Supreme Court dismisses consumer claim where cardholder's failure to secure card constitutes slight negligence under Consumer Protection Act.

A:n luottokorttia oli oikeudettomasti käytetty Madridissa kahtena päivänä. A ei ollut tarkistanut luottokortin tallellaoloa eikä ollut itse ennen pankin yhteydenottoa havainnut kortin katoamista. Kysymys siitä, vastasiko A kuluttajansuojalain 7 luvun 19 §:n 1 momentin nojalla luottokortin oikeudettomasta käytöstä. (Ään.)

KSL 7 luku 19 § 1 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta

A:lla oli Nordea Pankki Suomi Oyj:n (jäljempänä Nordea) myöntämä MasterCard Gold -luottokortti, jonka luottoraja oli 4 036 euroa. A:n ja Nordean väliseen sopimukseen sisältyvien korttien yhteisten ehtojen kohdan 3.1 mukaan kortinhaltija sitoutui säilyttämään korttiaan ja tunnuslukuaan huolellisesti. Kortinhaltija oli velvollinen toteuttamaan kaikki kohtuullisiksi katsottavat toimet säilyttääkseen kortin ja tunnusluvun turvallisesti ja erillään toisistaan, jotta kortti tai tunnusluku ei joutuisi sivullisen haltuun tai tietoon. Kohdan 3.7. mukaan kortinhaltija ja tilinomistaja vastasivat kortin käytöstä aiheutuneesta vahingosta siihen asti, kunnes Nordea tai pankkien yhteinen sulkupalvelu oli vastaanottanut kortin katoamisilmoituksen muun ohessa, jos kortin joutuminen sivullisen haltuun johtui kortinhaltijan muusta kuin lievästä huolimattomuudesta.

A:n luottokortti oli anastettu Madridissa Espanjassa ja sitä oli käytetty oikeudettomasti 4. - 5.5.2003 yhteensä 21 maksutapahtumassa. Myyjäliikkeiden toimesta oli tarkastettu, ettei korttia ollut ilmoitettu kadonneeksi tai anastetuksi ja että luottoraja oli riittävä.

A oli 6.5.2003 saanut Nordeasta tiedon, että korttia oli 4.5.2003 klo 13.49 paikallista aikaa yritetty käyttää automaatissa ilman tunnuslukua. Ilmoituksen saatuaan A oli todennut korttinsa kadonneen ja välittömästi ilmoittanut siitä Nordealle.

A oli tilinomistajana 16.6.2003 maksanut Nordealle luottokortilla tehtyjen oikeudettomien ostojen määrän 2 870,18 euroa.

Kanne Tampereen käräjäoikeudessa

A lausui Nordeaa vastaan ajamassaan kanteessa, että hän ei ollut kuluttajansuojalain 7 luvun 19 §:n eikä sopimuksen perusteella vastuussa kortin oikeudettomasta käytöstä. A ei ollut säilyttänyt luottokorttiaan huolimattomasti. Hän ei myöskään ollut toiminut huolimattomasti kortin hallinnan tarkistamisen suhteen eikä ollut viivytellyt katoamisilmoituksen tekemisessä.

Luottokortti oli ollut A:n lompakossa hänen takkinsa povitaskussa. Lompakossa A oli säilyttänyt myös osaa rahoistaan. Lompakosta oli anastettu vain luottokortti. Suurempia seteleitä A oli säilyttänyt housujen sisäpuolella vyöstä roikkuvassa säilytyspussissa. Hotellihuoneen ovi oli ollut yöaikaan takalukossa. A:n ei ollut tarvinnut kongressimatkalla käyttää omia rahojaan. Matkan aikana ei ollut tapahtunut mitään sellaista, että A:lla tai muilla ryhmän jäsenillä olisi ollut syytä epäillä anastuksen tapahtuneen. A oli tarkistanut kortin tallellaolon pankin puhelinsoiton jälkeen ja oli viipymättä kortin katoamisen havaittuaan ilmoittanut siitä pankille.

