Supreme Court allows retrial when lower court misjudges evidence credibility without hearing parties.
Legislator summary
AI generatedThe Supreme Court of Finland overturned the Court of Appeal's dismissal of a retrial request regarding a guarantee dispute. The lower court had refused a new hearing because the appellant only challenged the legal evaluation of evidence rather than alleging procedural errors in the record. The Supreme Court determined that assessing the credibility of witness testimonies requires hearing the parties directly, making the retrial necessary.
Legislator headnote
AI generatedSection 26 of the Code of Judicial Procedure, Chapter 14, Section 2, Paragraph 2, Subsection 6; Section 26 of the Code of Judicial Procedure, Chapter 15, Section 1, Paragraph 1: When the question concerns the evidentiary value of testimonies and the credibility of the evidence, the court must conduct a main hearing.
Keywords
AI generatedCited Legislation
AI generatedRelated Decisions
AI generatedFull text
A:n ja B:n antamassa omavelkaisessa takaussitoumuksessa ei takausvastuuta ollut rajoitettu. Käräjäoikeus katsoi kuitenkin A:n ja B:n sekä kahden todistajan kertomusten perusteella takauksen olevan täytetakaus. Velkoja C:n vaadittua hovioikeudessa pääkäsittelyn toimittamista hovioikeus hylkäsi vaatimuksen oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 2 momentin 6 kohdan nojalla selvästi tarpeettomana, koska C ei ollut edes väittänyt, että käräjäoikeuden tuomiossa selostettu todistelu olisi väärin kirjattu ja koska kysymys oli siten vain tuon näytön oikeudellisesta arvioinnista.
Kun kysymys oli siitä, mikä näyttöarvo kertomuksille oli annettava ja siten todistelun uskottavuudesta, hovioikeuden oli toimitettava pääkäsittely.
OK 26 luku 14 § 2 mom 6 kohta
OK 26 luku 15 § 1 mom
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Kanne Joensuun käräjäoikeudessa
Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal-SSP Oy (Arsenal) kertoi A:ta ja B:tä vastaan ajamassaan kanteessa, että erään kommandiittiyhtiön saatua Pohjois-Karjalan Säästöpankin takaaman 500 000 markan suuruisen valuuttaluoton kommandiittiyhtiön vastuunalaiset yhtiömiehet olivat antaneet pankille takauksen vastasitoumuksen, jonka täyttämisestä A ja B olivat 19.2.1988 sitoutuneet omavelkaiseen takaukseen. Takauksen ja valuuttaluoton vakuudeksi annettujen esinevakuuksien realisointijärjestyksestä ei ollut sovittu eikä takaussitoumuksessa ollut muitakaan takausta rajoittavia ehtoja, koska takaajat eivät olleet niitä asettaneet tai edellyttäneet. Sen vuoksi Arsenal, joka oli säästöpankin sijaan tullut velkojaksi, vaati, että A ja B velvoitetaan suorittamaan sille takaussitoumuksen perusteella 368 081,71 markkaa korkoineen.
Vastaus
A ja B kiistivät kanteen. A:ta ja B:tä oli pyydetty takaajiksi, koska esinevakuuksien määrä oli 50 000 markkaa pienempi kuin kommandiittiyhtiön vastuiden määrä. He olivat takauksen allekirjoitustilaisuudessa saaneet vahvistuksen sille käsitykselleen, että takaus oli 50 000 markan määrään rajoitettu täytetakaus ja että takaus lakkaisi, kun kommandiittiyhtiön aikaisemmat luottovastuut tai valuuttaluotto pienenisivät mainitulla määrällä. Molemmat viimeksi mainitut edellytykset olivat täyttyneet.
