Supreme Court dismisses appeal; employer cannot unilaterally cut wages solely due to cost-cutting needs.

Yhtiö, joka oli aikaisemmin harjoittanut bussiliikennettä pitkäaikaisten sopimusten perusteella, oli joukkoliikenteen kilpailuttamisen alettua hävinnyt tarjouskilpailussa ja menettänyt markkinaosuuksia. Kysymys siitä, oliko yhtiöllä suoritettujen irtisanomisten lisäksi oikeus taloudellisella irtisanomisperusteella yksipuolisesti alentaa korjaamotyöntekijöidensä palkkoja.

Ks. KKO:1996:89 KKO:1997:83

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Kanne Espoon käräjäoikeudessa

A ja hänen 13 myötäpuoltaan vaativat kanteessaan vahvistettavaksi, että Concordia Bus Finland Oy Ab heidän työnantajanaan oli velvollinen suorittamaan heidän työsopimustensa osaksi vakiintuneen, vuonna 1987 voimaan tulleen tuotantopalkkiojärjestelmän irtisanomisen johdosta kunkin kantajan saamatta jääneet tuotantopalkkiot 7,50 markkaa työtunnilta, enintään 600 markkaa palkanmaksukaudessa 1.5.1998 lukien laillisine korkoineen.

Perusteinaan kantajat lausuivat, että työnantaja oli tuotantopalkkiojärjestelmän lakkauttamisen yhteydessä vedonnut lakkauttamisen syynä taloudellis-tuotannollisiin irtisanomisperusteisiin, joita oli perusteltu tarpeella karsia yhtiön kustannuksia. Korjaamotyöntekijöiden tuotantopalkkioista saatava kustannussäästö oli ollut vuositasolla noin 200 000 - 300 000 markkaa.

Palkan alentaminen eli työnantajan ja työntekijän välisen työsopimuksen olennaisen ehdon muuttaminen yksipuolisesti ei ollut mahdollista pelkästään sen vuoksi, että työnantajalla oli tarve karsia kustannuksia tai edes sen vuoksi, että työnantajalla oli irtisanomisperuste. Palkan alentaminen oli Korkeimman oikeuden oikeuskäytännön perusteella mahdollista vain, jos se oli välttämätöntä yhdessä muiden toimenpiteiden kanssa yrityksen toimintaedellytysten turvaamiseksi eli konkurssin välttämiseksi. Lisäksi oikeuskäytännössä edellytettiin, että jos työnantajalla oli taloudellinen irtisanomisperuste, palkkoja alennetaan irtisanomisaikoja noudattaen. Palkkojen oli alentamisen jälkeenkin täytettävä työehtosopimuksen vähimmäistaso.

Työnantajalla ei ollut ollut yhtiön taloudellisen tilanteen perusteella oikeutta alentaa työntekijöiden palkkoja. Työnantajan tilinpäätösten perusteella voitiin todeta, että yhtiö ei ollut ollut sellaisessa taloudellisessa tilanteessa, että työnantajan yksipuolinen toimenpide olisi ollut välttämätön yrityksen taloudellisen tilanteen turvaamiseksi. Kun yhtiön tilannetta arvioitiin kokonaisuutena, voitiin todeta, että työnantaja oli yksinkertaisesti vain halunnut säästää palkkakustannuksissa.

Myöskään työnantajan tuotannollisissa oloissa, kuten työn määrässä, ei ollut tapahtunut työsopimuslain 37 a §:ssä tarkoitettuja muutoksia kantajina olevien tuotantopalkkioon

oikeutettujen työntekijöiden kohdalla.

Pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen kilpailuttaminen oli alkanut vuonna 1994. Aluksi oli kilpailutettu Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan YTV:n järjestämää seutuliikennettä. Myöhemmin kilpailuttamisen piiriin oli tullut myös YTV:n jäsenkuntien sisäinen liikenne. Kilpailuttaminen oli merkinnyt sitä, että pääkaupunkiseudulla toimivien linja-autoyhtiöiden markkinaosuudet olivat vaihdelleet riippuen siitä, miten kukin oli kullakin kilpailuttamiskierroksella menestynyt. Tästä vaihtelusta huolimatta markkinaosuudet olivat pysyneet isojen yhtiöiden osalta, kun otettiin huomioon sekä seutuliikenne että kuntien sisäinen liikenne, aika vakaina, vaikka kilpailuttaminen olikin johtanut siihen, että kuntien ja YTV:n suoritteet bussiyhtiöille olivat pienentyneet. Tämä oli kuitenkin kohdistunut yhtä lailla kaikkiin yhtiöihin. Esimerkiksi vastaajayhtiön markkinaosuus oli ollut 24 prosenttia vuonna 1994 ja 26 prosenttia vuonna 2000.

Vastaus

Yhtiö kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä. Perusteluinaan yhtiö totesi, että sillä oli ollut työsopimuslaissa tarkoitetut erityisen painavat syyt tuotantopalkkiojärjestelmän poistamiseen. Perusteet liittyivät sekä varsinaisen korjaamotoiminnan fyysisiin muutoksiin että yhtiön taloudelliseen tilaan.

Linja-autoliikenteen kilpailuttamisessa menestyminen oli ollut yhtiöille elintärkeää. Yhtiöt eivät voineet menestyä kilpailuissa, ellei niiden kustannusrakenne ollut kunnossa. Vastaajayhtiön tulos oli huonontunut koko ajan. Siksi yhtiön oli ollut pakko karsia ylimääräisiä kustannuksiaan. Vain siten kyettiin välttämään henkilöstön irtisanominen tai ainakin vähentämään sitä.

Toteutetut säästötoimet lakisääteisine sosiaalikuluineen olivat merkinneet vuositasolla yhteensä 1,5 miljoonan markan säästöjä. Kiistanalaisen tuotantopalkkion osuus tästä määrästä oli ollut 300 000 markkaa vuodessa, joten säästö oli ollut huomattavan suuri.

Yhtiö katsoi, että sillä oli ollut työsopimuslain 37 a §:ssä tarkoitetut taloudelliset ja tuotannolliset syyt järjestelmän poistamiseen. Yhtiöllä oli ollut oikeus irtisanoa työntekijänsä.

Yhtiön toiminta oli ollut raskaasti tappiollista usean vuoden ajan. Työntekijöiden väittämän mukaan säästöjä olisi tullut verrata liikevaihtoon. Yhtiö ei kuitenkaan elänyt liikevaihdosta vaan tuloksesta.

Kun YTV oli 30.1.1998 julkistanut seudullisen bussiliikenteen tarjouskilpailun 2/2 tulokset, jossa yhtiön aiemmin liikennöimästä 17 linjasta sille oli jäänyt vain kuusi, yhtiössä oli välittömästi aloitettu yt-neuvottelut henkilöstön irtisanomisista ja yhtiön tervehdyttämistoimenpiteistä. Liikenteen vähenemisen aiheuttama henkilökunnan vähentämistarve oli tässä vaiheessa, ellei muista järjestelyistä voitu sopia, arvioitu olevan kuljettajien osalta noin 70 - 80 ja huoltokorjaamoiden osalta seitsemän henkilöä. Toimihenkilöiden osalta selvitys oli tuolloin ollut vielä kesken.

Lopulliset irtisanomiset olivat jääneet ennakoitua pienemmiksi, osaksi siitä syystä, että yhtiö oli onnistunut karsimaan kustannuksiaan. Kuljettajia oli irtisanottu lopulta 20, koska kymmenen henkilön työsuhde 30 irtisanotusta oli päättynyt jollain muulla tavoin, ja huoltokorjaamoasentajia neljä. Irtisanottavien työntekijöiden lukumäärä oli siis selvästi ollut yhteydessä kustannusten karsimiseen. Ilman toteutettuja tervehdyttämistoimia irtisanottavia työntekijöitä olisi ollut enemmän.

Huolimatta toteutuneista tervehdyttämistoimenpiteistä vastaajayhtiö oli hävinnyt Espoon sisäisen liikenteen kilpailuttamisen syksyllä 1998.