A:n menettely ei ollut edes lievää huolimattomuutta. Kortti oli ollut oikeudettoman käytön kohteena A:n tietämättä korkeintaan kaksi vuorokautta. Sopimusehdoissa ei asetettu kortinhaltijalle erityistä velvollisuutta tarkistaa kortin tallellaoloa säännöllisesti tai päivittäin eikä erityisiä velvollisuuksia Espanjassa tai muutenkaan ulkomailla oleskelun ajalle.

Mainituilla perusteilla A vaati, että Nordea velvoitetaan maksamaan hänelle luottokortilla tehtyjen oikeudettomien ostojen määrä 2 870,18 euroa korkoineen.

Vastaus

Nordea vaati kanteen hylkäämistä.

Luottokortin oikeudeton käyttäminen oli johtunut A:n lievää suuremmasta huolimattomuudesta: kortti oli anastettu Espanjassa, A:lla ei ollut tietoa anastuksen ajankohdasta eikä hän ollut tarkistanut kortin tallellaoloa ennen Nordean puhelinsoittoa.

A:lla oli ollut sopimusehtojen kohdan 3.1. perusteella velvollisuus säilyttää luottokorttiaan huolellisesti ja hän oli ollut velvollinen toteuttamaan kaikki kohtuulliseksi katsottavat toimet säilyttääkseen kortin turvallisesti, jotta se ei joutuisi sivullisen haltuun. Huolellisuusvelvollisuus oli ollut korostettu A:n oleskellessa Madridissa, jossa kortin katoamismahdollisuus oli yleisen elämänkokemuksen mukaan tavanomaista suurempi. A:n olisi tullut säilyttää korttiaan yhtä huolellisesti kuin käteisvarojaan sekä tarkastaa kortin tallellaolo päivittäin.

Käräjäoikeuden tuomio 8.12.2004

Käräjäoikeus totesi, että sopimusehtojen kohta 3.7 vastasi sisällöltään kuluttajansuojalain 7 luvun 19 §:n 1 momenttia. Kyseisen lainkohdan säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 88/1985 vp s. 34) mukaan huolimattomuuden astetta arvioitaessa oli otettava toisaalta huomioon se, että luottokortit on tarkoitettu käytettäviksi jokapäiväisten tai ainakin useasti toistuvien hankintojen suorittamisessa ja että niitä on sen vuoksi voitava kuljettaa mukana. Toisaalta taas kuluttajan voidaan odottaa säilyttävän luottokortteja yhtä huolellisesti kuin rahaa tai shekkivihkoa.

Sopimusehdoissa kortinhaltijalle ei ollut nimenomaisesti asetettu velvollisuutta kortin tallellaolon tarkistamiseen, vaan velvollisuus ryhtyä kaikkiin kohtuullisiksi katsottaviin toimiin kortin turvallisesti säilyttämiseksi. Kortin tallellaolon tarkastamisen oli katsottava olevan osa sen varmistamista, että korttia säilytetään sopimuksen mukaisella tavalla turvallisesti. Kortin tallellaolon suhteellisen säännöllinen tarkastaminen oli sopimusehtojen mukainen kohtuulliseksi katsottava toimi, joten kortinhaltijan voitiin edellyttää aika ajoin tarkastavan, oliko kortti tallella. Tarkastamiselta kulloinkin kohtuudella edellytettävä säännöllisyys vaihteli riippuen paikoista, tilanteista ja tapahtumista sekä niihin tavalla tai toisella liittyvistä katoamis- ja anastusriskeistä. Erityisesti silloin, jos jokin poikkeuksellinen tilanne oli mahdollistanut kortin joutumisen kateisiin, kortinhaltijalla oli velvollisuus tarkastaa sen tallellaolo.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut määrätty käräjätuomari Rita Melartin.

