Supreme Court held lawyer liable for excessive delay in debt case where tenant had debt relief and weak claim.

Vuokravelkomuksen kohteena olleiden asuinhuoneiston vuokralaisten vuokranantajaa vastaan ajama, huoneiston huonosta kunnosta johtuvaa vahingonkorvausta sekä vuokrien palauttamista koskeva vastakanne oli hylätty ja vuokralaiset velvoitettu korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut. Kysymys siitä, oliko velkajärjestelyssä olleita vuokralaisia avustanut asianajaja osaltaan aiheettomasti pitkittänyt oikeudenkäyntiä ja sillä perusteella oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 6 §:n nojalla velvollinen päämiestensä ohella osallistumaan hovioikeuden osalta aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen. (Ään.)

OK 21 luku 6 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Asian tausta ja kanteet Lappeenrannan käräjäoikeudessa

Vuokranantaja A oli 7.4.1994 laaditulla vuokrasopimuksella vuokrannut B:lle ja C:lle omistamansa asuinhuoneiston 1.6.1994 alkaen toistaiseksi 3 000 markan kuukausivuokraa vastaan. A oli irtisanonut vuokrasopimuksen 16.3.1997 asunnon myynnin ja kunnostamisen vuoksi. B ja C olivat muuttaneet asunnosta syksyllä 1997 jättäen elokuun 1997 vuokran kokonaan ja syyskuun 1997 vuokrasta 2 000 markkaa maksamatta.

A oli vuokrasuhteen päättymisen jälkeen kanteella vaatinut C:tä ja B:tä suorittamaan maksamatta jääneen vuokran 5 000 markkaa. C ja B kiistivät kanteen ja vaativat A:han kohdistamallaan vastakanteella vapautusta vuokran maksamisesta kokonaan 1.9.1995 ja 1.10.1997 väliseltä ajalta huoneiston kunnon puutteellisuuden vuoksi sekä jo maksettujen vuokrien palauttamista.

Käräjäoikeuden tuomio 5.11.1998

Käräjäoikeudessa esitettiin 32 kirjallista todistetta ja sen 13 tuntia kestäneessä pääkäsittelyssä kuultiin asianosaisia sekä yhteensä 15 todistajaa. Käräjäoikeuden mukaan huoneisto oli ollut vuokrasuhteen alkaessa ja sen aikana sellaisessa kunnossa kuin vuokralainen kohtuudella voi vaatia. Asiassa ei ollut selvitetty, että huoneistoa ei olisi voinut käyttää sen huonon kunnon vuoksi tai että A olisi vuokranantajana laiminlyönyt ryhtyä korjauksiin heti, kun mahdolliset puutteellisuudet olivat tulleet hänen tietoonsa.

Käräjäoikeus velvoitti C:n ja B:n yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle maksamatta olevan vuokran 5 000 markkaa viivästyskorkoineen ja hylkäsi C:n ja B:n vastakanteen kokonaisuudessaan. Kun asian muuttuminen yksinkertaisesta summaarisesti käsiteltävästä velkomusasiasta laajaa todistelua vaatineeksi täysimittaiseksi oikeudenkäynniksi oli johtunut pelkästään C:n ja B:n vastakanteesta, käräjäoikeus katsoi olevan painavia syitä velvoittaa asiassa hävinneet C ja B korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut kohtuulliseksi harkitulla 40 000 markalla viivästyskorkoineen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Terhi Anttila.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 7.9.2000

Asianosaiset puolin ja toisin valittivat hovioikeuteen, A oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden osalta sekä C ja B toistaen käräjäoikeudessa esittämänsä vaatimukset. Hovioikeudessa toimitettiin pääkäsittely, jossa esitettiin 28 kirjallista todistetta ja kuultiin C:tä ja B:tä sekä 9 todistajaa. Todistajat kertoivat pääpiirteittäin saman kuin käräjäoikeudessa. Hovioikeus katsoi C:n ja B:n omilla laiminlyönneillään ja välinpitämättömyydellään aiheuttaneen sen, että huoneiston sauna- ja pesutiloissa oli jatkuvasti vallinnut korkea ilmankosteus, eikä muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. C ja B velvoitettiin yhteisvastuullisesti korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 61 868,93 markalla viivästyskorkoineen.

