Supreme Court allows bank's request to terminate payment plan due to debtor's failure to pay without valid reason.

Velallinen oli jättänyt maksuohjelman mukaiset kuukausittaiset maksuerät maksamatta velkojapankille huhtikuusta 1998 lukien. Pankki huomautti velalliselle siitä kirjeellään 4.9.1999 ja pani maksuohjelman raukeamista koskevan hakemuksensa vireille käräjäoikeudessa 10.7.2000. Pankin ei katsottu ilman aiheetonta viivytystä tehneen hakemustaan tai ryhtyneen muihin sellaisiin toimiin, jotka olisivat oikeuttaneet hakemuksen lykkäämiseen. (Ään.)

VJL 61 § 1 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Maksuohjelma ja hakemus

A:lle oli 3.7.1995 vahvistettu maksuohjelma, joka oli määrätty päättymään 30.6.2000. Velkojana oleva pankki toimitti 10.7.2000 käräjäoikeuteen hakemuksen, jossa se vaati maksuohjelman määräämistä raukeamaan, koska A ei ollut 31.3.1998 jälkeen suorittanut pankille maksuohjelman mukaisia suorituksia.

Lahden käräjäoikeuden päätös 20.7.2000

Käräjäoikeus totesi, että A:lle vahvistetun maksuohjelman mukaan hänen olisi tullut suorittaa pankille maksuja kuukausittain. Siten pankki oli heti 30.4.1998 jälkeen tullut tietoiseksi ensimmäisestä väitetystä maksuohjelman mukaisen suorituksen laiminlyönnistä. Yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (velkajärjestelylaki) mukaan velkojan oli tehtävä maksuohjelman raukeamista koskeva hakemus ilman aiheetonta viivytystä. Velkojan yhteydenotot velalliseen ja saatavan toimittaminen ulosottoperintään olisivat oikeuttaneet velkojan lykkäämään hakemuksen tekemistä vain kohtuullisen ajan. Käräjäoikeus siten katsoi, että koska hakemus oli tehty vasta yli kaksi vuotta sen jälkeen, kun peruste siihen oli tullut pankin tietoon, se oli tehty liian myöhään. Sen vuoksi käräjäoikeus hylkäsi pankin hakemuksen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Jari Karppinen.

Kouvolan hovioikeuden päätös 13.12.2000

Pankki valitti hovioikeuteen. Hovioikeus totesi pankin hakemuksensa mukaan lähettäneen A:lle 4.9.1999 kirjeen, jossa pankki oli muun ohella ilmoittanut, että maksuohjelman mukaiset erät ajalta 4/1998 - 8/1999 olivat maksamatta ja että pankki tuli harkitsemaan maksuohjelman rauettamista. Tämän jälkeen pankki oli 23.11.1999 toimittanut maksuohjelman mukaiset kertymät perittäväksi ulosoton kautta. Pankin hakemus maksuohjelman määräämisestä raukeamaan oli tullut vireille 10.7.2000.

Hovioikeus totesi, että velkajärjestelylain 61 §:n mukaan maksuohjelman raukeamista koskeva hakemus oli tehtävä ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun peruste siihen oli tullut velallisen tai velkojan tietoon. Hakemus oli tehtävä viimeistään kahden vuoden kuluessa siitä, kun maksuohjelmassa määrätty suoritusvelvollisuus oli täytetty. Saman lain 42 §:n 4 momentin 1 kohdan mukaan tuomioistuin voi määrätä maksuohjelman raukeamaan, jos velallinen oli olennaisesti laiminlyönyt maksuohjelman noudattamisen ilman hyväksyttävää syytä.

Hovioikeus katsoi, että lain 61 §:n määräys hakemuksen tekemisestä viimeistään kahden vuoden kuluessa siitä, kun maksuohjelmassa määrätty suoritusvelvollisuus oli täytetty, ei tarkoittanut sitä, ettei velkojan olisi toimittava ilman aiheetonta viivytystä, kun velallisen laiminlyönti oli tullut velkojan tietoon. Tässä tapauksessa A ei ollut täyttänyt maksuohjelmassa määrättyä suoritusvelvollisuuttaan. Pankki oli tullut tietoiseksi ensimmäisestä maksuohjelman mukaisen suorituksen laiminlyönnistä heti 30.4.1998 jälkeen. Tehdessään hakemuksen maksuohjelman raukeamisesta vasta 10.7.2000 pankki ei ollut tehnyt sitä ilman aiheetonta viivytystä.

