Supreme Court allows travel ban for nature activist suspected of coercion, ruling it proportionate to prevent future crimes.

Metsänhakkuita vastustava luontoaktivisti A oli kahtena peräkkäisenä päivänä tullut metsätyökoneen vaara-alueelle estäen siten työskentelyn koneella. A:lle annettiin matkustuskielto hakkuun sijaintikunnan ja kahden muun kunnan alueelle yli kuukauden ajaksi, koska häntä epäiltiin todennäköisin syin pakottamisrikoksesta ja kun oli todennäköistä, että hän jatkaisi rikollista toimintaa myös tulevissa, toistaiseksi nimeämättömissä hakkuukohteissa kuntien alueella. Kysymys matkustuskiellon määräämisen edellytyksistä ja sen sisällöstä. (Ään.)

PakkokeinoL 2 luku 1 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Asian tausta

Luontoaktivisti A oli 11.3.2002 mennyt eräiden muiden henkilöiden kanssa Suomussalmen kunnassa sijaitsevalla Housuvaaran metsänhakkuutyömaalla olleen metsätyökoneen niin sanotulle turva-alueelle, jolloin koneella ei ollut voitu työskennellä. Työ oli siltä päivältä keskeytetty ja kone siirretty pois hakkuualueelta. Seuraavana päivänä 12.3.2002 A oli jälleen mennyt samalle työmaalle ja asettunut seisomaan työkoneen turva-alueelle, kunnes poliisit olivat tulleet paikalle.

Komisario B oli pidättämiseen oikeutettuna virkamiehenä katsonut, että A:ta voitiin todennäköisin syin epäillä rikoslain 25 luvun 8 §:ssä tarkoitetusta pakottamisesta, koska tämä oli tavattu metsätyökoneen vierestä. Kun A oli kahtena peräkkäisenä päivänä menetellyt samalla tavalla, oli syytä epäillä hänen jatkavan rikollista toimintaa. Luontoaktivistien toiminta oli alkanut jo 19.2.2002, ja hakkuut tulivat jatkumaan vielä puolestatoista kahteen kuukauteen. Näillä perusteilla B oli määrännyt A:n matkustuskieltoon kieltäen häntä oleskelemasta Suomussalmen, Puolangan ja Hyrynsalmen kuntien alueella 12.3. - 11.5.2002 välisenä aikana.

A vaati pakkokeinolain 2 luvun 6 §:n 2 momentin nojalla käräjäoikeudessa matkustuskiellon kumoamista.

Kuusamon käräjäoikeuden päätös 26.3.2002

Käräjäoikeus katsoi, että A:n menettelyn perusteella oli todennäköisiä syitä epäillä häntä pakottamisesta. Kun A:n pyrkimyksenä oli ollut hakkuiden keskeyttäminen ja epäilty rikos oli tapahtunut peräkkäisinä päivinä ja kun otettiin myös huomioon A:n menettely kokonaisuutena sekä hakkuista esitetyt tiedot, rikollisen toiminnan jatkamisvaara oli olemassa niin kauan kuin keskeytettäväksi tarkoitetut hakkuut jatkuivat. Esitetyn selvityksen mukaan hakkuita oltiin valmistelemassa myös Puolangan kunnassa ja aloittamassa sekä Suomussalmen että Hyrynsalmen kunnissa.

Hakkuiden lukumäärästä ja leimikoiden koosta ilmoitettujen tietojen nojalla voitiin luotettavasti arvioida hakkuiden jatkuvan vielä 3 - 4 viikkoa. Sen vuoksi matkustuskielto voitiin ulottaa vain 20.4.2002 saakka.

Kun A:n kotipaikka oli Paimio, matkustuskielto ei hankaloittanut tai vaikeuttanut hänen tavanomaista päivittäistä elämäänsä. Vaikka matkustuskielto luonteensa mukaisesti joiltakin osin rajoitti siihen määrätyn henkilön perustuslaissa taattuja perusoikeuksia, matkustuskiellon määräämistä voitiin tässä tilanteessa pitää puolustettavana ottaen huomioon rikoksen laatu ja sen selvittämisen tärkeys ja toisaalta niihin nähden matkustuskiellolla A:lle aiheutettu oikeuksien loukkauksen vähäisyys.

Näillä perusteilla käräjäoikeus määräsi matkustuskiellon olemaan voimassa 20.4.2002 saakka.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Kauko Kemppainen

Kantelu Rovaniemen hovioikeuteen

A vaati hovioikeudessa, että matkustuskieltoa koskeva käräjäoikeuden päätös kumotaan. A:n mielestä hänen ei voitu todennäköisin syin katsoa syyllistyneen pakottamiseen, joten matkustuskiellon yleiset edellytykset eivät täyttyneet. Koskei väitetyn rikoksen jatkamisvaarasta ollut esitetty selvitystä, myöskään matkustuskiellon erityiset edellytykset eivät täyttyneet.