Turun hovioikeuden tuomio 24.5.2005

A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus lausui, että A:n luottokortti oli anastettu 4. - 6.5.2003 välisenä aikana hänen lompakostaan, joka oli ollut takin povitaskussa. A oli havainnut luottokortin katoamisen vasta 6.5.2003, kun häneen oli otettu Nordean taholta yhteyttä. A:n lompakko oli ilmeisesti heti luottokortin anastamisen jälkeen palautettu hänen takkinsa povitaskuun eikä lompakosta ollut anastettu muuta kuin luottokortti. A ei ollut aikavälillä 4. - 6.5.2003 tarvinnut luottokorttiaan, koska matkan järjestäjä oli maksanut matkalle osallistuneiden kustannukset. Tämän vuoksi ja koska A ei ollut luottokortin tallellaoloa erikseen lompakosta tarkastanut, hän ei ollut havainnut luottokortin katoamista lompakosta ennen kuin pankin taholta oli otettu häneen yhteyttä.

Huolellisuusvelvollisuuden arvioinnin kannalta keskeiset kysymykset liittyivät siihen, miten henkilön oli säilytettävä luottokorttiaan ja miten usein luottokortin tallellaolo oli tarkastettava. Hallituksen esityksessä (HE 88/1985 vp s. 34) edellytettiin, että henkilö säilyttää luottokorttiaan yhtä huolellisesti kuin käteistä rahaa tai shekkivihkoa. Luottokortin tallellaolon tarkastamisvelvollisuudesta ei ollut laista, sopimusehdoista eikä oikeuskäytännöstä saatavissa yksiselitteistä vastausta. Nordean esittämälle tulkinnalle velvollisuudesta tarkastaa luottokortin tallellaolo kerran vuorokaudessa ei täten voitu saada tukea.

Hovioikeus totesi, että yksinään se seikka, ettei henkilö ulkomailla ollessaan vuorokausittain tarkastanut lompakkonsa sisältöä, ei vielä osoittanut hänen syyllistyneen lievää suurempaan huolimattomuuteen. Myöskään sitä seikkaa, että henkilö säilytti osaa rahoistaan eri paikassa tai eri taskussa kuin lompakkoaan ei voitu kuluttajansuojalain 7 luvun 19 §:n, kortteihin sovellettavien ehtojen, oikeuskäytännön eikä hallituksen esityksen (HE 88/1985 vp s. 34) sanamuodon perusteella tulkita siten, että henkilön huolimattomuuden aste olisi lievää suurempaa niiden rahojen ja luottokortin osalta, jotka olivat olleet lompakossa takin povitaskussa, tai että henkilö tällä perusteella olisi säilyttänyt luottokorttiaan rahavarojaan huolimattomammin.

Asiassa kuitenkin oli riidatonta, että A oli jättänyt takkinsa, jonka povitaskussa lompakko oli ollut, ravintolassa tuolin selkänojalle. Tässä tilanteessa lompakko ja sen sisältämä luottokortti olivat jääneet yleisellä paikalla vaille valvontaa. Jättämällä lompakon ja sen sisältämän luottokortin ravintolassa ilman valvontaa A:n oli täytynyt ymmärtää, että hän oli menettelyllään ottanut huomattavan riskin ja että lompakon tai luottokortin anastaminen oli hänen menettelynsä mahdollinen ja jopa todennäköinen seuraus. Tämän tapahtuman jälkeen, vaikka lompakko olikin ollut tallella hänen takkinsa povitaskussa, hänen olisi tullut huolellisesti menetellessään tarkastaa lompakon sisältö ja luottokortin tallellaolo. Säilyttämällä lompakkoaan ja sen sisältämää luottokorttia edellä kuvatuin tavoin ilman valvontaa ja laiminlyömällä tämän jälkeen luottokortin tallellaolon tarkastamisen A oli menettelyllään syyllistynyt lievää suurempaan huolimattomuuteen.

Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kim Fröman, Jouko Valtonen ja Nina Wahlstedt. Esittelijä Atte Andersson.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati hovioikeuden tuomion kumoamista ja toisti kanteensa.

Nordea vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

1. Pankin A:lle myöntämää luottokorttia on käytetty oikeudettomasti 4. - 5.5.2003 Madridissa eri liikkeissä. A on tilinhaltijana maksanut pankille ostojen määrän 2 870,18 euroa.

