Supreme Court dismisses prosecution for negligent construction violation due to lack of explicit statutory authorization for negligence.

Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta maankäyttö- ja rakennuslain 185 §:n 1 momentin nojalla rakentamisrikkomuksesta sillä perusteella, että A oli sallinut rakentamisen omistamalleen kiinteistölle varmistumatta siitä, että rakennuslupa oli hankittu. Kysymys siitä, toteuttiko tuottamuksellinen menettely rakentamisrikkomuksen tunnusmerkistön.

MRL 185 § 1 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Virallisen syyttäjän syyte Raaseporin käräjäoikeudessa

A:lle tiedoksiannetussa syytteessä syyttäjä vaati A:lle rangaistusta maankäyttö- ja rakennuslain 125 ja 185 §:ien nojalla 28.12.2000 tehdystä rakentamisrikkomuksesta sillä perusteella, että A oli kiinteistön omistajana sallinut kahden rakennuksen pystyttämisen kiinteistölleen, vaikka rakennuksille ei ollut hankittu vaadittavaa rakennuslupaa. A ei ollut tahallisesti rakentanut luvatta, mutta kiinteistön omistajana hänen olisi pitänyt varmistua siitä, että rakennetuille rakennuksille oli hankittu vaadittavat luvat Tammisaaren kaupungilta.

A:n lausuma esitutkinnassa

Käräjäoikeuden tuomio 11.7.2001

Käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että vastaaja oli sallinut kahden rakennuksen rakentamisen kiinteistölleen, vaikkei rakennuksille ollut hankittu vaadittavaa rakennuslupaa. Asiassa ei kuitenkaan ollut edes väitetty, että teko olisi ollut tahallinen. Teko oli siten katsottava tuottamukselliseksi.

Käräjäoikeus viittasi rakentamisrikkomuksen tunnusmerkistön sisältävään maankäyttö- ja rakennuslain 185 §:n 1 momenttiin, jossa ei ole nimenomaisesti mainittu tuottamuksellista tekomuotoa. Vastaajan teon rangaistavuus riippui siis siitä, voitiinko lainkohdan myös ilman nimenomaista mainintaa katsoa sisältävän tuottamuksellisen rakentamisrikkomuksen kriminalisoinnin.

Käräjäoikeus lausui, että nykyään oli voimassa periaate, jonka mukaan rikoksen tuottamuksellinen tekomuoto oli yleensä rangaistava vain silloin, kun siitä oli laissa nimenomainen maininta. Toisaalta ainakin oikeuskirjallisuudessa oli pidetty mahdollisena tästä periaatteesta poikkeamista rikoslain ulkopuolisten lievien rikosten kohdalla. Kirjallisuudessa oli esitetty, että tuottamuksellinen teko voitiin ilman nimenomaista syyksiluettavuuden astetta koskevaa mainintaakin katsoa rangaistavaksi, jos rangaistusmaksimi oli korkeintaan 6 kuukautta vankeutta ja rangaistussäännös sisältyy rikoslain ulkopuoliseen erityislainsäädäntöön.

Nykyinen maankäyttö- ja rakennuslaki tuli voimaan 1.1.2000. Lain esitöiden (HE 101/1998 vp) mukaan lain rangaistussäännökset oli tarkoitettu vanhan lain mukaisiksi. Vanhassa rakennuslaissa oli tuottamuksellinen rakentamisrikkomus (rakennuslakirikkomus) nimenomaisesti kriminalisoitu.