Käräjäoikeuden tuomio 20.5.1998
Käräjäoikeus kuuli A:ta ja B:tä todistelutarkoituksessa sekä todistajina muun muassa kysymyksessä olevan säästöpankin entistä pankkitoimihenkilöä X:ää ja entistä pankinjohtajaa Y:tä. Käräjäoikeus lausui johtopäätöksenään todistelusta, että A ja B olivat kertoneet menneensä 50 000 markan määräiseen täytetakaukseen. X:n kertomus tuki A:n ja B:n käsitystä sitoumuksen luonteesta ja määrästä. X oli pankin puolesta hoitanut takaussitoumukseen kuuluvat käytännön järjestelyt eli ottanut A:n ja B:n nimet sitoumukseen. X oli kertonut sekä hänen että A:n ja B:n käsittäneen kyseessä olleen 50 000 markan määräisen täytetakauksen. Y oli käsityksenään lausunut, etteivät A ja B olisi menneet 500 000 markan määräiseen takaukseen. Y:n todistajanlausumasta sai sellaisen käsityksen, ettei takausta ollut käsitelty pankissa pääsitoumuksen todellisena vakuutena. Kirjallisista todisteista ilmeni riidattomasti, että kysymyksessä oleva pääsitoumus oli lakannut muutamalla sadallatuhannella markalla.
Käräjäoikeus lausui, että Arsenalin esittämä kirjallinen todiste eli pankkitakauksen vastasitoumus siihen merkittyine takaussitoumuksineen oli sisällöltään kanteessa kerrotun mukainen. Tätä ei ollut jutussa kiistettykään. A ja B olivat kiistäneet kanteen sillä perusteella, etteivät he olleet antaneet tai ettei heidän voitu katsoa antaneen kirjallisen sitoumuksen mukaista takausta. A:n ja B:n kertomukset sekä X:n ja Y:n kertomukset, joita kertomuksia ei voitu pitää epäluotettavina, tukivat A:n ja B:n kanteen kiistämisen tueksi esittämiä perusteita. X oli pankin toimihenkilönä ottanut vastaan takaussitoumuksen. Hän oli ollut ainoa pankin puolesta A:n ja B:n kanssa asioinut henkilö. X oli käsittänyt ottaneensa A:lta ja B:ltä 50 000 markan suuruisen täytetakauksen.
Edellä mainituilla perusteilla käräjäoikeus lausui, että vastoin A:n ja B:n väitteitä ja väitteiden tueksi esitettyä näyttöä Arsenal ei ollut pystynyt näyttämään toteen kanteensa perusteita eli sitä, että A ja B olisivat menneet 500 000 markan määräiseen omavelkaiseen takaukseen. A ja B olivat siten antaneet 50 000 markan määräisen täytetakauksen, joka oli lakannut, koska luotto oli pienentynyt yli 50 000 markalla.
Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi kanteen.
Asian on ratkaissut käräjätuomari Syrjänen.
Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 31.12.1998
Arsenal valitti hovioikeuteen ja toisti kanteensa. Se lausui, että käräjäoikeus oli arvioinut asiassa esitetyn näytön väärin ja tehnyt osasta näytetyistä tosiseikoista vääriä johtopäätöksiä. X oli nimenomaan todennut, ettei takausvastuuta ollut käydyissä keskusteluissa rajattu markkamääräisesti. Y ei ollut neuvotellut takauksesta eikä hän ollut vapauttanut tai tiennyt kenenkään muunkaan vapauttaneen A:ta ja B:tä takausvastuusta. Y:n jälkikäteisarvio takauksesta oli perustunut ainoastaan siihen tuntemukseen, mikä hänellä oli A:sta ja B:stä. Tällainen luonnetodistus oli asian kannalta merkityksetön. Mitään näyttöä ei ollut esitetty A:n ja B:n sen väitteen tueksi, että vastuu olisi sovittu päättyväksi heti, kun kyseistä tai mitä muuta tahansa kommandiittiyhtiön velkaa lyhennettiin 50 000 markalla. Sen vuoksi pääkäsittelyn järjestäminen hovioikeudessa oli välttämätöntä näytön uudelleen arvioimiseksi.
Hovioikeus lausui käsittelyratkaisussaan, että Arsenal ei ollut edes väittänyt, että käräjäoikeuden tuomiossa selostettu kirjallinen ja suullinen todistelu olisi väärin kirjattu, vaan se oli katsonut, että käräjäoikeus oli tehnyt niistä väärät johtopäätökset. Asiassa oli siten kysymys vain käräjäoikeudessa esitetyn ja tuomioon kirjatun näytön oikeudellisesta arvioinnista. Tämä ei edellyttänyt näytön uudelleen vastaanottamista hovioikeudessa. Sen vuoksi pääkäsittelyn toimittaminen hovioikeudessa oli selvästi tarpeetonta. Arsenalin pyyntö pääkäsittelyn toimittamisesta hylättiin oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 2 momentin 6 kohdan nojalla.
