Customs authority dismissed for lack of standing to demand forfeiture in smuggling alcohol case.

Tullihallituksella ei ollut syyteoikeutta alkoholipitoisen aineen salakuljetusta koskevassa asiassa. Ks. KKO:1989:28

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Vaatimus Helsingin käräjäoikeudessa

Tullihallitus vaati käräjäoikeudelle 15.2.1999 toimittamassaan hakemuksessa, että Helsingin piiritullikamarin takavarikkopäätöksillä takavarikoidut väkiviinaerät yhteensä noin 226 560 litraa astioineen ja päällyksineen tuomitaan valtiolle menetetyiksi.

Virallinen syyttäjä oli 10.2.1999 tehnyt päätöksen syyttämättä jättämisestä. Syyttäjän mukaan asiassa oli selvitetty, että väkiviina oli ollut tarkoitus kuljettaa kauttakulkutavarana, joten syyttäjä katsoi, ettei vielä tässä vaiheessa ollut ollut kysymys alkoholipitoisen aineen salakuljetuksesta. Maastaviennin jälkeen mahdollisesti tapahtuvan aineen maahantuonnin osalta kysymys oli ollut tässä vaiheessa mahdollisen rikoksen valmistelusta, joka ei ollut rangaistava teko. Näillä perusteilla syyttäjä oli jättänyt syylliseksi epäillyn syyttämättä alkoholipitoisen aineen salakuljetuksesta.

Tullihallituksen mukaan kysymys oli vuoden 1968 alkoholilain 82 §:ssä rangaistavaksi säädetystä alkoholipitoisen aineen salakuljetuksesta. Saman lain 95 §:n nojalla luvattomasti maahan tuotu väkiviina astioineen ja päällyksineen tuli tuomita valtiolle menetetyksi. Tullihallituksella oli sanotun rikoksen asianomistajana oikeus esittää menettämisseuraamusta koskeva vaatimus.

Vastaus

Kossidoro Import-Export Ag ja Albion Resqurces Corporation Ltd -nimiset yhtiöt lausuivat, että takavarikoitu omaisuus kuului yhtiöille. Tullihallituksen hakemus tuli jättää tutkimatta, koska tullihallituksella ei ollut oikeutta käyttää asiassa asianomistajan puhevaltaa eikä siten myöskään vaatia menettämisseuraamuksen tuomitsemista.

Käräjäoikeuden päätös 26.1.2000

Käräjäoikeus lausui, että syyttäjän mukaan asiassa ei ollut tapahtunut Suomessa rikosta. Syyttäjä oli tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen eikä ollut vaatinut menettämisseuraamusta.

Menettämisvaatimus voitiin esittää oikeudessa itsenäisesti ilman, että samassa yhteydessä esitettiin henkilöön kohdistuvaa rangaistusvaatimusta. Vaatimuksen perusteena tuli kuitenkin olla laissa rangaistavaksi säädetty teko.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 1 §:ssä todetaan, että rikosasiaa ei oteta tuomioistuimessa käsiteltäväksi, ellei syytettä rikoksesta ole nostanut se, jolla on siihen lain mukaan oikeus. Lain 1 luvun 14 §:ssä on säädetty asianomistajan oikeudesta nostaa syyte. Sama periaate koski oikeutta vaatia menettämisseuraamuksen tuomitsemista.

Tullihallituksella oli siis oikeus saada menettämisvaatimus tutkittavaksi, mikäli tullihallituksen katsottiin olevan epäillyssä rikosasiassa asianomistajan asemassa. Tullihallituksella voi olla asiassa asianomistajan puhevalta, mikäli kyseessä oli rikos, josta oli voinut seurata veron tai tullimaksun periminen. Tässä tapauksessa kaikki epäillyn salakuljetusrikoksen kohteena ollut tavara oli takavarikoitu. Tämän perusteella tullihallitukselle ei ollut voinut syntyä rikokseen perustuvaa vahingonkorvaussaatavaa, eikä se ollut asianomistajan asemassa.

Tullihallituksen tehtävänä on huolehtia epäiltyjen tullirikosten ynnä muiden rikosten esitutkinnasta ja ryhtyä toimenpiteisiin rikokseen syyllistyneen saattamiseksi syytteeseen ilmoittamalla tapahtuneesta epäillystä rikoksesta viralliselle syyttäjälle, kuten tässäkin asiassa oli tapahtunut (KKO 1989:28). Syyttäjä oli ratkaissut asian syyttämättäjättämispäätöksellä, eikä tullihallitus voinut syyttäjän ratkaisuun tyytymättömänä tämän sijasta esittää menettämisseuraamusta koskevaa vaatimusta.

Tämän vuoksi käräjäoikeus jätti tullihallituksen vaatimuksen tutkimatta.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Kari Lappi sekä lautamiehet Pertti Åhman, Outi Vaheri ja Liisa Mustajärvi.

