Supreme Court dismisses employer's termination due to missing sick leave notice because statutory week includes weekends. The court ruled that the employer lacked the right to treat the contract as terminated on the specified date.

Työnantaja oli 29.12.1997 katsonut A:n työsopimuksen purkautuneeksi työsopimuslain 44 §:n 2 momentin nojalla, koska A oli ollut poissa työstä 22.12.1997 lukien ilmoittamatta työnantajalle syytä poissaoloonsa. Koska A:n sinänsä viikon mittaiseen poissaoloaikaan oli sisältynyt jouluaatto ja sitä seuranneet kaksi pyhäpäivää, arkilauantai ja sunnuntai, työnantajalla ei katsottu olleen oikeutta käsitellä A:n työsopimusta purkautuneena vielä 29.12.1997. Työnantajalla ei Korkeimman oikeuden tuomiossa kerrotuilla perusteilla myöskään katsottu olleen perustetta A:n työsopimuksen irtisanomiseen poissaolosta ilmoittamatta jättämisen johdosta.

TSL 44 § 2 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Lahden käräjäoikeudessa

A lausui X Oy:tä vastaan ajamassaan kanteessa, että hän oli ollut yhtiön palveluksessa toistaiseksi voimassa olleessa työsuhteessa 18.9.1996 - 22.8.1997 ja tämän jälkeen uudelleen 1.9.1997 alkaen tehden hitsaus-, kokoonpano- ja asennustöitä. A oli jäänyt olkapäävaivasta aiheutuneen työkyvyttömyyden vuoksi sairauslomalle 21.11.1997. Sairauslomaa oli tämän jälkeen jatkettu 1. ja 9.12.1997 niin, että A oli 9.12.1997 päivätyn lääkärinlausunnon mukaan ollut työkyvytön 21.12.1997 saakka. A oli toimittanut kaksi ensimmäistä työkyvyttömyyttään osoittavaa lääkärinlausuntoa yhtiön edustajalle B:lle henkilökohtaisesti, mutta sitten B:n kanssa oli sovittu, että lääkärinlausunnot voitiin toimittaa postitse. A oli käynyt lääkärintarkastuksessa jälleen maanantaina 22.12.1997. Tuolloin työkyvyttömyyden oli todettu jatkuvan ainakin 31.12.1997 saakka. A oli 22.12.1997 illalla lähettänyt työkyvyttömyyden jatkumista osoittavan lääkärintodistuksen yhtiölle postitse.

B oli 29.12.1997 ilmoittanut A:lle puhelimitse, että työsuhde oli purettu, koska A ei ollut viikon kuluessa edellisen työkyvyttömyysajan päättymisestä toimittanut yhtiölle uutta lääkärintodistusta. A oli tuolloin kertonut työkyvyttömyytensä jatkuvan edelleen. Yhtiö oli kuitenkin 29.12.1997 päivätyllä kirjallisella ilmoituksella vahvistanut työsuhteen päättyneen työsopimuslain 43 ja 44 §:n perusteella työntekijän ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnin vuoksi. Työsuhteen päättymispäiväksi ilmoitukseen oli merkitty 30.12.1997.

Vastaus

Yhtiö kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä. Kiistämisensä perusteeksi yhtiö lausui, että se oli alihankintatöitä tekevä pienyritys, joka työllisti omistajansa lisäksi yleensä vain yhden työntekijän sen varmistamiseksi, että tilaajien kanssa sovittuja toimitusaikatauluja kyettiin noudattamaan. Kyse oli siis eräänlaisesta kiireapulaisesta. Täten oli erittäin tärkeää tietää tuotteen toimitukseen menevä työaika. Jos puolet työntekijöistä oli poissa, ei ollut muuta mahdollisuutta kuin lisätä jäljelle jäävän työntekijän työtaakkaa tai ottaa joku määräajaksi tekemään kyseistä alihankintatyötä. Yhtiö oli tämän vuoksi aina sopinut uuden työntekijän kanssa, että ilmoitus poissaolosta tuli tehdä viipymättä. Työntekijälle oli korostettu, miten tärkeässä asemassa hän oli työnantajaansa nähden ja miten hänen velvollisuutensa työntekijänä ikään kuin korostuivat, vaikkakin nämä seikat perustuivat jo työsopimuslain 13 §:n yleissäännökseen työntekijän velvollisuuksista.

