Supreme Court dismisses employer's claim, ruling dismissal was personal not economic, mandating compensation under Labor Code.

Työnantaja ei ollut näyttänyt, että taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla irtisanottua A:ta ei olisi voitu ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden kohtuudella sijoittaa tai kouluttaa uudelleen niihin työtehtäviin, joihin työnantaja oli vähän ennen A:n irtisanomista, hänen irtisanomisaikanaan ja pian A:n työsuhteen päättymisen jälkeen palkannut uusia työntekijöitä. Työnantajalla ei katsottu olleen ilmoittamaansa taloudellisista ja tuotannollisista syistä johtuvaa perustetta irtisanoa A:ta. Irtisanomisen katsottiin Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla tosiasiassa tapahtuneen henkilökohtaisten syiden vuoksi ja työnantaja velvoitettiin suorittamaan A:lle korvausta työsopimuslain 47 f §:n nojalla.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Lohjan käräjäoikeudessa

Vastaus

Kommandiittiyhtiö ja B kiistivät kanteen ja vaativat sen hylkäämistä.

Käräjäoikeuden tuomio 3.11.1997

Käräjäoikeus totesi, että asianosaiset olivat olleet yksimielisiä siitä, että A:n tärkeimmät tehtävät tuotantosihteerinä olivat olleet kirjapainon laskutus, painotöiden jälkilaskenta eli painotöiden todellisten kustannusten selvittäminen, ostolaskujen tarkastus ja niitä koskeneet reklamaatiot, työmääräimet eli tilattujen painotöiden yksilöinti, kirjapainon johtoryhmän sihteerinä toimiminen, erilaisten raporttien teko ja puhtaaksikirjoitustyö sekä työpaikkahakemusten vastaanotto puhelimitse ja kirjallisesti sekä haastatteluissa mukanaolo.

Kommandiittiyhtiön tulos oli ollut neljänä peräkkäisenä vuotena eli vuosina 1993- 1996 tappiollinen. Kommandiittiyhtiön kirjapainon toimintaedellytyksissä oli tapahtunut muutos huonompaan suuntaan seurauksin, että kirjapainon laskutuksen määrä niin kutsuttujen ulkopuolisten töiden osalta oli helmikuusta 1996 helmikuuhun 1997 alentunut yli miljoonalla markalla. Tässä tilanteessa yrityksen johdon velvollisuuksiin oli kuulunut - yrityksen toiminnan jatkamisen varmistamiseksi - ryhtyä toimenpiteisiin toimintaedellytysten parantamiseksi. Näihin toimenpiteisiin kuului yleisesti ja työsopimuslain 37 a §:n 1 momentin mukaisesti työvoimakustannusten vähentäminen työtehtävien uudelleenjärjestelyillä ja niistä johtuvilla työntekijöiden irtisanomisilla.

A ei ollut vastoin kommandiittiyhtiön ja B:n kiistämistä näyttänyt, että A:n 22.2.1996 tapahtunutta irtisanomista olisi edeltänyt tai sitä olisi seurannut uusien työntekijöiden ottaminen kirjapainoon samankaltaisiin tehtäviin. Sen sijaan kommandiittiyhtiö ja B olivat näyttäneet, että A:n työtehtävät oli järjestetty uudelleen ja jaettu muille työntekijöille käräjäoikeuden perusteluissa mainituin tavoin.

Koska yksinomaan A:n irtisanomisella saavutettu kustannussäästö oli ollut noin 180 000 markkaa vuodessa, sitä ei voitu pitää työsopimuslain 37 a §:n 2 momentin 4 kohdassa tarkoitettuna vähäisenä säästönä siitäkään huolimatta, että A:lla ei ollut ollut työntekovelvollisuutta irtisanomisaikana.

Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi, että kommandiittiyhtiö ja B olivat voineet kannetta vastaan pätevästi vedota työsopimuslain 37 a §:n 1 momentin säännökseen.

Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut laamanni Kuhlefelt.

Helsingin hovioikeuden tuomio 10.9.1998

A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus lausui, että A oli myöntänyt kommandiittiyhtiön taloudellisen tilanteen olleen niin huonon, että sillä oli ollut oikeus vähentää työntekijämääräänsä. Hän oli kuitenkin riitauttanut irtisanomisen työsopimuslain 37 a §:n 1 momentin ja 2 momentin 1 kohdan perusteella.

A ei ollut yksityiskohtaisesti vastoin kommandiittiyhtiön ja B:n kiistämistä osoittanut, kenen työtehtäviin hänet olisi ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden voitu kohtuudella sijoittaa uudelleen tai kouluttaa uusiin tehtäviin. Todistajan lausunnon mukaan A:n keltaisella tussikynällä kommandiittiyhtiön laatimasta uusien työntekijöiden luettelosta merkitsemiä henkilöitä ei ollut yhtä lukuun ottamatta palkattu samanlaisiin tehtäviin. Edellä sanotuilla ja käräjäoikeuden tuomiossa lausutuilla perusteilla oli näyttämättä jäänyt, että A:lla olisi tältä osin oikeus saada vaatimaansa korvausta kommandiittiyhtiöltä ja B:ltä.

