Supreme Court allows recovery claim against guarantor after debtor's repayment to bankruptcy estate via recovery action.
Legislator summary
AI generatedThe Supreme Court of Finland allowed a guarantor's liability claim against a bank that had to repay a secured loan to a debtor's bankruptcy estate. The creditor sued the bank under the Recovery Act, but the bank argued the claim was time-barred and that it could not recover its own security. The court held that the specific recovery provision does not apply to this type of claim, which is based on general contract principles, and that the standard limitation period for guarantor liability was not triggered because the creditor had no right to demand payment from the guarantor until the debtor's repayment. Consequently, the guarantor was ordered to fulfill the debt conditions, including interest, as the creditor had indeed suffered a loss due to the recovery action.
Legislator headnote
AI generatedL om återvinning till konkursbo 21 § 2 mom; BorgensF 4 §: The recovery act's specific provisions do not apply to claims against guarantors arising from a recovery action, and the standard limitation period for guarantor liability runs from the date the creditor acquires a right to demand payment, not from the debtor's default.
Keywords
AI generatedCited Legislation
AI generatedCited Case Law
AI generatedRelated Decisions
AI generatedFull text
Velallinen oli maksanut velan velkojalle, mutta tämä oli takaisinsaantikanteen johdosta joutunut palauttamaan suorituksen velallisen konkurssipesään. Velkoja nosti takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 21 §:n 2 momentissa tarkoitetun kanteen takaajaa vastaan. Kysymys ei ollut sellaisesta kanteesta, joka olisi tullut panna vireille lain 24 §:n 1 momentissa takaisinsaantikanteelle säädetyssä määräajassa. Vrt. KKO:1996:93
Velkojan korvausvaatimus ei vanhentunut takausasetuksen 4 §:n mukaisesti. Takaaja ei voinut torjua velkojan vaatimusta myöskään sillä perusteella, ettei se enää voinut saada omia vastavakuuksiaan takaisin.
Kysymys myös takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 21 §:n 2 momentin mukaiselle korvaukselle maksettavasta korosta.
TakSL 21 § 2 mom
TakSL 24 § 1 mom
TakausA 4 §
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Tausta
Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva oli myöntänyt Keski-Suomen Betoni Oy:lle 1 000 000 markan luoton. Luoton vakuutena oli Suomen Yhdyspankki Oy:n antama omavelkainen takaus. Luotto erääntyi maksettavaksi 18.9.1992. Saatuaan velallisyhtiöltä suorituksen saatavalleen kolmena osasuorituksena 21. - 24.9.1992 vakuutusyhtiö oli ilmoittanut pankille takauksen vapauttamisesta. Pankki vuorostaan oli vapauttanut takauksen vastavakuutena olleet henkilö- ja esinevakuudet.
Velallisyhtiö asetettiin omasta hakemuksestaan konkurssiin 28.9.1992. Konkurssipesä vaati vakuutusyhtiölle suoritetun maksun peräyttämistä konkurssipesään 8.7.1993 tiedoksiannetulla takaisinsaantikanteella. Vakuutusyhtiö velvoitettiin palauttamaan konkurssipesälle saamansa suoritus kokonaisuudessaan haasteen tiedoksiannosta laskettavine korkoineen.
Helsingin käräjäoikeuden tuomio 9.1.1998
Vakuutusyhtiö vaati 13.12.1996 vireille tulleessa kanteessaan, että Merita Pankki Oyj, jolle Suomen Yhdyspankki Oy:n velvollisuudet olivat siirtyneet, velvoitetaan takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (takaisinsaantilaki) 21 §:n 2 momentin ja 19 §:n perusteella ensisijaisesti suorittamaan kantajalle ne määrät, jotka tämä oli joutunut konkurssipesälle palauttamaan, tai toissijaisesti asettamaan takaus voimaan entisen sisältöisenä.
Pankki kiisti vaatimukset vaatien ensisijaisesti kanteen tutkimatta jättämistä, koska sitä ei ollut pantu vireille takaisinsaantilain 24 §:n 1 momentissa tarkoitetussa määräajassa. Toissijaisesti pankki vaati kanteen hylkäämistä mainitun lain 19 §:n perusteella, koska pankki ei voinut saada takaisin sillä olleita vastavakuuksia. Pankki väitti myös, että sen omavelkainen takaus oli takausasetuksen 4 §:n perusteella vanhentunut, koska vakuutusyhtiö ei ollut esittänyt vaatimustaan vuoden kuluessa lainan erääntymisestä. Vakuutusyhtiön korkovaatimuksen pankki kiisti takaisinsaantilain 17 §:n perusteella haasteen tiedoksiantoa 7.1.1997 edeltäneeltä ajalta. Pankin mukaan korkovaatimus oli myös perusteeton, koska vakuutusyhtiö oli pitänyt Keski-Suomen Betoni Oy:n suorittamia varoja hallussa aina 31.10.1996 asti, jolloin se oli palauttanut varat konkurssipesälle.
Käräjäoikeus velvoitti pankin suorittamaan vakuutusyhtiölle kanteen mukaiset määrät.
Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Lahti, Jäntti ja Ojala.
Helsingin hovioikeuden tuomio 11.5.1999
Pankki valitti hovioikeuteen toistaen käräjäoikeudessa esittämänsä vaatimukset.
Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Takkunen, Vihuri ja Viitanen. Esittelijä Emilie Henn.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
Pankille on myönnetty valituslupa. Valituksessaan pankki on toistanut aikaisemman vaatimuksensa.