Hovioikeuden päätös 16.4.2002

Hovioikeus lausui, että matkustuskieltoon määräämisen yleiset ja erityiset edellytykset olivat käräjäoikeuden mainitsemin perustein olemassa ja ettei matkustuskiellon määrääminen ollut myöskään kohtuutonta. Tämän vuoksi hovioikeus hylkäsi kantelun.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Heikki Supponen, Tapio Alkula ja Pirjo Lonnakko. Esittelijä Timo Mäkeläinen.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle myönnettiin valituslupa. A vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan tai että Korkein oikeus toteaa matkustuskiellon määräämisen olleen perusteltua ainoastaan Suomussalmen kunnan Housuvaaran alueella 12.3. - 19.3.2002 välisenä aikana.

Virallinen syyttäjä antoi häneltä pyydetyn vastauksen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Käsittelyratkaisu

Muutoksenhaku hovioikeuden matkustuskieltoa koskevan kantelun johdosta antamaan päätökseen edellyttää valitusluvan hakemista Korkeimmalta oikeudelta (ks. KKO 1995:180). Vaikka valituslupa myönnettäisiinkin, matkustuskieltoa koskeva valitusasia ei yleensä ehdi Korkeimman oikeuden käsiteltäväksi ennen kuin matkustuskielto on jo päättynyt. Näin on käynyt myös tässä tapauksessa. Muutoksenhaun kohteena olevan ratkaisun lopputulokseen ei siten ole enää mahdollista vaikuttaa.

Kun Korkeimman oikeuden tehtävänä on valvoa alempien oikeuksien lainkäyttöä ja oikeuskäytännön yhtenäisyyttä ja kun matkustuskiellolla puututaan kansalaisten perusvapauksiin, on kuitenkin tärkeätä, että asiaa koskeva muutoksenhakemus voidaan tarvittaessa saattaa myös Korkeimman oikeuden tutkittavaksi. Sen vuoksi Korkein oikeus katsoo niin kuin ratkaisussa KKO 1998:90 vangitsemisen osalta voivansa antaa A:n valituksen johdosta lausunnon siitä, onko hänelle määrättyyn matkustuskieltoon ollut lailliset perusteet.

Pääasia

A on 11.3. ja 12.3.2002 Suomussalmen Housuvaaran alueella Metsähallituksen hakkuutyömaalla mennyt niin lähelle työssä ollutta hakkuukonetta, että hakkuutyöt on jouduttu keskeyttämään. Asiakirjoista ilmi käyvän selvityksen mukaan hakkuualue on jälkimmäisenä päivänä ollut eristettynä alueelle pääsyn kieltävän ilmaisun sisältävällä nauhalla ja Metsähallituksen edustaja on myös kieltänyt A:ta menemästä alueelle. A on tiennyt tai hänen on ainakin täytynyt ymmärtää, että menemisestä hakkuukoneen lähelle sen niin sanotulle turva- tai vaara-alueelle seuraa, että koneen käyttäjä joutuu keskeyttämään sen toiminnan, jotta alueelle tuleva ei joudu vaaraan. A:n menettelyn ilmeisenä tarkoituksena on siten ollut hakkuutöiden keskeyttäminen.

Pakkokeinolain 2 luvun 1 §:n 2 kohdan mukaan rikoksesta todennäköisin syin epäilty saadaan määrätä pidättämisen tai vangitsemisen sijasta matkustuskieltoon, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään vuosi vankeutta ja epäillyn olojen taikka muiden seikkojen perusteella on todennäköistä, että hän jatkaa rikollista toimintaa.

A:lle on määrätty matkustuskielto sen perusteella, että hänen on epäilty menettelyllään syyllistyneen pakottamiseen. Rikoslain 25 luvun 8 §:n mukaan pakottamisesta tuomitaan sakkoon tai enintään kahdeksi vuodeksi vankeuteen se, joka oikeudettomasti väkivallalla tai uhkauksella pakottaa toisen tekemään, sietämään tai tekemättä jättämään jotakin.

A on esittänyt, että hänen toiminnassaan on ollut kysymys sallitusta mielenilmauksesta metsähakkuita vastaan. Hänen ei ole edes väitetty käyttäneen väkivaltaa tai esittäneen uhkauksia. Menettely on siten A:n mukaan ollut perustuslain turvaamien sananvapauden ja kokoontumisvapauden käyttämistä eikä sitä voida pitää pakottamisena. Matkustuskielto on ollut perusteeton, kohtuuton ja suhteeton ja se on loukannut vakavasti myös hänen liikkumisvapauttaan.

