Supreme Court allows division adjustment in short marriage when cohabitation was long and survivor would gain unfair benefit.

A ja B olivat solmineet avioliiton noin kuukausi ennen A:n kuolemaa. Sitä ennen he olivat noin neljä vuotta asuneet tosiasiallisesti yhteistaloudessa. Heillä ei ollut yhteisiä rintaperillisiä. Ositettava omaisuus koostui lähes kokonaan A:n ennen yhteiselämän alkamista omistukseensa saamista osuudesta asunto-osakkeisiin ja muusta omaisuudesta. Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla ositusta soviteltiin A:n perillisten vaatimuksesta, koska B muutoin olisi saanut perusteettomasti taloudellista etua. (Ään.)

AL 103 b § 1 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Asian tausta

A ja B olivat solmineet avioliiton 3.9.1998. Heillä ei ollut yhteisiä lapsia. A:lla oli kolme lasta C, D ja E edellisestä avioliitosta. A oli kuollut 5.10.1998.

Kanne Kajaanin käräjäoikeudessa

B vaati, että ositus kumotaan siltä osin kuin sitä oli soviteltu.

Kanteensa perusteluina B lausui, että A ja hän olivat ennen avioliiton solmimista asuneet noin kuusi vuotta avoliitossa. Kysymyksessä oli ollut A:n toinen avioliitto, joten hän oli tuntenut avioliiton oikeusvaikutukset. B oli osallistunut puolisoiden talouden hoitokustannuksiin ja yhteisten autokauppojen rahoittamiseen. B oli toiminnallaan myötävaikuttanut siihen, että omaisuus oli säilynyt. Perillisillä ei ollut samanlaista osituksen sovittelun tarjoamaa suojantarvetta kuin eloonjäävällä puolisolla.

Vastaus

A:n lapset kiistivät kanteen ja vaativat sen hylkäämistä.

Perusteluinaan he lausuivat, että puolisot olivat asuneet avoliitossa vasta 31.8.1998 lukien. A ei ollut mieltänyt avioliiton oikeusvaikutuksia. Puolisoilla ei ollut ollut yhteistä toimintaa A:n velattoman omaisuuden kartuttamiseksi.

Käräjäoikeuden tuomio 14.4.2000

Käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että A:n ja B:n avioliitonomainen yhteiselo oli alkanut vuodesta 1994 ja se oli jatkunut A:n kuolemaan saakka. Puolisot olivat yhdessä eläessään käyttäneet tuolloin ansaitsemiaan varoja yhteiseen elämiseen, ja he olivat yhdessä hankkineet autoja. Se omaisuus, joka A:lla oli ollut ennen hänen ja B:n avoliittoa, oli ollut jäljellä hänen kuoltuaan. Asiassa ei ollut näytetty, että A ei olisi kesällä ja syksyllä 1998 ymmärtänyt tekemiään oikeustoimia.

Muodollinen A:n ja B:n avioliitto oli kestänyt yhden kuukauden ja kaksi päivää. Tosiasiassa he olivat asuneet asuinliitossa jo vuodesta 1994 lähtien, mistä alkaen oli kiinnitettävä huomiota heidän välisiinsä todellisiin taloudellisiin suhteisiin. A:n ja B:n neljän - viiden vuoden ajan kestänyttä avioliitonomaista yhteiseloa tuli tarkastella suhteessa muihin avioliittolain 103 b §:ssä mainittuihin sovitteluperusteisiin.

Asiassa oli esitetty selvitystä ainoastaan siitä, että kaikki yhdessäolon aikana A:lle ja B:lle tulleet varat olivat menneet yhteiseen elämään. He olivat hankkineet yhdessä autoja. Kummankaan puolison varallisuuden ei ollut näytetty tällä toiminnalla suoranaisesti karttuneen. Yhteiselon aikana A:lla ollut omaisuus ei ollut hävinnyt. A ja B olivat asuneet viimeksi mainitun vuokraamassa asunnossa. Vuoden 1996 jälkeen A ei ollut maksanut omistamansa asunnon vastikkeita.