Näillä lisäyksillä hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden päätöksen perustelut eikä muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Seppo Ikävalko, Ulla Rantanen ja Tuomo Kurki. Esittelijä Markku Almgrén.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Pankille myönnettiin valituslupa. Valituksessaan pankki vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

A ei käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta vastauksen antamiseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Pankin hakemus A:n maksuohjelman määräämisestä raukeamaan perustuu siihen, että velallinen on olennaisesti ja ilman hyväksyttävää syytä laiminlyönyt maksuohjelman noudattamisen. Velkajärjestelylain 61 §:n 1 momentin mukaan maksuohjelman raukeamista koskeva hakemus on tehtävä tuomioistuimelle ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun peruste siihen on tullut velkojan tietoon. Pankin mukaan hakemuksen tekemiselle varattu aika ei ole kulunut umpeen, koska velallisen maksulaiminlyönnit ovat uusiutuneet joka kuukausi aina hakemuksen tekemiseen saakka.

A:lle on 3.7.1995 vahvistettu maksuohjelma, joka on määrätty alkamaan 1.7.1995 ja päättymään 30.6.2000. Maksuohjelman mukaan A:n tuli suorittaa 923 markan maksuvarastaan pankille kuukausittain velan C1 maksuna 711,90 markkaa ja velan C2 maksuna 46,70 markkaa.

Pankin hakemus maksuohjelman raukeamisesta on saapunut käräjäoikeuteen 10.7.2000. Hakemuksen mukaan A ei ollut maksanut maksuohjelman mukaisia suorituksia 31.3.1998 jälkeen. Pankki oli huomauttanut A:lle maksujen laiminlyönneistä 4.9.1999 lähetetyllä kirjeellä, ja 23.11.1999 pankki oli toimittanut maksuohjelman mukaiset saatavansa ulosottoviranomaisille perittäviksi.

Kysymys on siitä, onko pankki säilyttänyt oikeutensa vedota maksulaiminlyönteihin raukeamisperusteena niin kauan kuin laiminlyönnit ovat kuukausittain uusiutuneet vai onko pankki menettänyt tämän oikeutensa sen vuoksi, ettei se ole ryhtynyt toimenpiteisiin ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun raukeamisperuste on täyttynyt ja tullut pankin tietoon. Velkajärjestelylain 61 § ei anna nimenomaista vastausta velkojan toimimisvelvollisuuteen tällaisessa tilanteessa.

Velvoiteoikeudellisissa suhteissa yleisenä lähtökohtana on, että niin kauan kuin suoritus on kokonaan tekemättä, vastapuolen ei tarvitse antaa velalliselle erityistä ilmoitusta tai huomautusta säilyttääkseen oikeutensa seuraamuksiin. Tällöin suoritusvelvollinen osapuoli ei nimittäin yleensä voi olla tietämätön velvollisuuksiensa täyttämättä jäämisestä ja voi siten ilman vastapuolen nimenomaista ilmoitustakin varautua siihen, että tämä tulee vaatimaan seuraamuksia. Vastapuolen pidempiaikainen passiivisuus voi kuitenkin johtaa siihen, että käytettävissä olevat seuraamukset supistuvat (esimerkkinä tästä on kauppalain 23 §:n 3 momentti, vrt. 29 §). Rahavelkasuhteessa velkoja ei menetä ainakaan oikeuttaan vaatia suorittamatta olevaa maksua eikä viivästyskorkoa ja perimiskuluja, vaikka hän ei erikseen olisi reklamoinut velalliselle siitä, että maksuvelvollisuus on täyttämättä.

Käräjäoikeuden toteamin tavoin pankin hakemuksesta ilmenee, että A:n maksusuoritukset pankille ovat olleet maksamatta huhtikuusta 1998 lähtien. Pankki on ilman perusteltua epäilystä voinut katsoa raukeamisperusteen täyttyneen noin puolen vuoden maksulaiminlyöntien jälkeen. Koska pankilta on edellytettävä saataviensa suoritusten ja niiden laiminlyöntien säännöllistä seurantaa, raukeamisperuste on siihen mennessä ollut myös laissa tarkoitetulla tavalla pankin tiedossa. Pankki ei kuitenkaan ole ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin ennen 4.9.1999 lähetettyä maksukehotusta. Pankki ei siten ole ilman aiheetonta viivytystä raukeamisperusteen syntymisen jälkeen ryhtynyt A:n maksulaiminlyöntien johdosta sellaisiin toimiin, joilla se olisi voinut säilyttää oikeutensa vaatia maksuohjelman määräämistä raukeamaan maksulaiminlyöntien johdosta.

