Supreme Court upholds life sentence for murder based on prolonged, cruel assault on defenseless victim.

A ja B olivat tappaneet C:n lyömällä ja potkimalla puolustuskyvyttömässä tilassa ollutta C:tä päähän ja ylävartaloon sekä hyppimällä hänen päänsä ja rintakehänsä päälle. C oli kuollut rintakehän ja ylävatsan murskavammoihin, molemminpuolisiin kylkiluiden murtumiin, maksarepeämään sekä sisäisiin verenvuotoihin. Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla A:n ja B:n katsottiin syyllistyneen murhaan.

RL 21 luku 2 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Orimattilan käräjäoikeuden tuomio 12.2.2003

Käräjäoikeus katsoi, että surmaaminen oli tapahtunut erityisen raa’alla ja julmalla tavalla huomioon ottaen tekotapa ja väkivallan pitkä ajallinen kesto, vähintään 15 minuuttia, ja kaksivaiheisuus, mihin oli sisältynyt mahdollisuus luopua teosta, sekä väkivallan määrätietoisuus ja intensiivisyys ja sen suuntaaminen puolustuskyvyttömään henkilöön, joka ei ollut antanut aihetta kimppuunsa käymiseen. Se seikka, että C oli pahoinpitelyn aikana menettänyt tajuntansa, ei ollut esteenä erityisen raakaa ja julmaa tekotapaa koskevan ankaroittamisperusteen soveltamiselle.

Tekijät olivat lopuksi häväisseet C:n virtsaamalla hänen päälleen. Tähän nähden ja muut edellä mainitut tekoon johtaneet ja siitä ilmenevät seikat huomioon ottaen tappoa oli pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n ja B:n rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentin nojalla murhasta elinkaudeksi vankeuteen.

Asian ovat ratkaisseet määräaikainen laamanni Leena Kartimo, käräjätuomari Markku Vuorio ja lautamiehet.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 18.6.2003

A ja B valittivat hovioikeuteen. He vaativat kumpikin, että heidän syykseen luetaan vain törkeä pahoinpitely ja törkeä kuolemantuottamus tai enintään tappo.

Pahoinpitely oli kestänyt pitkään. C:hen pahoinpitelyn loppuvaiheessa kohdistettu väkivalta oli ollut erityisen raakaa ja julmaa. Todistajana kuullun huoltomiehen luotettavana pidettävän kertomuksen perusteella tällainen väkivalta oli kestänyt kuitenkin vain varsin lyhyen ajan. Tämän vuoksi ja huomioon ottaen myös A:n ja B:n tahallisuuden asteen hovioikeus katsoi, ettei tappoa ollut pidettävä kokonaisuutena arvostellen rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla törkeänä. A ja B olivat siten syyllistyneet murhan asemesta tappoon.

Taposta oli säädetty rangaistukseksi vankeutta vähintään kahdeksan ja enintään kaksitoista vuotta. Oikeuskäytännön mukaan tavanomainen rangaistus taposta, jonka juovuksissa oleva henkilö teki riitelyn yhteydessä teräaseella lyömällä, oli yhdeksän vuotta vankeutta. A:n ja B:n teko edellytti tavanomaista ankarampaa rangaistusta. Nämä seikat huomioon ottaen hovioikeus piti oikeudenmukaisena rangaistuksena kysymyksessä olevasta taposta kymmenen vuotta vankeutta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Martti Kurri, Risto Karila ja Raija Peltonen. Esittelijä Tanja Arpiainen.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Viralliselle syyttäjälle ja C:n oikeudenomistajille myönnettiin valituslupa. Valituksessaan he toistivat vaatimuksensa A:n ja B:n tuomitsemisesta rangaistukseen murhasta.

A ja B vastasivat valituksiin ja vaativat niiden hylkäämistä.

Suullinen käsittely

Korkein oikeus toimitti asiassa suullisen käsittelyn 22.11.2004.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

1. A ja B ovat tappaneet C:n pahoinpitelemällä häntä käräjäoikeuden tuomiossa kerrotulla tavalla. Hovioikeus on lukenut teon A:n ja B:n syyksi tappona. Korkeimmassa oikeudessa on syyttäjän sekä C:n oikeudenomistajien valitusten johdosta kysymys siitä, onko tekoa pidettävä murhana vai tappona.