A vaati hovioikeudessa lisäksi, että C:n ja B:n oikeudenkäyntiavustajana toiminut asianajaja D velvoitetaan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 6 §:n nojalla yhteisvastuullisesti C:n ja B:n kanssa osallistumaan hänelle hovioikeudessa aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen. Tältä osin hovioikeus lausui, että ammattitaitonsa ja käräjäoikeudessa esitetyn todistelun perusteella D:n olisi pitänyt ymmärtää, ettei käräjäoikeudessa esitetyn näytön läpikäyminen uudestaan hovioikeudessa voinut johtaa muuhun lopputulokseen kuin siihen, johon käräjäoikeus oli päätynyt. C:n ja B:n taholta oli lisäksi esitetty hovioikeudessa eräitä uusia väitteitä, jotka D:n olisi pitänyt tietää aiheettomiksi, koska niiden tueksi ei ollut esittää näyttöä. C:n ja B:n taholta oli lisäksi esitetty todistelua sellaisista asioista, esimerkiksi asunnossa havaitusta kosteudesta ja homeesta, jotka jo käräjäoikeudessa olivat tulleet riidattomiksi ja joista D:n oli täytynyt tietää.

C:n ja B:n vuokrasuhde oli päättynyt vuokranantajan irtisanomisen johdosta 30.9.1997. A oli toimittanut haastehakemuksensa maksamattomista vuokrista käräjäoikeuteen 25.11.1997. Kanteeseen vastatessaan C ja B olivat vaatineet vastakanteellaan kaikkien maksamiensa vuokrien täysimääräistä palauttamista yli kahden vuoden ajalta. D oli hovioikeudessa kertonut, etteivät C ja B olisi vaatineet vuokrien palauttamista, mikäli A ei olisi perinyt heiltä maksamattomia vuokria.

Asiassa oli käynyt selville, että C ja B olivat velkajärjestelyssä. D:n oli täytynyt tästä syystä käsittää, että A:lle laajamittaisesta hovioikeuden pääkäsittelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut jäivät A:n itsensä korvattaviksi, koska C ja B eivät velkajärjestelystään johtuen kyenneet niitä suorittamaan, vaikka heidät siihen velvoitettaisiinkin.

Kaikki edellä kerrottu osoitti, että D oli oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 5 §:n tarkoittamalla tavalla ainakin huolimattomuudesta aiheuttanut A:lle tarpeettomia lisäkustannuksia. Nämä pääkäsittelystä ja vastauksen antamisesta aiheutuneet kustannukset D oli velvollinen yhdessä päämiestensä C:n ja B:n kanssa korvaamaan A:lle.

Hovioikeus velvoitti D:n osallistumaan yhteisvastuullisesti C:n ja B:n kanssa A:lle hovioikeuden osalta suoritettavaan oikeudenkäyntikulujen korvaukseen 56 479,07 markalla.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pertti Pitkänen (eri mieltä), Juha-Matti Murto ja Pertti Nieminen sekä asiantuntijajäsenet Jouko Snell ja Seppo Reijasto. Esittelijä Jukka Hallavainio.

Eri mieltä ollut jäsen Pitkänen lausui: C:n ja B:n A:ta vastaan nostama vastakanne oli käräjäoikeudessa hylätty. D:n päämiehillä oli ollut oikeus hakea muutosta käräjäoikeuden ratkaisuun myös tämän oman kanteensa osalta. D oli valituksessa pyytänyt hovioikeudessa toimitettavaksi pääkäsittelyn, koska näyttö asiassa muun ohella oli perustunut myös henkilötodisteluun.

Ennen hovioikeuden pääkäsittelyä tapahtuneessa valmistelussa D oli luopunut asian ratkaisemisen kannalta tarpeettomiksi katsomistaan todistajista, joita oli kuultu käräjäoikeudessa.

Hovioikeuden pääkäsittelyssä oli ilmennyt, että D oli päämiestensä puolesta laatimassaan valituksessa esittänyt joitakin käräjäoikeudessa esitettyä todistelua koskevia väitteitä, joita ei ollut kuitenkaan hovioikeudessa osoitettu toteen. Näihin väitteisiin liittyvä todistajien kuulustelu oli tapahtunut heidän muun kuulemisensa yhteydessä eikä väitteisiin liittyvästä todistelusta ollut aiheutunut vastapuolena olevalle A:lle ylimääräisiä oikeudenkäyntikuluja.

