Supreme Court rules forgery of banknotes constitutes the crime of counterfeiting, not fraud or concealment.

A oli ottanut vastaan kolme vääräksi tietämäänsä mustesuihkutulostimella valmistettua 1 000 markan setelin jäljennöstä tarkoituksenaan saattaa ne käypänä rahana liikkeeseen ja luovuttanut ne eri kerroilla B:lle, joka A:n käskystä oli erehdyttänyt eri myymälöiden työntekijät ottamaan rahajäljennökset vastaan maksuksi ostamistaan tavaroista. A oli ottanut B:ltä vastaan tavarat ja vaihtorahat.

Korkein oikeus katsoi tuomiossaan tarkemmin lausutuilla perusteilla, että

- rahajäljennöksiä voitiin pitää värinsä, kuviointinsa ja paperin laadun perusteella sillä tavoin aitoa rahaa muistuttavina, että niitä ominaisuuksiensa perusteella voitiin pitää väärinä rahoina

- A oli syyllistynyt rahanväärennykseen eikä lievään rahanväärennykseen

- A:n syyksi ei voitu lisäksi lukea yllytyksiä petokseen eikä kätkemisrikosta.

RL 37 luku 1 §

RL 36 luku 1 §

RL 32 luku 6 § 1 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Tampereen käräjäoikeuden tuomio 11.5.1999

Virallisen syyttäjän syytteestä käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli 28.5.1998 Nokialla ja Mouhijärvellä yhdessä kolmen kanssasyytetyn kanssa hankkinut, vastaanottanut ja toiselle luovuttanut vääräksi tietämäänsä rahaa saattaakseen rahan käypänä liikkeeseen. Tekijät olivat osittain yhdessä ja osittain erikseen hankkineet tai vastaanottaneet C:ltä ja eräältä toiselta henkilöltä yhteensä seitsemän kappaletta vääriä 1 000 markan seteleitä, jotka he olivat luovuttaneet edelleen tarkoituksenaan saattaa ne käypinä liikkeeseen.

Käräjäoikeudelle oli esitetty vastaajien jäljiltä saatu mustesuihkutulostimella valmistettu seteli ja aito 1000 markan seteli. Paperin laatu aidossa ja väärennetyssä setelissä oli sormin koetellen samanlainen. Väärennettyyn seteliin oli liimattu hologrammi, jossa ei näkynyt kuten alkuperäisessä lukua 1 000 tai Suomen leijonaa. Hämärässä nopeasti katsottuna seteleissä ei voitu havaita merkittäviä ulkonäköeroja. Käräjäoikeuden käsityksen mukaan kysymyksessä ei ollut rahajäljitelmä, niin kuin A oli katsonut, vaan väärä raha, mitä osoitti sekin, että setelit olivat yhtä lukuunottamatta kelvanneet niitä eri paikoissa käytettäessä. Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen rahanväärennykseen.

Edelleen käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli 28.5.1998 Nokialla kolme kertaa käskenyt B:tä ostamaan muun muassa tupakkakartongin eri kioskeista B:lle antamillaan vääräksi tietämillään 1 000 markan seteleillä ja ottanut vastaan B:n tämän jälkeen sanottuja vääriä seteleitä hyväksikäyttäen petosrikoksella hankkimat ostokset ja vaihtorahat, vaikka hän oli tiennyt, että omaisuus oli tällä tavoin hankittu.

Käräjäoikeus katsoi rahanväärennystä koskevan rikoslain 37 luvun 1 §:n sisältävän sen, ettei rahaa ole vielä käytetty ja että tekijä voidaan tuomita rahanväärennyksestä jo silloin, kun hänen hallustaan löytyy väärää rahaa. Käräjäoikeus ei siten pitänyt oikeana A:n käsitystä siitä, että rahanväärennys sisältäisi myös petosrikoksen.

Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen rahanväärennyksen lisäksi kolmeen yllytykseen petokseen ja kolmeen kätkemisrikokseen. Käräjäoikeus, joka otti rangaistusta määrättäessä sitä alentavana seikkana huomioon Tampereen käräjäoikeuden 13.8.1998 antaman tuomion tuomitsi A:n mainituista rikoksista yhteiseen 8 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Olli Veneskoski ja lautamiehet.

A valitti hovioikeuteen.

