Supreme Court allows appeal against High Court dismissal of oral hearing request in debt arrangement case.

Velkoja vaati A:lle vahvistetun maksuohjelman määräämistä raukeamaan, koska A oli olennaisesti laiminlyönyt sen noudattamisen. A vastusti vaatimusta väittäen, että laiminlyönneille oli hänen elämäntilanteestaan johtuva hyväksyttävä syy. Käräjäoikeus toimitti asiassa suullisen käsittelyn, jossa kuultiin yhtä todistajaa sekä A:ta. Käräjäoikeus määräsi maksuohjelman raukeamaan. Valituksessaan hovioikeudelle A vaati pääkäsittelyn toimittamista hänen itsensä sekä todistajan kuulemiseksi. Hovioikeus piti pääkäsittelyä selvästi tarpeettomana ja hylkäsi vaatimuksen oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 2 momentin 6 kohdan nojalla.

Hovioikeuden menettely hyväksyttiin, koska niillä seikoilla, joita pääkäsittelyssä oli tarkoitus selvittää, ei ollut merkitystä asian ratkaisun kannalta.

OK 26 luku 14 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Asian tausta ja vaatimukset Kuopion käräjäoikeudessa

A:n velkajärjestely oli aloitettu 17.12.1993. A:lle oli vahvistettu yksityishenkilön velkajärjestelyn maksuohjelma, jota myöhemmin oli muutettu kahdesti. Viimeisin, 3.7.1997 vahvistettu maksuohjelma oli kestoltaan kuusi vuotta ja sen oli määrä päättyä 31.12.2000. Maksuohjelman mukaan A:n oli suoritettava maksuvarastaan Merita Pankki Oyj:lle 1 508 markkaa heinäkuussa 1998 ja sen jälkeen 2 579 markkaa kuukausittain marraskuuhun 2000 asti sekä 2 025 markkaa joulukuussa 2000. Lisäksi A:n tuli tilittää vanhempiensa jälkeen toimitettavassa perinnönjaossa saamansa suoritus velkojilleen.

Merita Pankki Oyj vaati 16.11.1998 käräjäoikeudelle jätetyssä hakemuksessa, että A:lle vahvistettu maksuohjelma määrätään raukeamaan, koska velallinen oli olennaisesti laiminlyönyt ohjelman noudattamisen ilman hyväksyttävää syytä. A ei ollut suorittanut pankille 30.10.1998 mennessä lainkaan kuukausittaisesta maksuvarasta tulevia suorituksia, yhteismäärältään 9 245 markkaa. A ei ollut myöskään tilittänyt pankille kuuluvaa osaa perintöosuudesta. Pankin mukaan A ei ollut ottanut yhteyttä pankkiin eikä esittänyt hyväksyttävää syytä laiminlyönneille.

A vastusti pankin vaatimusta maksuohjelman raukeamisesta. A myönsi pankin ilmoittamat laiminlyönnit, mutta katsoi niille olevan hyväksyttävän syyn. A:n mukaan hänelle ei ollut jäänyt lainkaan maksuvaraa, kun hänen alkoholiongelmainen puolisonsa ei ollut osallistunut ohjelmassa ennakoiduin tavoin perheen yhteisiin menoihin. Lisäksi puoliso oli loppuvuodesta 1997 sairastunut vakavasti. Myös A:n kuukausitulot olivat jääneet 333 markkaa pienemmiksi kuin maksuohjelmassa oli laskettu. Näillä perusteilla A vaati, että hänen maksuohjelmansa määrätään muutettavaksi hänen maksukykyään vastaavaksi.

Perintöosuutena 8.1.1998 tililleen saamansa varat 44 155 markkaa A kertoi käyttäneensä seuraavasti:

- tyttärensä avustamiseen 21 180 markkaa,

- poikansa omistaman yrityksen osakepääoman maksuun tarkoitetun lainan maksamiseen 17 500 markkaa ja

- mainitun yrityksen toiminnassa tarpeellisen tietokoneen hankkimiseen 5 475 markkaa.

Aikuisen tyttären ja tämän kolmen lapsen avustaminen oli A:n mukaan ollut välttämätöntä näiden vaikean elämäntilanteen vuoksi. Tyttären puoliso oli ns. sekakäyttäjä, joka oli tuomittukin huumausainerikoksista. Joukko huumeiden käyttäjiä oli asettautunut tyttären perheen kotiin ja tämän vuoksi A oli käyttänyt yhteensä yli 10 000 markkaa tyttären asunnon lukkojen vaihdattamiseen ja uuden asunnon vuokratakuuseen. A oli avustanut varatonta tytärtään muutoinkin.

