Supreme Court dismisses claim for notice pay when employer fails to offer work within statutory week after layoff.

Työnantaja oli taloudellisten ja tuotannollisten syiden perusteella lomauttanut palveluksessaan olleen A:n toistaiseksi tämän saamatta hyväkseen työsopimuksen lakkaamista koskevaa irtisanomisaikaa. Oltuaan lomautettuna yhtäjaksoisesti yli 200 päivää A oli 11.4.1997 irtisanonut työsopimuksensa. Työnantaja oli 18.4.1997 postitetulla ja A:lle 22.4.1997 saapuneella kirjeellä kehottanut A:ta tulemaan töihin irtisanomisajaksi.

Työnantajan ei katsottu tarjonneen A:lle työtä työsopimuslain 42 §:n 3 momentissa säädetyssä viikon määräajassa. Työnantaja velvoitettiin suorittamaan työstä kieltäytyneelle A:lle korvausta irtisanomisajan palkan ja lomakorvauksen menetyksestä aiheutuneesta vahingosta. (Ään.)

TSL 42 § 3 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Tampereen käräjäoikeudessa

A lausui Oriveden Muotineule Oy:tä vastaan nostamassaan kanteessa, että hän oli ollut toistaiseksi voimassa olleessa työsuhteessa yhtiöön 6.9.1988 alkaen. A oli lomautettu 3.11.1995 päivätyllä ilmoituksella 20.11.1995 alkaen toistaiseksi. Lomautuksen perusteena olivat olleet tilauskannan vähenemisestä ja myynnin putoamisesta johtuneet taloudellis-tuotannolliset syyt.

A oli 11.4.1997 irtisanonut työsopimuksensa yhtiöön oltuaan lomautettuna yhtäjaksoisesti yli 200 päivää. A oli sen jälkeen 22.4.1997 saanut yhtiöltä 18.4.1997 päivätyn kirjeen, jossa A:ta oli kehotettu saapumaan töihin irtisanomisajaksi. A ei ollut noudattanut kehotusta, koska kirje oli saapunut työsopimuslain 42 §:n 3 momentissa työn tarjoamiselle säädetyn viikon määräajan jälkeen. A:lla ei ollut ollut velvollisuutta vastaanottaa vasta 22.4.1997 tarjottua työtä. Yhtiöllä sen sijaan oli ollut velvollisuus maksaa A:lle irtisanomisajan palkka vähennettynä lomautusilmoitusajalta maksetulla palkalla. Yhtiö oli kuitenkin kiistänyt maksuvelvollisuutensa vedoten siihen, että A ei ollut tullut töihin irtisanomisajaksi, vaikka yhtiö oli määräajassa lähettänyt työntekomahdollisuudesta kertovan kirjeen.

A totesi vielä, että yhtiön toiminnassa ei ollut lomauttamisen jälkeen tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka olisivat tuoneet lisää työtä. Siten jos yhtiö olisi löytänyt A:lle työtä irtisanomisajaksi, nämä työt olisivat olleet teetettävissä A:lla ilman irtisanomista eikä lomautusperuste olisi enää pitänyt paikkaansa.

Näillä perusteilla A vaati yhtiön velvoittamista suorittamaan hänelle irtisanomisajan palkkaa 14 585,60 markkaa, lomakorvausta 1981,44 markkaa ja odotusajan palkkaa 1651,20 markkaa, kaikki määrät viivästyskorkoineen.

Vastaus

Yhtiö kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä.

Kiistämisensä perusteeksi yhtiö lausui, että yhtiön edustaja B oli irtisanomistilaisuudessa 11.4.1997 ilmoittanut A:lle selvittävänsä mahdollisuuksia työllistää A irtisanomisajaksi. B oli 18.4.1997 yrittänyt soittaa A:n kotipuhelinnumeroon kolme kertaa pyytääkseen A:ta saapumaan työhön irtisanomisajaksi. Kun soittoihin ei ollut vastattu, B oli lähettänyt A:lle postitse I-luokan kirjeen, joka oli sisältänyt kutsun saapua töihin.

Työnantajalle oli varattu viikon määräaika työn tarjoamista varten. Huomioon ottaen, että A:ta ei ollut määräajan viimeisenä päivänä tavoitettu puhelimitse ja että työsopimuslain 42 §:n 3 momentissa ei ollut määritelty, mitä toimia työnantajalta viikon kuluessa edellytettiin, työn tarjoamisen oli katsottava täyttyneen kirjeen lähettämisellä.