Käräjäoikeus katsoi, että erityisesti maankäyttö- ja rakennuslain säätämisajankohta huomioon ottaen ei lain rangaistussäännöstä tullut tulkita laajentavasti. Uudelta rikoslainsäädännöltä voitiin vaatia suurempaa täsmällisyyttä kuin vanhalta riippumatta siitä, onko kysymys rikoslakiin sisältyvästä vai sen ulkopuolisesta lainsäädännöstä, eikä pelkästään lain esitöissä olevaan mainintaan perustuvaa kriminalisointia voitu hyväksyä. Myöskään tärkeät yleisestävät syyt eivät tässä tapauksessa vaatineet tiukasta laillisuusperiaatteesta poikkeamista, sillä rakentamisrikkomuksen kriminalisoinnin merkitys oli yleensäkin vähäinen (HE 101/1998 vp). Kun epäselvässä tapauksessa lakia oli yleensäkin tulkittava syytetylle edullisimmalla tavalla, käräjäoikeus katsoi, ettei rakentamisrikkomuksen tuottamuksellinen tekomuoto ollut lain mukaan rangaistava teko. Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi syytteen.

Asian on ratkaissut notaari Jussi Neuvonen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 14.11.2003

Virallinen syyttäjä valitti hovioikeuteen ja vaati, että A käräjäoikeudessa esitetyn syytteen mukaisesti tuomitaan rangaistukseen rakentamisrikkomuksesta.

Hovioikeus lausui perusteluinaan, että syytteessä kerrottu rakentamisrikkomus oli käräjäoikeuden mainitsemilla perusteilla rangaistava vain tahallisena. Syyttäjä oli käräjäoikeudessa katsonut, että teko on ollut tuottamuksellinen ja toistanut näkemyksensä edelleen hovioikeudessa. Siihen nähden, että hovioikeus oli oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 3 §:n nojalla sidottu syyttäjän syytteeseen tältä osin, syytä käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen ei katsottu olevan. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Varpu Lahti (eri mieltä), Juha Paimela (eri mieltä) ja Leena Uoti. Esittelijä Arja Mäki.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Paimela, jonka erimielisyys ei koskenut hovioikeuden tuomion lopputulosta vaan ainoastaan tuomion perusteluja, viittasi 1.1.2000 voimaan tulleen maankäyttö- ja rakennuslain 185 §:n 1 momenttiin, jonka mukaan "joka ilman tässä laissa edellytettyä lupaa tai ilmoitusta aloittaa rakentamisen tai ryhtyy muuhun toimenpiteeseen vastoin tätä lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä ja määräyksiä taikka muutoin laiminlyö hänelle näissä säädetyt tai määrätyt rakentamista tai ympäristön hoitoa koskevat velvollisuutensa, on tuomittava rakentamisrikkomuksesta sakkoon."

Lain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 101/1998 vp) kysymyksessä olevan pykälän osalta todetaan, että "rangaistussäännökset ovat voimassa olevan lain mukaisia". Ehdotuksessa on lisäksi täsmennetty rakentamisrikkomuksen tunnusmerkistönä olevia säännöksiä. Esityksessä todetaan rangaistusseuraamuksen osalta lisäksi, että rakentamisen taloudelliset hyödyt säännöksiä ja määräyksiä tahallisesti rikottaessa ovat kuitenkin sellaiset, ettei niitä rangaistusseuraamuksilla tai niiden uhalla voitane tehokkaasti estää. Rakentamisen viranomaisvalvonta ja sen toimivalta rikkomuksiin puututtaessa olisivat edelleenkin ensisijainen keino tahallista väärinkäytöstä ja rakennuskurin rikkomista vastaan (s. 119).

Edellä mainitun lain voimaantullessa 1.1.2000 voimassa olleen, sanotussa hallituksen esityksessä tarkoitetun rakennuslain 146 §:n (714/1995) 1 momentin mukaan rangaistus vastoin tätä lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä taikka kaava- tai lupamääräyksiä tai kieltoja tehdyistä ympäristön turmelemisesta ja rakennussuojelurikoksesta säädetään rikoslain 48 luvun 1 - 4 ja 6 §:ssä ja saman pykälän 2 momentin mukaan, joka muulla kuin 1 momentissa tarkoitetulla tavalla tahallaan tai huolimattomuudellaan ilman tämän lain mukaan vaadittavaa lupaa rakentaa rakennuksen tai ryhtyy muuhun toimenpiteeseen vastoin tätä lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä taikka laiminlyö luvussa määrätyt velvollisuutensa, on tuomittava rakennuslakirikkomuksesta sakkoon.