Poikansa yritykseen käyttämistään varoista A kertoi, että hän itse työskenteli yrityksessä ja hänen tarkoituksenaan oli ollut turvata oma työpaikkansa.

Lisäksi A vetosi esittämiinsä lääkärintodistuksiin, joiden mukaan hän kärsi maksujen laiminlyönnin aikaan vakavasta masennustilasta, joka merkittävästi oli vaikuttanut A:n kykyyn toimia mielekkäästi ja noudattaa maksuohjelmaa.

Käräjäoikeuden päätös 13.10.1999

Käräjäoikeus järjesti asiassa suullisen käsittelyn, jossa kuultiin todistajana A:n tytärtä. Myös A oli kuultavana todistelutarkoituksessa.

Käräjäoikeus totesi A:n olennaisesti laiminlyöneen noudattaa maksuohjelmaa. A ei ollut tilittänyt perintöosuudestaan mitään velkojille eikä selvittänyt suorittaneensa maksuvarastaan pankille mitään. Hän ei ollut ottanut yhteyttä velkojiin eikä ollut vastannut pankin yhteydenottopyyntöihin. A:n omasta ja hänen tyttärensä perheen elämäntilanteen ongelmista käräjäoikeus totesi, että ongelmat molemmissa olivat alkaneet jo ennen velkajärjestelyn hakemista vuonna 1993. A oli aikaisemmin ollut ammatiltaan pankkitoimihenkilö, ja siksi hänellä oli ollut kyky arvioida maksuohjelman laiminlyönnin merkitys.

Käräjäoikeus totesi, että laiminlyöntejä maksuohjelman noudattamisessa voidaan sallia inhimillisistä syistä ja velallisen elämäntilanne huomioon ottaen. A:n menettely oli kuitenkin ollut jatkuvaa eikä hän ollut edes yrittänyt selvittää laiminlyöntejään pankille. Näillä perusteilla käräjäoikeus ei pitänyt A:n vetoamia syitä hyväksyttävinä. Käräjäoikeus määräsi maksuohjelman raukeamaan.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Hannu Lindgren.

Itä-Suomen hovioikeuden päätös 20.4.2000

A vetosi valituksessaan samoihin seikkoihin kuin käräjäoikeudessa. Käräjäoikeuden ratkaisussa oli A:n mukaan arvioitu virheellisesti tyttären perheen tilanteen vaikutus laiminlyönteihin, A:n omat yritykset selvittää tilannetta pankille sekä A:n masennustilan vaikutus hänen kykyynsä noudattaa maksuohjelmaa. A pyysi pääkäsittelyn toimittamista hänen ja hänen tyttärensä kuulemiseksi, koska käräjäoikeus ei ollut arvioinut suullista näyttöä oikein.

Käsittelyratkaisussaan hovioikeus hylkäsi pyynnön pääkäsittelyn järjestämisestä selvästi tarpeettomana, koska asian ratkaiseminen ei riippunut käräjäoikeudessa vastaanotetun suullisen todistelun uskottavuudesta. Pääasian osalta hovioikeus pysytti käräjäoikeuden ratkaisun.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Markku Ukkola, Kaarina Heino ja Heimo Kiviranta. Esittelijä Riitta Makkonen

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A katsoi, että hovioikeus oli menetellyt virheellisesti hylätessään pääkäsittelyn toimittamista koskevan pyynnön, ja vaati suullisen käsittelyn toimittamista Korkeimmassa oikeudessa sekä että hovioikeuden päätös kumotaan, hänen maksuohjelmaansa määrätään muutettavaksi ja asia palautetaan alempaan oikeuteen uuden maksuohjelman vahvistamista varten. Pankki ei käyttänyt sille varattua tilaisuutta valitukseen vastaamiseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 2.11.2001

Perustelut

Käräjäoikeus on todennut, että A on olennaisesti laiminlyönyt noudattaa maksuohjelmaansa ilman hyväksyttävää syytä. Hän ei ole käyttänyt maksuvaraansa maksuohjelman mukaisesti suorituksiin pankille eikä hän ole myöskään tilittänyt saamastaan perintöosuudesta mitään velkojille. Käräjäoikeus on määrännyt A:n velkajärjestelyn raukeamaan ja hovioikeus on pysyttänyt päätöksen. Korkeimmassa oikeudessa on ensisijaisesti kysymys siitä, onko asia voitu hovioikeudessa ratkaista ilman pääkäsittelyä, vaikka A oli valituksessaan hovioikeudelle vaatinut sen toimittamista.