Matkustuskieltoa määrättäessä on lisäksi katsottu olevan todennäköistä, että A jatkaa rikollista toimintaa. Tältä osin Korkein oikeus toteaa, että A on saapunut paikalle suhteellisen pitkän matkan takaa. Hän on toiminut suuremman ryhmän jäsenenä ja erään järjestön nimissä. Hänen päämääränään on muiden luontoaktivistien tavoin ollut vaikuttaa niin, ettei kyseessä olevaa metsää hakattaisi. A on kahtena päivänä toiminut siten, että hakkuutyöt on jouduttu keskeyttämään. Näissä olosuhteissa on pääteltävissä, ettei hän myöskään tulevina päivinä olisi tyytynyt työtä häiritsemättä vain ilmaisemaan mieltään hakkuita vastaan, vaan että hän olisi pyrkinyt samalla tavoin estämään hakkuutyöt. Siten Korkein oikeus katsoo, että on ollut todennäköistä, että A jatkaa rikollista toimintaa.

Pakkokeinolain 2 luvun 2 §:n mukaan matkustuskiellon sisältönä voi olla, että kieltoon määrättyä kielletään oleskelemasta tai liikkumasta tietyllä päätöksessä mainitulla alueella. Säännöksen ottamista pakkokeinolakiin koskevasta hallituksen esityksestä (HE 181/1994 vp) ilmenee, että tällainen kielto voidaan antaa tarkoituksin pyrkiä estämään epäiltyä menemästä paikkoihin, joissa hän voisi helposti sortua jatkamaan rikollista toimintaansa. Tässä tapauksessa kielto on annettu sanotussa tarkoituksessa koskemaan paitsi kyseistä hakkuualuetta Suomussalmen Housuvaaraa myös Suomussalmen kuntaa muutoin sekä Puolangan ja Hyrynsalmen kuntia, joilla alueilla Metsähallituksen ilmoituksen mukaan myöhemmin tuli suoritettavaksi hakkuita.

Rikollisen toiminnan jatkaminen on ollut todennäköistä kyseisessä hakkuukohteessa Housuvaarassa. Mahdollisia hakkuukohteita muualla ei ole yksilöity. Pelkästään sen perusteella, että Metsähallituksen ilmoituksen mukaan hakkuita oli tarkoitus suorittaa myös muualla Suomussalmella sekä Puolangan ja Hyrynsalmen kunnissa, näitä ei voida pitää sellaisina alueina, joilla A:n voitaisiin olettaa todennäköisesti jatkavan rikollista toimintaa. Matkustuskiellon alueen täytyy kuitenkin olla niin rajattu, ettei kiellon ulottuvuudesta synny epäselvyyttä. Tämän vuoksi kiellon ulottamista Housuvaaran sijaintikuntaan eli Suomussalmen kuntaan kokonaisuudessaan voidaan pitää perusteltuna. Sen sijaan kiellon kohdistamiseen Puolangan ja Hyrynsalmen kuntiin ei ole ollut perustetta.

Pakkokeinolain 7 luvun 1 a §:n mukaan tässä laissa tarkoitettuja pakkokeinoja saadaan käyttää vain, jos pakkokeinon käyttöä voidaan pitää puolustettavana ottaen huomioon tutkittavana olevan rikoksen törkeys, rikoksen selvittämisen tärkeys sekä rikoksesta epäillylle tai muille pakkokeinon käytöstä aiheutuva oikeuksien loukkaus ja muut asiaan vaikuttavat seikat. Matkustuskiellon määräämistä on siten harkittava myös säännöksen ilmaiseman suhteellisuusperiaatteen perusteella.