Puolisoiden omaisuuden yhteys oli päättynyt A:n kuolemaan. Sitä, kuinka kauan avioliitto olisi kestänyt, jos A olisi elänyt, ei tiedetty.

Kun avioliiton kestoaika ei ollut itsenäinen sovitteluperuste, avioliitto oli päättynyt A:n yhtäkkiseen kuolemaan, puolisot olivat yhdessä hoitaneet elämiseen kuuluneet menot ja kun A:lla hänen kuollessaan oli ollut kaikki se omaisuus, mikä hänellä oli ollut yhteiselämän alkaessa, olisi B:n kannalta ollut kohtuutonta sovitella ositusta niin, ettei hän saisi lainkaan omaisuutta osituksessa.

Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi, että ositusta ei tullut sovitella. Käräjäoikeus kumosi pesänjakajan ratkaisun osituksen sovittelua koskevalta osalta ja palautti osituksen pesänjakajalle toimitettavaksi.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Tarja Airakorpi.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 27.3.2001

A:n lapset C, D ja E valittivat hovioikeuteen. Ottaen huomioon käräjäoikeuden tuomiossa mainitut seikat ja tasinkona B:lle tulevan omaisuuden suhteellisen vähäisen määrän hovioikeus katsoi, ettei ositusta koskevien säännösten soveltaminen ositusta sovittelematta johtanut kohtuuttomaan lopputulokseen A:n perillisten kannalta. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juha Voutilainen ja Paavo Eestilä sekä Sirpa Randelin. Esittelijä Liisa Laatikainen (mietintö).

Viskaali Laatikaisen mietintö kuului: A:n ja B:n asuinliitto oli kestänyt käräjäoikeuden tuomiossa mainituin tavoin neljä - viisi vuotta. Asuinliittoa voitiin siten pitää lyhytaikaisena. A:n ja B:n varat olivat menneet yhteiseen elämiseen, eikä heidän varallisuutensa ollut asuinliiton aikana karttunut. A:n perukirjan mukaiset varat olivat olleet yhteensä 130223,95 markkaa, josta asunto-osakeyhtiön osakkeiden osuuden arvo oli ollut 125 000 markkaa. A oli omistanut osuuden asunto-osakkeesta jo asuinliiton alkaessa. A:n varallisuus oli hänen kuollessaan käräjäoikeuden toteamin tavoin ollut sama kuin hänen varallisuutensa asuinliiton alkaessa.

Edellä mainitut seikat puolsivat sitä, että ositusta olisi soviteltava. B saisi perusteettomasti taloudellista etua, jos sovittelua ei toimitettaisi. Ositusta oli näin ollen soviteltava siten kuin pesänjakaja oli tehnyt.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

C:lle, D:lle ja E:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan he vaativat, että hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot kumotaan ja ositusta sovitellaan siten, että B ei saa heiltä tasinkoa.

B vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Vuonna 1945 syntynyt A ja vuonna 1949 syntynyt B ovat solmineet avioliiton 3.9.1998. A on kuollut 5.10.1998. Heillä ei ole yhteisiä rintaperillisiä. A on aikaisemmasta, puolison kuolemaan 21.9.1992 päättyneestä avioliitosta vuosina 1964 - 1969 syntyneet lapset C, D ja E.

A:n kuollessa hänen omaisuutensa säästö on ollut 110 793,94 markkaa ja B:n omaisuuden säästö 2 975,27 markkaa. Pesänjakajan tekemän osituslaskelman mukaan A:n perillisten C:n, D:n ja E:n tulisi maksaa B:lle tasinkoa 53 909,33 markkaa eli noin 9 067 euroa vastaava määrä, jos ositusta ei soviteltaisi.

