Supreme Court partially allowed appeal to reduce damages for savings bank manager's breach of duty.

Säästöpankin toimitusjohtaja oli tuomittu korvausvelvolliseksi pankille luotonannosta aiheutuneista vahingoista. Kysymys vahingonkorvauksen sovittelusta, kun toimitusjohtaja ja hänen läheisensä olivat saaneet vahingot aiheuttaneella luototuksella taloudellista hyötyä. (Ään.)

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Porin käräjäoikeuden tuomio 3.10.1996

Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal- SSP Oy:n (jäljempänä Arsenal) C:tä vastaan ajaman kanteen johdosta käräjäoikeus lausui muun muassa, että C oli Satakunnan Säästöpankin toimitusjohtajana toimiessaan 11.1.1991 vaimonsa valtuuttamana ja omasta puolestaan suostumuksen antajana myynyt A:lle As Oy Porin Pohjoispuisto 4:n osakkeet nrot 1499- 1617 kauppakirjaan merkitystä 700 000 markan kauppahinnasta. Kaupassa oli maksettu lisäksi mustaa kauppahintaa 150 000 markkaa, minkä A oli maksanut C:n tilille. Kauppa oli rahoitettu Satakunnan Säästöpankista saadulla lainalla. Koska säästöpankki oli lainoittanut kaupan sataprosenttisesti, C:n etu ja pankin etu olivat voineet olla keskenään ristiriidassa.

C oli kiistänyt tehneensä luottoesitystä edellä mainitusta luotosta, mutta hän oli selittänyt selvittäneensä A:n luotonmaksukyvyn ja kuulustuttanut siitä todistajana erästä kiinteistönvälittäjää. Tuon kiinteistönvälittäjän kertomus huomioon ottaen C:n toimintaa A:n luottokelpoisuuden selvittämiseksi ei ollut pidettävä riittävänä. Lisäksi C oli noin kaksi vuotta myöhemmin vaatinut sanotulta kiinteistönvälittäjältä allekirjoitusta sellaiseen todistukseen, joka antoi ainakin osittain väärän kuvan tilanteesta, eli C oli jälkikäteen yrittänyt parannella sitä vaikutelmaa, miten hän oli A:n maksukykyä selvitellyt. C ei myöskään ollut noudattanut pankin ohjeita vakuuden arvioinnista, mikä oli selvitetty pankin kiinteistötoimintaa hoitaneen X:n todistajankertomuksen perusteella.

Säästöpankkilain 56 §:n mukaan toimitusjohtaja ei saanut ottaa osaa säästöpankin ja kolmannen henkilön välistä sopimusta koskevan asian käsittelyyn, mikäli hänellä oli siitä odotettavissa olennaista etua, joka saattoi olla ristiriidassa pankin edun kanssa. Kyseistä säännöstä tuli tulkita siten, että se koski myös toimitusjohtajan vaimolle tulevaa olennaista etua. Tämän vuoksi C:llä ei ollut ollut oikeutta osallistua laina-asian käsittelyyn. C oli toiminut asiassa esteellisenä.

A oli maksanut kauppahinnan Satakunnan Säästöpankilta saamallaan lainalla. Vaikka lainapäätöksen muodolliset tekijät olivat olleet säästöpankin yksityispankin johtaja Y ja yrityspankin johtaja Z, C oli itse olennaisella tavalla vaikuttanut myönteisen lainapäätöksen syntymiseen. Lainan myöntäminen oli ollut ehtona C:lle edullisen asuntokaupan syntymiselle ja sen toteuttamiselle huomioon ottaen, että kyse oli ollut suhteellisen isosta ja vaikeasti myytävästä kohteesta senhetkinen asuntojen hintataso huomioon ottaen.

Käräjäoikeus katsoi, että lainapäätöksestä oli aiheutunut pankille vahinkoa, koska A ei ollut maksanut mitään suorituksia lainasta eikä vakuutena olleista osakkeista saatu suoritus ollut kattanut velan määrää. C oli velvollinen korvaamaan pankille toimitusjohtajana aiheuttamansa vahingon. Vastuuta ei poistanut se, että luottopäätöksen olivat muodollisesti tehneet Z ja Y, jolle C oli luottohakemuksen esitellyt käytyään neuvottelut A:n kanssa Y:n edes tapaamatta A:ta. Vahingon määrän osalta käräjäoikeus jäljempänä mainituin perustein hyväksyi Arsenalin esittämän laskutavan.

Käräjäoikeus totesi edelleen, että C oli yhdessä vaimonsa kanssa 25.1.1991 myynyt 1 300 000 markan kauppahinnasta A:lle Asunto Oy Antinlinnan osakkeet nrot 350- 400. Kauppa oli rahoitettu säästöpankin samana päivänä myöntämillä 1 000 000 markan ja 300 000 markan määräisillä lainoilla. C oli kiistänyt myöntäneensä sanotut lainat. Molemmissa lainapäätöksissä oli kuitenkin päättäjän kohdalla C:n allekirjoitus. Käräjäoikeus katsoi luottohakemuksilla ja -päätöksillä, joissa oli C:n hyväksymismerkintä, näytetyksi, että C oli yksin tehnyt sanotut 1 000 000 markan ja 300 000 markan lainoja koskevat päätökset. Hallitus ei ollut voinut olla luottopäätösten tekijä, koska rahat oli annettu asiakkaalle jo ennen hallituksen kokousta 7.2.1991. Molempien asunto-osakkeiden luototus ja kauppa olivat tapahtuneet niin nopeasti kuin vain mahdollista eli siten, että luottopäätös oli tehty samana päivänä kuin luotto oli nostettu ja kauppakirja tehty.

