Supreme Court allows appeal against witness costs when lower court hearing was necessary for evidence reliability.

Maksuttoman oikeudenkäynnin saanut A tuomittiin käräjäoikeudessa rangaistukseen asianomistajan ja todistajan kertomuksen perusteella. A valitti hovioikeuteen ja vaati syytteen hylkäämistä katsoen, että nuo kertomukset eivät luotettavasti osoittaneet hänen syyllisyyttään. Hovioikeus järjesti pääkäsittelyn, jossa asianomistajaa ja todistajaa kuultiin sekä A:n että syyttäjän nimeäminä.

A:n velvollisuus korvata valtiolle sen varoista todistajalle hovioikeudessa maksetut korvaukset arvioitiin maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 19 §:n 2 momentin perusteella. Asianomistajalle valtion varoista maksetun korvauksen osalta korvausvelvollisuus määräytyi samoin perustein. Se, että syyttäjä oli nimennyt samat henkilöt kuultaviksi kuin A, ei vähentänyt maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain mukaista etua.

L maksuttomasta oikeudenkäynnistä 8 § 1 mom (87/1973)

L maksuttomasta oikeudenkäynnistä 19 § 2 mom (87/1973)

ROL 9 luku 1 § 1 mom

L valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista 3 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Tampereen käräjäoikeuden tuomio 27.3.2001

Käräjäoikeus tuomitsi A:n ja B:n rangaistukseen pahoinpitelystä sekä velvoitti heidät korvaamaan valtiolle henkilökohtaisesti tuomioistuimeen saapumaan määrätylle asianomistajalle sekä syyttäjän nimeämälle todistajalle valtion varoista maksetut todistelukustannukset.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Petteri Palomäki sekä lautamiehet.

Turun hovioikeuden tuomio 23.5.2002

A ja B valittivat hovioikeuteen ja vaativat syytteen hylkäämistä. Pääkäsittelyssä, jota A ja B:kin olivat vaatineet, hovioikeus kuuli asianomistajaa henkilökohtaisesti todistelutarkoituksessa ja käräjäoikeudessakin kuultua todistajaa.

Pääasiaratkaisun osalta hovioikeus katsoi, ettei asiassa ollut tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella näyttöä olisi syytä arvioida toisin kuin käräjäoikeudessa. Siten ei ollut aihetta muuttaa käräjäoikeuden tuomiota.

Siltä osin, oliko A:n ja B:n korvattava valtiolle asianomistajalle ja todistajalle sen varoista hovioikeudessa maksettaviksi määrätyt todistelukustannukset, hovioikeus lausui, että syyttäjä oli käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa nimennyt kuultaviksi asianomistajan todistelutarkoituksessa ja todistajan pahoinpitelysyytteen näyttämiseksi toteen. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan, jos vastaaja tuomitaan rangaistukseen tai muuhun rikosoikeudelliseen seuraamukseen, hän on velvollinen suorittamaan valtiolle valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetun lain nojalla maksettaviksi määrätyt korvaukset, jos ne ovat olleet tarpeen asian selvittämiseksi. Sanottu todistelu oli ollut tarpeen A:n ja B:n syyllisyyden osoittamiseksi.

Myös A ja B, joille oli myönnetty maksuton oikeudenkäynti korvausvelvollisuudetta valtiolle, olivat hovioikeudessa nimenneet asianomistajan ja todistajan kuultaviksi. Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 8 §:n 1 momentin mukaan maksuttoman oikeudenkäynnin saaneen nimeämälle todistajalle ja asianomistajalle tuomioistuimeen saapumisen johdosta suoritettavat korvaukset maksettiin valtion varoista. Sanottu säännös ei voinut poistaa maksuttoman oikeudenkäynnin saaneen edellä ensiksi mainittuun säännökseen perustuvaa korvausvastuuta silloin, kun todistajan tai asianomistajan nimeäminen kuultavaksi oli tapahtunut ilmeisesti vain tarkoituksin vapautua sanotusta korvausvastuusta. A ja B olivat ilmeisesti nimenneet mainitut henkilöt kuultaviksi vain tästä syystä. Näin ollen heidän oli korvattava valtiolle hovioikeuden pääkäsittelyssä maksetut todistelukustannukset.

