdosta.

Johtopäätös

Välittömyysperiaatteen vastaiseen menettelyyn perustuva virkavelvollisuuden rikkominen

Sovellettavista säännöksistä

19. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 2 §:n mukaan tuomiossa saadaan ottaa huomioon vain se oikeudenkäyntiaineisto, joka on esitetty pääkäsittelyssä. Säännöksestä seuraa, ettei asian ratkaisua ole lupa perustaa sellaiseen aineistoon, jonka osalta asianosaisille ei ole asianmukaisesti varattu tilaisuutta tulla kuulluksi.

Tapahtumatiedot

20. Korkein oikeus toteaa asiassa riidattomaksi seuraavan. Kysymyksessä olevassa C:tä vastaan ajetussa rikosasiassa tuomio oli syntynyt äänestyksen jälkeen, jolloin A:n ja toisen lautamiehen D:n syytteen hylkäävä mielipide oli tullut käräjäoikeuden ratkaisuksi. Ratkaisu oli perustettu osaltaan myös A:n keväällä 2002 ennen oikeudenkäyntiä tekemiin henkilökohtaisiin havaintoihin B:n henkisestä toimintakyvystä ja asennoitumisesta eläkkeelle jäämiseen. B:n henkinen tila noihin aikoihin oli ollut oikeudenkäynnissä keskeinen kysymys. A:n havainnot eivät olleet olleet esillä käräjäoikeuden pääkäsittelyssä.

A:n kertomus ja muu todistelu asiassa tältä osin

21. A on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että kyseisessä rikosasiassa hänen kantansa syytteen hylkäämisestä oli perustunut oikeudenkäynnissä kuultujen kolmen todistajan kertomuksiin ja lääkärin lausuntoon ja että käräjäoikeudessa äänestettäessä A oli ilmaissut mielipiteensä sen jälkeen, kun lautamies D oli jo esittänyt kantansa syytteen hylkäämisestä. Oikeudenkäynnissä oli muodostunut keskeiseksi kysymykseksi B:n henkinen tila syytteen perusteena olleen yhtiöosuuden kaupan tekemisen aikaan. Kuitenkin vasta pääkäsittelyn jälkeisessä päätösneuvottelussa A:n mieleen oli juolahtanut se B:n päätöksentekokyvyn arviointia koskeva havainto, jonka hän oli tehnyt keväällä 2002 pidetyssä kyseisen yrityksen syntymäpäiväjuhlassa vain vähän B:n ja C:n välisen kaupan jälkeen.

22. A oli kertomansa mukaan käräjäoikeuden puheenjohtajan pyynnöstä kirjoittanut päätösneuvottelussa esittämänsä ratkaisuperustelut kirjalliseen muistioon, jonka hän oli antanut puheenjohtajalle seuraavana päivänä jatketussa päätösneuvottelussa. Muistiossaan A oli ilmaissut myös edellä tarkoitetun B:tä koskeneen havaintonsa. A on kertonut, ettei tällä tiedolla kuitenkaan ollut ollut ratkaisevaa merkitystä hänen päätösharkinnassaan, sillä hän oli tullut syytteen hylkäävään johtopäätökseen jo asiassa esitetyn muun todistelun perusteella.

23. Käräjäoikeuden puheenjohtajan kiinnitettyä huomiota siihen, että A:n yksityisen tiedon käyttämiseen tuomiossa "voi joku puuttua", A oli kertomuksensa mukaan ilmoittanut, että tieto voitiin jättää poiskin lopullisen tuomion perusteluista. A oli laatinut muistion vain luonnokseksi perustelujen kirjoittamiseksi. A ja lautamies D ovat kertoneet, että he olivat päätösneuvottelussa käydyn keskustelun perusteella olleet siinä käsityksessä, ettei A:n henkilökohtaiseen havaintoon perustuvaa tietoa otettaisi tuomion perusteluihin. Kuitenkin puheenjohtaja oli jättänyt tiedon päätösneuvottelun jälkeen laatimaansa lopulliseen tuomioon. A on kertonut, ettei käräjäoikeuden puheenjohtaja ollut kertonut, että yksityisen tiedon käyttäminen ei ollut sallittua. A ei ollut pyytänyt eikä hänelle ollut varattu tilaisuutta tarkastaa lopullisen tuomion sisältöä ennen tuomion antamista kansliassa.

