Supreme Court dismisses company's claim for state reimbursement of litigation costs in a debt collection appeal case.

Päätöstä, jossa ulosottomies oli ulosottolain 4 luvun 9 b §:n nojalla määrännyt velallisen kohtuullisen työpalkan rahamäärän, oli velallisen työnantajan valituksesta muutettu. Kysymys valtion velvollisuudesta korvata valittajan oikeudenkäyntikulut. Vrt. KKO:2004:97

UL 4 luku 9 b §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Ulosottomiehen päätös 10.2.2004

Ulosottomies päätti ulosottolain 4 luvun 9 b §:n nojalla, että velallisen A palkka X Oy:n palveluksessa oli 3 000 euroa kuukaudessa. Päätöksensä perusteluina ulosottomies totesi, että A teki päätoimisesti työtä yhtiössä selvästi pienempää korvausta vastaan kuin mitä paikkakunnalla sellaisesta työstä maksettiin eikä A ollut osoittanut muuta ulosmittauskelpoista omaisuutta. A:n velat ulosotossa olivat 10.2.2004 olleet 243 354,60 euroa. Ulosottomies määräsi, että A:ta koskeva 3 000 euron palkkasaatava oli ulosmitattava kuukausittain X Oy:ltä.

Porin käräjäoikeuden päätös 9.6.2004

X Oy valitti käräjäoikeuteen ja vaati, että ulosottomiehen päätös kumotaan tai että palkan määrää tuntuvasti alennetaan. Lisäksi X Oy vaati, että valtio velvoitetaan korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut 3 589,25 eurolla korkoineen.

Käräjäoikeus katsoi asiassa selvitetyksi, että A ei enää 9.2.2004 jälkeen ollut ollut X Oy:n toimitusjohtaja ja ettei hänelle ollut tästä tehtävästä maksettu erikseen palkkaa. Edelleen asiassa oli pidettävä uskottavana sitä, että A oli ainakin vuoden 2003 alusta lukien tehnyt työtä osa-aikaisesti siten, että hänen kuukausittainen työtuntiensa määrä oli ollut 67,5 tuntia. Käräjäoikeus piti myös selvitettynä, ettei yhtiön olisi taloudellisista syistä ollut mahdollista maksaa ulosottomiehen määräämää 3 000 euron palkkaa.

Näillä ja mainitsemillaan muilla perusteilla käräjäoikeus muutti ulosottomiehen päätöstä siten, että A:n kohtuullisen kuukausipalkan määräksi X Oy:ltä määrättiin 768,83 euroa.

Siltä osin kuin X Oy oli vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan käräjäoikeus lausui, että ulosottomies oli suorittanut ulosmittauksen virkatoimena. Valtio ei ollut tässä asiassa asianosainen. Sen vuoksi käräjäoikeus jätti X Oy:n valtioon kohdistaman oikeudenkäyntikuluvaatimuksen tutkimatta.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Annamaija Juusela.

Turun hovioikeuden päätös 18.4.2005

X Oy valitti hovioikeuteen ja vaati, että käräjäoikeuden päätös kumotaan siltä osin kuin käräjäoikeus oli jättänyt tutkimatta yhtiön valtioon kohdistaman oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen ja että valtio velvoitetaan korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa siellä vaaditulla määrällä ja hovioikeudessa 892 eurolla, molemmat määrät korkoineen.

Käsittelyratkaisussaan hovioikeus lausui, ettei valtio ollut asiassa X Oy:n vastapuoli eikä sitä ulosottolain 10 luvun 18 §:n nojalla voitu velvoittaa korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikuluja. Valtiota ei voitu velvoittaa korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikuluja myöskään ulosottolain 1.3.2004 voimaan tulleen, valtion varoista suoritettavaa vahingonkorvausta koskevan 3 luvun 109 §:n perusteella, koska tuo lainkohta ei sitä koskevan hallituksen esityksen mukaan koskenut oikeudenkäyntikuluja. Valtiota ei voitu määrätä korvausvelvolliseksi myöskään ulosottolain 9 luvun 11 §:n 4 momentista ilmenevän täytäntöönpanoriidan oikeudenkäyntikulujen korvausvastuuta koskevan periaatteen nojalla. Valtion kuluvastuu ulosottovalituksen osalta oli siten säätelemättä.