Näillä perusteilla hovioikeus velvoitti A:n ja B:n suorittamaan yhteisvastuullisesti valtiolle asianomistajan ja todistajan kuulemisesta hovioikeudessa aiheutuneet kustannukset.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Allan Salonen (eri mieltä), Arto Suomi ja Pentti Mäkinen.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Salonen lausui todistelukustannusten osalta, että koska A:lla ja B:llä oli maksuton oikeudenkäynti, he eivät olleet velvollisia korvaamaan valtiolle sen varoista heidän nimeäminään kuulluille asianomistajalle ja todistajalle hovioikeudessa maksettuja todistelukustannuksia, vaikka he olivatkin hävinneet asian hovioikeudessa. Tämän vuoksi Salonen määräsi sanotut todistelukustannukset jäämään valtion vahingoksi.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle ja B:lle myönnettiin valituslupa. Valituksissaan he vaativat, että heidät vapautetaan velvollisuudesta korvata valtiolle sen varoista hovioikeudessa maksetut todistelukustannukset.

Virallinen syyttäjä antoi pyydetyn vastauksen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Asian tausta

1. Käräjäoikeus on tuominnut A:n ja B:n rangaistukseen asianomistajan pahoinpitelystä ja velvoittanut heidät suorittamaan hänelle vahingonkorvausta. Käräjäoikeus on katsonut A:n ja B:n syyllistyneen kyseiseen rikokseen vastoin heidän kiistämistään asianomistajan ja todistajan sekä jutussa vastaajana olleen kolmannen henkilön kertomusten perusteella.

2. A ja B ovat valituksessaan hovioikeudelle vaatineet, että syyte ja korvausvaatimukset hylätään. He ovat perustaneet valituksensa siihen, ettei asianomistajan eikä todistajan käräjäoikeudessa kertomaa voitu pitää riittävänä ja luotettavana näyttönä heidän syyllisyydestään. A:n valituksen mukaan asianomistajalla ei ollut havaintoa tai muistikuvaa siitä, että A olisi ollut edes paikalla pahoinpitelyn tapahtuessa. Todistajallakaan ei ollut itse pahoinpitelystä havaintoja. B:n valituksen mukaan sekä asianomistaja että todistaja olivat olleet käräjäoikeudessa sitä mieltä, ettei hän ollut lyönyt asianomistajaa.

Korkeimmassa oikeudessa ratkaistavana oleva kysymys

3. A ja B, joille oli myönnetty maksuton oikeudenkäynti, pyysivät asianomistajan ja todistajan kuulemista hovioikeudessa. Myös syyttäjä nimesi valitukseen vastatessaan asianomistajan ja todistajan kuultaviksi pääkäsittelyssä. Toimitettuaan pääkäsittelyn hovioikeus hylkäsi valitukset. Hovioikeus katsoi, että A ja B olivat nimenneet asianomistajan ja todistajan kuultaviksi ainoastaan vapautuakseen korvausvelvollisuudesta valtiolle, ja velvoitti heidät korvaamaan valtiolle asianomistajalle ja todistajalle pääkäsittelyssä valtion varoista maksetut todistelukustannukset.

4. Kysymys on siitä, ovatko A ja B velvolliset korvaamaan valtiolle edellä mainitut todistelukustannukset.

Sovellettavat säännökset

5. Asiassa sovellettavan, nyttemmin kumotun maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain (87/1973) 8 §:n 1 momentin mukaan maksuttoman oikeudenkäynnin saaneen asianosaisen nimeämälle todistajalle maksetaan korvaus valtion varoista. Saman lain 19 §:n 2 momentin mukaan maksuttoman oikeudenkäynnin saanut voidaan velvoittaa korvaamaan valtiolle sen varoista hänen nimeämälleen todistajalle maksettaviksi määrätyt korvaukset silloin, kun todistajan kuuleminen on ollut ilmeisesti aiheetonta.