Velkajärjestelyasian käsittelyyn tuomioistuimessa sovelletaan yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (velkajärjestelylain) 49 §:n mukaan hakemusasioiden käsittelyä koskevia säännöksiä. Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 3 momentin mukaan pykälän 1 momentissa sekä 2 momentin 1 ja 3 - 6 kohdissa säädettyä sovelletaan soveltuvin osin myös hakemusasiassa tehtyä valitusta käsiteltäessä. Pykälän 1 momentin mukaan hovioikeudessa on toimitettava pääkäsittely, jos riita-asiassa asianosainen taikka rikosasiassa vastaaja tai asianomistaja on sitä vaatinut. Pykälän 2 momentissa on lueteltu ne tilanteet, joissa pääkäsittelyä ei vaatimuksesta huolimatta tarvitse toimittaa. Kysymys on nyt siitä, onko pääkäsittelyn toimittamista voitu pitää tuon momentin 6 kohdassa tarkoitetulla tavalla selvästi tarpeettomana.

A on myöntänyt laiminlyöneensä maksuohjelman noudattamisen, mutta katsonut sen johtuneen hyväksyttävistä syistä. Sellaisina hän on käräjäoikeudessa esittänyt olosuhteiden muuttumisesta johtuneen maksuvaran pienenemisen, jonka perusteella hän itse on myös pyytänyt maksuohjelman muuttamista. A on ilmoittanut sijoittaneensa perintöosuudesta osan poikansa yritykseen tarkoituksin työllistää itsensä ja saada näin tuloja. Osalla hänen oli ollut pakko auttaa perintöosuuden saamisen aikaan vaikeuksissa ollutta tytärtään. Vielä A on vedonnut masennussairauteensa, jonka hän on katsonut perhepiirissä ilmenneiden tapahtumien ohella heikentäneen hänen kykyään noudattaa maksuohjelmaa. Hän oli myös yrittänyt puhelinsoitoin selvittää, oliko hän suorittanut pankille elokuussa 1998 maksettavan erän vai ei.

Valituksen mukaan hovioikeuden pääkäsittelyssä on ollut tarkoitus osoittaa, että käräjäoikeuden päätelmä siitä, että A:n selittämät vaikeudet ovat johtuneet aikaisemmin ilmenneistä seikoista eikä kysymys perinnön saamisen aikaan ole ollut akuutista tilanteesta, on väärä. A:n tytär olisi kertonut siitä, mikä hänen perheensä tilanne oli ollut ja kuinka A:n oli ollut pakko auttaa hänen perhettään. A itse olisi valottanut myös työllisyyttään ja mielentilaansa ja yhteydenottojaan velkojiin.

A:n laiminlyönnit ovat hovioikeusvaiheessa olleet riidattomia. Laiminlyöntien syynä pankki on pitänyt sitä, ettei A:n aikomuksenakaan ole ollut maksuohjelman noudattaminen. A taas on väittänyt, ettei hän ole edellä selostetuista hyväksyttävistä syistä kyennyt noudattamaan maksuohjelmaa.

Maksukyvyn alenemiseen vaikuttavia tekijöitä on A:n väitteen mukaan ollut se, ettei hänen silloinen puolisonsa ole osallistunut perheen yhteisiin menoihin. Tämän on esitetty johtuneen puolison alkoholisoitumisesta, mutta jatkuneen vuonna 1997 tapahtuneen raitistumisen jälkeenkin. Korkein oikeus toteaa, että viimeinen muutettu maksuohjelma on vahvistettu 3.7.1997 eikä kysymys tältä osin ole sellaisesta velallisen maksukyvyssä tai olosuhteissa tapahtuneesta muutoksesta, jonka johdosta A:n maksuohjelmaa voitaisiin muuttaa. Tämän arvioinnin kannalta ei ole merkitystä myöskään sillä, että A:n puoliso on sittemmin 1.6.1999 muuttanut pois yhteisestä kodista.