C oli ollut esteellinen ottamaan osaa kaupan rahoitukseen käytetyn lainan käsittelyyn, koska hänen etunsa oli selvästi saattanut olla ristiriidassa pankin edun kanssa, kun pankki oli lainoittanut kaupan sataprosenttisesti. Kaupasta oli ollut olennaista etua C:lle ja hänen vaimolleen. Edellä selostettua säästöpankkilain 56 §:n esteellisyyssääntöä tuli tulkita siten, että se koski myös C:n vaimoa. Lisäksi C oli päätökset tehdessään ylittänyt luotonmyöntövaltuutensa.

C oli laiminlyönyt selvittää, että A kykeni selviytymään näiden kolmen asuntoluoton koronmaksusta ja lyhennyksistä. Jo pelkät korot lainoista olivat tehneet noin 19 000 markkaa kuukaudessa. A ei ollut maksanut ensimmäistäkään korkoerää lainoista ja lainat oli laitettu perintään jo syksyllä 1991.

Asunnon väitetystä ylihintaisuudesta käräjäoikeus totesi, että säästöpankin kiinteistötoimintaa hoitaneen X:n todistajankertomuksen mukaan Antinlinnan asunnon kauppahinta oli ollut korkea, joten vaara, että pankille aiheutui vahinkoa, oli ollut tämänkin vuoksi erittäin suuri. Käräjäoikeus totesi, että kun C oli itse tehnyt lainapäätökset, joilla melko vaikeasti myytävä isohko huoneisto oli myyty ylihintaan sadan prosentin lainarahoituksella, ja C:n, pitkään pankkialalla toimineena, sittemmin kiinteistöneuvoksen arvonimen saaneena, oli täytynyt ymmärtää asuntojen hintatason olleen tuolloin yleisesti laskussa, hänen oli näissä olosuhteissa katsottava edustaneen itselleen ja vaimolleen olennaista etua.

C oli kysymyksessä olevista lainoista päättäessään toiminut esteellisenä, ylittänyt osittain luotonmyöntövaltuutensa, laiminlyönyt itse allekirjoittamiensa ohjeiden noudattamisen ja velallisen maksukyvyn tarkastamisen saaden itse ja myöskin vaimonsa hyötyä lainoista. C:n edellä mainitusta vähintäänkin tuottamuksellisesta menettelystä oli aiheutunut pankille vahinkoa. Säästöpankkilain 127 §:n mukaan muun muassa pankin toimitusjohtaja oli velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän oli toimessaan tahallisesti tai huolimattomuudesta aiheuttanut pankille. C oli siten velvollinen korvaamaan pankille aiheuttamansa vahingon.

Todistajana kuultu pankin sisäinen tarkastaja Q oli laatinut vahinkolaskelman vahingon määrästä asuntokauppojen osalta. Laskelman mukaan pankin vahinko näistä kolmesta luotosta oli 2.9.1993 ollut yhteensä 1 583 686,12 markkaa. Arsenalin vaatimaa määrää 1 331 601 markkaa, joka oli laskelmaa pienempi, oli pidettävä oikeana ja C:n tuli korvata se pankille. Asiassa ei ollut merkitystä sillä, mitä pankki mahdollisesti tuli vielä saamaan pankin omistuksessa olevan asuinhuoneiston myynnistä. Vahinko oli laskettava sen mukaan, mikä osa lainasta oli jäänyt maksamatta, kun pakkohuutokaupassa saadulla hinnalla oli lyhennetty lainaa. Pankki oli ostanut huoneistot itselleen muiden ostajien puuttuessa. Vakuudet oli realisoitu, joten vahinko oli lopullinen.

Esitetyn selvityksen valossa järjestelyjen tarkoituksena ei ollut voinut olla pankin luottotappioiden minimoiminen. Ainoat tahot, jotka olivat hyötyneet järjestelyistä, olivat olleet ne, jotka olivat olleet vastuussa Suomen Valintavarasto Oy:n veloista sekä Satakunnan Säästöpankille että muille tahoille. Koska C:n tytär ja vävy olivat saaneet järjestelystä merkittävää hyötyä vapautuessaan Q:n kertoman mukaan 2 644 904,68 markan takausvastuista pankille, C oli ollut säästöpankkilain 56 §:n nojalla esteellinen tekemään päätöksiä asiassa.