Edellä mainituilla perusteilla pankki on menettänyt oikeutensa vedota A:n maksulaiminlyönteihin maksuohjelman raukeamisperusteena.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Erkki-Juhani Taipale (eri mieltä), Mikko Tulokas (eri mieltä), Mikael Krogerus, Pauliine Koskelo ja Mikko Könkkölä. Esittelijä Timo Vuojolahti.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Tulokas: Yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 61 §:n 1 momentin mukaan maksuohjelman raukeamista koskeva hakemus tulee tehdä ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun peruste siihen on tullut velkojan tietoon. Esillä olevassa tapauksessa A:lle oli 3.7.1995 vahvistettu maksuohjelma, jonka mukaan hänen maksettavakseen jäi viiden vuoden aikana runsas kymmenesosa veloista hakijapankin ollessa suurin velkoja. A on jättänyt pankille määrätyt kuukausierät maksamatta huhtikuusta 1998 lähtien. Hän ei ole korjannut menettelyään huolimatta pankin huomautuksesta 4.9.1999 eikä myöskään sen johdosta, että pankki oli toimittanut saatavansa 23.11.1999 ulosottoon.

Velkajärjestelylain 42 §:n 4 momentin mukaan tuomioistuin voi määrätä maksuohjelman raukeamaan, jos velallinen on olennaisesti laiminlyönyt maksuohjelman noudattamisen ilman hyväksyttävää syytä. A:n menettely muodostaa ilman epäilystä raukeamisperusteen. Kun maksunlaiminlyönnit ovat jatkuneet aina maksuohjelman päättymiseen 30.6.2000 saakka, pankin 10.7.2000 käräjäoikeudelle tekemää hakemusta maksuohjelman raukeamisesta ei ole tehty liian myöhään. A oli myös välittömästi ennen hakemuksen jättämistä laiminlyönyt velvollisuutensa ilman hyväksyttävää syytä.

Velkajärjestelylain 61 §:n 1 momentin osalta ei ole aihetta yleisistä sopimusrikkomuksen seuraamuksia koskevista periaatteista poikkeaviin ja maksunsa laiminlyönyttä velallista perusteettomasti suosiviin tulkintoihin. Velkajärjestely edellyttää velallisen vakavaa sitoutumista alennettujen maksujen suorittamiseen ja maksuohjelman tarkkaan noudattamiseen. Velallisella on myötävaikutusvelvollisuus velkajärjestelyn läpiviemiseen säännösten mukaisesti. Kun velallisen maksukyky selvitetään ja maksuohjelma sovitetaan sen mukaiseksi, maksujen laiminlyönti on yleensä osoituksena maksuhaluttomuudesta. Maksukyvyn heikentyessä, ohjelmaan on mahdollisuus saada muutoksia. Maksuohjelman raukeamismahdollisuus tulee säilyttää ohjelman noudattamisen tehosteena tapauksissa, joissa maksut on olennaisessa määrin laiminlyöty.

Alempien oikeuksien ei olisi pitänyt mainitsemillaan perusteilla hylätä pankin hakemusta. Kumoan käräjäoikeuden ja hovioikeuden päätökset. Koska A:ta ei ole käräjäoikeudessa kuultu pankin hakemuksen johdosta, palautan hakemuksen käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

Oikeusneuvos Taipale: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Tulokas.

---

[SV]

Gäldenären hade sedan april 1998 försummat betalningen av de belopp som han enligt betalningsprogrammet varje månad skulle erlägga till en bank som var borgenär. Banken hade i ett brev 4.9.1999 anmärkt om försummelsen och 10.7.2000 hos tingsrätten ansökt om att betalningsprogrammet skulle förfalla. Banken ansågs inte ha gjort sin ansökan utan obefogat dröjsmål eller vidtagit några sådana åtgärder som hade berättigat banken att senarelägga sin ansökan. (Omröstn.)

L om skuldsanering för privatpersoner 61 § 1 mom

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.