2. Syyttäjä sekä C:n oikeudenomistajat ovat vaatineet A:lle ja B:lle rangaistusta murhasta katsoen, että teko oli tehty erityisen raa’alla ja julmalla tavalla ja että rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

4. C:n oikeudenomistajat ovat syyttäjän tavoin katsoneet, että A:n ja B:n tarkoituksena oli ollut tappaa C. He ovat lisäksi esittäneet, että teon törkeyttä arvioitaessa tuli antaa merkitystä sille, että C:tä oli pahoinpidelty velan perimiseksi ja että häneen kohdistettu väkivalta oli ollut pitkäkestoista ja määrätietoista ja sitä oli käytetty huomattavasti enemmän kuin surmaaminen olisi edellyttänyt. Teko oli lisäksi kohdistunut puolustuskyvyttömään henkilöön ja aiheuttanut tälle huomattavaa tuskaa ja kärsimystä.

5. A ja B ovat kiistäneet syyttäjän ja C:n oikeudenomistajien vaatimukset esittäen, ettei heidän tarkoituksenaan ollut ollut tappaa C:tä eivätkä he olleet määrätietoisesti pyrkineet tällaiseen päämäärään. Vahvasta humalatilastaan johtuen, A 2,7 ja B 3,8 promillea, he eivät olleet kyenneet havaitsemaan tai ymmärtämään C:n vammojen vakavuutta. Heidän keskinäiset lausahduksensa olivat liittyneet pahoinpitelyn jälkeiseen kiihtymystilaan, eikä niille sen vuoksi voitu antaa merkitystä heidän tahallisuuttaan arvioitaessa. Pahoinpitely oli tosin loppuvaiheessa ollut lyhyen aikaa raakaa ja julmaa, mutta oli todennäköistä, ettei C ollut tällöin enää tuntenut kipua. A ja B ovat katsoneet, että kysymyksessä oli tyypillinen "humalatappo", jota ei voitu pitää rikoslain 21 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla tavalla törkeänä.

Korkeimmassa oikeudessa esitetty henkilötodistelu

6. A on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, ettei hän ollut tuntenut C:tä entuudestaan eikä hänellä ollut ollut mitään syytä tappaa tätä. A on kertonut muistavansa kysymyksessä olevista tapahtumista vain sen, että hän oli hypännyt E:n asunnon parvekkeen aidan yli, minkä jälkeen tappelu oli alkanut.

7. B on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, ettei hänkään ollut tuntenut C:tä entuudestaan eikä hänelläkään siten ollut ollut mitään syytä tappaa C:tä. B:n mukaan hänellä ei ollut ollut D:n luona mitään riitaa C:n kanssa. B oli myöhemmin tavannut C:n D:n asunnon ulkopuolella, jolloin C oli jollain lausumallaan aiheuttanut sen, että B oli käynyt häneen kiinni ja kaatanut C:n maahan sekä potkinut häntä kylkeen ja jalkoihin. B on kiistänyt, että C:n pahoinpitelemisessä olisi ollut kysymys velan perimisestä. Mitään velkaa ei ollut olemassa.

8. Korkeimmassa oikeudessa on kuultu todistajina alemmissa oikeuksissakin kuultuja E:tä, D:tä, F:ää, G:tä ja lääninoikeuslääkäri H:ta.

9. E on myös Korkeimmassa oikeudessa luonnehtinut A:n ja B:n toimintaa määrätietoiseksi. Hänen mukaansa A ja B olivat olleet rauhallisia, kun he olivat ensimmäisen pahoinpitelyvaiheen jälkeen tulleet parvekkeelle juomaan olutta, ja ainakin toinen heistä oli kieltänyt E:tä puuttumasta tapahtumiin. E on kertonut kuulleensa, kun A oli pahoinpitelyn päätteeksi todennut B:lle "Taitaa olla kuollut jo", mihin B oli vastannut myöntävästi.

