Supreme Court dismisses appeal; employer liable for dismissing trade union rep without majority consent.

Työnantajayhtiön talousjohtaja ja työsuojelupäällikkö A oli työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetun lain 11 §:n 4 momentin ja työsopimuslain 53 §:n 2 momentin vastaisesti irtisanonut yhtiön työsuojeluvaltuutetun B:n. Vaikka A:lla työnantajaliitosta hankitun selvityksen perusteella oli voinut olla sellainen käsitys, ettei B:llä ollut erityistä irtisanomissuojaa, ei A:n erehdystä, huomioon ottaen hänen asemansa yhtiössä ja irtisanomissuojasäännösten selvä sisältö, voitu pitää anteeksiannettavana. A tuomittiin ensin mainitun lain 26 §:n 2 momentin (29/1987) nojalla rangaistukseen työsuojeluvaltuutetun irtisanomissuojan loukkaamisesta.

L työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa 11 § 4 mom, 26 § 2 mom (29/1987)

TSL 53 § 2 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Syyte Helsingin käräjäoikeudessa

Virallinen syyttäjä kertoi, että A oli ollut yhtiö X:n talousjohtaja ja hallituksen jäsen sekä tässä asemassaan työnantajan edustaja. A oli helmi - maaliskuussa 1995 Helsingissä käytyjen neuvottelujen perusteella 7.3.1995 irtisanonut yhtiön työsuojeluvaltuutetun B:n työsuhteen päättymään 7.7.1995 ilman, että niiden työntekijäin enemmistö, joiden työsuojeluvaltuutettu B oli ollut, olivat antaneet siihen suostumuksensa, ja ilman että B:n tekemä työ olisi kokonaan päättynyt.

Tämän vuoksi syyttäjä vaati, että A tuomitaan rangaistukseen työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetun lain (työsuojeluvalvontalaki) 11 §:n 4 momentin ja 26 §:n 2 momentin (29/1987) nojalla työsuojeluvaltuutetun irtisanomissuojan loukkaamisesta.

Vastaus

A kiisti syytteen ja vaati sen hylkäämistä.

Käräjäoikeuden tuomio 11.11.1997

Käräjäoikeus lausui selvitetyksi, että B oli toiminut yhtiö X:n pääkonttorin taloushallintoyksikössä pääasiallisena tehtävänään osto- ja myyntireskontran hoitaminen. Yksikön johtajana oli ollut yhtiön talousjohtaja ja hallituksen jäsen A. B oli toiminut 16.9.1994 lukien yhtiön ainoana työsuojeluvaltuutettuna.

Yhtiössä oli heikentyneen taloudellisen tilanteen johdosta käynnistetty yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain mukaiset neuvottelut, jotka oli ulotettu koskemaan yhtiön aluekonttorien toimihenkilöiden lisäksi pääkonttorin taloushallinnon toimihenkilöitä. Neuvotteluja johtamaan yhtiön hallitus oli valtuuttanut yhtiön haveriasioimiston osastopäällikön, joka työnantajan edustajana oli 7.3.1995 irtisanonut B:n työsuhteen päättymään 7.7.1995. Irtisanomisperusteeksi oli ilmoitettu työnantajan tuotannolliset ja taloudelliset syyt. B:n asemaan työsuojeluvaltuutettuna ei ollut kiinnitetty huomiota B:n eikä yhtiön taholta.

Käräjäoikeus totesi, että työsuojeluvalvontalain 11 §:n 4 momentin mukaan työsuojeluvaltuutetun työsopimuksen irtisanomisesta on voimassa mitä työsopimuslain 53 §:n 2 momentissa säädetään luottamusmiehen työsopimuksen irtisanomisesta. Viimeksi mainitun lainkohdan mukaan luottamusmiehen työsopimus voidaan työnantajan toimesta irtisanoa vain, jos niiden työntekijöiden enemmistö, joiden luottamusmies hän on, antaa siihen suostumuksensa, tai kun työ kokonaan päättyy, eikä voida järjestää muuta työtä, joka vastaa hänen ammattitaitoaan.