Yhtiö oli hävityn kilpailuttamisen seurauksena joutunut irtisanomaan henkilökuntaansa kaikissa henkilöstöryhmissä ja karsimaan ylimääräisiä kustannuksiaan kaikissa toiminnoissaan. Kaikki tämä oli tapahtunut vain pyrkimyksenä säilyttää ja turvata yhtiön toimintaedellytykset jatkossa.

Työsuhteen ehdon muuttaminen irtisanomisen vaihtoehtona oli ollut huomattavasti lievempi toimenpide ja se oli oikeuskäytännössä katsottu sallituksi. Palkan yksipuolinen alentaminen ei voinut tulla käytettäväksi työsuhteen irtisanomisen säännönmukaisena ja ensisijaisena vaihtoehtona, vaan se edellytti myös muiden käytettävissä olevien saneeraustoimenpiteiden käyttöä. Toteutettujen toimenpiteitten jälkeenkin korjaamohenkilökunnan palkkaus täytti alan yleissitovan työehtosopimuksen määräykset.

Käräjäoikeuden tuomio 16.11.2001

Käräjäoikeus lausui perusteluinaan muun muassa seuraavaa:

Työsopimuslain 37 a §:n 1 momentin mukaan työnantajalla on oikeus irtisanoa toistaiseksi voimassa oleva työsopimus, jos työ on vähentynyt taloudellisista, tuotannollisista tai niihin verrattavista syistä vähäistä suuremmassa määrin ja muutoin kuin tilapäisesti eikä työntekijän uudelleen sijoittamisen tai kouluttamisen mahdollisuuksia ole. Ilmaisua "jos työ on vähentynyt" on tulkittu oikeuskäytännössä laajasti siten, että se tarkoittaa myös työn tarjoamisen edellytysten vähentymistä. Sitä kysymystä taas, voiko yhtiö irtisanomisen sijasta irtisanomisaikoja noudattaen alentaa palkkoja tai poistaa palkkausjärjestelmän, ei ole säännelty laissa.

Oikeuskäytännössä on muodostunut vallitsevaksi kannaksi se, että olennaisten työsopimusehtojen muuttaminen toiseksi on mahdollista irtisanomisperusteilla ja irtisanomisaikaa noudattaen. Palkan alentamisen ollessa kyseessä työehtosopimuksen vähimmäistasoa ei saa alittaa ja palkkojen alentaminen tulee yhdessä muiden saneerustoimenpiteiden kanssa olla välttämätöntä yhtiön toimintaedellytysten turvaamiseksi.

Yhtiön liiketoiminnan tulos oli hävittyjen tarjouskilpailujen myötä kääntynyt selvästi tappiolliseksi tilikaudella 1.5.1997 - 30.4.1998. Tuolloin tappio oli ollut 3,8 miljoonaa markkaa. Siitä lähtien toiminnan tappiot olivat kasvaneet vahvasti kulujen karsimisesta huolimatta. Esimerkiksi tilikaudella 5/99 - 2/00 tappio oli ollut 10,1 miljoonaa markkaa ja viimeisellä tilikaudella 28 miljoonaa markkaa.

Kantajien väitteillä siitä, että yrityksen tilinpäätöstä olisi järjestelty siten, ettei voitollista tulosta tarvinnut näyttää, ei ollut merkitystä, koska kantajat eivät olleet väittäneetkään, että järjestelyjä olisi tehty muutoin kuin lain sallimissa rajoissa. Yhtiön tulos oli esitetty kirjanpitolain mukaisesti.

Yhtiön liikevaihto oli pienentynyt seuraavasti:

1/96 - 4/97: 237,1 miljoonaa markkaa,

5/97 - 4/98: 183,5 miljoonaa markkaa,

5/98 - 4/99: 173,7 miljoonaa markkaa ja

5/99 - 2/00: 140 miljoonaa markkaa.

Kilpailuttamisen seurauksena yhtiön saamat katteet olivat alentuneet huomattavasti, ensin jopa 30 - 35 prosenttia. Tämän jälkeen tarjouskilpailujen katetaso oli noussut vähän.

