Supreme Court allows prosecution for official duty breach but dismisses state liability claim against defendants.

Hylätessään X:ää vastaan ajetun syytteen alioikeus oli X:n vaatimuksesta tuominnut kantajana olleen A:n rangaistukseen perättömästä ilmiannosta. Vaikka alioikeudella ei esitetty näyttö huomioon ottaen ollut ollut riittäviä perusteita päätyä A:n tuomitsemiseen, ei sen jäsenten katsottu näytön todistusarvoa arvioidessaan ja sen perusteella oikeudellista arviota tehdessään syyllistyneen tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen tai valtion vahingonkorvausvastuun toteuttavaan menettelyyn.

RL 40 luku 11 §

VahL 3 luku 2 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Vaatimukset Turun hovioikeudessa

Näihin tapahtumiin viitaten A ja hänen myötäpuolensa ovat katsoneet, että Tampereen raastuvanoikeuden edellä tarkoitetut jäsenet olivat 19.12.1990 tuomitessaan A:n ja hänen myötäpuolensa rikoslain 26 luvun 1 §:n nojalla rangaistukseen perättömästä ilmiannosta, vaikka syytteet olisi pitänyt hylätä, virkaansa toimittaessaan rikkoneet virkavelvollisuutensa tavalla, joka kokonaisuutena arvostellen ei ollut vähäistä. Tämän vuoksi A, B ja C ovat rikoslain 40 luvun 11 §:n nojalla vaatineet vastaajien tuomitsemista rangaistukseen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Lisäksi he ovat vaatineet valtiolta korvausta kuluista ja henkisestä kärsimyksestä.

L, M ja S ovat kiistäneet syytteen ja korvausvaatimukset. Oikeusministeriö valtion edustajana on kiistänyt korvausvaatimukset.

Hovioikeuden tuomio 1.12.1998

Raastuvanoikeuden ratkaisusta puuttui A:n ja hänen myötäpuoltensa oikeusturvan kannalta olennaisia perusteluja, jotka olisivat johtaneet syytteen hylkäämiseen. L, M ja S olivat näin ollen päätösharkinnassaan jättäneet huolimattomuudesta täyttämättä virkatoiminnassaan noudatettavaan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n 1 momenttiin perustuvan velvollisuutensa harkita huolellisesti kaikkia esiintulleita seikkoja päättäessään, mitä asiassa oli pidettävä totena.

L:n, M:n ja S:n ei ollut näytetty muutoin menetelleen virkavelvollisuuksiensa vastaisesti. Heidän tekoaan oli sen ilmeisestä vahingollisuudesta huolimatta pidettävä kokonaisuutena arvioiden vähäisenä. Syytteet tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta oli sen vuoksi hylättävä.

Vahingonkorvausten osalta hovioikeus totesi, että A, B ja C olivat tulleet tuomituiksi tuomitsemistoiminnassa tapahtuneiden laiminlyöntien johdosta. Vaikka laiminlyönnit eivät olleet laadultaan rangaistavia, ei tuomitsemistoiminta ollut täyttänyt sille kohtuudella asetettavia vaatimuksia. Vahingonkorvauksen tuomitsemiselle oli siten vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:ssä tarkoitetut edellytykset. Se rikos, josta A, B ja C oli perusteettomasti tuomittu vankeusrangaistukseen, oli puolestaan laadultaan sellainen, että se aiheutti sellaista kärsimystä, joka oli vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n mukaan korvattavaa vahinkoa.

Näillä perusteilla hovioikeus hylkäsi L:ää, M:ää ja S:ää vastaan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ajetut syytteet sekä velvoitti valtion suorittamaan A:lle, B:lle ja C:lle korvauksena henkisestä kärsimyksestä kullekin 30 000 markkaa ja korvausta oikeudenkäyntikuluista.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A, B ja C ovat yhteisessä valituksessaan uudistaneet hovioikeudessa esittämänsä vaatimukset L:n, M:n ja S:n tuomitsemisesta rangaistukseen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Lisäksi he ovat vaatineet, että valtio velvoitetaan suorittamaan heille korvaukseksi heidän vastapuolilleen maksettavaksi määrätyistä oikeudenkäyntikuluista 30 000 markkaa korkoineen.

L, M ja S ovat yhteisessä valituksessaan vaatineet todettavaksi, että he eivät ole miltään osin käyttäneet heille tuomareina kuuluvaa harkintavaltaa sillä tavoin väärin kuin valituksenalaisessa tuomiossa on katsottu.

Valtio on valituksessaan vaatinut, että se vapautetaan suorittamasta A:lle, B:lle ja C:lle korvausta henkisistä kärsimyksistä. Siltä varalta, että L:n, M:n ja S:n valitus hyväksytään, valtio on vaatinut, että hovioikeuden tuomio siltä osin kuin valtio on velvoitettu suorittamaan vahingonkorvausta ja oikeudenkäyntikulujen korvausta A:lle, B:lle ja C:lle kumotaan kokonaan.

Asianosaiset ovat vastanneet toistensa valituksiin. A, B ja C ovat vaatineet L:n, M:n ja S:n sekä valtion valitusten hylkäämistä.

Vastausten saapumisen jälkeen Korkeimmalle oikeudelle on ilmoitettu, että A on kuollut. A:n kuolinpesä on ilmoittanut jatkavansa A:n kannetta.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 8.2.2000

Perustelut

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan. Vahingonkorvausvaatimus valtiota vastaan hylätään ja valtio vapautetaan kaikesta hovioikeuden tuomitsemasta korvausvelvollisuudesta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Olli, Sandholm ja Lars Granfors, joka esitteli asian.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Tulenheimo-Takki, Wirilander, Kitunen, Arponen ja Mansikkamäki. Esittelijä on ollut vanhempi oikeussihteeri Vuorela.

---

[SV]

Underrätten hade när den förkastade åtalet mot X på yrkande av X dömt käranden A till straff för falsk angivelse. Fastän underrätten inte med beaktande av företedd bevisning hade haft tillräcklig grund för att döma A, ansågs dess ledamöter inte vid bedömningen av utredningens bevisvärde och den därpå byggande rättsliga bedömningen ha gjort sig skyldiga till brott mot tjänsteplikt av oaktsamhet eller till ett förfarande som medförde skadeståndsskyldighet för staten.

SL 40 kap 11 §

SkadeståndsL 3 kap 2 §

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.