Supreme Court dismisses claim for compensation after release from detention when prosecution is dropped due to sentencing guidelines.

Rikoksista epäilty A oli ollut vangittuna, mutta hänet oli jätetty syyttämättä sillä perusteella, ettei rikosten katsottu hänelle aikaisemmin tuomitut rangaistukset huomioon ottaen olennaisesti vaikuttavan kokonaisrangaistuksen määrään eikä tärkeä yleinen tai yksityinen etu vaatinut syytteen nostamista. Koska A:ta ei ollut vangittu syyttömästi, hänellä ei ollut oikeutta korvaukseen vapaudenmenetyksensä johdosta.

L syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta 1 § 1 mom

ROL 1 luku 8 § 2 kohta

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Kanne Helsingin käräjäoikeudessa

A kertoi valtiota vastaan ajamassaan kanteessa, että hän oli ollut kiinniotettuna, pidätettynä ja vangittuna 14.7. - 14.8.2000 välisen ajan epäiltynä törkeän petoksen yrityksestä. Virallinen syyttäjä oli 24.9.2002 tehnyt päätöksen syyttämättä jättämisestä.

A vaati valtiolta korvausta vapauden menetyksen johdosta kokemastaan kärsimyksestä. Mitkään pakkokeinolaissa säädetyt pidättämisen erityiset edellytykset eivät olleet täyttyneet. Pidättäminen oli siten ollut vailla laillisia edellytyksiä, joita tulisi arvioida tilanteessa, jossa syyttämättä jättäminen oli tehty eikä sen mukaan mikä tilanne oli ollut pidättämisen aikana. Korvauksen maksaminen ei ollut myöskään kohtuutonta.

Valtio kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä.

Käräjäoikeuden tuomio 30.6.2003

Käräjäoikeus totesi, että syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain 1 §:n mukaisesti rikoksesta epäiltynä pidätetyllä tai vangitulla on oikeus saada vapauden menetyksen johdosta valtiolta korvaus, jos esitutkinta lopetetaan nostamatta syytettä. Lain 2 §:ssä oli mainittu tapauksia, joissa korvausta ei kuitenkaan suoriteta, vaikka 1 §:n edellytykset korvaukselle täyttyisivätkin. Korvauksen epäävänä seikkana oli mainittu: "... eikä muussakaan tapauksessa, milloin asianhaarat ovat sellaiset, että korvauksen maksamista ei olisi pidettävä kohtuullisena." Viimeksi mainitussa lauseessa oli ilmaistu normi, jolla korvaus voitiin evätä.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 8 §:ssä säädetään muun muassa, että jollei tärkeä yleinen etu muuta vaadi, virallinen syyttäjä saa sen lisäksi, mitä 7 §:ssä säädetään, jättää syytteen nostamatta, milloin rikos ei yhteisen rangaistuksen määräämistä tai aikaisemmin tuomitun rangaistuksen huomioon ottamista koskevien säännösten johdosta olennaisesti vaikuttaisi kokonaisrangaistuksen määrään. Kysymyksessä on niin sanottu konkurrenssiperusteinen syyttämättäjättäminen, joka oli ollut kerrotun syyttämättäjättämispäätöksen perusteena.

Virallinen syyttäjä oli 24.9.2002 tekemässään päätöksessä katsonut, että A oli syyllistynyt 13 petokseen 11. - 13.7.2000. Syyttäjä oli, katsoen, että nuo rikokset eivät yhteisen rangaistuksen määräämistä koskevien säännösten johdosta olennaisesti vaikuttaisi A:n kokonaisrangaistuksen määrään, jättänyt syytteen oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 8 §:n nojalla nostamatta. A:lla oli ollut mainitun lain 1 luvun 10 §:n nojalla oikeus vaatia, että hänen syyllisyyttään koskeva syyttäjän ratkaisu saatetaan tuomioistuimen käsiteltäväksi. A ei ollut esittänyt tällaista vaatimusta.

Syyttämättä jättämistä koskevaa ratkaisua, jossa henkilön katsottiin syyllistyneen rikokseen, ei ole pidettävä syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain tarkoittamana esitutkinnan lopettamisena syytettä nostamatta tai syytteen jättämisenä sikseen. Tämän vuoksi A:lla ei ollut mainitun lain nojalla oikeutta korvaukseen vapauden menetyksestään 14.7. - 14.8.2000.

A oli vedonnut myös siihen, ettei hänen pidättämiseensä ja vangitsemiseensa olisi ollut laillisia edellytyksiä. Valtio oli kiistänyt väitteen. A ei ollut esittänyt mitään selvitystä väitteensä tueksi.

Valtion esittämästä vangitsemispäätöksestä ilmeni, että A:n vangitsemisen yleiset ja erityiset edellytykset olivat olleet olemassa. Huomioon ottaen peruste, jonka nojalla syyte oli jätetty nostamatta, käräjäoikeus katsoi, ettei ollut aihetta arvioida vangitsemisen edellytyksiä toisin kuin vangitsemispäätöksessä oli todettu.