Säästöpankkilain esteellisyyssäännöksen mukaan toimitusjohtaja ei saanut ottaa osaa pankin ja kolmannen henkilön välisen sopimuksen käsittelyyn, mikäli hänellä oli olennaista etua sopimuksesta edellyttäen vielä, että etu voi olla ristiriidassa pankin edun kanssa. Säännöstä oli tulkittava siten, että se koski myös toimitusjohtajaan läheisessä sukulaisuussuhteessa oleville tulevaa etua. Esteellisyyssäännöksen tarkoituksena oli turvata, että toimitusjohtaja teki ratkaisun pankin edun mukaisesti ilman, että päätökseen vaikuttaisi voimakas henkilökohtainen intressi. Koska kysymyksessä oli ollut C:n oman tyttären ja vävyn vapautuminen niin suurista vastuista, että olisi epätodennäköistä, että he olisivat kyenneet kyseisiä vastuita koskaan maksamaan, ei voitu pitää uskottavana, ettei tämä seikka ollut vaikuttanut C:n päätöksiin. C oli siten, esteellisenä toimiessaan, käyttänyt asemaansa sopimattomasti hyväkseen ja aiheuttanut edellä mainitulla vähintäänkin tuottamuksellisella menettelyllään pankille vahinkoa.

Arsenal oli esittänyt vahingon määrästä vahinkolaskelman, joka perustui Q:n laatimaan 21.10.1992 päivättyyn muistioon Suomen Valintavarasto Oy:n luottojen siirrosta Ozero Oy:lle. Q oli oikeudessa vahvistanut muistion oikeaksi. Ottaen huomioon Arsenalin kirjelmässä C:n hyväksi jo tehdyt oikaisut, aiheutuneen vahingon kokonaismäärää 2 411 638 markkaa oli pidettävä pankille tulleena vahinkona haasteen tiedoksiantopäivänä 2.9.1993. C oli säästöpankkilain 127 §:n nojalla velvollinen korvaamaan pankille aiheuttamansa vahingon.

Asiassa ei ollut tuotu esiin mitään sellaisia seikkoja, joiden vuoksi maksettavaksi tuomittavia korvauksia tulisi kohtuullistaa.

Näillä perusteilla käräjäoikeus velvoitti C:n suorittamaan Arsenalille korvaukseksi asuntokauppojen luototuksesta aiheutuneesta vahingosta 1 331 601 markkaa sekä siitä vahingosta, joka oli aiheutunut Suomen Valintavarasto Oy:n luottojen siirrosta Ozero Oy:lle, 2 411 638 markkaa.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Nisula, Teljo ja Perä-Takala.

Turun hovioikeuden tuomio 17.12.1997

C valitti hovioikeuteen vaatien kanteen tutkimatta jättämistä tai sen hylkäämistä.

Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kilpi, Kajanen ja Kanerva.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

C:lle myönnettiin valituslupa tuomittujen vahingonkorvausten määrien sovittelun osalta. Valituksessaan C vaati, että hänen maksettavakseen tuomittuja korvauksia sovitellaan siten, että korvausvelvollisuudeksi muodostuu enintään 200 000 markkaa.

Arsenal antoi siltä pyydetyn vastauksen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Satakunnan Säästöpankin ei ole selvitetty myötävaikuttaneen sille aiheutuneen vahingon syntymiseen. Myöskään pankin hallitus ei ole voinut siihen nähden, että luotot oli nostettu jo ennen kuin niitä koskevat luottopäätökset oli tuotu hallituksen tai sen työvaliokunnan käsiteltäviksi, luotot hyväksymällä myötävaikuttaa vahingon syntymiseen. Nämä seikat ja C:n toimitusjohtaja-asemaan liittynyt erityinen vastuullisuus huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että C ei ole varallisuusolojensa ja vakuusarvojen alentumisen lisäksi esittänyt perusteita, joiden johdosta vahingonkorvauksia olisi enemmälti soviteltava.

Edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus harkitsee oikeaksi sovitella asuntokauppojen luototuksesta ja Suomen Valintavarasto Oy:n luottojen siirtämisestä Ozero Oy:lle C:n maksettavaksi tuomitut yhteensä 3 743 239 markan määräiset vahingonkorvaukset 1 500 000 markkaan.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että C:n Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal - SSP Oy:lle maksettavaksi tuomitut vahingonkorvaukset alennetaan yhteensä 1 500 000 markkaan käräjäoikeuden tuomiossa määrättyine viivästyskorkoineen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Nikkarinen, Haarmann, Tulokas (eri mieltä), Palaja ja Mansikkamäki. Esittelijä Marja Räbinä.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Tulokas: C on alempien oikeuksien tuomioissa selostetuin tavoin esteellisenä ja määräysten vastaisesti myöntänyt luottoja, joista on koitunut hänelle itselleen ja hänen lähiomaisilleen huomattavaa hyötyä ja pankille merkittävää vahinkoa. Korvausvastuun sovittelemiseen ei ole perusteita, joten tältä osalta en muuta hovioikeuden tuomiota.

---

[SV]

Omröstn.

En sparbanks verkställande direktör hade dömts att ersätta banken för skador som orsakats av kreditgivning. Fråga om jämkning av skadeståndet, då direktören och honom närstående personer hade haft ekonomisk nytta av den kreditgivning som orsakat skadan.

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.