A on vedonnut vielä masennukseensa, josta on esitetty lääketieteellistä selvitystä jo käräjäoikeudelle ja vielä yksi lääkärinlausunto Korkeimmalle oikeudelle. Selvityksestä ilmenee, että A:lla on vuonna 1994 todettu vaikea-asteinen masennus ja että hän on masennuksen johdosta jäänyt pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle 8.11.1996. Seuraava selvityksestä ilmenevä lääkärinvastaanotolla käynti tuon ajankohdan jälkeen on tapahtunut 2.2.1999, jolloin A on todettu depressiiviseksi. Käynnin ja ennen eläkkeelle jäämistä tehtyjen havaintojen perusteella annetun, 1.3.1999 päivätyn lääkärinlausunnon mukaan masennus on saattanut alentaa potilaan kykyä huolehtia asioistaan edellisten kahden vuoden aikana. Sama lausunnonantaja on viimeisessä, vastaanotolla 24.1.2000 tapahtuneeseen käyntiin perustuvassa, 9.2.2000 päivätyssä lausunnossa katsonut olevan syytä olettaa, että A:n masennussairaus on merkittävästi alentanut hänen kykyään huolehtia asioistaan vuosina 1995 - 1998.

Edellä esitetyn perusteella Korkein oikeus katsoo, että A on olennaisesti laiminlyönyt maksuohjelman noudattamisen ja ettei siihen ole ollut hyväksyttävää syytä. Niiden seikkojen perusteella, joita A:n valituksen mukaan on ollut tarkoitus selvittää pääkäsittelyssä, ei ole edellytyksiä päätyä toiseen lopputulokseen eikä niiden selvittämisellä siten ole asian ratkaisemisen kannalta merkitystä. Pääkäsittelyn toimittaminen hovioikeudessa on näin ollen ollut oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 2 momentissa 6 kohdassa tarkoitetulla tavalla selvästi tarpeetonta. Suullisen käsittelyn toimittaminen Korkeimmassa oikeudessa on niin ikään tarpeetonta.

Näillä perusteilla asia on ratkaistu päätöslauselmasta ilmenevällä tavalla.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Mikko Tulokas, Kati Hidén, Liisa Mansikkamäki ja Pasi Aarnio. Esittelijä Pasi Kumpula (mietintö).

Esittelijän mietintö

Määräaikainen oikeussihteeri Kumpula: Korkein oikeus lausunee perusteluinaan seuraavaa:

Korkeimmassa oikeudessa on ensisijaisesti kysymys siitä, onko asia voitu hovioikeudessa ratkaista ilman pääkäsittelyä, vaikka A oli valituksessaan hovioikeudelle vaatinut sen toimittamista.

Velkajärjestelyasian käsittelyyn tuomioistuimessa sovelletaan yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 49 §:n mukaan hakemusasioiden käsittelyä koskevia säännöksiä. Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 3 momentin mukaan pykälän 1 momentissa sekä 2 momentin 1 ja 3 - 6 kohdissa säädettyä sovelletaan soveltuvin osin myös hakemusasiassa tehtyä valitusta käsiteltäessä. Pykälän 1 momentin mukaan hovioikeudessa on toimitettava pääkäsittely, jos riita-asiassa asianosainen taikka rikosasiassa vastaaja tai asianomistaja on sitä vaatinut. Pykälän 2 momentissa on lueteltu ne tilanteet, joissa pääkäsittelyä ei vaatimuksesta huolimatta tarvitse toimittaa.

Valitusasian käsittelystä hovioikeudessa 1.5.1998 voimaan tulleen uudistuksen peruslähtökohta on alioikeudessa tapahtuneen oikeudenkäynnin uusiminen hovioikeudessa asianosaisen sitä vaatiessa. Pääsäännöstä on lupa poiketa vain rajatuilla perusteilla, jotka on tyhjentävästi lueteltu mainitussa 2 momentissa. Nämä arviointiperusteet on syytä pitää erillään 26 luvun 15 §:stä, jossa säädetään hovioikeuden velvollisuudesta toimittaa pääkäsittely viran puolesta. Asianosaisen vaatimuksesta hovioikeuden on järjestettävä pääkäsittely sellaisissakin tilanteissa, joissa ei ole kysymys 15 §:n tarkoittamalla tavalla esimerkiksi suullisen todistelun uskottavuudesta. Tämä koskee myös hakemusasioita, joissa hovioikeudella ei ole riita- tai rikosasioita väljempiä perusteita jättää asianosaisen vaatimaa pääkäsittelyä toimittamatta.

Asianosaisen vaatimuksesta toimitettavaa pääkäsittelyä koskeva säännös otettiin lakiin ennen muuta Euroopan ihmisoikeussopimuksesta johtuvista syistä. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on mainitun sopimuksen voimaansaattamisen yhteydessä korostanut ihmisoikeudet huomioon ottavan laintulkinnan merkitystä kansallisia lakeja sovellettaessa. Harkittaessa asianosaisen pääkäsittelypyynnön torjumista on siten perusteltua kiinnittää huomiota myös ihmisoikeussopimukseen ja sitä koskeviin Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuihin.