Asiassa on kysymys siitä, tuleeko A:n ja B:n omaisuuden ositusta C:n ja hänen myötäpuoltensa vaatimuksesta sovitella. Nämä ovat katsoneet, että ilman osituksen sovittelua B saisi perusteetonta etua heidän kustannuksellaan ja että heidän kannaltaan osituksen lopputulos muodostuisi kohtuuttomaksi, koska heidän olisi myytävä jaon kohteena olevat asunto-osakeyhtiön osakkeet voidakseen suoriutua tasingon maksuvelvoitteestaan. He ovat erityisesti vedonneet siihen, että A:n ja B:n avioliitto oli kestänyt lyhyen ajan, että A:n omaisuus oli hankittu ennen avioliittoa ja että B ei ollut toiminnallaan kyennyt kartuttamaan osituksen kohteena olevaa omaisuutta.

Avioliittolain 103 b §:n 1 momentin mukaan ositusta voidaan sovitella, jos ositus muutoin johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen taikka siihen, että toinen puoliso saisi perusteettomasti taloudellista etua. Osituksen sovittelua harkittaessa on otettava erityisesti huomioon avioliiton kestoaika, puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi sekä muut näihin verrattavat puolisoiden taloutta koskevat seikat.

C ja hänen myötäpuolensa ovat vaatineet osituksen sovittelemista siten, ettei heillä ole lainkaan velvollisuutta maksaa tasinkoa B:lle. Pesänjakajan laatimasta ositus- ja perinnönjakokirjasta ilmenee, että omistusosuus asunto-osakkeisiin on muodostanut pääosan A:n omaisuudesta ja ettei muu omaisuus riitä kattamaan hänen jälkeensä jääneitä velkoja. Kuten edellä on todettu A on saanut omistusoikeuden asunto-osakkeisiin jo ennen hänen ja B:n yhteiselämän alkamista. A ei ole maksanut yhtiövastikkeita eivätkä asunto-osakkeet ja osakehuoneisto ole muullakaan tavalla vaikuttaneet A:n ja B:n yhteiseen talouteen. Puolisoilla ei ole ollut mainittavaa yhteistä omaisuutta, ja asianosaiset ovat sopineet siitä, että B sai puolisoiden asunnon irtaimiston. Nämä osituksen kohteena olevaan omaisuuteen liittyvät seikat puoltavat osituksen sovittelua.

Avioliiton lyhytaikaisuudesta johtuen voidaan katsoa, ettei kumpikaan puolisoista ole tavanomaista suuremmalla panoksella toiminut avioliiton aikana toisen puolison tai yhteisen talouden hyväksi. Merkitystä on kuitenkin annettava myös sille, millä tavoin puolisot ja erityisesti B ovat käyttäneet varojaan koko heidän yhteiselämänsä aikana puolisoiden omaisuuden tai yhteisen talouden hyväksi. Jo kummankin tulojen perusteella voidaan päätellä, ettei B:n käytettävissä olevilla varoilla ole ollut merkitystä A:n omaisuuden säilymisen kannalta ja että A on kyennyt omillakin varoillaan huolehtimaan taloudestaan niin, että hänen omaisuutensa on säilynyt. Myös nämä seikat puoltavat osituksen sovittelua.

Kysymys on toisaalta sovittelun edellytysten harkinnasta tilanteessa, jossa vastakkain ovat eloonjääneen puolison ja kuolleen puolison perillisten edut. Tällaisessa tilanteessa on perusteltua antaa suurempi painoarvo kuin avioeron jälkeen tapahtuvassa osituksessa sille seikalle, millaiseksi sovitteluvaatimuksen kohteeksi joutuneen puolison taloudellinen asema muodostuu osituksen jälkeen. B ei kuitenkaan joudu taloudellisesti huonompaan asemaan kuin ennen puheena olevan yhteiselämän alkamista, vaikka ositusta soviteltaisiinkin. Merkitystä voidaan kokonaisharkinnassa antaa myös sille seikalle, kuinka pitkän ajan eloonjäänyt puoliso oli käyttänyt varojaan yhteisen talouden hyväksi. Niin kuin edellä on todettu, A:n ja B:n avioliitto on kestänyt erittäin lyhyen ajan eikä heidän avioliiton solmimista edeltänyttä yhteiselämäänsäkään voida pitää niin pitkäaikaisena, että sitä olisi pidettävä ratkaisevasti osituksen sovittelua vastaan puhuvana seikkana.