Jutussa oli riidatonta, että niiden työntekijöiden enemmistö, joiden luottamusmies B oli ollut, ei ollut antanut hänen irtisanomiselleen suostumusta, ja että B:n työ ei ollut kokonaan päättynyt. Käräjäoikeus katsoi siten, ettei yhtiöllä ollut ollut lakiin perustunutta oikeutta irtisanoa B:n työsopimusta.

A:lla osastonsa johtajana ja yhtiön hallituksen varsinaisena jäsenenä oli ollut oikeus päättää osastonsa henkilökunnan työsuhteista.

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli syyllistynyt siihen, mistä hänelle oli vaadittu rangaistusta. Tämän vuoksi käräjäoikeus tuomitsi A:n työsuojeluvalvontalain 11 §:n 4momentin ja 26 §:n 2 momentin nojalla työsuojeluvaltuutetun irtisanomissuojan loukkaamisesta sakkorangaistukseen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Joensuu sekä lautamiehet Karpasto, Karvonen ja Latva.

A valitti hovioikeuteen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 16.9.1999

Hovioikeus totesi, että A oli käräjäoikeuden tuomiossa selostetuin tavoin yhtiön hallituksen jäsenenä ja yhtiön talousjohtajana ja siten edustajana 7.3.1995 päättänyt yhtiön työsuojeluvaltuutetun B:n työsuhteen, vaikka siihen ei ollut ollut työsopimuslain 53 §:n 2 momentissa eikä myöskään 37 a §:ssä tarkoitettuja perusteita.

Työsuojeluvalvontalain 26 §:n 2 momentin mukaan, sellaisena kuin se työsuhdetta päätettäessä oli ollut voimassa 16.1.1987 annetussa laissa (29/1987), työnantaja tai työnantajan edustaja, joka jätti noudattamatta, mitä tämän lain 11 §:n 4 momentissa oli säädetty työsuojeluvaltuutetun irtisanomisesta, oli tuomittava työsuojeluvaltuutetun irtisanomissuojan loukkaamisesta sakkoon. Sanotun säännöksen sanamuodosta ja sen säätämiseen johtaneista lainvalmisteluasiakirjoista ei ilmennyt, että rikos olisi rangaistava paitsi tahallisena myös tuottamuksellisena. Kun kysymyksessä kuitenkin oli rikoslain ulkopuoliseen lakiin sisältynyt politiarikokseksi luokiteltava rikos, rangaistus siitä oli vakiintuneen tulkinnan mukaan voitu tuomita myös tuottamuksen perusteella. Säännöstä oli näin ollen tässäkin tapauksessa tulkittava siten, että se oli voimassaollessaan ollut syyksiluettavissa myös tuottamuksellisena tekona.

Työsuojeluvalvontalain 26 §:n 2 momentissa tarkoitettu työsuojeluvaltuutetun irtisanomissuojan loukkaaminen oli siirretty 1.9.1995 voimaan tulleella lailla (689/1995) rikoslakiin työrikoksiin, joista 47 luvun 4 §:ssä säädetty työntekijöiden edustajien oikeuksien loukkaaminen oli tähän tapaukseen soveltuvilta osiltaan samansisältöinen ja rangaistusasteikoltaan vastaava kuin edellä mainittu työsuojeluvalvontalain rikossäännös. Rikoslain 47 luvun 4 §:n sanottua säännöstä oli rikoslakiin sisältyvien tunnusmerkistöjen tulkintaa koskevan pääsäännön mukaisesti tulkittava siten, että kysymyksessä oleva rikos oli vain tahallisena rangaistava, koska syyksiluettavuudesta ei ollut erikseen lausuttu eikä säännös myöskään selvästi tarkoittanut myös tuottamuksellista suhtautumista. Hovioikeus katsoi, että rikoslain 47 luvun 4 §:n säännöstä oli rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 3 §:n säännös huomioon ottaen syyksiluettavuuden kannalta lievempänä sovellettava A:n menettelyä arvioitaessa.