A oli jäänyt pois työstä 22.12.1997 ilmoittamatta siitä millään tavalla yhtiölle, kuten hän oli itsekin kanteessaan todennut. Yhtiö oli noudattaen työsopimuslain 44 §:n 2 momentin säännöstä ilmoittanut A:lle 29.12.1997, että työsopimus oli purettu sen vuoksi, ettei A ollut ilmoittanut syytä poissaoloonsa. Mikäli A, yhtiön ilmoittaessa työsuhteen purkamisesta, olisi esittänyt pätevän syyn poissaolosta ilmoittamatta jättämiseen, olisi yhtiö luonnollisesti peruuttanut purkuilmoituksen. Kun A ei ollut näin tehnyt, eikä hän myöhemminkään ollut esittänyt minkäänlaista syytä sille, ettei hän ollut ilmoittanut poissaolostaan, yhtiöllä ei ollut ollut muuta mahdollisuutta kuin purkaa työsopimus.

Käräjäoikeuden tuomio 22.12.1998

Käräjäoikeus lausui, että yhtiö oli purkanut A:n työsopimuksen sen johdosta, ettei sairauslomalla 21.11.1997 alkaen ollut A ollut toimittanut uutta lääkärinlausuntoa ja näin selvitystä työstä poissaololleen viikon kuluessa 21.12.1997 päättyneen työkyvyttömyysjakson jälkeen. A oli kuitenkin käynyt uudessa lääkärintarkastuksessa heti maanantaina 22.12.1997 ja tiistaina 23.12.1997 lähettänyt yhtiön edustajalle postitse työkyvyttömyyttään ainakin 31.12.1997 saakka osoittavan lääkärintodistuksen.

Käräjäoikeudelle oli esitetty selvitys siitä, että A:n yhtiölle lähettämä kirje oli leimattu Lahdessa 29.12.1997. Joulunajan vuoksi kirjeen perillemeno oli kestänyt tavallista kauemmin. A:n käsitys oli, että yhtiö oli saanut kirjeen 29.12.1997 eli samana päivänä kuin B oli puhelimitse ilmoittanut A:n työsuhteen päättyneen. B oli kuitenkin ilmoittanut saaneensa kirjeen vasta seuraavana päivänä eli 30.12.1997. Kirjeen saapumispäivällä ei ollut asiassa ratkaisevaa merkitystä, koska kummassakin tapauksessa oli jo kulunut yli viikko edellisen työkyvyttömyysajan päättymisestä.

Käräjäoikeus katsoi lausumillaan perusteilla, että työsopimuslain 44 §:n 2 momentin säännös ei asianosaisten tiedossa olleet seikat huomioon ottaen koskenut nyt kysymyksessä olevan kaltaista tapausta. Lainkohtaa sovellettiin pikemminkin toisenlaisiin olosuhteisiin, kuten työntekijän katoamiseen tai työstä poisjäämiseen muitta mutkitta viikon ajaksi ilman, että työnantajalla olisi minkäänlaista aihetta olettaa työntekijän vaikkapa sairastuneen tai joutuneen jonkun muun ylivoimaisen esteen kohteeksi tulla työhön. A:n tapauksessa ei voinut olla kysymyksessä myöskään työsopimuslain 43 §:n tärkeisiin syihin rinnastettava työsopimuksen purkamista vaativa seikka. Mieluummin voitiin kohtuudella vaatia, että yhtiö jatkaa työsopimussuhdetta. B oli tosin kertonut, että A oli puhelinkeskustelussa hyväksynyt hänen toimittamansa työsopimuksen purkamisen, mutta A:n myöhemmät toimenpiteet osoittivat, ettei tällaisesta ollut kysymys.

Käräjäoikeus velvoitti yhtiön suorittamaan A:lle korvaukseksi työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 18 kuukauden palkkaa vastaavat 158 400 markkaa, irtisanomisajan palkkaa 17 600 markkaa ja vuosilomakorvausta irtisanomisajalta 1440 markkaa, kaikki määrät viivästyskorkoineen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Pentti Rantanen.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 20.10.1999

Yhtiö valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus pääkäsittelyn toimitettuaan lausui lääkärintodistuksista ilmenevän, että A oli ollut työkyvytön 21. - 30.11.1997, 1. - 8.12.1997, 9. - 21.12.1997 ja 22. - 31.12.1997. A oli ilmoittanut työkyvyttömyydestään aiheutuneista poissaoloista B:lle puhelimitse lukuun ottamatta 22.12.1997 alkanutta jaksoa. Lisäksi A oli lähettänyt tai vienyt lääkärintodistuksen B:lle. Lääkärintodistuksen, joka koski 22.12.1997 alkanutta sairauslomaa, A oli lähettänyt postissa siten, että B oli saanut sen joko 29. tai 30.12.1997. Kirjekuoressa oli leima "Lahti 29.12.1997".

B oli 29.12.1997 puhelimitse ja myöhemmin kirjallisesti ilmoittanut A:lle purkavansa tämän työsopimuksen, koska A oli laiminlyönyt ilmoittaa 22.12.1997 alkaneesta poissaolostaan.