Pääasiaratkaisussaan hovioikeus tutki käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuden ja hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut ja lopputuloksen.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden presidentti Kilpeläinen sekä jäsenet Heino ja Lindgren. Esittelijä Sirpa Randelin.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
Arsenalille myönnettiin valituslupa. Se vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen pääkäsittelyn toimittamista varten. A ja B antoivat pyydetyn vastauksen.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU
Perustelut
A:n ja B:n 19.2.1988 allekirjoittamassa omavelkaisessa takaussitoumuksen vastasitoumuksessa ei heidän takausvastuutaan ole rajoitettu. Kysymys on siitä, ovatko A ja B sitoumuksen sanamuodosta poiketen antaneet väittämällään tavalla vain täytetakauksen.
Käräjäoikeus on hyväksynyt A:n ja B:n väitteen perustaen ratkaisunsa takauksen sisällöstä A:n ja B:n kertomuksiin sekä pankkitoimihenkilö X:n ja pankinjohtaja Y:n todistajankertomuksiin, joita käräjäoikeus ei ole pitänyt epäluotettavina.
Valittaessaan hovioikeuteen Arsenal on vaatinut pääkäsittelyn toimittamista, koska käräjäoikeus oli arvioinut asiassa esitetyn näytön väärin ja tehnyt osasta näytetyistä tosiseikoista vääriä johtopäätöksiä. Hovioikeus on hylännyt vaatimuksen pääkäsittelyn toimittamisesta, koska Arsenal ei ollut edes väittänyt, että käräjäoikeuden tuomiossa selostettu kirjallinen ja suullinen todistelu olisi väärin kirjattu, vaan Arsenal oli katsonut, että käräjäoikeus oli tehnyt niistä väärät johtopäätökset. Asiassa oli siten kysymys vain käräjäoikeudessa esitetyn ja tuomioon kirjatun näytön oikeudellisesta arvioinnista ja sen vuoksi pääkäsittelyn toimittaminen hovioikeudessa oli selvästi tarpeeton.
Arvioitaessa asiassa A:n ja B:n kertomuksia sekä X:n ja Y:n todistajankertomuksia takauksen sisällöstä kysymys on siitä, mikä näyttöarvo kertomuksille on annettava, ja siten todistelun uskottavuudesta eikä näytön oikeudellisesta arvioinnista niinkuin hovioikeus on katsonut. Näiden asianosaisten ja todistajien kertomusten uskottavuutta ei hovioikeus ole voinut luotettavasti arvioida pelkästään käräjäoikeuden tuomioon kirjattujen seikkojen perusteella heitä kuulematta.
Päätöslauselma
Hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen, jonka tulee huomioon ottaen palauttamisen syy, omasta aloitteestaan ottaa se uudelleen käsiteltäväkseen.
Asian ovat ratkaisseet presidentti Heinonen sekä oikeusneuvokset Suhonen, Tulokas, Kitunen ja Välimäki. Esittelijä Mirja-Leena Nurmi.
---
[SV]
I en proprieborgen som A och B hade ställt hade borgensansvaret inte begränsats. Tingsrätten ansåg dock med beaktande av A:s och B:s samt två vittnens berättelser att borgen var en fyllnadsborgen. Borgenären C hade i hovrätten begärt att huvudförhandling skulle hållas, men hovrätten avslog begäran med stöd av 26 kap. 14 § 2 mom. 6 punkten rättegångsbalken eftersom det var klart onödigt att hålla huvudförhandling då C inte ens hade påstått att den bevisning som beskrivits i tingsrättens dom var oriktigt nedskriven och då frågan således endast gällde den rättsliga bedömningen av bevisningen.
Eftersom frågan gällde vilket bevisvärde berättelserna skulle ges och således tilltron till bevisningen, skulle hovrätten hålla huvudförhandling.
RB 26 kap 14 § 2 mom 6 punkten
RB 26 kap 15 § 1 mom
Hela rättsfallet är i FKKO-registret.