Käräjäoikeuden tuomio 11.9.1998

Käräjäoikeus totesi, että oli jäänyt jossain määrin epäselväksi, miten tehokkaasti B oli yrittänyt tavoittaa A:ta työsopimuslain 42 §:n 3 momentin mukaisen viikon määräajan viimeisenä päivänä eli perjantaina 18.4.1997. A:lla oli riidatta ollut puhelinlaitoksen vastaaja, jolloin B olisi voinut jättää hänelle viestin työn löytymisestä. Joka tapauksessa B oli soittanut A:n puhelinnumeroon.

A oli myös epäillyt työtarjouksen vilpittömyyttä. B oli kuitenkin kertonut työn löytymisestä ja määrästä uskottavasti, eikä A ollut esittänyt vastanäyttöä tuosta seikasta.

A oli lisäksi väittänyt, ettei työtarjousta ollut edes lähetetty viikon määräajassa, koska kirje oli katsottava postitetuksi vasta sen jälkeen, kun se oli tuotu lajittelukeskukseen Tampereelle, mikä oli tapahtunut vasta kysymyksessä olevan päivän iltana. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että kirje oli jätetty postiin silloin, kun se oli annettu postiauton kuljetettavaksi. Tämä oli tapahtunut jo ennen työajan päättymistä. Työtarjous oli siten lähetetty työsopimuslain 42 §:n 3 momentin mukaisessa määräajassa.

A oli vielä väittänyt, että tarjouksen oli saavuttava työntekijälle viikon kuluessa irtisanoutumisesta. Työsopimuslain 42 §:n 3 momentissa ei mainittu mitään tarjouksen saapumisesta määräajassa. Tarjouksen tekemistä koskevat määräykset liittyivät pykälän aikaisempiin säännöksiin siitä, että lomautetulla työntekijällä oli oikeus irtisanoa työsopimuksensa päättymään milloin tahansa lomautusaikana ja, jos lomauttaminen oli kestänyt yhtäjaksoisesti vähintään 200 päivää, saada korvaus irtisanomisajan palkan menetyksestä. Näitä säännöksiä, jotka antoivat työntekijälle erityistä suojaa ja poikkesivat yleisistä säännöistä, ei kuitenkaan sovellettu, jos työnantaja tarjosi työntekijälle työtä määräajassa. Siten työtarjous ei rajoittanut työntekijän yleisiä oikeuksia eikä toisaalta antanut erityisiä etuja työnantajalle. Näin ollen työtarjouksen tekemistä koskevia määräyksiä ei ollut tarpeen tulkita työntekijälle myönteisesti.

Ehdoton vaatimus työtarjouksen saapumisesta työntekijälle viikon määräajassa voisi johtaa siihen, että säännös menettäisi käytännössä merkityksensä. Työntekijä voisi olla tavoittamattomissa työnantajan kaikista toimenpiteistä huolimatta. Siten oli selvää, että tapauksesta riippuen oli riittävää myös se, että työnantaja lähetti ilmoituksen työn tarjollaolosta määräajassa postitse.

B oli määräajassa yrittänyt tavoittaa A:ta henkilökohtaisesti. A oli saanut tiedon työtarjouksesta toisena arkipäivänä määräajan päättymisen jälkeen. Hän oli ollut tuolloin työttömänä eikä hänellä ollut ollut estettä tulla työhön. Hän oli jättänyt noudattamatta työnantajan pyyntöä pelkästään muodolliseen seikkaan eli määräajan laiminlyöntiin viittaamalla. Näissä oloissa käräjäoikeus katsoi, että työnantajan tarjous oli tehty työsopimuslain 42 §:n 3 momentin mukaisesti. A:lla ei ollut siten oikeutta vaatimiinsa saataviin.

Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Parikka.

A valitti hovioikeuteen.

Turun hovioikeuden tuomio 9.3.1999

Hovioikeus lausui, että työsopimuslain 42 §:n 3 momentin mukaan, milloin lomauttaminen oli tullut voimaan työntekijän saamatta hyväkseen työsopimuksen lakkaamista koskevaa irtisanomisaikaa ja toistaiseksi voimassa oleva lomauttaminen oli kestänyt yhtäjaksoisesti vähintään 200 kalenteripäivää, lomautetulla työntekijällä oli työsopimuksen irtisanoessaan oikeus saada korvaus irtisanomisajan palkan tai sen osan menetyksestä samalla tavalla kuin työnantajan irtisanoessa työsopimuksen, jollei työnantaja viikon kuluessa irtisanomisen toimittamisesta tarjonnut työntekijälle työtä tai muusta ollut sovittu.