Mainituilla perusteilla käräjäoikeus hylkäsi A:n kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Marita Hattari.

Helsingin hovioikeuden tuomio 16.6.2004

A valitti hovioikeuteen ja vaati korvausta henkisestä kärsimyksestä ajalta 31.7. - 14.8.2000, koska vapaudenmenetykselle ei 31.7. alkaen ollut näytetty olleen laillisia edellytyksiä ja koska esitutkinta oli lopetettu nostamatta syytettä.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Mats Wiklund, Esa Hakala ja Eija Multimäki. Esittelijä Sari Rissanen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa. A vaati valituksessaan hovioikeuden tuomion kumoamista ja toisti hovioikeudessa esittämänsä korvausvaatimuksen.

Valtio vaati valituksen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

2. A:n vangitsemista on 31.7.2000 annetulla päätöksellä jatkettu 14.8.2000 saakka.

4. A:n vaadittua alunperin korvausta siitä kärsimyksestä, minkä hänen vapaudenmenetyksensä 14.7. ja 14.8.2000 välisenä aikana oli aiheuttanut, alemmat oikeudet ovat muun muassa todenneet, että 17.7.2000 tehdystä vangitsemispäätöksestä ilmeni, että vangitsemisen yleiset ja erityiset edellytykset täyttyivät eikä A ollut esittänyt mitään selvitystä päinvastaisen väitteensä tueksi. Koska myöskään syyttäjän edellä kerrottua päätöstä ei ollut pidettävä laissa tarkoitettuna "esitutkinnan lopettamisena syytettä nostamatta tai syytteen jättämisenä sikseen", kanne on hylätty.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

5. A on toistanut korvausvaatimuksensa rajaten sen kuitenkin siten, että erityiset edellytykset vangitsemiselle eivät olleet täyttyneet 31.7.2000 alkaen. A:n mukaan hänen vangittuna pitämisensä on 31.7.2000 jälkeen ollut kohtuutonta.

6. A on myös katsonut alempien oikeuksien tulkinnan siitä, oliko esitutkinta päätetty syytettä nostamatta, olevan virheellinen.

Oikeus korvaukseen, kun syyttäjä on tehnyt päätöksen jättää syyttämättä

7. Syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain 1 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan rikoksesta epäiltynä pidätetyllä tai vangitulla on oikeus saada vapauden menetyksen johdosta valtiolta korvaus, jos esitutkinta lopetetaan nostamatta syytettä.

8. Lainkohdan sanamuodosta ei voida yksiselitteisesti päätellä, että syytteen nostamatta jäämisen syyllä olisi merkitystä arvioitaessa rikoksesta epäiltynä pidätetyn tai vangitun oikeutta korvaukseen vapaudenmenetyksensä johdosta. Lain esitöissä (HE 187/1973 vp s. 31) kuitenkin mainitaan, että "syytteen jättämisellä sikseen ja syytteen nostamatta jättämisellä ei ehdotuksen 1 §:ssä tarkoiteta syyttämättä jättämistä". Lain 1 §:ää onkin perusteltua tulkita niin, ettei siinä tarkoiteta ainakaan niin sanottua seuraamusluonteista syyttämättä jättämistä. Tätä tulkintaa puoltaa myös se, että laissa on kysymys nimenomaan "syyttömästi" pidätetylle tai vangitulle maksettavasta korvauksesta. Seuraamusluonteiselle syyttämättä jättämiselle on ominaista juuri se, että siinä vahvistetaan rikoksesta epäillyn henkilön syyllisyys epäiltyyn rikokseen.

9. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 6 §:n mukaan virallisen syyttäjän on nostettava syyte, kun on olemassa todennäköisiä syitä epäillyn syyllisyyden tueksi. Syyttäjä saa kuitenkin saman luvun 8 §:n 2 kohdan nojalla, jollei tärkeä yleinen tai yksityinen etu muuta vaadi, jättää syytteen nostamatta, milloin rikos ei yhteisen rangaistuksen määräämistä tai aikaisemmin tuomitun rangaistuksen huomioon ottamista koskevien säännösten johdosta olennaisesti vaikuttaisi kokonaisrangaistuksen määrään. Saman luvun 10 §:n 1 momentin mukaan, jos syyttäjä on sanotun säännöksen nojalla päättänyt jättää syytteen nostamatta, hänen on syyttämättä jätetyn vaatimuksesta saatettava syyllisyyttä koskeva ratkaisunsa tuomioistuimen käsiteltäväksi.

10. A:n tapauksessa on siten ollut kysymys seuraamusluonteisesta syyttämättä jättämisestä, joka on merkinnyt, että A:n on katsottu syyllistyneen siinä mainittuihin rikoksiin. A ei ole vaatinut, että hänen syyllisyyttään koskeva ratkaisu olisi pitänyt laissa tarkoitetulla tavalla saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi.