6. Syyttäjän nimeämälle todistajalle samoin kuin asian selvittämiseksi henkilökohtaisesti tuomioistuimeen saapumaan velvoitetulle asianomistajalle maksetaan valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetun lain 1 ja 3 §:n mukaan korvaus valtion varoista. Saman lain 16 §:n mukaan vastaajan velvoittamisesta suorittamaan valtiolle sen varoista mainitun lain nojalla maksettavaksi määrätty korvaus säädetään oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 §:ssä. Viimeksi mainitun lainkohdan mukaan, jos vastaaja tuomitaan rangaistukseen tai muuhun rikosoikeudelliseen seuraamukseen, hän on velvollinen suorittamaan valtiolle valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetun lain nojalla maksettaviksi määrätyt korvaukset, jos nämä ovat olleet tarpeen asian selvittämiseksi.

7. Todistelukustannusten korvaamisessa valtiolle kysymys on valtiolle oikeudenkäynnistä aiheutuneiden kulujen korvaamisesta. Vaikka edellä mainitussa 16 §:ssä viitataan vain oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 §:ään, otetaan muuutoksenhakumenettelyssä syntyneiden todistelukustannusten osalta huomioon, niin kuin Korkein oikeus on ratkaisussa 2003:15 katsonut, oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 9 §:n viittaussäännöksen nojalla oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:n 1 momentista ilmenevä periaate, jonka mukaan haettaessa muutosta alemman tuomioistuimen ratkaisuun velvollisuus korvata oikeudenkäyntikulut ylemmässä tuomioistuimessa on määrättävä sen mukaisesti, mitä muutoksenhakumenettelyssä on tapahtunut ja onko asianosainen voittanut vai hävinnyt muutoksenhaun.

Asianomistajalle valtion varoista maksettujen todistelukustannusten korvaaminen

A:n ja B:n korvausvelvollisuuden arviointi

9. Asianomistajan ja todistajan kuuleminen hovioikeuden pääkäsittelyssä on ollut tarpeen asian selvittämiseksi. A ja B ovat hävinneet muutoksenhaun hovioikeudessa. Siten oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun edellytykset heidän korvausvelvollisuudelleen sinänsä täyttyvät. Korvausvelvollisuutta arvioitaessa on kuitenkin otettava huomioon heille myönnetty maksuton oikeudenkäynti.

10. Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 8 §:n 1 momentin lähtökohtana on, että valtio vastaa maksuttoman oikeudenkäynnin saaneen nimeämälle todistajalle maksettavasta korvauksesta riippumatta siitä, voittaako vai häviääkö maksuttoman oikeudenkäynnin saanut asian. Se, että myös syyttäjä on nimennyt saman todistajan kuin maksuttoman oikeudenkäynnin saanut, ei vähennä maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 8 §:n 1 momentin mukaista etua (KKO 2002:10). Maksuttoman oikeudenkäynnin saaneen velvollisuutta korvata nimeämälleen todistajalle maksetut korvaukset valtiolle arvioidaan maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 19 §:n 2 momentin perusteella siinäkin tapauksessa, että myös syyttäjä on nimennyt saman todistajan. Korvausvelvollisuuden edellytyksenä siten on, että todistajan kuulemista on pidettävä ilmeisesti aiheettomana.