A oli irtisanonut työsopimuksensa 11.4.1997. Yhtiön edustaja oli työtä tarjotakseen määräajan viimeisenä päivänä eli perjantaina 18.4.1997 yrittänyt tavoittaa A:ta ensin puhelimitse ja sitten postittanut tälle kirjeen. Kirje oli saapunut A:lle tiistaina 22.4.1997. A oli katsonut, että koska kirje ei ollut saapunut hänelle viikon kuluessa irtisanoutumisesta, työtä ei ollut tarjottu määräajassa. Kirjettä ei voitu katsoa edes lähetetyksi määräajassa, koska sitä ei ollut jätetty sellaiseen postitoimipaikkaan tai lajittelukeskukseen, jossa postimaksun maksaminen ja lähetyksen muu virheettömyys olisi voitu tarkistaa. Yhtiö oli puolestaan katsonut, että kun A:ta ei ollut puhelimitse tavoitettu ja kun kirje oli ollut tässä tilanteessa ainoa mahdollinen tapa toimia, kirjeen jättäminen postin kuljetettavaksi määräajassa oli ollut riittävää. Postimaksun maksamisen ja lähetyksen muun virheettömyyden tarkastamisen ajankohta ei ollut määräajan kannalta ratkaisevaa.

Hovioikeus totesi, että postilähetys oli lähetetty silloin, kun se oli jätetty postin kuljetettavaksi. Lähetyksen tosiasiallisella tarkastamishetkellä ei ollut tässä suhteessa merkitystä. Kirje oli siten lähetetty määräajassa.

Myös työsopimuslain 3, 40 ja 44 §:ssä oli säädetty tahdonilmaisun antamisesta (työsopimuksen päättämisestä) määräajassa. Tähän liittyen lain 47 c §:n 2 momentissa oli säädetty, että toimitettaessa työsopimuksen päättämisilmoitus postitse katsottiin 3 ja 40 §:ssä tarkoitettuihin työsopimuksen päättämisperusteisiin vedotun sovitussa tai säädetyssä ajassa, jos ilmoitus tuon ajan kuluessa oli jätetty postin kuljetettavaksi. Lainkohdan esitöiden (HE 291/1990 vp s. 12) mukaan säännöksen tarkoituksena oli ollut mahdollistaa postin käyttäminen 3 ja 40 §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa, esimerkiksi silloin, kun työntekijä oli määräajan viimeisinä päivinä tavoittamattomissa. Esitöissä oli edelleen todettu, että lain 44 §:n tilanteissa sen sijaan postin käyttö pääsääntöisesti estyi nopean toimimisvelvollisuuden vuoksi, mutta toisaalta 44 §:ssä itsessään oli säännös sen varalta, että työsopimuksen purkamista kohtasi pätevä este.

Edellä selostetusta voitiin todeta, että määräaikaan sidottujen tahdonilmaisujen antamista ei ollut työsopimuslailla järjestetty yhtenäisesti. Niistä tapauksista, joissa kirjeen jättäminen postin kuljetettavaksi määräajassa täytti määräajan noudattamisvaatimuksen, oli säädetty nimenomaisesti erikseen. Näin ollen ja koska lain 42 §:n 3 momentin osalta ei ollut tällaista mahdollisuutta säädetty, voitiin päätellä, että tämän lainkohdan osalta mainitun menettelyn ei ollut tarkoitettu riittävän. Tämä päätelmä yhdessä sen kanssa, mitä lainkohdan esitöissä oli työsopimuksen päättymisajankohdasta todettu, puolsi tulkintaa, että lainkohdassa oli edellytetty työnantajan myös saattavan tahdonilmaisunsa työntekijän tietoon määräajassa.

Yhtiön edustaja oli yrittänyt tavoittaa A:ta vasta määräajan viimeisenä päivänä. A:lle oli ollut mahdollista jättää viesti puhelinvastaajaan. Työnantaja ei ollut väittänytkään, että A olisi tarkoituksellisesti vältellyt yhteydenottoa kysymyksessä olevana määräaikana. Näin ollen, kun työnantaja ei ollut tarjonnut A:lle työtä määräajassa eikä estettä työn tarjoamiselle tässä ajassa ollut ollut, työnantaja oli velvollinen suorittamaan A:lle tämän vaatimat määrät.

Näillä perusteilla hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja velvoitti yhtiön suorittamaan A:lle työsopimuslain 42 §:n 3 momentissa tarkoitettuna korvauksena yhteensä 16 567,04 markkaa viivästyskorkoineen ja odotusajan palkkaa 1651,20 markkaa viivästyskorkoineen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Särkilä, Olli ja Lehmus. Esittelijä Marjukka Hulkkonen.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Yhtiölle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan yhtiö vaati kanteen hylkäämistä.