Käyttökate oli ollut 27,2 vuonna 1996, 18,4 vuonna 1997, 13,1 vuonna 1998, 11,4 vuonna 1999 ja 4,9 vuonna 2000. Kate oli laskenut siten, ettei se vuoden 1997 jälkeen ollut ollut enää hyvä.

Ajanjaksolla 1.1.1996 - 29.2.2000 yhtiön oma pääoma ja kertynyt poistoero yhteensä oli pienentynyt ja pääomarakenne heikentynyt selvästi. Yhtiön oma pääoma ja poistoero olivat vähentyneet yhteensä 37,4 miljoonaa markkaa (30.4.1997 - 29.2.2000).

Yhtiön liikevaihto, oikaistu tulos rahoituserien jälkeen ja osakepääoman muutos, jotka kuvasivat yhtiön toimintaa, osoittivat, että yhtiö oli ollut taloudellisissa vaikeuksissa vuodesta 1998 alkaen.

Yhtiö oli helmikuussa 1998 käynyt yt-neuvotteluja, joissa oli karsittu kustannuksia yhteensä 1,5 miljoonan markan edestä. Yksi näistä säästötoimenpiteistä oli ollut tuotantopalkkio, jonka osuus säästöistä oli ollut noin 300 000 markkaa.

Yt-neuvotteluissa oli todettu yhtiön taloudelliset vaikeudet, eikä työntekijäpuoli ollut vastustanut säästötoimia. Tosin niistä oli keskusteltu. Yt-neuvotteluissa oli ollut esillä se seikka, että kustannusten karsiminen vaikutti irtisanottavien henkilöiden määrään.

Keväällä 1998 kustannuksia karsittaessa oli jo tiedetty, että Espoon liikenne kilpailutettaisiin syksyllä 1998. Yhtiö oli hoitanut tuosta liikenteestä kaksi kolmasosaa. Yt-neuvotteluissa oli informoitu myös siitä, että yhtiön toiminnallinen tulos 1.5. - 31.12.1997 oli ollut miljoona markkaa miinuksella.

Yhtiön taloudellinen tilanne oli ollut keväällä 1998 niin heikko ja yhtiön mahdollisuus tarjota työtä tuotannollisista syistä johtuen siten vähentynyt, että tuotantopalkkion poistaminen yhdessä muiden toteutettujen saneeraustoimenpiteiden kanssa oli ollut välttämätön yhtiön toimintaedellytysten turvaamiseksi.

Yhtiön taloudellisen ja tuotannollisen tilanteen kehitys jatkossa osoitti myös sen, että tuotantopalkkion poistaminen oli ollut välttämätön yhtiön suorittamien muiden säästötoimenpiteiden kanssa.

Kantajien palkat olivat tämän toimenpiteen jälkeenkin täyttäneet alan yleissitovan työehtosopimuksen vähimmäistason.

Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Olli Saunanoja, Riitta Miettinen ja Kirsti Levo.

Helsingin hovioikeuden tuomio 3.7.2003

A ja hänen myötäpuolensa valittivat hovioikeuteen. Toimitettuaan asiassa pääkäsittelyn hovioikeus totesi perusteluinaan muun muassa seuraavaa:

Hovioikeudessa oli kysymys siitä, oliko yhtiöllä ollut 27.2.1998 oikeus yksipuolisesti irtisanoa korjaamotyöntekijöiden tuotantopalkkiojärjestelmä päättymään 30.4.1998.