A:n tekemäksi epäiltyä rikosta ei sinänsä voida pitää erityisen törkeänä. Jatkuessaan A:n menettely olisi kuitenkin saattanut aiheuttaa tuntuvaa taloudellista vahinkoa. Kiellon käytöllä on tarkoitettu turvata laillisten hakkuiden jatkuminen. Toisaalta matkustuskielto on merkinnyt puuttumista A:n perusoikeuksiin, sanan-, kokoontumis- ja liikkumisvapauteen. Korkein oikeus katsoo, että edellä todetuin tavoin ajallisesti ja alueellisesti rajatulla kiellolla A:lle aiheutunut haitta on kuitenkin niin vähäinen, että kiellon käyttöä sillä tavoitellut ja saavutettavat edut huomioon ottaen voidaan pitää puolustettavana.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että edellytykset A:n määräämiseen 19.3.2002 asti kestävään matkustuskieltoon siten, ettei hän saanut tuona aikana oleskella Suomussalmen kunnan alueella, ovat olleet olemassa. Kun matkustuskielto ei kuitenkaan enää ole miltään osin voimassa, enemmän lausunnon antaminen asiassa raukeaa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller (eri mieltä), Lauri Lehtimaja (eri mieltä), Kati Hidén, Pasi Aarnio ja Juha Häyhä. Esittelijä Maija Kunnas.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Lehtimaja: Käsittelyratkaisun osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö. Pääasian osalta lausun seuraavan.

Matkustuskielto on epäillyn rikoksen selvittämisen turvaamiseksi säädetty rikosprosessuaalinen pakkokeino, joka on tarkoitettu pidättämisen ja vangitsemisen vaihtoehdoksi. Matkustuskieltoa ei ole tarkoitettu käytettäväksi tutkittavasta rikoksesta erillisenä turvaamistoimena tai toisen elinkeinotoiminnan häirinnän ehkäisykeinona.

Tässä tapauksessa A:n on epäilty syyllistyneen rikoslain 25 luvun 8 §:ssä tarkoitettuun pakottamiseen. Tähän rikokseen syyllistyy se, joka oikeudettomasti väkivallalla tai uhkauksella pakottaa toisen tekemään, sietämään tai tekemättä jättämään jotakin. A:lle on hänen metsätyömaalle tullessaan ilmoitettu, ettei metsätyökoneen turva-alueelle saanut mennä ja että menijät vastaisivat itse seuraamuksista ja kustannuksista. A on tästä huolimatta mennyt metsäkoneen luokse. Hänen taholtaan on kysymyksessä ollut mielenilmaus metsänhakkuita vastaan. Ainakaan nimenomaisesti häntä ja hänen kumppaneitaan ei ole kehotettu poistumaan ennen kuin poliisi oli tullut paikalle ja ottanut mielenosoittajat kiinni. A:n ja muiden paikalla olleiden mielenosoittajien ei ole edes väitetty käyttäneen väkivaltaa tai esittäneen uhkauksia. Heidän läsnäolostaan on kuitenkin tosiasiallisesti johtunut, ettei metsätyökonetta ole voitu turvallisuusmääräysten takia käyttää ja hakkuutyöt ovat siten keskeytyneet.

Ratkaisussa KKO 1983 II 159 Korkein oikeus on katsonut syytettyjen syyllistyneen pakottamiseen, kun he olivat maansiirtotyömaalla tunkeutuneet kaivinkoneen toimintasäteen sisäpuolelle, jolloin koneen kuljettajan oli luovuttava käyttämästä konetta, koska hän muutoin olisi saattanut aiheuttaa tahallansa tai tuottamuksellaan koneen toimintasäteen sisäpuolella oleville henkilöille ruumiinvamman ja siten syyllistyä rikokseen.

Nyt kysymyksessä oleva tapaus eroaa kuitenkin vuoden 1983 tapauksesta siinä, etteivät A ja muut mielenosoittajat ole olleet kytkeytyneinä työkoneisiin eikä heitä ole edes kehotuksin yritetty poistaa paikalta. Rikosoikeudessa vanhastaan voimassa olevasta niin sanotusta laillisuusperiaatteesta seuraa, ettei rikoslain säännöksiä voida rikoksesta epäillyn vahingoksi tulkita laajentavasti. Rikoslain säännösten tulkinnassa on lisäksi nykyisin otettava huomioon myös se erityissuoja, joka sanan- ja kokoontumisvapaudella sekä osallistumisoikeuksilla on perustuslain 2 luvun ja ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi vuonna 1950 tehdyn yleissopimuksen eli niin sanotun Euroopan ihmisoikeussopimuksen I osan mukaan.

Näillä perusteilla katson, ettei käsillä olevassa tapauksessa ole ollut pakkokeinolain 2 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja todennäköisiä syitä epäillä A:n syyllistyneen pakottamisrikokseen tai muuhunkaan tapahtuma-aikana rangaistavaksi säädettyyn tekoon, ottaen huomioon, ettei metsätyön haittaamista ole sellaisenaan säädetty rangaistavaksi. Näin ollen matkustuskieltoa ei olisi pitänyt määrätä.