A antoi häneltä pyydetyn vastauksen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Yhtiö on 3.11.1995 lomauttanut palveluksessaan olleen A:n tuotannollisista ja taloudellisista syistä 20.11.1995 lukien toistaiseksi A:n saamatta hyväkseen työsopimuksen lakkaamista koskevaa irtisanomisaikaa. Irtisanoutuessaan 11.4.1997 A on ollut lomautettuna yhtäjaksoisesti yli 200 päivää työsopimuslain 42 §:n 3 momentin voimaan tulosta 1.3.1996 lukien. Mainitun säännöksen mukaan tällaisissa olosuhteissa työsopimuksensa irtisanovalla työntekijällä on oikeus saada korvaus irtisanomisajan palkan tai sen osan menetyksestä samalla tavalla kuin työnantajan irtisanoessa työsopimuksen, jollei työnantaja viikon kuluessa irtisanomisen toimittamisesta tarjoa työntekijälle työtä.

Yhtiön toimitusjohtaja on käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevällä tavalla 18.4.1997 yrittänyt soittaa A:lle ilmoittaakseen hänelle irtisanomisaikana tarjolla olevasta työstä. Kun hän ei ole tavoittanut A:ta, hän on samana päivänä lähettänyt A:lle työhön tuloa koskevan kirjeen. A on saanut kirjeen 22.4.1997. Kysymys on ensiksi siitä, onko työn tarjoaminen tapahtunut työsopimuslain 42 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla viikon kuluessa.

Lomautetulla työntekijällä on työsopimuslain 42 §:n 1 momentin pääsäännön mukaan oikeus lomautusaikana irtisanoa työsopimuksensa päättymään irtisanomisaikaa noudattamatta. Kun lomautusaikana sekä työnteko että palkanmaksu ovat keskeytyneet, ei sopimuksensa näin irtisanoneella työntekijällä ole oikeutta irtisanomisajan palkkaan. Sen sijaan työnantajan irtisanoessa lomautetun työntekijän on työntekijälle, joka ei ole lomautettaessa saanut hyväkseen irtisanomisaikaa, työsopimuslain 42 §:n 2 momentin mukaan korvattava irtisanomisajan palkan tai sen osan menettämisestä aiheutunut vahinko. Työntekijällä on vastaavasti työntekovelvollisuus irtisanomisajan.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Nikkarinen, Haarmann, Tulokas (eri mieltä), Vuori ja Bygglin. Esittelijä Marja Räbinä.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Tulokas: Työnantaja on Korkeimman oikeuden enemmistön perusteluissa mainituin tavoin yrittänyt viikon kuluessa irtisanomisen toimittamisesta tavoittaa A:ta ilmoittaakseen hänelle irtisanomisaikana tarjolla olevasta työstä. Kun A:han ei ole saatu yhteyttä, työnantaja on ilmoittanut asiasta kirjeellä, joka on tullut perille viikon määräajan jälkeen. Määräajan ylitykseen vedoten A on kieltäytynyt työstä ja katsonut olevansa oikeutettu korvaukseen irtisanomisajan palkan menetyksestä.

Työn tarjoamisesta tiedon saadessaan A on ollut edelleen työtä vailla. Sellaisia seikkoja, jotka olisivat estäneet työn vastaanottamisen, ei ole asiassa esitetty. Irtisanomisajan palkan menetys on siten aiheutunut työstä kieltäytymisestä ilman perusteltua syytä. Sellaisena syynä ei voida esillä olevan kaltaisissa olosuhteissa pitää työn tarjoamisilmoituksen perilletulon viivästymistä työntekijän tavoittamisessa olleiden vaikeuksien vuoksi.

Päädyn hylkäämään kanteen, jossa on oikeuden väärinkäytön piirteitä. Velvollisena lausumaan äänestyksen tuloksen johdosta korvauksen määrästä ilmoitan olevani samaa mieltä kuin enemmistö.

---

[SV]

En arbetsgivare hade med åberopande av ekonomiska skäl och produktionsorsaker permitterat A tillsvidare utan att A fick räkna sig tillgodo den uppsägningstid som gäller vid upphörande av arbetsavtal. Sedan A utan avbrott varit permitterad över 200 dagar hade hon 11.4.1997 sagt upp sitt arbetsavtal. Arbetsgivaren hade genom ett brev som var daterat 18.4.1997 och som hade anlänt till A 22.4.1997 uppmanat A att komma till arbetet under uppsägningstiden.

Omröstn.

Arbetsgivaren ansågs inte ha erbjudit A arbete inom en vecka såsom anges i 42 § 3 mom. lagen om arbetsavtal. Arbetsgivaren ålades att till A, som vägrat att utföra arbetet, betala ersättning för den skada som uppstått till följd av förlorad lön under uppsägningstiden och utebliven semesterersättning.

L om arbetsavtal 42 § 3 mom

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.