Sovellettavat lainkohdat ja oikeuskäytäntö

Näytön arviointi ja johtopäätökset

Kilpailuttaminen ja sen vaikutukset yhtiön toimintaan

Yhtiön taloudellisen tilan muuttuminen vuosina 1996 - 2001

Yhtiön toiminta oli kirjallisten todisteiden ja todistajien kertomusten perusteella ollut käräjäoikeuden tuomiossa kerrotuin tavoin tappiollista. Tappio oli syventynyt 1.5.1997 ja 30.4.1998 välisen tilikauden noin 3,8 miljoonasta markasta vuonna 2001 päättyneen tilikauden 28 miljoonaan markkaan. Yhtiön liikevaihto oli alentunut 1.1.1996 ja 30.4.1997 välisen tilikauden 237,1 miljoonasta markasta 1.5.1999 ja 29.2.2000 välisen tilikauden 140 miljoonaan markkaan. Yhtiön käyttökate oli alentunut vuoden 1996 27,2 prosentista vuoden 2001 1,5 prosenttiin. Todistajien kertomusten perusteella oli selvitetty, että yhtiö oli kesällä 2001 ollut selvitystilauhan alla, koska yhtiön omasta pääomasta oli menetetty puolet. Yhtiö oli selviytynyt sen emoyhtiön annettua yhtiölle 35 miljoonan markan vakautetun korottoman pääomalainan. Yhtiö oli tuossa vaiheessa tehnyt tappiota miljoona markkaa kuukaudessa.

Yhtiön toteuttamat säästötoimet vuonna 1998

Johtopäätökset

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Iiro Kartano, Seppo Puhakka ja Risto Jalanko (eri mieltä).

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Jalanko lausui muun muassa seuraavaa:

Jakson "Sovellettavat lainkohdat ja oikeuskäytäntö" sijasta lausun seuraavan.

Sovellettavat oikeusohjeet

Jutussa on kysymys työnantajan oikeudesta taloudellisilla ja tuotannollisilla syillä eli niin sanotuilla kollektiiviperusteilla yksipuolisesti alentaa työntekijän palkkaa.

Oikeuskysymyksen tarkastelussa on lähdettävä yleisestä sopimusoikeudellisesta sopimuksen sitovuuden periaatteesta "sopimukset on pidettävä". Sopimussuhteen tai sen yksittäisen ehdon yksipuolinen muuttaminen tai irtisanominen ei ole mahdollista. Periaate soveltuu myös työsopimussuhteeseen. Sen merkitystä on omiaan korostamaan työoikeudessa sovellettava niin sanottu työntekijän suojelun periaate. Sopimuksen sitovuuden periaate on saanut ilmauksensa myös työoikeudellisessa oikeuskäytännössä esimerkiksi ratkaisussa KKO 1980 II 119. Periaate koskee työsopimuksen olennaisia ehtoja. Palkkausta koskeva ehto on työsopimuksen olennainen ehto (ks. esim. Kairinen ym: Työoikeus, 2002, s. 438 ja KKO 1991:187).

Toisaalta työlainsäädännössä on omat säännöksensä työnantajan oikeudesta irtisanoa työntekijän työsopimus. Tässä jutussa sovellettavan vuoden 1970 työsopimuslain 37 a §:n 1 momentin (723/1988) mukaan työnantajalla on oikeus irtisanoa toistaiseksi voimassa oleva työsopimus, jos työ on vähentynyt taloudellisista, tuotannollisista tai muista niihin verrattavista syistä vähäistä suuremmassa määrin ja muutoin kuin tilapäisesti eikä työntekijää voida sijoittaa uudelleen tai kouluttaa muihin tehtäviin. Oikeuskäytännön mukaan säännöksessä mainitulla työn vähentymisellä voidaan tarkoittaa myös työn tarjoamisen edellytysten vähentymistä (KKO 1994:17).

Näytön arvioinnin eli jaksojen "Kilpailuttaminen ja sen vaikutukset yhtiön toimintaan" ja "Yhtiön taloudellisen tilan muuttuminen vuosina 1996 - 2001" sekä "Yhtiön toteuttamat säästötoimet vuonna 1998" osalta olen samaa mieltä kuin hovioikeuden enemmistö.

Jaksona "Johtopäätökset" lausun hovioikeuden enemmistön sijasta seuraavan.

Edellä olevan perusteella katson selvitetyksi, että yhtiön taloudellinen tilanne on hävittyjen tarjouskilpailujen ja linja-autoliikenteen hintatason laskun johdosta jo helmikuussa 1998 ollut huono ja sen kyky tarjota työtä on vähentynyt. Toisaalta totean, että tarjouskilpailun häviäminen ja liikennereittien menettäminen on jo sinänsä luonut yhtiölle lainmukaiset perusteet irtisanoa "ylimääräiset" kuljettajat. Käytännössä monet kuljettajat ovat oma-aloitteisesti siirtyneet tarjouskilpailun voittaneen liikenneyhtiön palvelukseen (niin sanottu Lonka-sopimus).