Siinäkin tapauksessa, että laissa säädetyn rikosepäilykynnyksen katsottaisiin ylittyneen, pidän matkustuskieltoa olosuhteisiin ja rikosepäilyn törkeysasteeseen nähden ylimitoitettuna pakkokeinona. Pakkokeinolain 7 luvun 1 a §:n mukaan matkustuskieltoa on lupa käyttää vain silloin, jos tällaista pakkokeinoa voidaan pitää puolustettavana ottaen huomioon paitsi tutkittavana olevan rikoksen törkeys ja sen selvittämisen tärkeys myös rikoksesta epäillylle tai muille pakkokeinon käytöstä aiheutuva oikeuksien loukkaus ja muut asiaan vaikuttavat seikat.

On ilmeistä, ettei A:n menettelyn olisi voitu arvioida johtavan sakkorangaistusta ankarampaan rangaistukseen. Mitä A:n rikolliseksi epäillyn toiminnan jatkamisvaaraan tulee, hänen ei ole edes väitetty syyllistyneen rikoksiin aikaisemmin. Peräkkäisinä päivinä tapahtunutta toimintaa on tässä tapauksessa arvioitava rikosoikeudellisesti yhtenä kokonaisuutena. A:n mahdollisia yhteyksiä metsänhakkuita vastustaneeseen ympäristöjärjestöön ei taas voida pitää sellaisena seikkana, joka oikeuttaisi A:n kohdalla madaltamaan matkustuskiellon käyttökynnystä. Pakkokeinolain 2 luvun 1 §:n 2 kohdassa tarkoitettua rikollisen toiminnan jatkamisvaaraa on kunkin rikoksesta epäillyn osalta arvioitava itsenäisesti.

Alemmat oikeudet ovat katsoneet, ettei A:lle Kainuun kuntiin määrätty matkustuskielto ole voinut vaikeuttaa A:n elämää, koska tämä on itse kotoisin Varsinais-Suomesta.

Kun arvioidaan matkustuskiellolla aiheutettua oikeuksien rajoitusta yksittäistapauksessa, lähtökohtana on mielestäni pidettävä kysymyksessä olevan pakkokeinon konkreettisia vaikutuksia asianomaisen elämässä ottaen huomioon myös hänen työnsä ja harrastuksensa. Tässä tapauksessa matkustuskielto on A:lle merkinnyt tosiasiallisesti sitä, että hän on estynyt paitsi vapaasti liikkumaan valtakunnan alueella myös käyttämästä sanan- ja kokoontumisvapauttaan itse tärkeäksi kokemassaan yhteiskunnallisessa asiassa. Matkustuskiellon takia A ei ole voinut millään tavoin osallistua metsänhakkuita vastustaviin mielenilmauksiin kiellon tarkoittamalla alueella.

Perustuslain 14 §:n 3 momentissa korostetaan, että julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan. Tämä velvoite puoltaa matkustuskiellon ja muiden rikosprosessuaalisten pakkokeinojen erityisen pidättyvää käyttöä silloin, kun rikollisiksi epäillyt ylilyönnit liittyvät perustuslain sinänsä turvaamaan yhteiskunnalliseen toimintaan eikä kysymys ole niin sanotusta tavanomaisesta rikollisuudesta.

Oikeusneuvos Möller: Käsittelyratkaisun osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö. Asiassa on kysymys ensinnäkin siitä, onko ollut todennäköisiä syitä epäillä A:n syyllistyneen rikokseen. Jos vastaus tähän on kieltävä, ei tässä jutussa ole tarpeen laajemmin ottaa kantaa matkustuskiellon edellytyksiin. Oikeusneuvos Lehtimajan äänestyslausuman kolmessa ensimmäisessä kappaleessa mainituilla perusteilla katson, ettei ole ollut pakkokeinolain 2 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja todennäköisiä syitä epäillä A:n syyllistyneen pakottamiseen tai muuhunkaan rangaistavaksi säädettyyn tekoon ja ettei matkustuskieltoa näin ollen olisi tullut määrätä.

---

[SV]

En naturaktivist A som motsatte sig skogsavverkning hade under två på varandra följande dagar kommit till ett område där det på grund av en maskin för skogsarbeten var farligt att vistas och därigenom hindrat arbete med maskinen. A meddelades ett över en månad långt reseförbud till ett område, som omfattade den kommun där avverkningsområdet var beläget och två andra kommuner, emedan han på sannolika skäl misstänktes för olaga tvång och då det var sannolikt att han skulle fortsätta sin brottsliga verksamhet även på sådana tillsvidare inte angivna områden i kommunerna där avverkning i framtiden skulle äga rum. Fråga om förutsättningarna att meddela reseförbudet och om dess innehåll. (Omröstn.)

TvångsmedelsL 2 kap 1 §

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.