A oli vaatinut vahingonkorvausta myös työsopimuslain 42 a §:ään perustuvan irtisanotun työntekijän takaisinottovelvoitteen laiminlyönnin perusteella. Kommandiittiyhtiö ja B olivat osoittaneet, ettei kommandiittiyhtiön palvelukseen yhdeksän kuukauden kuluessa A:n irtisanomisajan päättymisestä ollut otettu uusia työntekijöitä samoihin tai samanlaisiin tehtäviin kuin mitä oli ollut A:lla. Todistajan kertomuksen perusteella voitiin katsoa selvitetyksi, että A oli jopa kieltäytynyt hänelle syyskuun alussa 1996 tarjotusta työstä. Siihen nähden hän ei ollut oikeutettu saamaan vahingonkorvausta myöskään tällä perusteella.

Näillä perusteilla hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Järvelä, Juusela ja Karttunen. Esittelijä Thea Lång.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati, että kommandiittiyhtiö ja B velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan hänelle korvausta työsuhteen perusteettomasta päättämisestä ensisijaisesti työsopimuslain 47 f §:n nojalla kahdentoista kuukauden palkkaa vastaavat 114 612 markkaa tai toissijaisesti vahingonkorvausta työsopimuslain 51 §:n nojalla 68 624 markkaa, molemmat määrät viivästyskorkoineen haasteen tiedoksiannosta 2.1.1997 lukien.

Kommandiittiyhtiö ja B yhteisesti antoivat pyydetyn vastauksen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

A on työskennellyt kommandiittiyhtiön palveluksessa 10.9.1979 lukien toimien aluksi yleiskonttoristina sekä 2.5.1982 lukien kirjapainon tuotantosihteerinä. Vastuunalainen yhtiömies B on 16.1.1996 esittänyt A:n allekirjoitettavaksi työsopimuksen irtisanomisilmoituksen, jonka mukaan A olisi jatkuvien erimielisyyksien vuoksi irtisanonut työsopimuksensa päättymään kahden kuukauden kuluttua irtisanomispäivästä lukien. A ei ole suostunut allekirjoittamaan irtisanomisilmoitusta. Hän on tämän jälkeen ollut sairauslomalla 4.2.1996 saakka sekä välittömästi sen jälkeen B:n kehotuksesta vuosilomalla 22.2.1996 saakka.

A:n sairaus- ja vuosiloman aikana kommandiittiyhtiö on ilmoittanut A:lle kirjeitse, että se joutui taloudellisista ja tuotannollisista syistä vähentämään henkilöstöä. Tässä yhteydessä tuotantosihteerin työtehtävät oli tarkoitus pikaisesti järjestää uudelleen jakamalla ne muiden työntekijöiden tehtäväksi. A tultaisiin lomauttamaan tai irtisanomaan. A:n palattua 22.2.1996 työpaikalle B on ilmoittanut, ettei hänelle ollut töitä tarjolla, ja kehottanut A:ta välittömästi poistumaan yhtiön toimitiloista.

Asianosaiset ovat yksimielisiä siitä, että A:n työsopimus on 22.2.1996 irtisanottu niin, että työsuhde on päättynyt irtisanomisajan jälkeen 21.8.1996, mihin saakka yhtiö on maksanut A:lle palkan. A:lla ei ole irtisanomisaikana ollut työntekovelvollisuutta. Kommandiittiyhtiö on ilmoittanut irtisanomisen perusteeksi taloudelliset ja tuotannolliset syyt.

Työsopimuslain 37 a §:n 1 momentin mukaan työnantajalla on oikeus irtisanoa toistaiseksi voimassa oleva työsopimus, jos työ on vähentynyt taloudellisista, tuotannollisista tai muista niihin verrattavista syistä vähäistä suuremmassa määrin ja muutoin kuin tilapäisesti eikä työntekijää voida ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden kohtuudella sijoittaa uudelleen tai kouluttaa uusiin tehtäviin. Sanotun pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan perustetta irtisanomiseen ei katsota olevan ainakaan silloin, kun irtisanomista on edeltänyt tai seurannut uuden työntekijän ottaminen samankaltaisiin työtehtäviin eikä työnantajan toimintaedellytyksissä ole vastaavana aikana tapahtunut muutoksia.

Työnantajan velvollisuus sijoittaa työntekijä uudelleen ulottuu periaatteessa mihin työhön tahansa, jota työntekijä koulutuksensa, ammattitaitonsa ja kokemuksensa perusteella pystyy tekemään. Työnantajan osastorajat eivät vaikuta tähän velvollisuuteen, vaan uudelleensijoittamisvelvollisuus ulottuu tarjolla olevaan työhön siitä riippumatta, missä kyseistä työtä on. Työnantaja on velvollinen näyttämään, että työntekijää ei voida ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden kohtuudella sijoittaa uusiin tehtäviin.