2. Kuluttajansuojalain 7 luvun 19 §:n 1 momentin mukaan tilinhaltija vastaa luottokortin tai muun tililuoton käyttöön oikeuttavan tunnisteen oikeudettomasta käytöstä vain, jos 1) hän on luovuttanut tunnisteen toiselle; 2) tunnisteen joutuminen sen käyttöön oikeudettomalle johtuu tilinhaltijan huolimattomuudesta, joka ei ole lievää; taikka 3) hän menetettyään tunnisteen hallinnan muulla kuin 2 kohdassa mainitulla tavalla on laiminlyönyt ilmoittaa tästä luotonantajalle viipymättä sen havaittuaan.

3. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, vastaako A kuluttajansuojalain 7 luvun 19 §:n 1 momentin mukaan sivullisen käyttöön joutuneen kortin oikeudettomasta käytöstä.

4. On jäänyt epäselväksi, miten ja milloin luottokortti on joutunut pois A:n hallusta. Riidatonta sen sijaan on, että kortti on kadonnut Madridissa, että A on saapunut Madridiin 3.5.2003 illalla ja että hänen luottokorttinsa ei ole ollut hänen hallussaan enää 4.5.2003 klo 13.49 paikallista aikaa, jolloin sitä on yritetty käyttää automaatissa ilman tunnuslukua. Pankki on 6.5.2003 ilmoittanut A:lle, että luottokortti oli ilmeisesti väärissä käsissä.

5. Koska on jäänyt selvittämättä, missä, milloin ja miten A:n kortti on joutunut pois hänen hallustaan, on olosuhteita koskevien tietojen perusteella arvioitava, onko kortin katoamiseen liittynyt A:n huolimattomuutta ja mikä merkitys mahdollisella huolimattomuudella on hänen vastuunsa kannalta.

6. A on kertonut pitäneensä luottokorttia lompakossa, joka oli ollut hänen takkinsa povitaskussa. Hän oli muun muassa matkustanut täydessä metrossa ja riisunut takkinsa ravintolassa tuolinsa selkänojalle. A on etukäteen ollut tietoinen siitä, että Madridissa oli merkittävä vaara joutua taskuvarkauden uhriksi. Hän on kertonut, että kaupungissa oli tuolloin poikkeuksellisen paljon ihmisiä paavin vierailun johdosta. Ennen pankin yhteydenottoa eli kahteen ja puoleen päivään hän ei ollut tarkistanut luottokortin tallellaoloa eikä siten havainnut korttinsa katoamista.

9. Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus katsoo, että kuluttajansuojalain 7 luvun 19 §:n 1 momentin 2 ja 3 kohdan voidaan päätellä asettavan kortinhaltijalle velvollisuuden myös seurata kortin tallellaoloa olosuhteiden edellyttämällä tavalla ja että tämän velvollisuuden rikkominen voi osoittaa sellaista huolimattomuutta, jota momentin 2 kohdassa tarkoitetaan. Se, kuinka usein tapahtuvaa tarkistamista huolellisuus edellyttää, riippuu olosuhteista, erityisesti niihin liittyvistä katoamis- ja anastusriskeistä. Esimerkiksi kortinhaltijan liikkuessa suurissa ihmisjoukoissa tai muissa paikoissa, joissa taskuvarkauksien riski on erityisen suuri, tarkistamisvelvollisuus on korostunut, koska ammattimaisesti suoritettua taskuvarkautta ei yleensä huomata sen tapahtuessa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Mikko Tulokas (eri mieltä), Kati Hidén, Mikael Krogerus ja Ilkka Rautio. Esittelijä Anna-Liisa Hyvärinen.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Tulokas: Kysymys on luottokortin haltijalta edellytettävästä huolellisuudesta. A:n kadotettua luottokorttinsa sillä on suoritettu ostoja, jotka luottokorttiyhtiö, tässä tapauksessa Nordea on joutunut myyjille maksamaan.