Mitä vähäisemmästä tasingon määrästä on kysymys, sitä varovaisemmin tulee suhtautua vaatimukseen osituksen sovittelusta. Tässä suhteessa merkitystä on annettava myös yhtäältä B:n ja toisaalta C:n ja hänen myötäpuoltensa taloudellisille oloille. Niin kuin edellä on todettu, osituslaskelman mukainen tasingon määrä olisi noin 9 067 euroa. B:n taloudelliset olot huomioon ottaen tasingon saaminen merkitsisi huomattavaa taloudellista etua. On myös ilmeistä, että osituslaskelman mukaisen tasingon rahamäärä on C:n ja hänen myötäpuoltensa taloudellisiin oloihin nähden varsin tuntuva. Tähän nähden ei tasingon määrää voida pitää vähäisenä eikä se muodosta estettä osituksen sovittelulle.

Avioliitto-oikeudellinen pääsääntö osituksessa on puolisoiden avio-oikeusomaisuuksien yhteenlasketun säästön puolittaminen. Punnittuaan edellä mainittuja sovittelun puolesta ja sitä vastaan puhuvia sekä asiassa ilmeneviä muita seikkoja kokonaisuudessaan Korkein oikeus katsoo tästä pääsäännöstä huolimatta, että B saisi näissä olosuhteissa ilman osituksen sovittelua perusteettomasti taloudellista etua. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo avioliittolain 103 b §:n 1 momentin nojalla, että asiassa on näytetty edellytykset osituksen sovittelulle siten, ettei B saa avio-oikeutensa nojalla A:n omaisuutta. Näin ollen pesänjakajan ratkaisu asiassa voidaan hyväksyä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että B:n kanne hylätään kokonaisuudessaan. Pesänjakajan toimittama ositus jää siten pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Kati Hidén, Kari Kitunen, Gustav Bygglin (eri mieltä) ja Mikko Könkkölä (eri mieltä). Esittelijä Marjatta Berg (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeussihteeri Berg: Asiassa on kysymys siitä, tuleeko A:n ja B:n omaisuuden ositusta sovitella 5.10.1998 kuolleen A:n perillisten C:n, D:n ja E:n hyväksi. Perilliset ovat katsoneet, että ilman sovittelua B saisi perusteetonta etua heidän kustannuksellaan ja että heidän kannaltaan lopputulos muodostuisi kohtuuttomaksi. He ovat sovitteluvaatimuksensa tueksi erityisesti vedonneet siihen, että S:n puolisoiden avioliitto oli hyvin lyhytaikainen ja että A:n omaisuus oli hankittu ennen avioliittoa eikä B ollut toiminnallaan kyennyt kartuttamaan osituksen kohteena olevaa omaisuutta.

Avioliittolain 103 b §:n mukaan ositusta voidaan sovitella, jos ositus muutoin johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen taikka siihen, että toinen puoliso saisi perusteettomasti taloudellista etua. Lain mukaan osittelun sovittelua harkittaessa on erityisesti otettava huomioon avioliiton kestoaika, puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi sekä muut näihin verrattavat puolisoiden taloutta koskevat yhteiset seikat.

Niin kuin osituksen sovittelun mahdollistavan säännöksen esitöissä todetaan, osituksen sovittelu sillä perusteella, että toinen puoliso muutoin saisi osituksessa perusteettomasti taloudellista etua, voisi tulla kysymykseen erityisesti silloin, kun ositus toimitetaan lyhytaikaisen avioliiton purkauduttua. Vähemmän omistava puoliso voi saada erityisen selvästi perusteetonta etua silloin, kun toisen puolison varallisuus kokonaan tai pääosin koostuu jo ennen avioliittoa hankitusta omaisuudesta, joka on huomattavasti suurempi kuin toisen puolison varallisuus (HE 62/1986 vp.).