Helsingin hovioikeuden päätös 24.5.2000

Tullihallitus valitti hovioikeuteen. Hovioikeus totesi, että tullihallitus oli perustanut menettämisseuraamusta koskevan vaatimuksensa siihen, että sen valtiolle menetetyksi vaatimat, takavarikoidut väkiviinaerät oli tuotu Suomeen säännösten vastaisesti ilman maahantuonnin edellyttämää Tuotevalvontakeskuksen lupaa. Tullihallitus oli katsonut maahantuonnin täyttävän alkoholipitoisen aineen salakuljetuksen tunnusmerkistön ja vaatinut saada sanotun rikoksen asianomistajana esittää selvitystä rikoksen täyttymisestä sekä vaatinut rikoksen seuraamuksena menettämisseuraamuksen tuomitsemista.

Alkoholipitoisen aineen yhdeksi rikosoikeudelliseksi seuraamukseksi on alkoholilain 95 §:ssä (459/1968) säädetty menettämisseuraamus. Virallisen syyttäjän päätettyä jättää syytteen nostamatta asianomistaja voi oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 14 §:n nojalla itse nostaa syytteen rikoksesta. Jos tullihallituksella oli kysymyksessä olevassa asiassa sellainen asianomistaja-asema, että se voi tässä tilanteessa nostaa syytteen, sillä oli katsottava olevan oikeus vaatia myös muuna rikosoikeudellisena seuraamuksena pidettävää menettämisseuraamusta.

Rikoksen asianomistajiksi on oikeuskäytännössä hyväksytty ainakin ne, joita vastaan rikos on tehty tai joita rikoksella on loukattu taikka jotka välittömästi rikoksen johdosta ovat kärsineet vahinkoa. Asianomistajan asema on vakiintuneesti myönnetty ja myös uudemmassa oikeuskirjallisuudessa katsottu olevan myös sillä, jonka oikeushyvää rikoksella on välittömästi vaarannettu. Alkoholilainsäädännön päätavoitteet liittyvät ihmisten hengen ja terveyden suojeluun, joita viimeksi mainittuja oli pidettävä alkoholirikosten ensisijaisina suojeluobjekteina. Väitetyllä alkoholipitoisen aineen salakuljetuksella oli tosin loukattu yleistä etua, mutta väitetty menettely ei välittömästi loukannut valtion oikeutta. Näin ollen valtiota ei voitu pitää kysymyksessä olevan laatuisessa asiassa rikoksella loukattuna asianomistajana.

Näillä ja muutoin käräjäoikeuden mainitsemilla perusteilla hovioikeus katsoi, ettei ollut syytä muuttaa käräjäoikeuden päätöksen lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Antti Jalonen (eri mieltä) ja Raija Karppinen sekä määräaikainen hovioikeudenneuvos Paula Salonen. Esittelijä Hanna Rantala.

Salakuljetusrikoksen yhdeksi rikosoikeudelliseksi seuraamukseksi on alkoholilain 95 §:ssä (459/1968) säädetty menettämisseuraamus. Sanottua seuraamusta koskeva asia voidaan saman lain 105 §:n säännös huomioon ottaen ratkaista myös ilman, että rikoksentekijälle samalla vaaditaan rangaistusta. Asianomistaja voi, kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta, oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 14 §:n nojalla itse nostaa syytteen rikoksesta. Tässä tilanteessa tullihallituksella oli katsottava olleen asianomistaja-asemaan perustuva oikeus syytteestä riippumatta ajaa muuna rikosoikeudellisena seuraamuksena pidettävää menettämisseuraamusta.

Näillä perusteilla tullihallituksen menettämisseuraamusta koskeva vaatimus oli tutkittava.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Tullihallitukselle myönnettiin valituslupa. Tullihallitus pyysi valituksessaan hovioikeuden päätöksen kumoamista ja takavarikoitujen väkiviinaerien tuomitsemista valtiolle menetetyiksi.

Kossidoro Import-Export Ag ja Albion Resqurces Corporation Ltd vastasivat valitukseen ja vaativat sen hylkäämistä.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 21.6.2001

Perustelut

Virallinen syyttäjä on tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen alkoholipitoisen aineen salakuljetusta koskevassa asiassa. Nyt on kysymys tullihallituksen oikeudesta esittää takavarikoitua väkiviinaerää koskeva menettämisvaatimus. Tullihallituksella on tämä oikeus, mikäli sillä on asiassa asianomistajan puhevalta.

Tullihallitus on vaatinut asianomistajan asemaa sillä perusteella, että tullihallitukselle on syntynyt välittömästi tapahtuneeksi väitetyn rikoksen perusteella tullisaaminen. Asianomistajan asemaa koskevan vaatimuksensa tueksi tullihallitus on vedonnut myös tullilaitoksesta annetun asetuksen 25 §:ään, jonka mukaan tullihallitus kantaa ja vastaa valtion puolesta sekä valvoo tuomioistuimissa ja virastoissa valtion etua ja oikeutta tullilaitosta koskevissa asioissa.