Tässä asiassa muutoksenhakutilanne hovioikeudessa on jo lähtökohtaisesti sulkenut pois 2 momentin muiden kohtien kuin 4 ja 6 soveltumisen. Pääkäsittelyn evääminen on siten ollut perusteltua vain, jos A:n valitus on ollut selvästi perusteeton tai pääkäsittelyn toimittaminen on ollut muusta syystä selvästi tarpeetonta.

Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 2 momentin 6 kohta ei sisältynyt lakia koskeneeseen hallituksen esitykseen, vaan se otettiin lakiin eduskunnan lakivaliokunnan ehdotuksesta. Lakivaliokunta totesi mietinnössään, että asianosaisen niin vaatiessa selvä lähtökohta on, että hovioikeuden on järjestettävä pääkäsittely. Valiokunta piti kuitenkin tarpeellisena, että pääkäsittelypyyntö voidaan torjua asiassa, jossa on kysymys vain riidattomien tai asiakirjatodisteista aukottomasti ilmenevien tosiseikkojen oikeudellisesta arvioimisesta.

Poikkeuksia pääkäsittelyn toimittamisvelvollisuudesta on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisujenkin valossa syytä tulkita suppeasti. Erityisesti tämä koskee asianosaisen itsensä kuulemista hovioikeudessa. Esimerkkinä ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä voidaan mainita tapaukset Botten v. Norja (tuomio 19.2.1996,) ja Helmers v. Ruotsi (tuomio 29.10.1991), joissa ihmisoikeustuomioistuin on kiinnittänyt huomiota siihen, onko juttu laadultaan sellainen, että asianosaisen henkilökohtaisella kuulemisella saattaisi olla merkitystä siinä. Keskeinen merkitys on annettu myös sille, kuinka merkittävä asiassa tehtävä ratkaisu on asianosaiselle.

A:n laiminlyönnit ovat hovioikeusvaiheessa olleet riidattomia. Laiminlyöntien syynä pankki on pitänyt sitä, ettei A:n aikomuksenakaan ole ollut maksuohjelman noudattaminen. A taas on väittänyt, ettei hän ole edellä selostetuista syistä kyennyt noudattamaan maksuohjelmaa. Kysymys ei siten ole ollut tunnettujen tosiseikkojen oikeudellisesta merkityksestä, vaan siitä mihin tosiseikkoihin ratkaisu on perustettava.

A on väittänyt maksukykynsä alentuneen sen vuoksi, ettei hänen silloinen puolisonsa osallistunut perheen yhteisiin asumismenoihin maksuohjelmassa edellytetyin tavoin. Pelkästään suullisen todistelun varaan on jäänyt, oliko A maksanut menot väittäminsä tavoin yksin. Valituksessa hovioikeudelle on ilmoitettu, että A:ta ja todistajaa aiotaan kuulla muun ohessa tämän kysymyksen selvittämiseksi.

Hovioikeudessa ei ole ollut kysymys riidattomien tai asiakirjatodisteista ilmenevien tosiseikkojen oikeudellisesta arvioimisesta. Kysymys laiminlyöntien syystä on päin vastoin tullut ratkaista keskeisiltä osiltaan yksinomaan suullisen todistelun perusteella. Myös edellä mainitut ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä ilmenevät perusteet soveltuvat sellaisenaan tähän asiaan.

Hovioikeudella ei ole ollut oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 2 momentissa mainittuja perusteita torjua A:n vaatimusta pääkäsittelyn toimittamisesta. Hovioikeuden päätös kumottaneen ja asia palautettaneen hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

---

[SV]

Borgenären yrkade att ett för A fastställt betalningsprogram skulle förfalla, eftersom A på ett väsentligt sätt försummat att iaktta det. A motsatte sig yrkandet med åberopande av att det till följd av hans livssituation fanns godtagbar anledning till försummelserna. Tingsrätten höll muntlig förhandling i saken där ett vittne och A hördes. Tingsrätten förordnade att betalningsprogrammet skulle förfalla. A överklagade hos hovrätten och yrkade att huvudförhandling skulle hållas för att A och vittnet skulle kunna höras. Hovrätten ansåg en huvudförhandling klart onödig och förkastade yrkandet med stöd av 26 kap. 14 § 2 mom. 6 punkten rättegångsbalken.

Hovrättens förfarande godkändes, eftersom de omständigheter som skulle utredas i huvudförhandlingen inte hade betydelse för avgörandet i saken.

RB 26 kap 14 §