Supreme Court allows paternity denial claim where father died without losing right due to lack of cohabitation or prior claims.

Lapsi oli syntynyt aviolapsena ennen isyyslain voimaantuloa eikä mies ollut sitä ennen menettänyt oikeuttaan saada vahvistetuksi, ettei lapsi ollut hänen siittämänsä. Kun vuonna 1999 kuollut mies ei ollut asunut yhdessä lapsen kanssa eikä mieheen ollut elinaikanaan kohdistettu vaatimusta, joka olisi perustunut siihen, että lapsi oli aviolapsi, miehellä oli ollut isyyslain 35 §:n 3 momentissa tarkoitettu erittäin painava syy olla nostamatta kannetta isyyden kumoamiseksi myös isyyslain voimaantulon jälkeen. Miehen perillisen ajama isyyden kumoamiskanne hyväksyttiin.

IsyysL 35 § 3 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Asian tausta ja kanne Kouvolan käräjäoikeudessa

A:lla oli ensimmäisestä avioliitostaan tytär B. A:n toisen avioliiton aikana C:n kanssa C:lle syntyi 19.12.1964 poika D. A ja C tuomittiin avioeroon 15.1.1965. A kuoli 3.3.1999. Samana vuonna 12.10. vireille tulleessa C:tä ja D:tä vastaan ajamassaan kanteessa B vaati, että käräjäoikeus vahvistaa, että A ei ole D:n isä. Vastauksessaan C ja D vaativat, että kanne tuli jättää tutkimatta, koska A oli kuollessaan menettänyt kanneoikeutensa isyyden kumoamiseksi.

Käräjäoikeuden välituomio 16.12.1999

Käräjäoikeus katsoi, että A ei ollut isyyslain voimaanpanosta annetun lain 9 §:ssä tarkoitetulla tavalla menettänyt kanneoikeuttaan ennen isyyslain voimaantuloa 1.10.1976, koska C ja D eivät olleet väittäneetkään, että A:han olisi kohdistettu aviollisesta syntyperästä annetun lain 4 §:n 2 momentissa tarkoitettu vaatimus. Sen sijaan käräjäoikeus katsoi, että A oli menettänyt isyyslain 35 §:n nojalla kanneoikeutensa viiden vuoden kuluessa isyyslain voimaantulos-ta. Kun A ei kuitenkaan ollut asunut pysyvästi D:n kanssa, käräjäoikeus katsoi, että B ei A:n kanneoikeuden menetyksestä huolimatta tämän oikeudenomistajana ollut isyyslain

36 §:n nojalla menettänyt kanneoikeuttaan. B oli noudattanut tuota kanteen nostamiselle tarkoitettua määräaikaa.

Käräjäoikeuden tuomio 16.6.2000

Käräjäoikeuden määräämän DNA-tutkimuksen perusteella kansanterveyslaitos lausui, että lausunnossa mainittujen järjestelmien periytymissäännöt olivat ristiriidassa sen mahdollisuuden kanssa, että A olisi D:n isä. Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A ei ole D:n isä.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Markku Turjansalo.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 29.3.2001

Hovioikeus katsoi, että A:n ja C:n välisessä avioero-oikeudenkäynnissä 1965 C oli kohdistanut A:ta vastaan aviollisesta syntyperästä annetun lain 4 §:n 2 momentissa tarkoitetun vaatimuksen, kun A:n asiamies oli siinä ilmoittanut A:n suostuvan siihen, että D määrätään C:n huoltoon. Koska kannetta A:n isyyden kumoamiseksi ei ollut nostettu sanotussa lainkohdassa säädetyissä määräajoissa, A oli siten menettänyt kanneoikeutensa ennen isyyslain voimaantuloa ja kuolemaansa. Isyyslain 36 § ei ollut tulkittavissa niin, että miehen menetettyä kanneoikeutensa tämän oikeudenomistajilla voisi olla miehen kanneoikeudesta riippumaton kanneoikeus. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja hylkäsi kanteen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Reino Keinonen, Esko Mikkola ja Risto Karila. Esittelijä Jaana Helander.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

B:lle myönnettiin valituslupa. B vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja vahvistetaan, että A ei ole D:n isä.

C ja D vastasivat yhteisesti valitukseen ja vaativat sen hylkäämistä.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Syntyperälain voimassa ollessa eli 30.9.1976 saakka A on voinut menettää kanneoikeutensa lain 4 §:n 2 momentin nojalla. Sen mukaan miehen tuli panna isyyden kumoamista koskeva kanne vireille kolmen vuoden kuluessa lapsen syntymästä tiedon saatuaan. Jos mies tiedon saatuaan ei ollut asunut pysyvästi lapsen kanssa, hän saattoi nostaa kanteen vielä vuoden kuluessa sen jälkeen, kun hänen tietoonsa oli saatettu tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa häneen kohdistettu vaatimus, joka perustuu siihen, että lapsi on aviolapsi.

Hovioikeus on katsonut, että A oli menettänyt kanneoikeutensa syntyperälain voimassa ollessa, kun häneen oli 15.1.1965 hänen ja C:n välisessä avioero-oikeudenkäynnissä kohdistettu vaatimus D:n huollon uskomisesta C:lle eikä A ollut tämän jälkeen nostanut isyyden kumoamiskannetta syntyperälaissa säädetyissä määräajoissa. Kysymys on siitä, oliko A:han kohdistettu syntyperälain 4 §:n 2 momentissa tarkoitettu D:n aviolapsen asemaan perustuva vaatimus.