Hovioikeudessa on kysymys siis siitä, voidaanko tai pitääkö kysymyksessä olevaa rikoslain ulkopuolista maankäyttö- ja rakennuslain 185 §:n 1 momentin säännöstä, joka ei sisällä nimenomaista määräystä vaadittavasta syyksiluettavuuden asteesta, tulkita syyttäjän tarkoittamalla tavalla siten, että säännöksen vastainen menettely olisi rangaistava, paitsi tahallisena, myös tuottamuksellisena.

Perustuslain 8 §:ään kirjattu rikosoikeudellinen laillisuusperiaate lisäksi edellyttää, että rikossäännöksen tunnusmerkistöä tulkitaan sen sanamuotoon perustuen ja että sitä ei tulkita laajentavasti syytetyn vahingoksi (esim. KKO 1999:51, ks. myös KKO 1998:159). Toisaalta ei ole myöskään perusteltua, että sanotun 185 §:n 1 momentin mahdollisessa vaadittavan syyksiluettavuuden asteen tulkinnassa voitaisiin noudattaa eri tulkintaperiaatetta kuin rikoslakiin sisältyvien, aivan vastaavaan ja samanikäiseenkin sääntelyyn perustuvien säännösten tulkinnassa pelkästään sen vuoksi, että kysymyksessä on rikoslain ulkopuolinen säännös.

Edellä olevan perusteella tässä tapauksessa kysymyksessä olevaa maankäyttö- ja rakennuslain 185 §:n 1 momentin säännöstä on tulkittava, huomioon ottaen erityisesti sanottu perustuslain 8 §:stä ilmenevä laillisuusperiaate sekä säännöksen edellä selostettu lainsäädäntöhistoria, kuten käräjäoikeus, sen sanamuodon mukaisesti siten, että rakentamisrikkomus on rangaistava vain tahallisena.

Näillä ja muutoin käräjäoikeuden mainitsemilla perusteilla Paimela katsoi, ettei aihetta käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen ollut.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Viralliselle syyttäjälle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan syyttäjä vaati, että A tuomitaan rakentamisrikkomuksesta sakkorangaistukseen.

A ei antanut häneltä pyydettyä vastausta.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

1. Syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta siitä, että hän on kiinteistön omistajana sallinut kahden rakennuksen pystyttämisen kiinteistölleen, vaikkei rakennuksille ole hankittu vaadittavaa rakennuslupaa. Syytteessä on lisäksi lausuttu, ettei A ole tahallisesti rakennuttanut luvatta mutta kiinteistön omistajana hänen olisi pitänyt varmistautua siitä, että rakennetuille rakennuksille oli hankittu vaadittavat luvat Tammisaaren kaupungilta. Syyttäjä on viitaten maankäyttö- ja rakennuslain 125 ja 185 §:ään katsonut A:n syyllistyneen rakentamisrikkomukseen.

2. Maankäyttö- ja rakennuslain 185 §:n mukaan se, joka ilman tuossa laissa edellytettyä lupaa tai ilmoitusta aloittaa rakentamisen tai ryhtyy muuhun toimenpiteeseen vastoin tuota lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä ja määräyksiä taikka muuten laiminlyö hänelle niissä säädetyt tai määrätyt rakentamista tai ympäristön hoitoa koskevat velvollisuutensa, on tuomittava rakennusrikkomuksesta sakkoon.

3. Asiassa on ensinnäkin kysymys siitä, onko syytteessä ja tuossa lainkohdassa mainittu teko vain tahallisena rangaistava. Jos vastaus tähän kysymykseen on myöntävä, syyte on jo tällä perusteella hylättävä eikä asiassa ole tarpeen ottaa enemmälti kantaa syytteessä tarkoitettuun menettelyyn.

