Supreme Court quashes robbery conviction when credibility of prior testimony requires a new main hearing.

Käräjäoikeus oli ristiriitaista näyttöä arvioituaan tuominnut A:n ryöstöstä ja törkeästä ryöstöstä rangaistukseen lähinnä A:n ja kyseisistä rikoksista aikaisemmin tuomitun B:n esitutkinnassa antamien kertomusten perusteella, jotka olivat poikenneet näiden käräjäoikeudessa kertomasta. Hovioikeus, joka katsoi kysymyksen olevan siitä, olivatko A:n ja B:n esitutkinnassa vai käräjäoikeudessa antamat kertomukset luotettavampia, oli pysyttänyt käräjäoikeuden ratkaisun toimittamatta A:n vaatimaa pääkäsittelyä.

Kun asian ratkaiseminen riippui A:n ja B:n käräjäoikeudessa antamien kertomusten uskottavuudesta, ei pääkäsittelyn toimittaminen ollut selvästi tarpeetonta. Juttu palautettiin hovioikeuteen.

OK 26 luku 14 §

OK 26 luku 15 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kemin käräjäoikeuden tuomio 7.9.1998

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi virallisen syyttäjän syytteestä, johon asianomistajat olivat yhtyneet, että A oli 26.4.1998 Kemissä yksissä tuumin ennalta tehdyn suunnitelman mukaisesti yhdessä B:n kanssa syyllistynyt seuraavaan rikolliseen menettelyyn.

1. A oli yhdessä B:n kanssa anastanut noin 400 markkaa rahaa eräästä kioskista. B oli naamioituneena ja uhkaamalla puukon kahvaa esittämällä välittömästi käyttää väkivaltaa myyjänä toiminutta C:tä kohtaan pakottanut tämän luovuttamaan kassasta rahaa. A oli suunnitelman mukaisesti odottanut lähistöllä B:tä henkilöautossa, jolla he olivat paenneet rikospaikalta.

2. A oli yhdessä B:n kanssa anastanut 4 295 markkaa rahaa eräästä grillistä, jossa B oli naamioituneena ja kädessään olleella puukolla ja tappouhkauksin sekä kiinni tarttumalla pakottanut myyjänä toimineen D:n avaamaan kassakoneen. A oli suunnitelman mukaisesti odottanut lähistöllä B:tä henkilöautossa, jolla he olivat yhdessä paenneet rikospaikalta.

Näytön arvioinnin osalta käräjäoikeus totesi A:n ja B:n yhdenmukaisten kertomusten perusteella näytetyksi, että A oli kummassakin tapauksessa toiminut kuljettajana vieden B:n rikospaikalle, noutanut hänet sieltä autolla pois ja tullut jälkikäteen tietämään, että B oli syyllistynyt kyseisiin rikoksiin. B:n kertomana oli lisäksi näytetty, että A ja B olivat yhdessä käyttäneet rikoksilla saadut rahat muun muassa ostamalla seuraavana päivänä henkilöauton. Sen sijaan A ja B olivat oikeudessa yhtäpitävästi kertoneet, että A ei ollut etukäteen ollut suunnittelemassa rikoksia, eikä ollut niistä etukäteen tiennyt mitään. Esitutkinnassa A oli kertonut suunnitelleensa rikokset yhdessä B:n kanssa. B oli useaan kertaan esitutkinnassa kertonut A:n tienneen B:n lähtevän tekemään anastusrikoksia. A:n esitutkinnassa antamaa kertomusta tukivat myös kahden todistajan kertomukset. Kumpikin heistä oli nähnyt A:n 2 kohdassa mainitun rikospaikan läheisyydessä ja toinen oli tunnistanut A:n ja hänen käyttämänsä takin.

Käräjäoikeus katsoi, että A:n esitutkinnassa antamat kertomukset olivat yksityiskohtaisia ja pääpiirteissään samansisältöisiä kuin B:n esitutkinnassa antamat kertomukset. A:n poliisikuulusteluissa kertoma erosi hänen oikeudessa kertomastaan siltä osin kuin kysymys oli hänen osuudestaan rikosten suunnitteluun. Jutussa oli selvää, ettei A ollut suorittanut rikosten täytäntöönpanotoimia. A ei ollut esittänyt uskottavaa syytä esitutkinnassa antamiensa kertomusten muuttamiseen. Käräjäoikeus piti A:n esitutkinnassa antamia kertomuksia luotettavampina kuin hänen käräjäoikeudessa antamaansa kertomusta.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n kohdan 1 osalta rikoslain 31 luvun 1 §:n nojalla ryöstöstä ja kohdan 2 osalta rikoslain 31 luvun 2 §:n nojalla törkeästä ryöstöstä sekä eräistä muista hänen syykseen luetuista rikoksista 3 vuodeksi vankeuteen.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 4.12.1998