Tämän vuoksi hovioikeus hylkäsi syytteen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Iirola, Vihuri ja Paimela. Esittelijä Hannele Piisi.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Viralliselle syyttäjälle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan syyttäjä vaati hovioikeuden tuomion muuttamista ja A:n tuomitsemista rangaistukseen työsuojeluvaltuutetun irtisanomissuojan loukkaamisesta. A vastasi valitukseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

A on työnantajayhtiön edustajana 7.3.1995 irtisanonut B:n tietoisena siitä, että tämä oli yhtiön työsuojeluvaltuutettu.

Niin kuin hovioikeus on todennut, A on kertonut varmistaneensa ennen B:n työsuhteen irtisanomista asianomaisen työnantajaliiton lakimieheltä, nauttiko B työsuojeluvaltuutetun asemassaan työsuhdetta päätettäessä erityistä irtisanomissuojaa. A:n mukaan hänelle oli ilmoitettu, ettei B:lla ollut erityissuojaa irtisanomistilanteessa. Asiassa ei ole ilmennyt seikkoja, joiden perusteella A:n ilmoitusta olisi aihetta epäillä.

Menettely, jolla B on irtisanottu, täyttää työsuojeluvaltuutetun irtisanomissuojan loukkaamista koskevan rangaistussäännöksen tunnusmerkistön. A on kuitenkin voinut hankkimiensa tietojen perusteella olla siinä käsityksessä, ettei B:llä ollut erityistä irtisanomissuojaa työsuojeluvaltuutetun aseman johdosta. Kysymys on siitä, onko tällaista väärää käsitystä lain säännöksistä pidettävä perusteena, joka voi poistaa tunnusmerkistön mukaisen teon rangaistavuuden (KKO 1985 I 2, 1986 II 37).

A on ollut työnantajayhtiön talousjohtaja ja työsuojelupäällikkö. Hänen tehtäviinsä on kuulunut B:n irtisanominen ja hänen velvollisuutenaan on tällöin ollut selvittää ne edellytykset, jotka liittyivät työsuojeluvaltuutetun työsuhteen päättämiseen. Kun otetaan huomioon A:n asema yhtiössä ja se, että kysymys on ollut hänen toimenkuvaansakin nähden keskeisten työsuojelun valvontaan liittyvien, sisällöltään selvien irtisanomissuojasäännösten rikkomisesta, ei hänen erehtymistään B:n irtisanomissuojan edellytyksistä voida pitää anteeksiannettavana. A ei siten vapaudu rangaistusvastuusta.

A:n syyksi luettavaan tekoon on rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 3 §:n mukaan sovellettava tekohetkellä voimassa ollutta lakia.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan A:n osalta seuraavasti:

A tuomitaan työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetun lain 11 §:n 4 momentin ja 26 §:n 2 momentin, sellaisena kuin viimeksi mainittu säännös oli voimassa laissa 29/1987, nojalla työsuojeluvaltuutetun irtisanomissuojan loukkaamisesta sakkorangaistukseen.

Muilta osin hovioikeuden tuomio jää A:n osalta pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Nikkarinen, Haarmann, Kitunen ja Mansikkamäki sekä määräaikainen oikeusneuvos Koskelo. Esittelijä Sari Ruokojärvi.

---

[SV]

A, som var arbetsgivarbolagets ekonomiedirektör och arbetarskyddschef, hade sagt upp bolagets arbetsskyddsfullmäktig i strid med 11 § 4 mom. lagen om tillsynen över arbetarskyddet och om sökande av ändring i arbetarskyddsärenden samt 53 § 2 mom. lagen om arbetsavtal. Även om upplysning som A hade erhållit från arbetsgivarförbundet kunnat ge honom den uppfattningen att B inte åtnjöt något särskilt uppsägningsskydd, kunde A:s misstag med hänsyn till hans ställning i bolaget och det otvetydiga innehållet i de tillämpliga stadgandena inte anses som ursäktligt. Med stöd av 26 § 2 mom. den först nämnda lagen (29/1987) dömdes A till straff för kränkning av arbetarskyddsfullmäktigs uppsägningsskydd.

L om tillsynen över arbetarskyddet och om sökande av ändring i arbetarskyddsärenden 11_§_4 mom, 26_§_2 mom (29/1987)

L om arbetsavtal_53_§_2_mom