4. Rikoslain 3 luvun 5 §:n, sellaisena kuin tuo lainkohta on muutettuna 1 päivänä tammikuuta 2004 voimaan tulleessa laissa (515/2003), 2 momentin mukaan rikoslaissa tarkoitettu teko on vain tahallisena rangaistava, jollei toisin säädetä. Pykälän 3 momentin mukaan tämä koskee myös muualla laissa tarkoitettua tekoa, josta ankarimmaksi rangaistukseksi on säädetty enemmän kuin kuusi kuukautta vankeutta tai jota koskeva rangaistussäännös on annettu mainitun lainmuutoksen tultua voimaan. Niin kuin lainkohtien esitöistäkin ilmenee, järjestely, jonka mukaan tuottamusvastuuta edellä mainituissa tapauksissa ei enää voida perustaa tulkintaan, vaan tuottamusvastuuseen vaaditaan selvä lain sanamuoto, merkitsi muutosta viimeksi mainitussa momentissa tarkoitettujen tekojen osalta (HE 44/2002 vp s. 71).

5. Nämä säännökset eivät siis koske syytteessä tarkoitettua tekoa, josta ankarimmaksi rangaistukseksi on säädetty sakkoa ja jota koskeva rangaistussäännös on annettu ennen mainittua päivämäärää. Tällaisten tekojen osalta noudatetaan aikaisempia tulkintaohjeita ja ratkaistaan edelleen tapauskohtaisesti, onko teko vain tahallisena rangaistava.

6. Suomessa vanhastaan voimassa olevan rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen mukaan, jota koskeva nimenomainen säännös sisältyy perustuslain 8 §:ään, ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkenä ole laissa säädetty rangaistavaksi. Tämä periaate huomioon ottaen rangaistussäännöstä on tulkittava suppeasti.

7. Ennen maankäyttö- ja rakennuslain voimaantuloa sisältyi rakentamisrikkomusta vastaavaa rakennuslakirikkomusta koskeva säännös rakennuslain (370/1958) 146 §:n 2 momenttiin, sellaisena kuin tuo lainkohta oli vuonna 1995 annetussa laissa (714/1995). Tuossa lainkohdassa säädettiin nimenomaisesti, että muun muassa se, joka tahallaan tai huolimattomuudesta ilman rakennuslaissa säädettyä lupaa rakensi rakennuksen oli tuomittava rakennuslakirikkomuksesta sakkoon.

8. Rakennuslaista poiketen voimassa olevassa nyt sovellettavaksi tulevassa maankäyttö- ja rakennuslain rangaistussäännöksessä ei enää mainita, että huolimattomuudesta tapahtuva luvaton rakentaminen olisi rangaistavaa, eikä siinä muullakaan tavalla ilmaista, että teko olisi rangaistava myös tuottamuksellisena. Tähän lain sanamuodossa tapahtuneeseen muutokseen nähden uutta säännöstä ei voida, riippumatta siitä mitä hallituksen esityksessä asiasta on sanottu, tulkita vastaajan vahingoksi niin, että teko olisi edelleen myös tuottamuksellisena rangaistava. A:ta ei ole syytetty tahallisesta teosta.

9. Edellä olevan perusteella Korkein oikeus katsoo, ettei syytteessä tarkoitettu teko ole rikos.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Gustaf Möller, Mikko Tulokas, Mikael Krogerus ja Gustav Bygglin. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.

---

[SV]

Åklagaren yrkade att A skulle dömas till straff jämlikt 185 § 1 mom. markanvändnings- och bygglagen på grund av att A hade tillåtit byggande på en honom tillhörig fastighet utan att förvissa sig om att bygglov erhållits. Fråga om förfarandet som skett av vållande uppfyllde rekvisiten för byggnadsförseelse.

MBL 185 § 1 mom

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.