Hovioikeus totesi, että Korkeimman oikeuden ratkaisusta 2004:97 kuitenkin ilmeni, että valtion kuluvastuuta harkittaessa voitiin soveltaa hallintolainkäyttölain 74 §:stä ilmenevää periaatetta. Käräjäoikeuden ei siten olisi pitänyt jättää X Oy:n valtioon kohdistamaa oikeudenkäyntikuluvaatimusta tutkimatta. Viivästyksen välttämiseksi ja asian selvitettyyn tilaan nähden hovioikeus otti asian välittömästi ratkaistavakseen.

Oikeudenkäyntikulujen osalta hovioikeus lausui perusteluinaan, että hallintolainkäyttölain 74 §:n mukaan päätöksen tehnyt hallintoviranomainen on velvollinen korvaamaan asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Lainkohdan mukaan harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Ulosottomies oli asiaa ratkaistessaan toiminut ulosottolain 4 luvun 9 b §:stä ilmenevän harkintavaltansa puitteissa eikä hänen ollut osoitettu toimineen virheellisesti. Hovioikeus totesi kuitenkin, että A oli eronnut X Oy:n toimitusjohtajan toimesta 9.2.2004. Asiassa ei ollut selvitetty, oliko ulosottomies tietoinen tästä antaessaan 10.2.2004 päätöksen A:n palkan ulosmittauksessa käytettävästä määrästä. Käräjäoikeus oli tältä osin lainvoimaisella ratkaisullaan katsonut, että A:lle ei ollut maksettu toimitusjohtajan tehtävästään erikseen palkkaa.

Mainituilla perusteilla hovioikeus velvoitti valtion suorittamaan X Oy:lle korvausta oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa 897,31 euroa ja hovioikeudessa 500 euroa, molemmat määrät korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pertti Liesivuori (eri mieltä), Kari Hirvonen ja Marianne Salonen.

Eri mieltä ollut hovioikeudenlaamanni Liesivuori ilmoitti olevansa käsittelyratkaisun osalta samaa mieltä kuin hovioikeuden enemmistö.

Pääasiaratkaisun osalta hän lausui, että A oli eronnut X Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä sen jälkeen kun hänen palkkaansa kohdistunut ulosmittaus oli alkanut. Vaikka A:lle ei toimitusjohtajan tehtävästä ollut erikseen maksettukaan palkkaa, oli tuo tehtävä ollut otettava huomioon hänen palkkasaatavansa määrää vahvistettaessa. Asiassa ei ollut selvitetty, oliko ulosottomies ollut tietoinen toimitusjohtajan tehtävän päättymisestä ennen palkkasaatavan vahvistamista, mistä seikasta yhtiö oli näyttövelvollinen. Ottaen vielä huomioon A:n asema X Oy:n toimitusjohtajana ja se, että ulosottomiehen ei ollut näytetty toimineen asiassa virheellisesti, Liesivuori katsoi, että ei ollut kohtuutonta, että yhtiö joutui pitämään oikeudenkäyntikulut vahinkonaan. Tämän vuoksi hän hylkäsi X Oy:n vaatimukset oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Valtiolle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan valtio vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja valtio vapautetaan korvaamasta yhtiön oikeudenkäyntikuluja asiassa.

X Oy vastasi valitukseen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

1. Ulosottomies oli 10.2.2004 määrännyt ulosottolain 4 luvun 9 b §:n nojalla, että A:n kohtuullisen työpalkan rahamäärä X Oy:n palveluksessa oli 3 000 euroa kuukaudessa.