Pitkänen katsoi, että D ei ollut toimiessaan hovioikeudessa C:n ja B:n avustajana aiheuttanut tahallisesti tai huolimattomuudesta oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 5 §:ssä tarkoitetulla tavalla A:lle sellaisia oikeudenkäyntikuluja, joista D olisi saman luvun 6 §:n nojalla yhdessä päämiestensä kanssa korvausvelvollinen A:lle ja hylkäsi A:n D:hen kohdistaman oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

D:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäyntikulujen korvaamisen osalta. Valituksessaan D vaati, että hänet vapautetaan velvollisuudesta korvata A:n oikeudenkäyntikuluja hovioikeudessa.

A vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Kysymyksessä on huoneenvuokrasuhteesta syntynyt riita-asia. Asiaan sovellettavan, nyttemmin kumotun oikeudenkäynnistä huoneenvuokra-asioissa annetun lain (650/1973) 36 §:n mukaan asianosaiset vastasivat tällaisessa asiassa pääsääntöisesti itse oikeudenkäyntikuluistaan. Milloin siihen oli painavia syitä, asianosainen voitiin kuitenkin velvoittaa suorittamaan vastapuolen kohtuulliset oikeudenkäyntikulut osaksi tai kokonaan.

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 5 ja 6 §:ssä säädetään asianosaisen ja hänen avustajansa kuluvastuusta silloin, kun oikeudenkäyntiä on velvollisuuden vastaisella menettelyllä pitkitetty ja siten tahallisesti tai huolimattomuudesta aiheutettu toiselle asianosaiselle ylimääräisiä oikeudenkäyntikuluja. Oikeudenkäynnin pitkittämisestä on 5 §:ssä mainittu esimerkkeinä tuomioistuimesta pois jääminen, tuomioistuimen antamien määräysten noudattamatta jättäminen ja sellaisen väitteen esittäminen, joka on tiedetty tai joka olisi pitänyt tietää aiheettomaksi.

Tässä asiassa on kysymys siitä, onko D avustaessaan päämiehiään C:tä ja B:tä hovioikeudessa aiheuttanut A:lle sellaisia ylimääräisiä oikeudenkäyntikuluja, joista myös D on lain mukaan oikeudenkäyntiavustajana henkilökohtaisesti vastuussa.

A on väittänyt, että vastapuoli oli pitkittänyt oikeudenkäyntiä valittamalla käräjäoikeuden tuomiosta aiheettomasti hovioikeuteen. Menettely on A:n mukaan ollut tahallista, ottaen huomioon vastakanteen nostamisen peruste, esitetyt ylisuuret vaatimukset ja niiden perustelut sekä riskittömyys joutua itse vastaamaan omista tai vastapuolelle aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista.

Hovioikeus on perustellut D:lle tuomitsemaansa henkilökohtaista vastuuta päämiestensä vastapuolen oikeudenkäyntikuluista lähinnä sillä seikalla, että käräjäoikeudessa esitetty todistelu oli vaadittu käytäväksi hovioikeudessa läpi uudelleen, vaikka näytön uusi läpikäyminen ei ollut voinut johtaa muuhun lopputulokseen kuin mihin käräjäoikeus oli jo päätynyt. Lisäksi hovioikeus on todennut, että D:n päämiesten taholta oli esitetty todistelua jo käräjäoikeudessa riidattomiksi tulleista asioista. Edelleen se on maininnut D:n esittäneen hovioikeudessa sellaisia aiheettomia väitteitä, joiden tueksi ei ollut näyttöä.

Tämän johdosta Korkein oikeus toteaa seuraavan.

Oikeudenkäynti on pääasiallisesti koskenut D:n päämiesten vastakannetta. Siinä on ollut kysymys vuokratun asuinhuoneiston ominaisuuksista ja niistä vuokralaisille aiheutuneista haitoista. Vastakanne on perustunut asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain 23 §:ssä säädettyyn vuokranantajan vastuuseen.

Vastakanteen peruste ja kannevaatimukset eivät ole sinänsä olleet oikeudellisesti mahdottomia. Vastakanteen hylkääminen on perustunut tuomioistuimessa vastaanotetun näytön arviointiin. Oikeudenkäynnissä esitetty todistelu ei ollut vakuuttanut käräjäoikeutta vaatimusten oikeellisuudesta.

Hovioikeus on maininnut D:n hovioikeudessa kertoneen, etteivät hänen päämiehensä olisi lainkaan vaatineet vastakanteella vuokrien palauttamista, ellei vuokranantaja olisi perinyt heiltä maksamattomia vuokria. Vastakanteen aiheellisuutta on kuitenkin arvioitava pelkästään sen tueksi esitetyn näytön valossa eikä sen perusteella, mitä oikeudenkäyntiä edeltävissä sovintoneuvotteluissa on mahdollisesti sanottu tai luvattu.