Vakuutusyhtiö on vastannut valitukseen.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU
Perustelut
Takaisinsaantilain 21 §:n 2 momentissa on säädetty vakuuden takaisin saaneen kolmannen henkilön tai takaajan palautus- ja korvausvelvollisuudesta velkojalle tilanteessa, jossa velallisen velkojalle tekemä suoritus peräytyy takaisinsaannin johdosta. Kolmas henkilö taikka takaaja on tällöin velvollinen asettamaan vakuuden uudelleen tai korvaamaan sen arvon velkojalle tai, jos niin vaaditaan, suoraan konkurssipesälle. Takaisinsaantilain 24 §:n 1 momentin mukaan takaisinsaantikanne on pantava vireille kuuden kuukauden kuluessa paikalletulopäivästä. Kanne voidaan kuitenkin nostaa vielä kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun konkurssipesä havaitsi takaisinsaantikanteen perusteen tai sen olisi pitänyt se havaita. Jutussa on ensiksi kysymys siitä, onko takaisinsaantilain 21 §:n 2 momentin tarkoittama velkojan kanne pantava vireille lain 24 §:n 1 momentissa asetetussa määräajassa.
Saamansa suorituksen takaisinsaantikanteen johdosta palauttamaan joutunut Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva on vaatinut asiassa takaajalta korvausta takaisinsaantilain 21 §:n 2 momentin perusteella. Vaatimusta ei ole ajettu konkurssipesän hyväksi. Se ei ole muillakaan perusteilla luonteeltaan konkurssioikeudellinen takaisinsaantikanne, vaan tällaisen kanteen kohteeksi joutuneen velkojan takaajaa vastaan ajama, pohjimmiltaan yleisiin sopimusoikeudellisiin periaatteisiin nojaava korvauskanne tai sovitun vakuuden uudelleen asettamiseen tähtäävä kanne. Myöskään laissa tai lainvalmistelutöissä ei tällaista kannetta nimitetä takaisinsaantikanteeksi. Lain 21 §:n 2 momentin mukaiseen velkojan kanteeseen ei ole perusteltua soveltaa lain 24 §:n kannemääräaikaa eikä vakuutusyhtiön kanne siten ole myöhään nostettu.
Takausasetuksen 4 §:n (391/1973) mukaan velkojan on vaadittava suoritusta omavelkaisen takauksen perusteella takaajalta vuoden kuluessa velan erääntymisestä. Tässä jutussa velan eräpäivä on ollut 18.9.1992 ja vuoden määräaika olisi päättynyt 18.9.1993. Velallinen on kuitenkin maksanut velan muutaman päivän kuluessa sen erääntymisestä. Velkojalla ei siten ole ollut aihetta tai perustetta vaatia takaajalta suoritusta velalle. Kysymys takaajan vastuusta on nostettu esiin vasta, kun velkoja on takaisinsaantikanteen johdosta menettänyt saamansa suorituksen. Takaajan vastuu tässä tilanteessa tulee ratkaistavaksi erityissäännöksen eli takaisinsaantilain 21 §:n 2 momentin perusteella, eikä sillä, että takausasetuksen 4 §:n mukainen määräaika on umpeutunut sen jälkeen, kun velallinen oli velan suorittanut, ole merkitystä asiassa.
Takaaja on takaisinsaantilain 21 §:n 2 momentin mukaan velvollinen asettamaan takauksen uudelleen tai korvaamaan sen arvon. Takaussitoumuksen ehdot määrittävät korvausvelvollisuuden sisällön. Kun velkojan koronmaksuvelvollisuus takaisinsaantivastaajana määräytyy takaisinsaantilain 17 §:n 2 momentin mukaan, ei takaajan korvausvelvollisuus välttämättä kata koko sitä määrää, jonka velkoja on joutunut konkurssipesälle suorittamaan. Tässä jutussa takaussitoumuksen ehdot ovat pääoman ja korkojen osalta kattaneet vakuutusyhtiön konkurssipesälle palauttaman määrän. Pankki on kiistänyt koronmaksuvelvollisuuden sillä perusteella, että vakuutusyhtiö on pitänyt velalliselta maksuksi saamiaan varoja hallussaan sinäkin aikana, jolta se nyt vaatii pankilta korkoa. Vakuutusyhtiö on kuitenkin joutunut maksamaan konkurssipesälle takaisinsaantilain mukaista korkoa tältäkin ajalta, joten korkovaatimus on perusteltu.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Tulenheimo-Takki, Raulos, Hidén, Krogerus ja Välimäki. Esittelijä Kumpula.
---
[SV]
Gäldenären hade betalat en skuld till borgenären, men denne hade till följd av återvinningstalan blivit tvungen att återbära betalningen till gäldenärens konkursbo. Borgenären väckte med stöd av 21 § 2 mom. lagen om återvinning till konkursbo talan mot borgensmannen. Fråga var inte om en sådan talan som borde ha väckts inom den tid för väckande av återvinningstalan som anges i 24 § 1 mom. i den nämnda lagen. Jfr KKO:1996:93
Borgenärens ersättningskrav preskriberades inte i enlighet med 4 § borgensförordningen. Borgensmannen kunde inte heller avvärja borgenärens krav på den grunden att han inte längre kunde få tillbaka sina egna motsäkerheter.
Fråga även om ränta på ersättningen enligt 21 § 2 mom. lagen om återvinning till konkursbo.
L om återvinning till konkursbo 21_§_2_mom, 24_§_1_mom
BorgensF 4 §