Korjaamotyöntekijöiden tuotantopalkkiojärjestelmän irtisanominen helmikuussa 1998 on ollut vain osa yhtiön säästötoimenpiteitä, jotka ovat kohdistuneet koko henkilökuntaan ja myös muiden kuin korjaamotyöntekijöiden palkkioihin sekä yhtiön erilaisista toiminnoista aiheutuneisiin kuluihin. Toisaalta minkään muun työntekijäryhmän varsinaisia palkkoja ei ole yksipuolisesti suoraan alennettu samalla tavalla kuin ko. korjaamotyöntekijöiden palkkoja. Kolari- ja palvelusvuosirahojen poistamisella ei ole osoitettu olleen työntekijöille samanlaista merkitystä kuin 10 prosentin palkanalennusta korjaamotyöntekijöille merkinneellä tuotantopalkkiojärjestelmän lakkauttamisella.

Yhtiö on säästötoimenpiteillään saavuttanut yhteensä noin 1,5 miljoonan markan vuotuiset säästöt. Tuotantopalkkiojärjestelmän irtisanomisella saavutettua 300 000 markan säästöä ei sinänsä ole tarkasteltava kokonaissäästöstä erillisenä lukuna. Toisaalta on kuitenkin todettava, että mainittu määrä on yhtiön liikevaihtoon ja palkkakustannuksiin verrattuna varsin pieni (liikevaihto tilikaudella 1997 - 1998 yhteensä 183 miljoonaa markkaa ja palkkakustannukset vuonna 1997 yhteensä 94 miljoonaa markkaa).

Palkan alentaminen ei ole ollut korjaamotyöntekijöiden irtisanomisen vaihtoehto. Yhtiö on tuotannollisilla syillä irtisanonut neljä korjaamotyöntekijää. Yhtiö on saanut sopeuttaa korjaamotyöntekijöiden lukumäärän liikennereittien menettämisestä johtuneen työn määrän vähenemisen mukaisesti. Korjaamossa on käytännön syistä tullut säilyttää tietty vähimmäistyövoima.

Yhtiön hävittyä syksyllä 1998 Espoon sisäistä liikennettä koskeneen tarjouskilpailun yhtiön taloudellinen tilanne on edelleen heikentynyt. Tämä on johtanut siihen, että yhtiö on keväällä 2001 ollut vaarassa joutua selvitystilaan yhtiön oman pääoman alennettua puoleen. Mainitut säästöt eivät siten ole estäneet yhtiön taloudellisen tilan huonontumista. Yhtiö on selviytynyt lähinnä emoyhtiön kesällä 2001 antaman 35 miljoonan markan vakautetun pääomalainan avulla. Säästöt ovat osaltaan ilmeisesti hidastaneet yhtiön taloudellisen tilan heikkenemistä.

Toisaalta asiassa on olennaista se, mikä on ollut yhtiön taloudellinen tilanne helmikuussa 1998, kun yhtiö on alentanut korjaamotyöntekijöiden palkkoja. Asiassa ei ole osoitettu, että yhtiö tuolloin olisi ollut vaarassa joutua selvitystilaan. Työntekijöiden palkkojen alentaminen ei ole ollut yhtiön toiminnan lopettamisen vaihtoehto, kuten sen edellä mainitun oikeusohjeen mukaan olisi tullut olla. Yhtiön toiminta on jatkunut helmikuun 1998 jälkeenkin. Eräät muut pääkaupunkiseudun liikenneyhtiöt sensijaan ovat joutuneet lopettamaan toimintansa (Oy Liikenne Ab ja Hakunilan Liikenne Oy).

Työnantajalla on velvollisuus ennakoida taloudellista kehitystä ja oikeus sopeuttaa henkilöstömääränsä ennakoitavia taloudellisia resursseja vastaavaksi (ks. esim. Kallio: Työsopimuksen irtisanomisperusteista, 1978, s. 223 ss. ja Valkonen: Kollektiiviperusteinen irtisanomissuoja, 2001, s. 195, vrt. KKO 1990:122). Linja-autoalalla solmittavien sopimusten pituuden vuoksi yhtiö on voinut ennakoida tulevaa taloudellista kehitystään.