Turun hovioikeuden tuomio 24.2.2000

Hovioikeus lausui siltä osin kuin A oli vedonnut siihen, että erehdyttäminen sisältyi rahanväärennyksen tunnusmerkistöön, että hallituksen esityksessä (HE 66/1988 vp s. 151 ja 154) on todettu, että rahanväärennyksen tunnusmerkistöön kuuluu tarkoitus saattaa raha käypänä liikkeeseen. Jos kuitenkin ulkopuolinen erehdytetään vastaanottamaan väärennetty raha, sovelletaan tekoon petossäännöksiä. A oli näin ollen syyllistynyt käräjäoikeuden toteamin tavoin hänen syykseen luettuihin kolmeen yllytykseen petokseen.

Hovioikeus lausui perusteluinaan siltä osin kuin A oli vedonnut siihen, että väärennys ei voinut olla kätkemisrikoksen esitekona, että kätkemisrikosten esitekona oli ollut B:n syyksi luettu petos, mikä toteuttaa rikoslain 32 luvun 1§:n tunnusmerkistön. A oli näin ollen käräjäoikeuden toteamin tavoin syyllistynyt hänen syykseen luettuihin kolmeen kätkemisrikokseen.

Rangaistuksen osalta hovioikeus lausui, että A oli tuomittu kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, jota oli kohtuullistettu. Rangaistus oli oikeudenmukaisessa suhteessa rikosten vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen sekä rikoksista ilmenevään tekijän syyllisyyteen.

A oli tuomittu aikaisemmin lukuisia kertoja vankeusrangaistuksiin sekä kerran yhdyskuntapalveluun, jonka täytäntöönpano oli kielletty uuden vankeustuomion vuoksi. Ottaen huomioon nyt tuomittavan vankeusrangaistuksen pituuden hovioikeus katsoi, että A:n aikaisempi rikollisuus oli esteenä yhdyskuntapalveluun tuomitsemiselle.

Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pertti Liesivuori, Pertti Kajanen ja Maile Åkerberg.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A vaati, että syyte rahanväärennyksestä hylätään tai hänen katsotaan syyllistyneen vain rahajäljitelmän levitykseen tai lievään rahanväärennykseen sekä että syytteet yllytyksistä petoksiin ja kätkemisrikoksista hylätään kokonaisuudessaan. Lisäksi A vaati, että rangaistusta alennetaan.

Virallinen syyttäjä ja eräät asianomistajat vastasivat valitukseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 2.5.2001

Perustelut

A on vedonnut muun ohella siihen, että hovioikeuden tuomiossa tarkoitetut setelirahaa muistuttavat valmisteet eivät olleet riittävän hyvälaatuisia, jotta niitä voitaisiin pitää rikoslain 37 luvun 1 §:ssä tarkoitettuna vääränä rahana.

Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausuntojen mukaan sen tutkimuksen kohteina olleet kuusi 1 000 markan seteliä muistuttavaa valmistetta on valmistettu mustesuihkutulostimella. Korkein oikeus toteaa, että käsillä olevan mainitulla tavalla valmistetun setelijäljennöksen kuviointi ja väri muistuttavat aidon setelin painojälkeä. Jäljennös on valmistettu paperille, joka muistuttaa aidossa setelissä käytettyä paperia, ja siinä oleva hologrammikuvio on kooltaan, muodoltaan ja väriltään samankaltainen kuin aidossa setelissä. Vaikka jäljennös poikkeaa aidosta setelistä muun muassa hologrammikuvion yksityiskohtien osalta ja vaikka siitä puuttuu vesileima, on selvää, että jäljennöksellä on pyritty jäljittelemään aitoa seteliä. Jäljennös muistuttaa oikeaa rahaa sillä tavoin, että samankaltaisuus on omiaan erehdyttämään valmisteen alkuperästä tietämättömän vastaanottajan. Jäljennöstä voidaan siten ominaisuuksiensa perusteella pitää rikoslain 37 luvun 1 §:ssä tarkoitettuna vääränä rahana.

A on käräjäoikeuden tuomiossa kuvatuin tavoin ottanut vastaan kolme vääräksi tietämäänsä 1 000 markan seteliä tarkoituksenaan saattaa ne käypänä liikkeeseen ja luovuttanut ne eri kerroilla toiselle henkilölle, joka hänen käskystään on käyttänyt ne maksuvälineinä. A on edelleen ottanut vastaan näin hankitut kolme tupakkakartonkia, kaksi maitotölkkiä ja vaihtorahat, vaikka hän on tiennyt tavaroiden myyjän kussakin tapauksessa erehtyneen ottamaan vastaan väärän setelin. A on menettelyllään, ottaen huomioon rahajäljennösten edellä kuvatut aitoa rahaa muistuttavat ominaisuudet, syyllistynyt rahanväärennykseen.