Alalla perinteisesti noudatetun vastuunjaon mukaan kortinhaltijalta on edellytetty huolellisuutta kortin säilyttämisessä ja käytössä. Luottokorttiyhtiön vastuulle on kuulunut vahinkojen minimointi tapauksissa, joissa kortti on päätynyt vääriin käsiin. Vakiintuneen säännön mukaan vastuu siirtyy luottokorttiyhtiölle sen jälkeen, kun kortinhaltija on ilmoittanut kortin katoamisesta tai joutumisesta toisen haltuun.

Kortinhaltijalle asetettava huolellisuusvaatimus ja vaatimus ilmoitusvelvollisuuden välittömästä täyttämisestä ovat järjestelmän kannalta perusteltuja. Kortinhaltija on avainasemassa väärinkäytösten torjumisen kannalta. Huolimattomuudesta johtuvien väärinkäytösten kustannuksia ei ole syytä sälyttää luottokorttiyhtiön ja viime kädessä muiden, huolellisempien kortinhaltijoiden maksettavaksi. Näistä lähtökohdista on tulkittava myös kuluttajansuojalain 7 luvun 19 §:n säännöstä.

A:n tapauksessa on jäänyt selvittämättä, millainen oli se tapahtumainkulku, jonka seurauksena hänen luottokorttinsa päätyi vääriin käsiin. Huolellisuusvaatimuksen täyttymistä joudutaan siten arvioimaan osin puutteellisten tosiseikkojen pohjalta.

Millaista huolellisuutta luottokortin säilyttämisen osalta edellytetään, riippuu kulloisistakin olosuhteista. Esillä olevassa tapauksessa kortti katosi A:n ollessa suomalaisryhmän mukana työhönsä liittyvällä tutustumismatkalla Madridissa Espanjassa. Olosuhteet olivat osin poikkeukselliset paavin samanaikaisen vierailun johdosta. A:n ryhmä matkusti muun muassa ruuhkaisilla metrojunilla. Ryhmän jäseniä oli varoitettu taskuvarkaista. Tällaisissa olosuhteissa luottokortin haltijalta voidaan edellyttää erityistä huolellisuutta kortin säilyttämisessä.

A on pitänyt luottokorttiaan, jonka luottoraja oli 4 000 euroa, lompakossa pikkutakkinsa povitaskussa. Pääasiallisia rahavarojaan (200 - 300 euroa) hän on sen sijaan säilyttänyt vyöltä housujensa sisäpuolelle riippuneessa pussissa. Rahojen säilytystapa osoittaa, että A on mieltänyt varkausriskin, mutta ei ole pyrkinyt sitä kortin suhteen torjumaan yhtä tehokkaasti kuin rahavarojen osalta. Kortin säilyttäminen lompakossa povitaskussa ei ole ollut välttämätöntä, kun A:lla ei ole ollut tarvetta kortin käyttöön. Käräjäoikeuden tavoin pidän A:n menettelyä kortin suhteen huolimattomana.

Selvitykset osoittavat, että A:n luottokortti on ollut väärissä käsissä jo Madridiin tuloiltaa seuranneena päivänä. Pankki on sulkenut luottokortin kaksi päivää myöhemmin. A itse ei ollut havainnut kortin katoamista ennen pankin yhteydenottoa. Myös tällä on merkitystä asiaa arvioitaessa.

Esitetyillä ja alempien oikeuksien mainitsemilla perusteilla katson A:n syyllistyneen luottokortin haltijana lievää suurempaan huolimattomuuteen ja päädyn samaan lopputulokseen kuin Korkeimman oikeuden enemmistö.

---

[SV]

A:s kreditkort hade använts obehörigen under två dagars tid i Madrid. A hade inte kontrollerat att kreditkortet var i förvar och hade inte upptäckt att kortet försvunnit förrän banken tagit kontakt. Fråga om A med stöd av 7 kap. 19 § 1 mom. konsumentskyddslagen svarade för den obehöriga användningen av kreditkortet. (Omröstn.)

KSL 7 kap 19 § 1 mom