11. Sitä, onko todistajan kuuleminen ollut maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 19 §:n 2 momentissa tarkoitetuin tavoin ilmeisen aiheetonta, arvioidaan maksuttoman oikeudenkäynnin saaneen asianosaisen kannalta. Pelkästään se, että jälkikäteen voidaan todeta todistajan olleen asian ratkaisemisen kannalta merkityksetön, ei siten ole ratkaisevaa. Kuulemista voidaan pitää ilmeisen aiheettomana silloin, kun kuuleminen ei ole voinut edistää maksuttoman oikeudenkäynnin saaneen asiaa, ja kun tämän on, esimerkiksi alemmassa oikeusasteessa annetun kertomuksen johdosta, täytynyt olla nimeäjälle jo ennalta aivan selvää.

12. Käräjäoikeuden ratkaisu on perustunut keskeisesti asiassa esitetyn suullisen todistelun arviointiin. A:n ja B:n valituksissa sanottu näyttö on riitautettu. Valittajien mahdollisuus menestyä valituksessaan hovioikeudessa on siten olennaisesti riippunut siellä vastaanotettavasta todistelusta. Tämän johdosta heillä on ollut perusteltu syy esittää valituksessaan asianomistajan ja todistajan kuulemista hovioikeudessa. Hovioikeuden tuomion perusteella ei myöskään voida arvioida, että A:lle ja B:lle olisi asianomistajan ja todistajan kuultaviksi nimetessään jo ollut aivan selvää, etteivät asianomistajan ja todistajan kertomukset voi vaikuttaa heidän edukseen.

13. Hovioikeuden on tarvittaessa asianosaisen vaatimuksesta riippumattakin oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 15 §:n 1 momentin nojalla vastaanotettava käräjäoikeudessa esitetty näyttö, jos asian ratkaiseminen riippuu käräjäoikeudessa vastaanotetun suullisen todistelun uskottavuudesta. Kerrotussa muutoksenhakutilanteessa on myös ollut todennäköistä, että syyttäjäkin tulee nimeämään asianomistajan ja todistajan kuultaviksi. Näistä syistä ei nimeämistä kuitenkaan, kun otetaan huomioon valitusten perusteet, voida pitää ilmeisesti aiheettomana.

14. Edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei asianomistajan ja todistajan nimeäminen A:n ja B:n toimesta hovioikeudessa kuultaviksi ole ollut ilmeisesti aiheetonta. He eivät siten ole velvollisia korvaamaan valtiolle asianomistajalle ja todistajalle valtion varoista maksettuja todistelukustannuksia.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A ja B vapautetaan velvollisuudesta korvata valtiolle sen varoista hovioikeudessa maksettaviksi määrättyjä todistelukustannuksia todistajan osalta 71,87 euroa ja asianomistajan osalta 188,87 euroa eli yhteensä 260,74 euroa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Erkki-Juhani Taipale, Eeva Vuori, Mikael Krogerus, Liisa Mansikkamäki ja Juha Häyhä. Esittelijä Pekka Haapaniemi.

---

[SV]

A, som hade beviljats fri rättegång, blev i tingsrätten dömd till straff på basis av målsägandens och vittnets berättelser. A anförde besvär i hovrätten och yrkade att åtalet skulle förkastas och ansåg att berättelserna inte på ett tillförlitligt sätt visade hans skuld. Hovrätten höll huvudförhandling där både målsäganden och vittnet hördes åberopade både av A och av åklagaren.

A:s skyldighet att gottgöra staten för de ersättningar, som av dess medel förordnats att utgå till vittnet, bedömdes enligt 19 § 2 mom. lagen om fri rättegång. Skyldigheten att gottgöra staten för de ersättningar, som av statens medel utbetalats till målsäganden, bestämdes på samma grunder. Den omständigheten, att också åklagaren hade åberopat samma personer att höras som A, minskade inte förmånen enligt lagen om fri rättegång.

L om fri rättegång 8 § 1 mom (87/1973), 19 § 2 mom (87/1973)

BRL 9 kap 1 § 1 mom

L om bestridande av bevisningskostnader med statens medel 3 §

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.