Supreme Court dismisses appeal; road improvement did not significantly affect property value, so full market price applies.

A:lta lunastettiin yleistietoimituksessa hänen asuntonaan käyttämänsä tilakokonaisuus rakennuksineen. Lunastettavasta omaisuudesta oli kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain 30 §:n 1 momentin mukaan suoritettava täysi korvaus. Koska tienparantamishanke, jonka toteuttamiseksi lunastus toimeenpantiin, ei ollut mainitun lain 31 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla vaikuttanut lunastettavan omaisuuden arvoon, ei kohteenkorvauksen määrää arvioitaessa tullut soveltaa lain 32 §:ää. Ks. KKO:1985-II-21

LunastusL 30 § 1 mom

LunastusL 31 § 1 mom

LunastusL 32 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Lunastustoimikunnan päätös 5.7.2001

Oulun tiepiiri oli pannut vireille yleisistä teistä annetun lain (243/1954) 61 §:n mukaisen yleistietoimituksen valtatien 4 ja valtatien 8 parantamiseksi Limingan kunnassa.

Lunastustoimikunta vahvisti A:n omistamat ja asumiskäytössä olleet tilat X, Y, Z ja Å niillä sijaitsevine rakennuksineen haltuunotettaviksi 20.7.2001, jolloin Oulun tiepiiri sai tieoikeuden mainittuihin tiloihin sekä oikeuden poistaa alueella ollut omaisuus.

A esitti tilojen osalta 1 342 123 markan suuruisen korvausvaatimuksen. Oulun tiepiiri paljoksui esitetyn korvausvaatimuksen kokonaismäärää lausuen Limingan kunnassa asemakaava-alueella rakennettujen asuinpientalokiinteistöjen maksaneen keskimäärin 515 000 markkaa ja haja-asutusalueella Pohjois-Pohjanmaalla keskimäärin 300 000 markkaa.

Lunastustoimikunta katsoi, että A:n oli kyettävä hankkimaan kohteenkorvauksella vastaavanlainen kiinteistö asunnokseen. Lunastustoimikunta arvioi kohteenkorvauksen suuruuden vertaamalla lunastettavaa kohdetta aiemmin samana päivänä lunastettuun kohteeseen, josta oli määrätty korvauksia 650 000 markkaa. Näillä perusteilla lunastustoimikunta määräsi kohteenkorvauksen suuruudeksi 950 000 markkaa.

Asian ovat ratkaisseet toimitusinsinööri Sakari Haulos (eri mieltä) ja uskotut miehet.

Eri mieltä ollut toimitusinsinööri Haulos lausui kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain (lunastuslaki) 32 §:n tulevan sovellettavaksi lain 31 §:n 2 ja 3 momenttien mukaisissa arvonleikkaustilanteissa. Koska tällaisesta tilanteesta ei nyt ollut kysymys, ei lunastuslain 32 §:ää tullut soveltaa korvauksen suuruuden arvioinnissa. Toimitusinsinööri määräsi kohteenkorvauksen arvioiden maapohjan arvon kauppa-arvomenetelmällä ja rakennusten tekniset nykyarvot kustannusarvomenetelmällä. Näin saadun kohteenkorvauksen suuruudeksi muodostui kokonaisarvon korjauksen jälkeen 520 000 markkaa.

Oulun käräjäoikeuden, maaoikeuden tuomio 2.8.2002

Tiehallinto valitti lunastustoimikunnan päätöksestä maaoikeuteen vaatien kohteenkorvauksen alentamista 520 000 markkaan. A vaati valituksen hylkäämistä.

Maaoikeus lausui, että kohteenkorvaus oli määrättävä lunastuslain 30 §:n tarkoittamalla tavalla. Perusteeksi tuli ottaa kohteen ennen tiehanketta vallinneen käyttötarkoituksen mukainen, lunastushetken käypä arvo. Kohde oli rakennettu asuinrakennuspaikka, jollaisena sitä ilman tiehanketta olisi voitu jatkossakin käyttää. Korvaus oli näin ollen määrättävä tällaisen rakennuspaikan käyvän arvon mukaan.

Lunastustoimituksessa oli selvitetty Limingassa asemakaava-alueen ulkopuolisten rakentamattomien asuinrakennuspaikkojen keskihinnaksi 10 markkaa neliömetriltä. Ottaen huomion rakennuspaikan tavanomaista suuremman koon alentavana tekijänä sekä korottavina tekijöinä rakennuspaikan sijainnin Limingan keskustaan nähden, Tyrnävänjoen läheisyyden, rakennuspaikan runsaan kasvillisuuden ja hyvän kunnon, maaoikeus arvioi maapohjan käyväksi hinnaksi 16 markkaa neliömetriltä, josta kasvillisuuden osuus oli 4 markkaa neliömetriltä.

Lunastuksen kohteena oleva asuinrakennus oli noin 260 neliömetrin laajuinen, osittain kaksikerroksinen, matalalle betonisokkelille rakennettu hirsirunkoinen ja mineriittilevykattoinen entinen koulurakennus, jossa oli kaksi luokkahuonetta, opettajien asuntola ja kylmä ullakko. Rakennus oli rakennettu ilmeisesti vuonna 1920. A oli ostanut rakennuksen vuonna 1971, jonka jälkeen hän oli saneerannut rakennusta maaoikeuden päätöksestä tarkemmin ilmenevin tavoin asunnokseen.