Ei ole näytetty, että vastakanne olisi nostettu vain pääkanteen käsittelyn pitkittämiseksi tai muutoin epäasiallisista syistä. Todistelussa on tullut esille myös vastakannetta tukevaa näyttöä.

Vastakannetta ajavilla asianosaisilla on ollut oikeus hakea käräjäoikeuden ratkaisuun hovioikeudessa muutosta myös sillä perusteella, että käräjäoikeus oli arvioinut sille esitetyn näytön väärin. Oikeudenkäyntiaineiston ja hovioikeuden perustelujen pohjalta on vaikeata arvioida, olisiko hovioikeuden pääkäsittelyä ja hovioikeuden vastaanottamaa todistelua voitu muutoksenhakijoiden oikeuksia vaarantamatta rajoittaa tai oikeudenkäyntiä nopeuttaa. Hovioikeus ei ole kuitenkaan pitänyt asianosaisten hovioikeudessa tarjoamaa todistelua asiaan vaikuttamattomana tai katsonut todistelun koskevan itsestään selviä asioita, koska se on sallinut todistelun esittämisen hovioikeuden pääkäsittelyssä. D:n hovioikeudessa esittämien, todistelua koskevien yksittäisten väitteiden ei ole osoitettu aiheuttaneen vastapuolelle ylimääräisiä oikeudenkäyntikuluja, vaikka väitteitä ei olekaan kyetty näyttämään hovioikeudessa toteen.

Kuten Korkein oikeus ratkaisussaan 2001:65 on todennut, avustajan oikeudellisen arvion päämiehensä asian ajamisen edellytyksistä tulee olla ilmeisen virheellinen, jotta seurauksena voisi olla oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 6 §:ssä tarkoitettu henkilökohtainen vastuu päämiehen vastapuolen oikeudenkäyntikuluista. Tämä pätee myös avustajan arvioon valituksen menestymismahdollisuuksista hovioikeudessa ja muutoksenhaussa noudatettavista menettelytavoista. Vaikka tässä tapauksessa jälkikäteen voidaankin todeta, että vastakanteen toteen näyttäminen on hovioikeudessakin epäonnistunut, tämä ei vielä sinänsä merkitse sitä, että avustajan oikeudellinen arvio olisi ollut ilmeisen virheellinen. Se, että vastakanteessa esitetyt vaatimukset ovat mahdollisesti alun perin olleet ylimitoitettuja, ei ole sinänsä voinut enää muutoksenhakuvaiheessa lisätä vastapuolen oikeudenkäyntikuluja.

Tässä asiassa ei ole edes väitetty, että D olisi erehdyttänyt tai yllyttänyt päämiehiään pitkittämään oikeudenkäyntiä hakemalla käräjäoikeuden tuomioon muutosta. Ei ole syytä epäillä D:n väitettä, jonka mukaan hänen päämiehensä ovat itse halunneet valittaa käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. D:llä on ollut asianajajana velvollisuus kertoa päämiehilleen niistä taloudellisista riskeistä, joita oikeudenkäynnin pitkittämiseen liittyy. D:n päämiehet onkin velvoitettu korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa täysimääräisesti, vaikka kysymyksessä oli huoneenvuokrasuhteesta syntynyt riita.

Hovioikeus on viitannut siihen, että D:n olisi jo etukäteen tullut ottaa huomioon päämiestensä olevan velkajärjestelyssä ja siten kykenemättömiä itse korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikuluja mahdollisessa häviötapauksessa. Tältä osin Korkein oikeus toteaa, että varattomilla kansalaisilla tulee riita-asian osapuolena olla oikeus samanasteiseen oikeusturvaan kuin maksukykyisillä. Tämä koskee myös oikeutta muutoksenhakuun. Se seikka, että vastapuolelle tuomitun kulukorvauksen periminen oikeudenkäynnin jälkeen saattaa muutoksenhakijan varattomuuden takia olla ongelmallista tai jopa mahdotonta, ei taas saa vaikuttaa muutoksenhakijan avustajan velvollisuuteen valvoa oman päämiehensä etua asiassa.