24. Käräjäoikeuden puheenjohtajana toiminut E on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, ettei hän ollut jättänyt pois A:n henkilökohtaiseen havaintoon perustuvaa perustelun osaa, koska hänen mielestään havainnossa oli kyse asian ratkaisemisen kannalta merkityksellisestä kysymyksestä ja koska tuomiosta tuli ilmetä sen perusteena tosiasiallisesti olleet seikat.

Johtopäätös asiassa tältä osin

25. Kuten edeltä ilmenee, A oli kyseisen rikosjutun tuomiossa nojautunut näytön arvioinnin osalta ratkaisuperusteinaan ennen oikeudenkäyntiä tekemiinsä omiin havaintoihinsa, vaikka kyseiset seikat eivät olleet olleet esillä asian pääkäsittelyssä. A:n on lautamiehen toimessaan täytynyt tietää, ettei hänellä lain mukaan ollut ollut oikeutta perustaa ratkaisuaan asiassa sellaisiin seikkoihin, joiden johdosta asianosaisilla ei ollut ollut tilaisuutta lausua ja joita asianosaiset eivät edes olleet saaneet oikeudenkäynnissä tietoonsa.

26. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo, että A on tahallaan tuomitsemistoiminnassaan vastoin lain kieltoa ottanut huomioon sellaista oikeudenkäyntiaineistoa, jota ei ollut esitetty asian pääkäsittelyssä. Siten A on rikkonut oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 2 §:ään perustuvan virkavelvollisuutensa. Laissa on selvästi ilmoitettu, mikä oikeudenkäyntiaineisto saadaan tuomiossa ottaa huomioon. Käräjäoikeuden puheenjohtaja on myös kiinnittänyt A:n huomiota siihen perustelun osaan, jossa A on tukeutunut oikeudenkäynnin ulkopuolella tekemäänsä havaintoon. Näihin seikkoihin nähden A:n vetoamisella tietämättömyyteensä lain sisällöstä käräjäoikeuden maallikkojäsenenä tai puheenjohtajan menettelyyn lopullisen tuomion kirjoittamisessa ei ole merkitystä A:n menettelyn arvioinnissa. Kun otetaan huomioon edellä mainitun säännöksen keskeinen merkitys oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeena, A:n tekoa ei voida pitää kokonaisuutena arvostellen vähäisenä.

27. Asiassa ei ole myöskään ilmennyt seikkoja, jotka antaisivat aihetta arvioida A:n vaatimin tavoin asiaa hänen syyllisyyttään taikka rangaistusvastuutaan koskevilta osin toisin.

Lopputulos

28. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus päätyy syyksilukemisen osalta samaan lopputulokseen kuin hovioikeus.

29. Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden tuomion A:lle tuomitun sakkorangaistuksen osalta ja hänen vapauttamisensa lautamiehen tehtävästään.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Eeva Vuori, Kari Kitunen, Ilkka Rautio ja Soile Poutiainen. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.

---

[SV]

Fråga om en nämndeman vid tingsrätten hade brutit mot sin tjänsteplikt, då nämndemannen hade

- tagit del i behandlingen av ett brottmål, fastän han innan målet blivit anhängigt hade tagit ställning till lagstridigheten i den för brott misstänktes handlande och

- i fråga om en omständighet byggt sitt avgörande i målet på en iakttagelse som han hade gjort utanför rättegången.

SL 40 kap 9 § 1 mom