Tässä tapauksessa on perusteltua arvioida ensin sitä, mikä merkitys on annettava avioliiton kestolle ja sitä edeltäneelle yhdessä asumiselle sovitteluperusteena. Eräänlaisena ohjeenluonteisena sääntönä sille, milloin tasinko-oikeutta olisi perusteltua rajoittaa avioliiton lyhyen kestoajan perusteella, voitiin esitöiden mukaan pitää viiden vuoden kestoaikaa. Tasinko-oikeuden rajoittaminen avioliiton kestoajan perusteella ei siten tulisi yleensä kysymykseen sen jälkeen, kun avioliitto on kestänyt yli viiden vuoden ajan. Selvää esitöidenkin mukaan toisaalta on, että huomiota ei tulisi kiinnittää itse avioliiton kestoon vaan ennen muuta siihen, kuinka kauan puolisot ovat toisasiallisesti asuneet yhdessä.

Asiassa on selvitetty, että A:n ja B:n lyhyeksi jäänyt avioliitto solmittiin pitkähkön seurustelun jälkeen. Ennen avioliittoaan he olivat asuneet ainakin neljä vuotta yhdessä avioliitonomaisissa oloissa. Näin ollen avioliiton lyhyelle kestolle ei nyt voida antaa ratkaisevaa merkitystä sovittelun edellytyksiä arvioitaessa.

Asiassa esitetystä ilmenee, että molempien puolisoiden suhteellisen vähäiset tulot on heidän yhdessä asumisensa aikana kokonaan käytetty heidän yhteiseen kulutukseensa eikä kummaltakaan ole siten tänä aikana kertynyt säästöä. Puolisoiden varallisuusasema ei seurustelun ja avioliiton aikana ole ilmeisesti juurikaan muuttunut. Puolisoiden pääasiallinen omaisuus muodostui siitä, että A:lla oli säilynyt kuolemaansa asti omistuksessaan puolet eräistä asunto-osakkeista, jonka osuuden hän omisti jo ennen seurustelun alkamista. B:n ei ole näytetty millään tavoin osallistuneen tuon omaisuuden ylläpitoon tai siitä aiheutuneisiin kustannuksiin. Edellä sanottu sinänsä puoltaisi tasinko-oikeuden poissulkemista.

Avioliitto päättyi A:n kuolemaan. Mikään ei viittaa siihen, etteikö puolisoiden avioliitto olisi jatkunut A:n eläessä. Ne syyt, jotka usein puoltavat osituksen sovittelemista avioeroon päättyneissä lyhyissä avioliitoissa, eivät aina sellaisinaan päde, kun avioliitto on päättynyt toisen puolison kuolemaan. Niinpä painoarvoa voidaan antaa kuolleen puolison oletetulle tahdolle ja sille, minkälainen eloon jääneen puolison taloudellinen asema on myös perintöoikeudellisten säännösten perusteella. B on lähes varaton. Asianosaiset ovat jo sopineet, että B saa puolisoiden yhteisen kodin vähäisen irtaimiston. Muilta osin perintökaaressa eloonjäävän puolison suojaksi säädetyt keinot eivät ole käytettävissä.

Osituksen sovittelua koskevan uudistuksen lähtökohtana oli, että omaisuuden tasajaon periaate oli säilytettävä edelleenkin pääsääntönä. Tässä tapauksessa osituksen sovittelun puolesta puhuvat seikat eivät ole esitetyn perusteella niin painavat, että tästä pääsäännöstä tulisi poiketa A:n perillisten hyväksi.

Tämän vuoksi esitän, että hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Oikeusneuvos Könkkölä: Hyväksyn esittelijän mietinnön.

Oikeusneuvos Bygglin: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Könkkölä.

---

[SV]

A och B hade ingått äktenskap ungefär en månad före A:s död. Före äktenskapet hade de bott tillsammans och i verkligheten haft gemensamt hushåll i cirka fyra år. Gemensamma bröstarvingar hade de inte. Den egendom som skulle avvittras bestod nästan helt av en andel i vissa bostadsaktier och annan egendom, som A fått i sin ägo innan samlivet började. På de grunder som framgår ur Högsta domstolens dom jämkades avvittringen på yrkande av A:s arvingar, eftersom B annars hade fått en obehörig ekonomisk fördel. (Omröstn.)

ÄL 103 b § 1 mom

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.