Supreme Court dismisses appeal; continued litigation after rejected settlement offers was not unreasonable.

Kantajat eivät olleet hyväksyneet vastaajan maksuvelvollisuudestaan riita-asian valmisteluistunnossa tekemää sovintotarjousta. Oikeudenkäynnin jatkuttua vastaaja oli myöntänyt maksuvelvollisuudestaan vähemmän kuin hän oli sovintotarjouksessa ja myöhemmin asiaa sovittaessa sitoutunut suorittamaan. Kantajien ei katsottu aiheuttaneen tarpeetonta oikeudenkäyntiä jatkaessaan oikeudenkäyntiä sovintotarjouksen jälkeen.

OK 21 luku 4 § 1 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Käsittely Tampereen käräjäoikeudessa

A ja B lausuivat 19.6.1997 vireille tulleessa kanteessaan, että he olivat lokakuussa 1995 ostaneet X:ltä ja Y:ltä 126,22 neliömetrin suuruisen asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet 1 202 500 markan kauppahinnasta. Huoneisto sijaitsi kaksikerroksisen pienkerrostalon yläkerrassa. Kevättalvella 1996 oli ilmennyt, että talon vesikatto vuosi useasta eri kohdasta. Taloyhtiö oli korjauttanut vesikaton ja vaihdattanut ullakon lämpöeristeet.

A ja B katsoivat, että kaupan kohteena olleessa huoneistossa oli ollut virhe, koska se oli ollut olennaisesti huonommassa kunnossa kuin heillä oli ollut aihetta olettaa. Lisäksi X:n ja Y:n antamat tiedot huoneiston kunnosta ja rakentamisvuodesta olivat olleet virheellisiä. Muun muassa näillä perusteilla A ja B vaativat, että X ja Y velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan heille

1. kauppahinnan alennuksena toteutuneiden korjauskustannusten määrä 80 061 markkaa korkoineen,

2. kauppahinnan alennuksena vielä tekemättä olevista korjauksista ja tutkimuksista aiheutuvien kustannusten määrä, yhteensä 26 217 markkaa korkoineen,

3. kauppahinnan alennuksena ja vahingonkorvauksena huoneiston ikävirheen perusteella vähintään 48 100 ja enintään 60 125 markkaa korkoineen,

4. korvaukseksi ylimääräisistä asumiskustannuksista korjaustöiden ajalta 22 098 markkaa korkoineen,

5. korvaukseksi heille aiheutuneista asianosais- ja selvittelykuluista 269 199 markkaa korkoineen sekä

6. korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 134 744 markkaa korkoineen.

X ja Y esittivät sovintotarjouksessaan 27.5.1998 asian sopimista niin, että he maksaisivat A:lle ja B:lle 100 000 markkaa ja osapuolet vastaisivat siihen saakka kertyneistä oikeudenkäyntikuluistaan. Sovintotarjousta käsiteltiin käräjäoikeuden valmisteluistunnossa 8.6.1998, jossa A ja B hylkäsivät sen esittäen omana sovintotarjouksenaan ensin 228 500 ja sitten 200 000 markan suuruisen kertakorvauksen maksamista. Myös X ja Y tekivät vielä kaksi uutta sovintotarjousta tarjoutuen ensin maksamaan korjauskustannuksista 80 000 markkaa ja sanotun määrän ylittävät vielä tulevat korjauskustannukset sekä lisäksi 20 000 markkaa kohdentamatta sitä kuitenkaan mihinkään kannevaatimukseen. Viimeisenä sovintotarjouksenaan X ja Y tarjosivat A:lle ja B:lle 120 000 markan suuruista kertakorvausta. Sovintoa ei kuitenkaan syntynyt.

Sovintotarjousten tultua hylätyiksi käräjäoikeudessa toimitettiin kaksi suullista valmisteluistuntoa ja kaksipäiväinen pääkäsittely. X ja Y myönsivät A:n ja B:n vaatimuksista 1 kohdan osalta oikeaksi 66 269 markkaa ja kiistivät muut vaatimukset perusteeltaan ja 4 kohtaa lukuun ottamatta myös määrältään sekä vaativat oikeudenkäyntikulujensa korvaamista 175 830,50 markalla korkoineen.

Tampereen käräjäoikeuden tuomio 1.12.1998

Käräjäoikeus velvoitti X:n ja Y:n yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle ja B:lle hinnanalennusta 1 kohdan osalta 66 269 markkaa korkoineen 7.11.1996 lukien. Tästä määrästä saatiin kuitenkin vähentää A:n ja B:n huoneiston osalle tuleva osuus siitä valtionavustuksesta, jonka taloyhtiö korjaustöiden suorittamiseen saisi. Lisäksi X ja Y velvoitettiin suorittamaan A:lle ja B:lle korvaukseksi asianosais- ja selvittelykuluista 15 000 markkaa korkoineen 1.1.1999 lukien. Asian lopputulokseen nähden käräjäoikeus määräsi asianosaiset pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Riitta Liisa Mattila ja Pekka Nisula sekä määrätty notaari Minna Nissilä.