Toisaalta ennakointimahdollisuus on myös merkinnyt tavanomaista suurempaa varmuutta siitä, että yhtiön taloudellinen tilanne ei yllättäen tai yhtäkkiä muutu huonommaksi. Ennakointimahdollisuus on tässä tapauksessa merkinnyt lähinnä sitä, että yhtiö on tarjouskilpailun alkaessa voinut ja saanut varautua siihen, että ajettavien linjojen lukumäärä vähenee. Ennakointimahdollisuus ei kuitenkaan tässäkään tapauksessa ole saanut johtaa siihen, että yhtiö olisi "liian aikaisin" tai "varmuuden vuoksi" voinut irtisanoa työntekijöitä tai irtisanomisperusteella yksipuolisesti alentaa työntekijöiden palkkoja. Yhtiö on yksipuolisesti alentanut korjaamotyöntekijöiden palkkoja jo keväällä 1998, vaikka yhtiön on osoitettu olleen vaarassa joutua selvitystilaan vasta keväällä 2001 eli siis vasta kolmen vuoden kuluttua palkkojen alentamisesta.

Kilpailuttamista ei työnantajan yksipuolisen palkanalentamisoikeuden perusteena ymmärtääkseni voida ainakaan täysin samaistaa Korkeimman oikeuden edellä mainitun oikeuskäytännön taustalla vaikuttaneeseen yleiseen taloudelliseen lamaan. Kilpailuttaminen on edellä käsitellyistä kiistattomista taloudellisista vaikutuksistaan huolimatta merkinnyt lähinnä sitä, että aikaisemmin erittäin kannattavasti toimineet linja-autoyhtiöt ovat siirtyneet samanlaiseen toimintaympäristöön kuin useiden muidenkin alojen yritykset, joiden menestys ja työntarjoamismahdollisuudet riippuvat oman alan tarjouskilpailussa menestymisestä tai ylipäänsä erilaisten tilaussopimusten saamisesta.

Korkeimman oikeuden edellä mainittu lama-ajalta periytyvä oikeuskäytäntö ei ymmärtääkseni merkitse eikä saa merkitä sitä, että työntekijöiden palkkojen yksipuolinen alentaminen olisi tai muodostuisi työnantajalle täysin samanlaiseksi säästötoimenpiteeksi tai keinoksi kuin muut kulujen karsimistoimenpiteet. Työntekijän palkan alentaminen on lähtökohtaisesti eri tason asia kuin vaikkapa polttoaine- tai korjauskuluissa säästäminen. Palkkojen alentamisen on oltava työnantajan "viimeinen keino" ja siten se on ja sen tulee olla myös työntekijöiden oman edun mukainen.

Edellä olevan perusteella ja erityisesti kun asiassa on osoitettu yhtiön olleen selvitystilaan joutumisen uhan alla vasta keväällä 2001, päädyn hyväksymään A:n ja hänen myötäpuoltensa kanteen.

Muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa

A:lle ja hänen myötäpuolilleen myönnettiin valituslupa. Valituksessaan he toistivat aiemmin esittämänsä vaatimukset.

Yhtiö kiisti vastauksessaan muutosvaatimukset.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Käsittelyratkaisu

1. A ja hänen myötäpuolensa ovat kanteessaan ja sitä käräjäoikeudessa perustellessaan katsoneet, että työnantajalla ei ole ollut tuotannollisia ja taloudellisia perusteita tuotantopalkkiojärjestelmän irtisanomiseen eikä korjaamotyöntekijöiden kohdalla noudatetun tuotantopalkkiojärjestelmän poistamisella tapahtunut palkan alentaminen ollut mahdollista pelkästään sen perusteella, että työnantajalla on ehkä ollut tarve karsia kustannuksia. Korkeimmassa oikeudessa he ovat vedonneet vaatimustensa tueksi siihen, että Concordia Bus Finland Oy Ab:n suorittamat palkanalennukset olisivat koskeneet pelkästään heitä, yhtiön asentajia eli korjaamotyöntekijöitä, ja että he siten olivat joutuneet syrjityiksi muihin työntekijäryhmiin ja yhtiön johtoon verrattuina sekä että näin meneteltäessä oli rikottu työnantajan velvollisuutta kohdella työntekijöitä tasapuolisesti.

2. Oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan muutoksenhakija ei saa Korkeimmassa oikeudessa vedota muihin seikkoihin kuin niihin, jotka on esitetty alioikeudessa tai hovioikeudessa, paitsi milloin hakija saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota seikkaan alemmassa tuomioistuimessa tai että hänellä muuten on ollut pätevä aihe olla tekemättä niin. Vastaava säännös liittyen muutoksenhakuun hovioikeudessa on oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 17 §:n 1 momentissa.

3. Sanotuissa lainkohdissa tarkoitetaan seikalla sellaista seikkaa, johon kanteessa tai vastauksessa esitetty vaatimus välittömästi perustuu. Näin ollen siihen seikkaan, että Concordia Bus Finland Oy Ab:n suorittama palkanalennus ei olisi ollut tasapuolinen vaan kantajina olevia korjaamotyöntekijöitä syrjivä, olisi täytynyt vedota jo käräjäoikeudessa. Koska A ja hänen myötäpuolensa eivät ole saattaneet todennäköiseksi, että he eivät ole voineet vedota tähän seikkaan jo tuolloin tai että heillä muuten on ollut pätevä aihe olla tekemättä niin, heillä ei ole oikeutta vedota tähän seikkaan enää Korkeimmassa oikeudessa.

Pääasiaperustelut

4. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko työnantajalla ollut oikeus yksipuolisesti alentaa korjaamotyöntekijöiden palkkoja poistamalla työsuhteen ehdoksi muodostunut oikeus palkanlisään.

7. Yhtiö on irtisanonut korjaamotyöntekijöiden tuotantopalkkiojärjestelmän sen jälkeen, kun yhtiö oli jo hävinnyt tarjouskilpailuja. Tämän perusteella voidaan katsoa, että palkkojen alentaminen ei ole tähdännyt ensisijaisesti siihen, että yhtiö voisi alennettuihin palkkakustannuksiin perustuvin tarjouksin voittaa tulevia kilpailuja, vaan siihen, että se oli hävinnyt kilpailuissa ja sen toimintaedellytykset olivat sen vuoksi olennaisesti heikentyneet. Kilpailujen häviämisen perusteella ennuste on lisäksi ollut, että uhkana voisi olla toiminnan lopettaminenkin. Siten toimintaedellytysten turvaaminen ja samalla kilpailukyvyn parantaminen ovat edellyttäneet tervehdyttämistoimenpiteitä. Tilanteen huonontuminen edelleen, paitsi aikaisemmin suoritettujen irtisanomisten, myös näiden säästötoimenpiteiden toteuttamisen jälkeen on sekin osaltaan osoittanut jälkikäteen, että aikanaan tehty tilannearvio ei ole ollut virheellinen.

8. Korjaamotyöntekijöiden palkkojen alentamisessa on ollut kysymys vain osasta niitä yhtiön toteuttamia erilaisia säästötoimenpiteitä, jotka ovat kohdistuneet koko henkilökuntaan ja jotka ovat kilpailuttamisen vuoksi muuttuneessa tilanteessa olleet välttämättömiä yhtiön toimintaedellytysten turvaamiseksi.

9. Näillä ja muutoin alempien oikeuksien mainitsemilla perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Mikko Tulokas, Kati Hidén, Kari Kitunen ja Pasi Aarnio. Esittelijä Sami Myöhänen.

---

[SV]

Ett bolag, som tidigare idkat busstrafik med långvariga kontrakt, hade efter att kollektivtrafiken blivit konkurrensutsatt förlorat en anbudstävling och gått miste om marknadsandelar. Fråga om bolaget hade rätt att utöver verkställda uppsägningar ensidigt sänka verkstadspersonalens löner med åberopande av ekonomiska uppsägningsgrunder.

Se KKO:1996:89 KKO:1997:83