Työsopimuslain 44 §:n 2 momentin mukaan jos työntekijä on ollut poissa työstä vähintään viikon eikä hän sinä aikana ole ilmoittanut pätevää estettä, työnantajalla on oikeus käsitellä työsopimusta purkautuneena.

Hovioikeus näyttöä selostettuaan totesi asiassa olevan riidatonta, että A oli lähettänyt postitse B:lle ilmoituksen 22.12.1997 alkaneesta sairausjaksosta. Muuta ilmoitusta tuosta jaksosta A ei ollut tehnyt. Asiassa oli riitaa siitä, oliko A postittanut lääkärintodistuksen 22.12.1997, kuten hän itse kertoi, vai vasta 29.12.1997, kuten B oletti. Samoin riitaa oli siitä, oliko B saanut lääkärintodistuksen postin välityksellä 29.12.1997, kuten A oletti, vai vasta 30.12.1997, kuten B kertoi. Hovioikeus katsoi, että asianosaisten edellä kerrotuilla ristiriitaisilla käsityksillä ei ollut olennaista merkitystä asian ratkaisun kannalta. A oli ilmoittanut poissaolostaan ainoastaan postittamalla lääkärintodistuksen. Toisaalta B oli joka tapauksessa 29.12.1997 saanut tiedon A:n poissaolosta ja sen syistä heidän välillään tuolloin käydyn puhelinkeskustelun perusteella.

A oli kertonut laittaneensa lääkärintodistuksen postilaatikkoon 22.12.1997 tietäen, että se lähtisi eteenpäin vasta 23.12.1997 kello 17. Kyseisenä ajankohtana postin kulkeminen oli ollut lähestyvien joulunpyhien vuoksi tavanomaista hitaampaa. Tästä huolimatta A ei ollut millään tavoin varmistunut ilmoituksen perillemenosta.

A:n käsivammaa ei ollut voinut havaita päälle päin. B oli 6.12.1997 havainnut A:n olevan normaalissa kunnossa. Siten B:llä työnantajana ei ollut ollut syytä olettaa A:n poissaolon jatkuvan edelleen, etenkään kun A oli aikaisemmin ilmoittanut sairaudesta johtuvista poissaoloistaan ajoissa. A:lla ei myöskään ollut ollut pätevää syytä olla ilmoittamatta poissaolonsa jatkumisesta marraskuussa 1997 käytyjen keskustelujen perusteella, joissa oli ollut esillä liikkeen pitäminen suljettuna joulunalusviikolla, koska yhtiön joulunaikaista työtilannetta ei ollut voinut noin aikaisessa vaiheessa vielä tietää. A:n oli täytynyt jo yrityksen koosta ja nopeasti vaihtuvasta työtilanteesta päätellä, että poissaolosta ilmoittaminen oli yhtiölle tärkeää.

Edellä lausutun perusteella hovioikeus katsoi, että A oli ollut poissa työstä vähintään viikon eikä hän tänä aikana ollut ilmoittanut pätevää estettä poissaolonsa syyksi. A:n oli pitänyt tietää, ettei hänen lähettämänsä kirje saavu yhtiölle pian poissaolon alettua. A:lla ei ollut ollut estettä tehdä yhtiölle asianmukaisesti välitöntä ilmoitusta. Yhtiöllä ei ollut ollut perusteltua aihetta olettaa A:n sairaudesta johtuvan poissaolon jatkuvan edelleen. Yhtiöllä oli näin ollen ollut oikeus käsitellä työsopimusta purkautuneena.

Näillä perusteilla hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja hylkäsi kanteen sekä vapautti yhtiön kaikesta korvausvelvollisuudesta A:lle.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Seppo Pöntinen, Risto Setälä ja Leena Kartimo. Esittelijä Helena Metso.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A toisti kanteensa.

Yhtiö antoi siltä pyydetyn vastauksen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 26.4.2001

Perustelut

A on jäänyt olkapäävaivan vuoksi sairauslomalle 21.11.1997 lukien. Lääkärintodistusten mukaan hän on ollut työkyvytön 21.- 30.11.1997, 1. - 8.12.1997 ja 9.- 21.12.1997. A on ilmoittanut näistä sairauslomistaan yhtiön edustajalle B:lle puhelimitse sekä toimittanut yhtiölle sairauslomia koskevat lääkärintodistukset. A on käynyt lääkärissä jälleen maanantaina 22.12.1997, jolloin hänen työkyvyttömyytensä on todettu jatkuvan 31.12.1997 saakka. A ei ole tällä kertaa ilmoittanut työkyvyttömyytensä jatkumisesta yhtiölle puhelimitse, mutta hän on kertomansa mukaan 22.12.1997 illalla lähettänyt sitä koskevan sairauslomatodistuksen yhtiölle jättämällä sen postin kuljetettavaksi kotipaikkakunnallaan Sysmässä.