Rakennuksen arvonlisäverollinen jälleenhankintakustannus oli 1,53 miljoonaa markkaa. Rakennuksen vesikatto oli ollut niin huonossa kunnossa, että se olisi tullut kiireellisesti korjata. Tämän peruskorjauksen jälkeen asuinrakennuksen jäljellä olevaksi käyttöajaksi voitiin arvioida 25 vuotta. Kun otettiin huomioon kiinteistöön tehdyt muut perusparannukset ja korjaukset, saatiin nykyarvokertoimeksi 0,30 ja rakennuksen tekniseksi nykyarvoksi 459 000 markkaa. Muiden rakennusten tekniseksi nykyarvoksi maaoikeus katsoi lausumillaan perusteilla yhteensä 30 000 markkaa.

Maaoikeus kumosi lunastustoimikunnan päätöksen kohteenkorvauksen osalta ja määräsi kohteenkorvaukseksi maapohjasta 211 920 markkaa, asuinrakennuksesta 459 000 markkaa ja ulkorakennuksista 30 000 markkaa, eli yhteensä 700 920 markkaa eli 117 886,28 euroa korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet maaoikeustuomari Kirsti Leino, maaoikeusinsinööri Tapio Mikkola ja lautamiehet.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati ensisijaisesti maaoikeuden tuomion kumoamista ja asian jättämistä lunastustoimikunnan päätöksen varaan. Sen varalta, että lunastuskorvaus määrättäisiin tilakohtaisesti, A vaati kohteenkorvauksen vahvistamista 159 778,53 euroksi, jakaantuen lunastettavien tilojen kesken siten, että tilasta X vaatimus oli 18 869,84 euroa, tilasta Y 7 621,44 euroa, tilasta Z 111 030,10 euroa ja tilasta Å 22 257,15 euroa.

Tiehallinto vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Asiassa on ensisijaisesti kysymys siitä, onko lunastuskorvausta määrättäessä tässä tapauksessa sovellettava kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain 32 §:ää. Mainitun säännöksen mukaan lunastettaessa omaisuutta, jota sen omistaja pääasiallisesti käyttää asumiseensa taikka ammattinsa tai elinkeinonsa harjoittamiseen, kohteenkorvaus on 31 §:n estämättä määrättävä ainakin niin suureksi kuin on tarpeen vastaavanlaisen oman asunnon tai saman toimeentulon tarjoavan, lunastettua vastaavan omaisuuden hankkimiseen lunastetun tilalle.

Lunastuslain 30 §:n mukaan lunastettavasta omaisuudesta on määrättävä omaisuuden käyvän hinnan mukainen täysi korvaus. Lunastuslain 44 §:n 2 momentin mukaan korvaus lunastettavasta omaisuudesta on, jollei lunastuslain säännöksistä muuta johdu, määrättävä lunastuspäätöksen julistamisen ajankohdan arvon perusteella.

Milloin lunastuksen perustana oleva yritys on merkittävästi vaikuttanut lunastettavan omaisuuden arvoon, ei lunastettavan kohteen arvoa määrätä lunastuspäätöksen julistamisen ajankohdan arvon perusteella. Näissä lunastuslain 31 §:n mukaisissa tilanteissa lunastettavasta kohteesta suoritettava korvaus ei poikkeuksellisesta arvon määräytymisestä johtuen välttämättä vastaa lunastuslain 30 §:n 1 momentissa edellytettyä täyttä korvausta. Tällöin korvaus on yllä mainitusta lunastuslain 32 §:sta ilmenevin tavoin määrättävä ainakin niin suureksi kuin on tarpeen vastaavanlaisen omaisuuden hankkimiseen lunastetun tilalle.

Asiassa on riidatonta, ettei valtatie 4:n parantaminen, jonka toteuttamiseksi valituksenalainen yleistietoimitus on toimeenpantu, ole lunastuslain 31 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla merkittävästi korottanut tai alentanut lunastettavan omaisuuden arvoa. Näin ollen lunastuslain 32 §:ää ei tule soveltaa kohteenkorvauksen määrää arvioitaessa.

Siltä osin kuin kysymys on muista valituksessa esitetyistä perusteista lunastuskorvauksen korottamiseksi, Korkein oikeus katsoo, ettei ole syytä muuttaa maaoikeuden tuomiota.

Tuomiolauselma

Maaoikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Mikko Tulokas, Eeva Vuori, Mikael Krogerus ja Pauliine Koskelo. Esittelijä Jari Salila.

---

[SV]

Vid en allmän vägförrättning inlöstes fast egendom som ägaren huvudsakligen använt för sitt boende. Enligt 30 § 1 mom. lagen om inlösen av fast egendom och särskilda rättigheter var ägaren berättigad till full ersättning för egendomen. Eftersom det vägförbättringsföretag för vars genomförande inlösen skett inte inverkat på egendomens värde på det sätt som avses i 31 § 1 mom. nämnda lag, var 32 § lagen inte tillämplig vid bestämmandet av ersättning för föremål. Se KKO:1985-II-21

InlösningsL 30 § 1 mom

InlösningsL 31 § 1 mom

InlösningsL 32 §

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.