Alkoholilain 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on alkoholin kulutusta ohjaamalla ehkäistä alkoholipitoisista aineista aiheutuvia yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja. Alkoholipitoisen aineen salakuljetusta koskevan rangaistussäännöksen tarkoituksena on tehostaa näiden tavoitteiden saavuttamista. Säännöksen välittömänä tavoitteena ei siten ole tulojen kerryttäminen valtiolle. Sen vuoksi tullihallitusta ei voida pitää rikoksella ensisijaisesti loukatun oikeushyvän haltijana.

Korkeimman oikeuden käytännössä (esim. KKO 1984 II 106 sekä 1989:4 ja 28) ei myöskään valtiota tai asianomaisten säännösten noudattamista valvovaa viranomaista ole pidetty asianomistajana julkista etua vastaan kohdistuvissa rikoksissa. Yleisen edun loukkaamisen kannalta on riittävää, että virallinen syyttäjä huolehtii syyteharkinnasta. Tältä kannalta ei siten ole tarvetta antaa tullihallitukselle asianomistajan asemaa.

Valtiolle tällaisessa tapauksessa mahdollisesti kuuluvat verot ja maksut voidaan määrätä hallinnollisessa järjestyksessä riippumatta siitä, annetaanko tullihallitukselle asianomistajan puhevalta alkoholipitoisen aineen salakuljetusta koskevassa asiassa.

Tullilaitosta koskevien säännösten mukaan sen tehtävänä on muun muassa toimittaa esitutkinta tullirikoksia koskevissa asioissa. Syyteoikeuden antaminen esitutkintaviranomaiselle ei sovellu hyvin eri viranomaisten työnjakoon nykyaikaisessa rikosprosessissa. Myös tämä seikka puhuu tullihallituksen asianomistajan asemaa vastaan.

Tullilaitoksesta annetun asetuksen 25 §:n säännöksellä ei ole merkitystä arvioitaessa, onko tullihallituksella asianomistajan asema. Lainkohdassa on kysymys ainoastaan yleisesti siitä, kenellä on oikeus edustaa tullilaitosta tuomioistuimessa. Asianomistajan asema taas määräytyy asianomistajaa koskevien rikosprosessuaalisten periaatteiden nojalla.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että tullihallituksella ei ole asianomistajan puhevaltaa alkoholipitoisen aineen salakuljetusta koskevassa asiassa eikä siten tässä asiassa oikeutta esittää takavarikoitua väkiviinaerää koskevaa menettämisvaatimusta.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Erkki-Juhani Taipale, Mikael Krogerus, Markku Arponen, Pertti Välimäki (eri mieltä) ja Pasi Aarnio. Esittelijä Sami Myöhänen.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Välimäki: Alkoholilain 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on alkoholin kulutusta ohjaamalla ehkäistä alkoholipitoisista aineista aiheutuvia yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja. Alkoholipitoisen aineen salakuljetusta koskevan rangaistussäännöksen pääasiallisena tarkoituksena on tehostaa näiden tavoitteiden saavuttamista. Toissijaisesti rangaistussäännöksellä pyritään tehostamaan myös tullilaitoksen tehtäviin kuuluvaa maahan tuotavien tavaroiden tullivalvontaa. Näin ollen mainitun rangaistussäännöksen rikkominen merkitsee pääasiallisesti ja välittömästi alkoholilain mukaisten alkoholipoliittisten tavoitteiden loukkaamista ja vaarantamista, joiden osalta yleistä etua valvoo ja valtion puhevaltaa käyttää virallinen syyttäjä.

Valtion puhevaltaa tullilaitosta koskevissa asioissa käyttävä tullihallitus voi tullivalvontaa hoitaessaan alkoholipitoisen aineen salakuljetuksen perusteella syyteoikeudesta riippumatta hallinnollisessa järjestyksessä sekä määrätä valtiolle tulevat maksut että ryhtyä toimenpiteisiin aineen luovuttamiseksi valtiolle ja sen hävittämiseksi. Koska tullihallituksella on siis syyteoikeudettakin riittävät keinot tullivalvonnan hoitamiseksi, tullihallitukselle ei ole perusteltua antaa oikeutta vaatia rangaistusta alkoholipitoisen aineen salakuljetusta koskevassa asiassa eikä sillä siten tässä asiassa ole oikeutta esittää takavarikoitua väkiviinaerää koskevaa menettämisvaatimusta.

Näillä perusteilla päädyn Korkeimman oikeuden päätöslauselmasta ilmenevään lopputulokseen.

---

[SV]

Tullstyrelsen hade inte åtalsrätt i ett ärende som gällde smuggling av alkoholhaltigt ämne. Se KKO:1989:28

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.