B on maanantaina 29.12.1997 soittanut A:lle ja ilmoittanut yhtiön purkaneen A:n työsopimuksen työsopimuslain 43 ja 44 §:n nojalla, koska hän oli jäänyt pois työstä 22.12.1997 lukien ilmoittamatta yhtiölle syytä poissaoloonsa. A on tuolloin kertonut B:lle, että hänen työkyvyttömyytensä jatkui edelleen. Yhtiö on kuitenkin vahvistanut puhelimitse toimittamansa työsopimuksen purkamisen kirjeellään 29.12.1997.

Työsopimuslain 44 §:n 2 momentin mukaan työnantajalla on oikeus käsitellä työsopimusta purkautuneena, jos työntekijä on ollut poissa työstä vähintään viikon ilmoittamatta sinä aikana pätevää estettä poissaololleen. Oikeus käsitellä työsopimusta purkautuneena perustuu poissaolosta ja siitä ilmoittamatta jättämisestä työnantajalle aiheutuvaan häiriöön työntekijän työsopimuksen mukaisten velvoitteiden jäädessä täyttämättä. A:n sinänsä viikon mittaiseen poissaoloajanjaksoon on sisältynyt jouluaatto 24.12.1997 ja sitä seuranneet kaksi pyhäpäivää, arkilauantai ja sunnuntai. Poissaoloajanjaksoon sisältyneet vapaapäivät huomioon ottaen A:n ei voida katsoa olleen työsopimuslain 44 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla viikkoa poissa työstä vielä 29.12.1997. Tämän vuoksi yhtiöllä ei ole sanottuna päivänä ollut oikeutta käsitellä hänen työsopimustaan purkautuneena.

Työsopimuslain 13 §:n säännös huomioon ottaen A:lla on ollut velvollisuus ilmoittaa 22.12.1997 alkaen jatkuneesta työkyvyttömyydestään yhtiölle niin pian kuin mahdollista. A on laiminlyönyt hänelle työntekijänä kuuluneen velvollisuutensa, kun hän aikaisemmasta menettelystään poiketen ei ole heti ilmoittanut tai edes yrittänyt ilmoittaa yhtiölle työkyvyttömyytensä jatkumisesta. A:n laiminlyöntiä ei kuitenkaan voida pitää niin vakavana rikkeenä, että yhtiöllä olisi sen perusteella ollut oikeutta irtisanoa hänen työsopimustaan ottaen huomioon, että yhtiö on voinut päätellä A:n poissaolon saattavan johtua edelleen aikaisemman, lääkärintodistuksilla osoitetun työkyvyttömyyden jatkumisesta ja että A ei ole ollut aikaisemmin poissa työstä pätevää estettä ilmoittamatta. Yhtiölle ei ole myöskään selvitetty aiheutuneen vahinkoa poissaolosta ilmoittamatta jättämisen johdosta. A:n työsopimus on näin ollen päätetty perusteettomasti.

Yhtiö on päättänyt A:n työsopimuksen irtisanomisaikaa noudattamatta. Tämän vuoksi se on velvollinen maksamaan A:lle irtisanomisajan palkan ja vuosilomakorvauksen irtisanomisajalta kanteessa vaadittuine korkoineen.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan. Käräjäoikeuden tuomiota muutetaan siten, että X Oy velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi työsuhteen perusteettomasta päättämisestä käräjäoikeuden tuomitseman määrän asemesta neljän kuukauden palkkaa vastaavat 35 200 markkaa käräjäoikeuden tuomitsemine viivästyskorkoineen. Muilta osin eli irtisanomisajan palkkaa ja vuosilomakorvausta koskevilta osin käräjäoikeuden tuomio jää pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Erkki-Juhani Taipale, Mikko Tulokas, Kari Kitunen, Gustav Bygglin ja Pauliine Koskelo. Esittelijä Marja Räbinä.

---

[SV]

Arbetsgivaren hade 29.12.1997 ansett A:s arbetsavtal hävt med stöd av 44 § 2 mom. lagen om arbetsavtal, då A sedan 22.12.1997 varit frånvarande från arbetet utan att ha anmält giltigt förfall. Eftersom perioden för A:s frånvaro, som i och för sig uppgick till en vecka, innefattade julaftonen och två därpå följande helgdagar samt en lördag och en söndag, ansågs att arbetsgivaren inte ännu 29.12.1997 hade haft rätt att betrakta arbetsavtalet som hävt. Av skäl som framgår av Högsta domstolens dom ansågs arbetsgivaren inte heller ha haft rätt att säga upp A:s arbetsavtal på grund av att denne underlåtit att anmäla sin frånvaro.

L om arbetsavtal 44 § 2 mom