10. Hovioikeuden tuomiossa mainittu huoltomies F on Korkeimmassa oikeudessa luonnehtinut pahoinpitelemisen ensimmäistä vaihetta painimiseksi ja toista vaihetta "työnteoksi". Huoltomiehen mukaan A ja B olivat pahoinpidelleet C:tä osaksi yhteistoimin ja osaksi vuorotellen. Huoltomies ei ollut havainnut C:n puolustautuvan. Pahoinpitelyn jälkimmäisen vaiheen aikana C oli ollut selvästi tajuton.

11. Lääninoikeuslääkäri H on kertonut, että kysymyksessä olevan kaltaisesta tylpästä väkivallasta aiheutuu uhrille huomattavan suurta kipua ja tuskaa, mikäli hän on tajuissaan. Erityisesti kylkiluiden murtumat ovat hyvin kivuliaita. C:n vammojen perusteella ei lääninoikeuslääkärin mukaan voitu arvioida, oliko C ollut pahoinpitelyn aikana tajuissaan, mutta puolustautumisvammojen puuttuminen viittaa kuitenkin siihen, ettei hän ollut tajunnut kipua ainakaan kovin pitkään.

Murhan tunnusmerkistö

12. Rikoslain 21 luvun 2 §:n mukaan rikoksentekijä on tuomittava murhasta muun muassa silloin, kun tappo on tehty erityisen raa’alla tai julmalla tavalla ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

13. Korkein oikeus toteaa, että murha rikosnimikkeenä tarkoittaa henkirikoksenakin poikkeuksellisen törkeitä tekoja. Kuten murhaa koskevan säännöksen esitöistä ilmenee (HE 94/1993 vp s. 92 - 94), murhan tunnusmerkistössä on käytetty törkeiden rikosten tavanmukaista kokonaisharkintalauseketta, vaikka henkirikokset ovat yleensäkin rikoksina aina törkeitä. Murhan tunnusmerkistössä törkeyttä ei olekaan arvioitava sellaisenaan, vaan teon on oltava törkeä verrattuna rikoslain 21 luvun 1 §:ssä tarkoitettuun tappoon. Vasta sellaista henkirikosta, joka on tappoa selvästi törkeämpi, voidaan rikoslain mukaan pitää murhana.

14. Niin kuin hallituksen esityksen perusteluistakin ilmenee (HE 94/1993 vp s. 93), erityisellä raakuudella tai julmuudella tarkoitetaan todellista tekotapaa eikä sitä, miltä teko ulkonaisesti näyttää. Arvioitaessa tappamisen julmuutta on merkitystä esimerkiksi sillä, tehdäänkö tappo tarkoituksellisesti kovia tuskia aiheuttaen tai pitkitetäänkö tekoa tuskien lisäämiseksi. Teon raakuutta arvioitaessa on oikeuskäytännössä puolestaan annettu merkitystä esimerkiksi sille, että tappo on tehty käyttämällä useaa eri välinettä lukuisia kertoja sekä osoittamalla päättäväisyyttä ja sitkeää surmaamispyrkimystä (KKO 1995:102).

Murhan tunnusmerkistön täyttyminen tässä tapauksessa

17. Arvioidessaan laissa säädettyjen ankaroittamisperusteiden täyttymistä Korkein oikeus toteaa, että A ja B ovat edellä kerrotuin tavoin voimakkaasti pahoinpidelleet C:tä pitkän ajan. Väkivallan käytön alkuvaiheessa noin viiden minuutin jälkeen he ovat lopettaneet C:n pahoinpitelyn mutta jatkaneet sitä tauon jälkeen, vaikka heillä olisi ollut C:lle aiheuttamansa tuskatkin havaittuaan mahdollisuus olla niin tekemättä. Tekotavat, kuten hyppiminen ja pudottautuminen istualleen rintakehän päälle sekä jalalla voimallisesti vasten päätä polkeminen, ovat muuttuneet loppua kohden yhä voimaperäisemmiksi. Todistajana kuullun huoltomiehen kertomuksen mukaan C:n pahoinpiteleminen oli ollut loppuvaiheessa ikään kuin "työn" tekemistä, mikä kuvaus osaltaan osoittaa, että A ja B ovat määrätietoisesti C:n tuskista piittaamatta saattaneet tekonsa päätökseen. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että tappaminen on tapahtunut erityisen raa’alla tavalla.