Turun hovioikeuden tuomio 19.6.2001

Osapuolet valittivat hovioikeuteen. Pääkäsittelyn alussa käytyjen sovintoneuvottelujen jälkeen he kuitenkin ilmoittivat päässeensä asiassa sovintoon oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta lukuun ottamatta. Asianosaiset pyysivät sen vuoksi sovinnon vahvistamista ja ratkaisua oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta.

Hovioikeus totesi, että A ja B olivat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista käräjäoikeuden osalta 134 744 ja hovioikeuden osalta 61 139,42 markalla korkoineen. X ja Y olivat puolestaan vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista käräjäoikeuden osalta 175 830,50 ja hovioikeuden osalta 58 536,50 markalla korkoineen. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvussa ei ollut säännöstä oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta sen varalta, että asianosaiset pääsevät pääasian osalta sovintoon, mutta pyytävät ratkaisua oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta. Sovinto oli tehty hovioikeudessa ennen asianosaisten vaatimusten käsittelyä ja todistelun vastaanottamista. Tämän vuoksi oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus oli ratkaistava vertaamalla alunperin esitettyjä vaatimuksia sovinnon lopputulokseen ja ottamalla huomioon kohtuusnäkökohdat.

A ja B olivat käräjäoikeudessa vaatineet hinnanalennusta, vahingonkorvausta ja korvausta asianosais- ja selvittelykuluistaan yhteensä 457 700 markkaa korkoineen. Hovioikeudessa tehdyn sovinnon mukaan X ja Y maksavat A:lle ja B:lle yhteisesti kertakaikkisena korvauksena sanotuista vaatimuksista 105 000 markkaa korkoineen. A ja B hävisivät siten vaatimuksensa määrällisesti enimmältä osaltaan sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa. Toisaalta he voittivat asian osaksi perusteeltaan. X ja Y puolestaan hävisivät asian oman valituksensa osalta hovioikeudessa. Nämä seikat huomioon ottaen oli kohtuullista, että osapuolet vastasivat oikeudenkäyntikuluistaan sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa. Näillä perusteilla hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion, vahvisti asianosaisten tekemän sovinnon ja hylkäsi asiassa esitetyt oikeudenkäyntikuluvaatimukset.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Heikki Särkilä, Allan Ahnger ja Raimo Kyllästinen (eri mieltä). Esittelijä Risto Tikka.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Kyllästinen lausui oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskevalta osalta, että oikeudenkäyntikuluratkaisun tuli myös edistää järkevää ja kohtuullista oikeudenkäyntikäyttäytymistä sekä sovinnon mahdollisuutta. Sen vuoksi myös aikaisemmat sovintoesitykset oli otettava huomioon oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta harkittaessa. Kyllästinen viittasi X:n ja Y:n käräjäoikeudessa tekemiin sovintotarjouksiin sekä A:n ja B:n käräjäoikeuden tuomion antamisen jälkeen 3.12.1998 tekemään sovintotarjoukseen. Viimeksi mainitussa tarjouksessa oli esitetty asian sopimista niin, että X ja Y maksaisivat A:lle ja B:lle käräjäoikeuden tuomitsemien määrien lisäksi 65 000 markkaa ja molemmat osapuolet vastaisivat oikeudenkäyntikuluistaan.

A ja B hävisivät asian vaatimustensa määrän osalta enimmältä osaltaan. He saivat sovinnon perusteella X:ltä ja Y:ltä vähemmän kuin he olisivat saaneet hyväksymällä X:n ja Y:n 8.6.1998 tekemän 120 000 markan määräisen sovintotarjouksen. Asiassa ei ollut ilmennyt seikkoja, joiden vuoksi olisi aihetta epäillä, ettei sanottu sovintotarjous olisi vastannut X:n ja Y:n vakaata tarkoitusta. Sillä seikalla, etteivät X ja Y olleet maksaneet A:lle ja B:lle mitään ennen käräjäoikeuden tuomiota, ei ollut merkitystä asian ratkaisun kannalta, koska A ja B olivat hylänneet X:n ja Y:n sovintoesityksen. Mainittuihin seikkoihin nähden oikeudenkäynnin jatkaminen 8.6.1998 jälkeen oli ollut A:n ja B:n taholta aiheetonta.

A:n ja B:n 3.12.1998 tekemän sovintoesityksen mukaan X:n ja Y:n olisi tullut maksaa heille yhteensä 146 269 markkaa korkoineen. Ero lopulliseen sovintoon oli vain runsaat 40 000 markkaa. X:n ja Y:n hovioikeudelle tekemä valitus oli tämän jälkeen ollut sovinnon sisältö huomioon ottaen aiheeton.