Harkittaessa kysymystä siitä, onko A syyllistynyt rahanväärennyksen lisäksi alempien oikeuksien hänen syykseen lukemiin yllytyksiin petokseen ja kätkemisrikoksiin Korkein oikeus toteaa, että edellä kerrotuin tavoin tapahtunut väärän rahan käypänä toiselle luovuttaminen maksun suorittamiseksi tarkoittaa, että myös petokseen yllytyksen tunnusmerkistö on täyttynyt. A on lisäksi vastaanottanut väärää rahaa käyttäen erehdyttämällä hankitun omaisuuden tietoisena sen saantotavasta.

Koska A on kerrotuin tavoin ollut osallisena niissä rikollisissa teoissa, joilla hänen vastaanottamansa omaisuus on saatu, häntä ei rikoslain 32 luvun 6§:n 1 momentin säännös huomioon ottaen voida tuomita erikseen kätkemisrikoksista.

Hovioikeus on A:n rangaistusta määrätessään ottanut rikoslain 7 luvun 6 §:n nojalla huomioon Tampereen käräjäoikeuden 13.8.1998 tuomitseman vankeusrangaistuksen. Mainitussa tuomiossa A:n syyksi luetut rikokset oli kuitenkin tehty

5.- 6.12.1997 ja siten ennen Tampereen käräjäoikeuden tuomiota 11.2.1998, jolla tuomittu vankeusrangaistus oli puolestaan jo otettu kohtuullistamisperusteena huomioon tuomiossa 13.8.1998. Kun viimeksi mainitussa tuomiossa A:n syyksi luetut rikokset oli tehty ennen tuomiota 11.2.1998, ei se seikka, että ne ovat tulleet tuomittaviksi vasta nyt muutoksenhaun kohteena olevassa tuomiossa syyksiluettujen rikosten tekemisen jälkeen, voi vaikuttaa nyt tuomittavaa rangaistusta määrättäessä.

Vaikka Korkein oikeus edellä kerrotulla tavalla katsookin, että se rikollinen menettely, johon A on syyllistynyt, on rangaistava vain rahanväärennyksenä, ei tällä menettelyn alempien oikeuksien näkemyksestä poikkeavalla rikosoikeudellisella arvioinnilla ole sellaisenaan alentavaa vaikutusta määrättäessä A:lle rangaistusta. Alempien oikeuksien A:lle tuomitsema kahdeksan kuukauden vankeusrangaistus on oikeudenmukaisessa suhteessa A:n syyksi nyt luetun rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen sekä rikoksesta ilmenevään A:n syyllisyyteen.

A on tuomittu aikaisemmin useita kertoja ehdottomiin vankeusrangaistuksiin sekä kerran yhdyskuntapalveluun, jonka täytäntöönpanon aloittaminen on sittemmin kielletty. A:lle nyt tuomitun rangaistuksen pituus ja hänen aikaisemman rikollisuutensa vakavuus huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että yhdyskuntapalvelun aloittamiselle on yhdyskuntapalvelusta annetun lain 3 §:n 1 momentissa tarkoitettu este.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomioita muutetaan. A tuomitaan hänen syykseen luettujen rahanväärennyksen, kolmen petokseen yllytyksen ja kolmen kätkemisrikoksen asemesta rikoslain 37 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla 28.5.1998 tehdystä rahanväärennyksestä 8 kuukaudeksi vankeuteen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lasse Nikkarinen, Eeva Vuori, Kari Kitunen, Liisa Mansikkamäki ja Pertti Välimäki. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.

---

[SV]

A hade tagit emot tre med bläckstråleskrivare tillverkade kopior av en 1 000-marks sedel som han visste vara falska med avsikt att sätta dem i omlopp som gångbara pengar och vid olika tillfällen överlämnat dem till B, som på uppmaning av A hade vilselett anställda i olika affärer så att de hade tagit emot penningkopiorna som betalning för varor som B hade inhandlat. A hade tagit emot varorna och växelpengar av B.

På de grunder som närmare framgår av domen ansåg Högsta domstolen att

- sedelkopiorna med hänsyn till deras färg, mönster och papperskvalitet påminde om äkta pengar på det sättet att de med beaktande av deras egenskaper kunde anses vara förfalskade pengar

- A hade gjort sig skyldig till penningförfalskning och inte till lindrig penningförfalskning

- A inte dessutom kunde tillräknas anstiftan till bedrägeri och inte heller häleri.

SL 37 kap 1 §

SL 36 kap 1 §

SL 32 kap 6 § 1 mom

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.