18. Pitkittynyt tekotapa siitä johtuvine vammoineen on ollut omiaan aiheuttamaan C:lle suuria tuskia. Todistaja G:n kertomus osoittaa, että C on ainakin väkivallan käytön ensimmäisessä vaiheessa valittanut ja myös pyytänyt A:ta ja B:tä lopettamaan pahoinpitelyn. Tästä huolimatta nämä ovat jatkaneet puolustuskyvyttömän C:n pahoinpitelemistä. Tämän vuoksi tappamisen voidaan katsoa tapahtuneen myös erityisen julmalla tavalla. Sillä seikalla, että C on todennäköisesti väkivallan käytön jälkimmäisessä vaiheessa jo menettänyt tajuntansa, ei ole tässä tilanteessa arvioinnin kannalta merkitystä.

19. Todistajien tekemien A:n ja B:n käyttäytymistä ja lausumia koskevien havaintojen perusteella on pääteltävissä, että nämä ovat koko ajan olleet tietoisia mainituista raakuus- ja julmuusarviointiin vaikuttavista seikoista.

20. Rikoksen kokonaisarvostelun osalta Korkein oikeus ensinnäkin katsoo asiassa jääneen näyttämättä, että pahoinpiteleminen olisi johtunut C:n velkasuhteista. Tappamiseen ei ole ilmennyt muutakaan syytä eikä C:n ole näytetty käyttäytymisellään myötävaikuttaneen väkivallan uhriksi joutumiseen. Todistaja E:n kertomus päin vastoin osoittaa, että C oli pyrkinyt välttämään riitaa ja poistunut D:n asunnosta heti erimielisyyksien synnyttyä. A ja B ovat kuitenkin lähteneet C:n perään ja pahoinpidelleet häntä yhteistoimin. A ja B ovat olleet yhdessä ylivoimaisia C:hen nähden eikä tämä olekaan kyennyt tekemään vastarintaa. A ja B ovat tästä huolimatta jatkaneet maassa makaavan ja avuttoman C:n pahoinpitelemistä huomattavia tuskia ja kipuja aiheuttavalla tavalla noin 15 minuutin ajan.

21. Vaikka A ja B ovatkin olleet tekohetkellä vahvassa humalatilassa, ei humalatilaa ja sen vaikutusta heidän kykyynsä havaita tekonsa seuraukset, ottaen myös huomioon edellä mainitut, heidän käyttäytymisestään ja lausumistaan tehdyt havainnot, voida pitää heidän tekonsa rikosoikeudellista arviointia lieventävänä seikkana. Asiassa ei ole ilmennyt muitakaan seikkoja, joiden voitaisiin katsoa vaikuttavan lieventävästi teon kokonaisarvosteluun.

22. Tekoon johtaneet ja siitä ilmenevät muut edellä mainitut seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että A:n ja B:n syyksi luettua tappoa on pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Korkein oikeus päätyy siten siihen, että A ja B ovat syyllistyneet murhaan.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että asia jätetään käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

A ja B tuomitaan siten rikoslain 21 luvun 2 §:n nojalla murhasta elinkaudeksi vankeuteen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Gustaf Möller, Mikko Tulokas, Lauri Lehtimaja ja Kari Kitunen. Esittelijä Marja Räbinä.

---

[SV]

V och P hade dödat O, som var i ett sådant tillstånd att han var oförmögen att försvara sig, genom att slå och sparka O i huvudet och i övre delen av kroppen samt genom att hoppa på hans huvud och bröstkorg. O hade avlidit på grund av krosskador i bröstkorgen och i övre delen av buken, dubbelsidiga revbensbrott, leverruptur samt inre blödningar. På de grunder som framgår av Högsta domstolens dom ansågs V och P ha gjort sig skyldiga till mord.

SL 21 kap 2 §

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.