Näillä perusteilla Kyllästinen hylkäsi A:n ja B:n oikeudenkäyntikuluvaatimukset kokonaan ja velvoitti heidät yhteisvastuullisesti suorittamaan X:lle ja Y:lle yhteisesti korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa 8.6.1998 jälkeiseltä ajalta 76 946,57 markkaa korkoineen.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

X:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan X vaati, että A ja B velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan hänelle 27.5.1998 jälkeen aiheutuneet oikeudenkäyntikulut käräjäoikeuden osalta 89 390,57 ja hovioikeuden osalta 58 536,50 markalla korkoineen. Lisäksi X vaati Korkeimmassa oikeudessa aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujensa korvaamista 14 640 markalla korkoineen.

A ja B antoivat heiltä pyydetyn vastauksen, jossa he vaativat valituksen hylkäämistä ja yhteisten vastauskulujensa korvaamista 2 379 eurolla korkoineen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Käräjäoikeus on velvoittanut X:n ja Y:n suorittamaan A:lle ja B:lle hinnanalennusta 66 269 markkaa korkoineen 7.11.1996 lukien sekä asianosais- ja asian selvittelykuluja 15 000 markkaa korkoineen 1.1.1999 lukien. Ensiksi mainitusta määrästä on kuitenkin saatu vähentää A:n ja B:n huoneiston osalle tuleva osuus valtiolta myöhemmin saatavasta korjausavustuksesta. A ja B ovat Korkeimmassa oikeudessa ilmoittaneet korjausavustuksen perusteella tehtävän vähennyksen määräksi 11 605 markkaa.

Hovioikeuden pääkäsittelyssä osapuolet ovat sopineet asian pääasian osalta ja pyytäneet hovioikeutta vahvistamaan sovinnon sekä antamaan ratkaisunsa oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Sovinto on tehty hovioikeudessa ennen asianosaisten vaatimusten käsittelemistä ja todistelun vastaanottamista. Oikeudenkäyntikuluratkaisu on tällaisessa tapauksessa tehtävä ennakkoratkaisuissa KKO 1996:131 ja KKO 1997:77 osoitettujen periaatteiden mukaisesti vertaamalla alkuperäisiä vaatimuksia sovintoon, viime kädessä oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännöksiä soveltuvin osin noudattelevalla kohtuusharkinnalla.

X on esittänyt, että oikeudenkäyntikuluratkaisua tehtäessä on otettava huomioon myös oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin säännös tarpeettoman oikeudenkäynnin aiheuttamisesta, koska X ja Y olivat jo käräjäoikeuden valmistelussa tarjonneet A:lle ja B:lle riidan sopimista ensin 100 000 ja sitten 120 000 markan korvausta vastaan. Sovinnon lopputulos huomioon ottaen A:n ja B:n oli ollut tarpeetonta jatkaa oikeudenkäyntiä sovintotarjouksen jälkeen.

Käräjäoikeuden toisen valmisteluistunnon jälkeen X ja Y ovat X:n ilmoittamin tavoin tarjonneet A:lle ja B:lle riidan sopimista enimmillään 120 000 markan korvausta vastaan. Sovintotarjouksia seuranneissa valmisteluistunnoissa ja käräjäoikeuden pääkäsittelyssä X ja Y ovat kuitenkin myöntäneet A:n ja B:n vaatimuksista vain 66 269 markkaa kiistäen maksu- ja korvausvelvollisuutensa enemmälti. X ja Y ovat siten oikeudenkäyntiä jatkettaessa peruuttaneet sovintotarjouksensa myöntämällä suoritusvelvollisuudestaan vähemmän kuin he sovintotarjouksen mukaan olisivat sitoutuneet A:lle ja B:lle suorittamaan sekä myöntäneet vähemmän kuin he sovinnossa sitoutuivat suorittamaan. A:n ja B:n kannalta oikeudenkäynnin jatkaminen ei ole sen vuoksi ollut tarpeetonta.

Oikeudenkäyntikulut

X on muutoksenhaun hävinneenä velvollinen korvaamaan A:lle ja B:lle Korkeimmassa oikeudessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

X velvoitetaan suorittamaan A:lle ja B:lle yhteisesti korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista Korkeimmassa oikeudessa 2 379 euroa, mille määrälle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan laskettuna siitä, kun kuukausi on kulunut Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Leif Sevón sekä oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Eeva Vuori, Markku Arponen ja Pasi Aarnio. Esittelijä Marja Räbinä.

---

[SV]

Svaranden hade under förberedelsesammanträdet i ett tvistemål lagt fram ett förlikningserbjudande angående sin betalningsskyldighet, men kärandena hade inte godkänt det. I ett senare skede av rättegången hade svaranden medgivit betalningsskyldighet till ett lägre belopp än vad han i förlikningserbjudandet och senare när förlikning ingicks förbundit sig att erlägga. Kärandena ansågs inte ha föranlett onödig rättegång när de fortsatte rättegången efter förlikningserbjudandet.

RB 21 kap 4 § 1 mom

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.