11. A:ta ei ole pidätetty tai vangittu laissa tarkoitetulla tavalla "syyttömästi" eikä hänellä siten ole syyttämättäjättämispäätöksestä huolimatta oikeutta korvaukseen vapaudenmenetyksensä johdosta.

Kysymys siitä, onko vangittuna pitämiseen ollut lailliset edellytykset 31.7.2000

12. Syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista maksettavasta korvauksesta annetun lain 1 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan rikoksesta epäiltynä vangitulla on oikeus saada korvausta, jos vangitsemiseen ei ole ollut laillisia edellytyksiä.

13. Pakkokeinolain 1 luvun 8 §:n 1 momentin ja 3 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan rikoksesta todennäköisin syin epäilty saadaan nyt tarkoitetunlaisen rikoksen ollessa kyseessä vangita muun muassa silloin, jos epäillyn henkilökohtaisten olosuhteiden tai muiden seikkojen perusteella on syytä epäillä, että hän vaikeuttaa asian selvittämistä tai jatkaa rikollista toimintaansa. Viimeksi mainitun pykälän 3 momentin mukaan ketään ei saa pidättää, jos se asian laadun taikka rikoksesta epäillyn iän tai muiden henkilökohtaisten olojen vuoksi olisi kohtuutonta. Lain 1 luvun 26 a §:ssä oleva kohtuuttoman vangitsemisen kielto on samansisältöinen.

14. A:ta koskevasta vangitsemisvaatimuksesta ilmenee, että esitutkinta oli tuolloin alkuvaiheessa ja että A:ta voitiin todennäköisin syin epäillä ainakin yhdeksästä muusta törkeän petoksen tai petoksen yrityksestä. Käräjäoikeus on mainitsemillaan perusteilla 17.7.2000 katsonut, ettei vangitsemisen ollut kohtuutonta ja että pakkokeinon käyttöä voitiin pitää puolustettavana. A on 31.7.2000 määrätty pidettäväksi edelleen vangittuna.

15. A ei ole korvausta vaatiessaan väittänyt, että vangitsemisvaatimuksessa ja -päätöksessä esitetyt tosiseikat eivät olisi pitäneet paikkaansa tai että ne olisivat 31.7.2000 mennessä muuttuneet taikka menettäneet merkityksensä. Kysymystä vangittuna pitämisen kohtuullisuudesta ei siten ole perustetta arvioida 17.7.2000 tehdystä vangitsemispäätöksestä poiketen. Arviointiin ei vaikuta sekään, että syytettä ei edellä kerrotusta syystä ole esitutkinnan päätyttyä nostettu. A:n vaatimus on siten tältäkin osin perusteeton.

Vapaudenmenetyksen kohtuullisuus jälkikäteen arvioituna

16. A on lisäksi vedonnut siihen seikkaan, että pidättämisen edellytyksiä tuli tarkastella jälkikäteen eli tilanteessa, jossa päätös syyttämättä jättämisestä oli tehty, eikä sen mukaan, millainen tilanne oli pidättämisen aikana.

17. Syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista maksettavasta korvauksesta annetun lain 1 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan rikoksesta epäiltynä vangitulla on oikeus saada korvausta, jos hänen on todettu syyllistyneen rikokseen, mutta on ilmeistä, että tämän syyksilukemisen perusteella häntä ei olisi voitu pidättää tai vangita.

18. Kuten edellä on todettu, A:ta ei ole pidätetty tai vangittu laissa tarkoitetuin tavoin aiheettomasti eikä ilman laillisia edellytyksiä. Pelkästään se seikka, että virallinen syyttäjä on sittemmin päättänyt mainitsemillaan perusteilla jättää syytteen nostamatta, ei merkitse, että pidättämistä ja vangitsemista olisi jälkikäteenkään arvioiden pidettävä pakkokeinolaissa tarkoitetuin tavoin kohtuuttomana. Ottaen huomioon syyttäjän päätöksessä A:n syyksi luetun rikollisen toiminnan luonteen ja vangitsemispäätöksissä vangitsemisen erityisistä edellytyksistä lausutun, Korkein oikeus ei pidä ilmeisenä, että A:ta ei olisi voitu sen perusteella pidättää ja vangita tai määrätä pidettäväksi vangittuna 31.7.2000 jälkeen.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Lauri Lehtimaja, Liisa Mansikkamäki, Pasi Aarnio ja Juha Häyhä. Esittelijä Eeva-Liisa Sarvilinna-Heimonen.

---

[SV]

A, som var misstänkt för brott, hade varit häktad men åklagaren hade beslutat att inte väcka åtal mot honom på den grunden att brotten inte med beaktande av de straff som A tidigare dömts till ansågs väsentligt inverka på det totala straffet och inte heller ett viktigt allmänt eller enskilt intresse krävde att åtalet väcktes. Eftersom A inte hade varit oskyldigt häktad hade han inte rätt till ersättning för frihetsberövandet.

L om ersättning av statens medel som till följd av frihetsberövande skall betalas till oskyldigt häktad eller dömd 1 § 1 mom

BRL 1 kap 8 § 2 punkten