Jokaisella on oikeus saattaa asiansa tuomioistuimen ratkaistavaksi ja käyttää siinä avustajaa. Kanteen nostamiseen liittyy aina riski jutun häviämisestä, mistä taas yleensä seuraa velvollisuus vastata sekä omista että vastapuolensa oikeudenkäyntikuluista. Jos häviö johtuu avustajan tuottamuksesta, tämän palkkiovaatimus voidaan riitauttaa ja avustaja voi joutua myös korvausvelvolliseksi päämiehelleen. Jos taas avustajan palkkio maksetaan valtion varoista, otetaan avustajan mahdollinen taitamattomuus asian ajamisessa huomioon palkkiota määrättäessä. Avustajan palkkiota ei korvata lainkaan valtion varoista, jos muutoksenhakemus katsotaan selvästi perusteettomaksi. Tätä taustaa vastaan avustajan henkilökohtainen vastuu päämiehensä vastapuolen oikeudenkäyntikuluista tulee vain poikkeuksellisesti kysymykseen.

Avustajan tai asiamiehen kulukorvausvastuuta koskevaa säännöstä on sovellettava varovaisesti, kuten myös oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 6 §:ää koskevissa esitöissä (HE 191/1993 vp) on korostettu. Säännöksen väljä soveltaminen olisi omiaan kaventamaan oikeudenkäyntiavustajalle välttämätöntä riippumattomuutta. Sellainen kehitys olisi valitettava, jossa asianajajat henkilökohtaista kuluvastuuta välttääkseen kieltäytyisivät ajamasta lopputulokseltaan epävarmoja asioita tai avustamasta päämiestään muutoksenhaussa tämän hävittyä asiansa alioikeudessa. Yhdenvertaisuus kärsisi, jos vastahakoisuus kohdentuisi erityisesti varattomien henkilöiden asioiden ajamiseen.

Käsillä olevassa tapauksessa D on avustanut päämiehiään näiden hakiessa käräjäoikeuden tuomioon muutosta. Hovioikeudessa valituksen tueksi tarjottu todistelu on kiinteästi liittynyt kannevaatimuksiin ja hovioikeus on suostunut ottamaan sen vastaan. Tähän nähden Korkein oikeus katsoo jääneen näyttämättä, että D olisi päämiestensä oikeudenkäyntiavustajana oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 6 §:ssä tarkoitetulla tavalla tahallisesti tai tuottamuksellisesti syyllistynyt sellaiseen velvollisuuden vastaiseen menettelyyn, josta hänelle aiheutuisi henkilökohtainen kuluvastuu hovioikeuden katsoessa muutoksenhakemuksen selvästi perusteettomaksi.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin D on yhteisvastuullisesti C:n ja B:n kanssa velvoitettu korvaamaan A:n oikeudenkäyntikuluja hovioikeudessa enintään 56 479,07 markalla korkoineen ja D vapautetaan tästä korvausvelvollisuudesta.

Hovioikeuden A:lle suoritettavaksi tuomittu korvaus oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa jää siten C:n ja B:n yksin vastattavaksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Erkki-Juhani Taipale (eri mieltä), Mikko Tulokas (eri mieltä), Lauri Lehtimaja, Markku Arponen ja Gustav Bygglin. Esittelijä Marjatta Berg (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeussihteeri Berg esitti, että Korkein oikeus antanee seuraavan ratkaisun:

Hovioikeus on velvoittanut D:n päämiestensä C:n ja B:n ohella korvaamaan toisen osapuolen A:n oikeudenkäyntikuluja hovioikeudessa. D:n osalta tuomio perustuu oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 5 ja 6 §:ään. Muutoksenhakua hovioikeuteen on pidetty ilmeisen aiheettomana ja D:n on katsottu ainakin huolimattomuudesta aiheuttaneen A:lle tarpeettomia lisäkustannuksia.

Nyt kysymyksessä oleva korvausvastuu edellyttää, että asiamies tai avustaja on velvollisuuksiensa vastaisella tahallisella tai tuottamuksellisella menettelyllä aiheuttanut oikeudenkäynnissä vahinkoa päämiehensä vastapuolelle. Toisen osapuolen ohella korvaussuoja turvaa välillisesti myös tuomioistuinta oikeudenkäynnin väärinkäytöltä ja pitkittämiseltä. Sääntelyn taustalla on oikeudenkäynnin väärinkäytön ja huolimattoman prosessaamisen kielto, joka on vanhastaan ilmennyt oikeudenkäymiskaaren 29 luvun ja 15 luvun 14 §:n säännöksistä.

Oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan toiminnan perusedellytyksenä on, että hän voi tehokkaasti valvoa päämiehensä etua ja ryhtyä siinä tarkoituksessa kaikkiin tarpeellisiin toimenpiteisiin. Tältä kannalta katsoen lähtökohtana tulisi olla, että korvausvastuu voi tulla kysymykseen vain poikkeuksellisissa tapauksissa. Huomioon on kuitenkin otettava myös virheellisellä menettelyllä loukatun asianosaisen asema.

Oikeudenkäynnin kalleus ja hävinneen osapuolen maksettavaksi pääsääntöisesti tuomittava kuluvastuu estävät yleensä tehokkaasti turhien ja epävarmojenkin asioiden ajamista sekä oikeudenkäynnin pitkittämistä. Jos kuitenkin julkinen oikeusapu tai oikeusturvavakuutus kattaa omat oikeudenkäyntikulut ja maksukykyä korvata vastapuolelle aiheutettuja kuluja ei ole, asianosaisella ei ole samanlaisia pidäkkeitä. Näissä tilanteissa oikeudellisella neuvonantajalla on vastuullinen asema, jossa hänen tulisi kyetä arvioimaan asiaa omat palkkiointressinsä sivuuttaen.

A:lle, joka on joutunut oikeusteitse perimään 5 000 markan maksamattomia vuokria, on kerrotuin tavoin aiheutunut oikeudenkäynnistä yli 100 000 markan oikeudenkäyntikulut. C ja B on tosin velvoitettu ne hänelle korvaamaan, mutta asiakirjoista ilmenevät varallisuusselvitykset viittaavat siihen, että kustannukset tulevat jäämään A:n omaksi vahingoksi. Lopputulos ei ole hyväksyttävä.

C ja B ovat ryhtyneet vaatimaan vapautusta vuokrasta ja vuokranpalautusta vasta A:n velkomuksen johdosta. He ovat oikeudenkäynnin aikana ilmoittaneet olevansa valmiit luopumaan omasta yli 70 000 markan vaatimuksestaan, jos A luopuisi 5 000 markan velkomuksestaan. Nämä seikat viittaavat siihen, että perusteettomaksi todetulla vastakanteella ja sen johdosta syntyvillä oikeudenkäyntikustannuksilla on tosiasiassa pyritty painostamaan A:ta luopumaan oikeutetusta vaatimuksestaan.

Nyt on kysymys siitä, olisiko D:n C:n ja B:n oikeudellisena asiantuntijana tullut ymmärtää käräjäoikeuskäsittelyn ja käräjäoikeuden tuomion jälkeen, ettei vastakanteella ollut menestymisen mahdollisuuksia. Kysymys on lisäksi siitä, ymmärsikö D muutoksenhaun johtavan laajaan pääkäsittelyyn ja A:lle aiheutuviin huomattaviin oikeudenkäyntikuluihin, joita C ja B eivät pystyisi maksamaan.

Hovioikeuden tavoin Korkein oikeus päätynee siihen, että D on ollut näistä seikoista tietoinen. Vastakanne on ollut perusteiltaan ja tarkoitukseltaan alunperinkin kyseenalainen. Viimeistään käräjäoikeuden tuomion jälkeen tilanne olisi tullut arvioida uudelleen. Valituksessa on vaadittu pääkäsittelyä, jonka pitämistä hovioikeus ei voimassa olevat ehdottomaan muotoon kirjoitetut menettelysäännökset huomioon ottaen ole voinut välttää. D on ollut selvillä päämiestensä taloudellisesta tilanteesta.

Näillä lisäperusteluilla Korkein oikeus pysyttänee hovioikeuden ratkaisun D:n korvausvastuun osalta.

Oikeusneuvos Tulokas: Hyväksyn mietinnön.

Oikeusneuvos Taipale: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Tulokas.

---

[SV]

Efter det hyresvärden väckt talan om en hyresfordran mot hyresgästerna i en bostadslägenhet hade hyresgästerna, med åberopande av lägenhetens dåliga skick, i ett genkäromål yrkat skadestånd och återbäring av betalda hyror. Genkäromålet hade förkastats och hyresgästerna ålagts att ersätta hyresvärden för dennes rättegångskostnader. Fråga om den advokat som biträtt hyresgästerna, vilka beviljats skuldsanering, för sin del obefogat hade förlängt rättegången och om hon på den grunden med stöd av 21 kap. 6§ rättegångsbalken var skyldig att vid sidan av sina huvudmän delta i ersättningen av motpartens rättegångskostnader i hovrätten. (Omröstn.)

RB 21 kap 6 §

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.