A on myöntänyt, että kommandiittiyhtiön toiminta oli ollut tappiollista vuosina 1993- 1996, mutta katsonut, ettei yhtiöllä kuitenkaan ollut ollut oikeutta irtisanoa häntä, koska se oli työsopimuslain 37 a §:n 2 momentin 1 kohdan vastaisesti ennen hänen irtisanomistaan ja irtisanomisaikana palkannut vähintään 17 uutta työntekijää samankaltaisiin tehtäviin. Lisäksi yhtiö oli A:n työsuhteen päätyttyä palkannut ainakin kahdeksan uutta työntekijää sellaisiin tehtäviin, joita hän olisi kyennyt tekemään. A:n mukaan uusien työntekijöiden palkkaaminen osoitti, että hänet olisi voitu sijoittaa uudelleen.

Korkein oikeus katsoo, että A on riittävällä tavalla yksilöinyt sen, kenen työtehtäviin hänet olisi voitu sijoittaa uudelleen, yliviivaamalla keltaisella tussikynällä yhtiön laatimasta uusien työntekijöiden luettelosta niiden työntekijöiden nimet, joiden töitä A olisi omasta mielestään kyennyt hoitamaan. Yhtiöllä ja B:llä on tämän jälkeen ollut velvollisuus näyttää, ettei A:ta olisi voitu sijoittaa tai kouluttaa näihin tehtäviin.

Kommandiittiyhtiön on selvitetty palkanneen uuden työntekijän kassanhoitajaksi 29.12.1995 lukien, keskuksenhoitajaksi 2.1.1996 lukien ja lehtitilaustenhoitajaksi 29.1.1996 lukien. Viimeksi mainitun työsuhde on päättynyt 6.9.1996, mutta hänen tilalleen on 21.8.1996 lukien palkattu toinen henkilö. Yhtiö on edelleen palkannut uuden työntekijän ilmoitusten myyjäksi 1.2.1996 lukien, tilapäisiin laskutus- ynnä muihin tehtäviin ajaksi 5.3.- 30.8.1996, sihteeriksi 14.3.1996 lukien työsuhteen päättyessä 14.5.1996, ilmoitusten laskuttajaksi 19.8.1996 lukien, määräaikaiseksi ilmoitusten myyjäksi 2.9.1996 lukien, sihteeriksi 1.10.1996 lukien työsuhteen päättyessä 31.12.1996 ja ilmoitusten myyjäksi 1.11.1996 lukien.

Kommandiittiyhtiö ja B eivät ole näyttäneet, että A ei koulutuksensa, ammattitaitonsa ja yleiskonttoristin ja tuotantosihteerin työkokemuksensa perusteella olisi kyennyt tekemään edellä mainittuja töitä. A:n irtisanomista on siten työsopimuslain 37 a §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla edeltänyt ja seurannut useiden uusien työntekijöiden palkkaaminen samankaltaisiin tehtäviin. Kommandiittiyhtiön toimintaedellytyksissä ei ole vastaavana aikana selvitetty tapahtuneen sellaisia muutoksia kuin mainitussa lainkohdassa tarkoitetaan. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että kommandiittiyhtiöllä ei ole ollut taloudellisia ja tuotannollisia perusteita irtisanoa A:n työsopimusta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio ja käräjäoikeuden tuomio kumotaan.

Kommandiittiyhtiö ja B velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan Alle korvaukseksi työsuhteen perusteettomasta päättämisestä 95 510 markkaa, mille määrälle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan 2.1.1997 lukien.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Heinonen, oikeusneuvokset Wirilander, Tulokas (eri mieltä) ja Mansikkamäki sekä ylimääräinen oikeusneuvos Välimäki (eri mieltä). Esittelijä Marja Räbinä.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Välimäki: Olen muutoin samaa mieltä kuin Korkeimman oikeuden enemmistö, mutta katson, että työsuhteen perusteettomasta päättämisestä maksettavaksi tuomitulle määrälle tulee suorittaa viivästyskorkoa 2.1.1997- 3.11.1997 sekä siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut Korkeimman oikeuden tuomion antamisesta.

Oikeusneuvos Tulokas:Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Välimäki.

---

[SV]

Arbetsgivaren hade sagt upp A på grunder som avsåg ekonomin och produktionen. Arbetsgivaren hade inte visat att A med beaktande av hans yrkesskicklighet och förmåga skäligen inte kunde omplaceras eller utbildas för de nya uppgifter för vilka arbetsgivaren hade anställt nya arbetstagare strax innan A sades upp, under uppsägningstiden och strax efter att A:s arbetsavtalsförhållande hade upphört. Arbetsgivaren ansågs inte ha haft sådana grunder som avsåg ekonomin och produktionen som han uppgett för att säga upp A. På de grunder som framgår av Högsta domstolens dom ansågs uppsägningen i själva verket ha skett av personliga skäl och arbetsgivaren ålades med stöd av 47 f § arbetsavtalslagen att betala ersättning till A.

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.