Avioeroasiaa käsiteltiin kahdessa istunnossa 5.12.1964 ja 15.1.1965. Koska lapsi syntyi vasta ensimmäisen käsittelyn jälkeen, lapsen huoltoa koskeva kysymys tuli esille vasta toisessa käsittelyssä, jonka aluksi kantajana ollut A ilmoitti suostuvansa siihen, että lapsen huolto uskotaan C:lle. Käsittelyn lopuksi C pyysi, että lapsen huolto uskotaan hänelle ja ilmoitti, ettei hän vaatinut elatusapua lapselle. Avioeroon tuomitsemisaikana voimassa olleiden säännösten mukaan kihlakunnanoikeuden on tullut avioeroon tuomitessaan määrätä lasten huollosta. Osapuolten on siten tullut kihlakunnanoikeudessa esittää kantansa huollon määräytymisestä. Tähän nähden ja kun suostuminen huollon uskomiseen C:lle ei ole perustanut A:lle mitään lapsen asemasta johtuvia velvoitteita Korkein oikeus katsoo, ettei C:n oikeudenkäynnissä esittämää D:n huoltoa koskevaa vaatimusta ole pidettävä syntyperälain 4 §:n 2 momentissa tarkoitettuna vaatimuksena. A ei siten ollut menettänyt kanneoikeuttaan syntyperälain voimassa ollessa.

Isyyslain 1.10.1976 tapahtuneen voimaantulon jälkeen A on voinut menettää kanneoikeutensa lain 35 §:n nojalla. Sen mukaan hän menetti kanneoikeutensa, ellei hän ollut nostanut kannetta viiden vuoden kuluessa lapsen syntymästä, paitsi jos hänellä on ollut laillinen este tai muu erittäin painava syy sille, ettei kannetta ole tässä määräajassa nostettu.

Korkein oikeus katsoo käräjäoikeuden lausumilla perusteilla selvitetyksi, että A ei ole D:n isä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Mikko Tulokas, Gustav Bygglin, Pertti Välimäki ja Pasi Aarnio. Esittelijä Aki Rasilainen (mietintö).

Esittelijän mietintö

Määräaikaisen oikeussihteerin Rasilaisen mietintö oli Korkeimman oikeuden ratkaisun perustelujen kahden ensimmäisen kappaleen mukainen. Sen jälkeen mietinnössä ehdotettiin seuraavia perusteluja:

Hovioikeus on katsonut, että A oli menettänyt kanneoikeutensa syntyperälain voimassa ollessa, kun häneen oli 15.1.1965 hänen ja C:n välisessä avioero-oikeudenkäynnissä kohdistettu vaatimus D:n huollon uskomisesta C:lle eikä A ollut tämän jälkeen nostanut isyyden kumoamiskannetta syntyperälaissa säädetyissä määräajoissa. Hovioikeus on ottanut tuollaisen vaatimuksen olemassaolon huomioon viran puolesta vastaajien tekemättä sellaisesta väitettä. Kysymys on hovioikeuden menettelyn oikeellisuudesta.

Tässä asiassa A:n biologisen isyyden mahdollisuus on poissuljettu ja D on täysi-ikäinen. D ja A eivät ole koskaan asuneet yhdessä. Heidän välillään ei ole ollut vanhemman ja lapsen välistä suhdetta. Kanteessa ei siten ole kysymys lapsen ja vanhemman välisen suhteen kumoamisesta, vaan ainoastaan siitä, onko D:llä perintöoikeus A:n jälkeen. Asiassa ei siten ole kysymys sellaisista lapsen eduista, joiden vuoksi sovinto ei isyysasioissa ole sallittu. Tästä syystä asiassa ei ole aihetta poiketa riita-asioissa noudatettavasta väittämistaakasta. Hovioikeus ei siten olisi saanut ottaa edellä sanottua seikkaa B:n kanneoikeuden menettämisen perusteena viran puolesta huomioon.

A ei siis ollut menettänyt kanneoikeuttaan syntyperälain voimassa ollessa. Hänen kanneoikeuteensa on sen vuoksi sovellettava isyyslain 35 §:ää. Koska hän ei ollut nostanut kannetta sen 2 momentin mukaisessa viiden vuoden määräajassa lapsen syntymästä, on ratkaistava, onko hänellä elinaikanaan ollut sen 3 momentissa tarkoitettu erittäin painava syy olla nostamatta kannetta. Asiassa on hovioikeuden tuomiossa kerrotuin tavoin selvitetty, että A on 1964 ollut tietoinen D:n syntymästä ja että hän on jo silloin aiheellisesti epäillyt isyyttään. Näissä olosuhteissa B ei ole näyttänyt, että A:lla olisi elinaikanaan ollut erittäin painavaa syytä olla nostamatta kannetta isyytensä kumoamiseksi. A oli siten kuollessaan menettänyt kanneoikeutensa eikä B:llä hänen oikeudenomistajanaan voi olla häntä parempaa oikeutta kanteen nostamiseen.

Näillä perusteilla hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muutettane.

---

[SV]

Ett barn hade fötts under äktenskap innan lagen om faderskap trädde i kraft och mannen hade inte före ikraftträdandet förverkat sin rätt att få fastställt att barnet inte hade avlats av honom. Då mannen, som hade dött år 1999, inte hade bott tillsammans med barnet och det inte under mannens livstid hade riktats något anspråk mot honom som grundat sig på att barnet var fött under äktenskapet, hade mannen även efter det lagen om faderskap trätt i kraft haft ett i 35 § 3 mom. nämnda lag avsett synnerligen vägande skäl att låta bli att väcka talan om upphävande av faderskap. Talan om upphävande av faderskapet som väckts av en arvinge till mannen godkändes.

L om faderskap 35 § 3 mom

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.