2. Yhtiön valitettua ulosottomiehen päätöksestä käräjäoikeus on 9.6.2004 antamallaan päätöksellä määrännyt A:n kohtuullisen työpalkan määräksi 768,83 euroa kuukaudessa. Samalla käräjäoikeus on jättänyt tutkimatta yhtiön valtioon kohdistaman oikeudenkäyntikuluvaatimuksen, koskei valtio ollut asianosaisena jutussa. Yhtiön valitettua hovioikeuteen oikeudenkäyntikulujen osalta hovioikeus on nyt valituksenalaisessa päätöksessään tukeutuen Korkeimman oikeuden ratkaisuun 2004:97 ja hallintolainkäyttölain 74 §:stä ilmenevää periaatetta soveltaen tutkinut yhtiön oikeudenkäyntikuluvaatimuksen sekä velvoittanut valtion korvaamaan osan yhtiön kuluista käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa.

3. Asiassa on kysymys siitä, onko nyt puheena olevan kaltaisessa tilanteessa mahdollista velvoittaa valtio korvaamaan ulosottovalituksen voittaneen asianosaisen oikeudenkäyntikulut ja millaisin edellytyksin korvausta voitaisiin tuomita.

4. Korkein oikeus on ratkaisussa 2004:97 todennut, että valtion kuluvastuu muutoksenhakijan oikeudenkäyntikuluista ulosottovalituksen osalta on laissa sääntelemättä. Ulosottovalituksessa päätöksen tehneen viranomaisen ja valittajan suhde sekä tilanne muutoinkin on usein samantapainen kuin haettaessa muutosta hallintoviranomaisen päätökseen hallintolainkäytössä. Tähän nähden Korkein oikeus on mainitussa päätöksessään katsonut, että valtion kuluvastuuta oli tuossa asiassa ratkaistavana olleessa tilanteessa perusteltua ulosottovalituksen osalta arvioida hallintolainkäyttölain 74 §:stä ilmenevien periaatteiden perusteella.

6. Edellä olevasta voidaan havaita, että tuossa ennakkopäätöksessä on ollut kysymys varsin poikkeuksellisesta yksittäistapauksesta. Valtion oikeudenkäyntikuluvastuu ulosottoasiassa voidaankin perustaa hallintolainkäyttölain 74 §:stä ilmeneviin periaatteisiin vain harvoissa muutoksenhakijan kannalta kohtuuttomissa tilanteissa, joissa tarve muutoksenhakemiseen on perustunut viranomaisen selvästi lainvastaiseen menettelyyn. Tavanomaisissa ulosottotilanteissa kuluvastuun tulee määräytyä ulosottolaissa olevien oikeudenkäyntikuluja koskevien säännösten perusteella.

7. Nyt ratkaistavana olevassa asiassa ulosottomies on hänelle kuuluvan harkintavallan perusteella ulosottolain 4 luvun 9 b §:n nojalla päättänyt, mikä on A:n kohtuullisen työpalkan rahamäärä. Valituksen johdosta uuden selvityksen perusteella tapahtunut palkan rahamäärän alentaminen ei osoita ulosottomiehen toimenpidettä perusteettomaksi. Kysymys on ollut tavanomaisesta muutoksenhakutilanteesta, jossa valitus on osittain menestynyt. Asiassa ei siten ole ollut sellaisia poikkeuksellisia piirteitä, joiden nojalla valtion oikeudenkäyntikuluvastuu voisi hallintolainkäyttölain 74 §:stä ilmenevien periaatteidenkaan perusteella tulla kysymykseen.

8. Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että yhtiö ei tässä tapauksessa ole oikeutettu saamaan oikeudenkäyntikulujaan korvatuiksi valtion varoista.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan. Valtio vapautetaan tuomitusta oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Mikko Tulokas, Kati Hidén, Mikael Krogerus ja Ilkka Rautio. Esittelijä Kari Vesanen.

---

[SV]

Ett beslut i vilket utmätningsmannen enligt 4 kap. 9 b § utsökningslagen hade fastställt vilket belopp som utgjorde skälig arbetslön för gäldenären hade ändrats till följd av att gäldenärens arbetsgivare sökt ändring däri. Fråga om statens skyldighet att ersätta ändringssökandens rättegångskostnader. Jfr KKO:2004:97

UL 4 kap 9 b §