A valitti ratkaisusta hovioikeuteen ja vaati kummankin kohdan osalta syytteen hylkäämistä. Lisäksi A vaati, että hovioikeudessa tuli toimittaa pääkäsittely hänen ja B:n kuulemiseksi, koska käräjäoikeus oli arvioinut asiassa esitetyn näytön väärin.

Hovioikeuden käsittelyratkaisu

Sen arvioiminen, mihin rikokseen A oli menettelyllään syyllistynyt oli asian oikeudellista arviointia. B:n menettely ja hänen tekojensa törkeysaste oli arvioitu hänen osaltaan hovioikeudessa toimitetussa pääkäsittelyssä. A:n tekojen törkeysaste oli oikeudellista arviointia.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, että pääkäsittelyn toimittaminen hovioikeudessa oli selvästi tarpeetonta ja hylkäsi oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 ja 15 §:n nojalla pyynnön pääkäsittelyn toimittamisesta.

Pääasiaratkaisu

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut. Hovioikeus kohtuullisti rangaistusta eräiden aikaisempien tuomioiden perusteella 2 vuoteen 9 kuukauteen vankeutta.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle myönnettiin valituslupa 4.3.1999. A vaati valituksessaan, että syytteet ryöstöstä ja törkeästä ryöstöstä hylätään. A vaati, että Korkein oikeus järjestää asiassa suullisen käsittelyn tai palauttaa asian hovioikeuteen pääkäsittelyn toimittamista varten.

Virallinen syyttäjä vastasi valitukseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 2.7.1999

Perustelut

A, joka on kiistänyt syytteet, on käräjäoikeudessa tuomittu ryöstöstä ja törkeästä ryöstöstä. A on valittanut hovioikeuteen vaatien syytteiden hylkäämistä. Hän on lisäksi vaatinut, että asiassa järjestetään pääkäsittely, koska käräjäoikeus oli arvioinut näytön väärin. A on pyytänyt kuultavaksi paitsi itseään myös käräjäoikeuden 15.7.1998 samoista rikoksista tuomitsemaa B:tä.

Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 1 momentin mukaan hovioikeudessa on rikosasiassa toimitettava pääkäsittely, jos vastaaja on sitä vaatinut. Saman pykälän 2 momentissa on lueteltu ne tilanteet, joissa pääkäsittelyä ei kuitenkaan tarvitse toimittaa. Rikoksesta tuomitun vastaajan vaatiessa valituksessaan syytteen hylkäämistä pääkäsittely voidaan jättää toimittamatta vain, jos asia ratkaistaan vastaajan valituksen mukaisesti, jos valitus on selvästi perusteeton tai jos pääkäsittelyn toimittaminen on muusta syystä selvästi tarpeetonta.

Hovioikeus, joka on siellä samanaikaisesti vireillä olleen samoista rikoksista tuomitun B:n valituksen johdosta toimittanut pääkäsittelyn ja ottanut siinä vastaan todistelua varaamatta A:lle tilaisuutta osallistua pääkäsittelyyn, on katsonut pääkäsittelyn toimittamisen A:n erikseen käsitellyn valituksen osalta olevan selvästi tarpeetonta.

A on edelleen Korkeimmassa oikeudessa katsonut, että alemmat oikeudet olivat arvioineet asiassa esitetyn näytön ja sen uskottavuuden kokonaan väärin, sekä pyytänyt hänen itsensä ja B:n kuulemista suullisessa käsittelyssä.

Kuten hovioikeuskin on todennut, on asian ratkaisemiselle ollut olennaista, olivatko A:n ja B:n esitutkinnassa antamat kertomukset luotettavampia kuin heidän käräjäoikeudessa antamansa kertomukset. Kysymys on siten ollut heidän kertomustensa uskottavuudesta, jota hovioikeus ei ole voinut pelkästään välillisesti käräjäoikeuden tuomioon kirjattujen seikkojen perusteella ja A:ta sekä B:tä kuulematta luotettavasti arvioida. Pääkäsittelyn järjestämisen ei voida katsoa tällaisessa tilanteessa olevan selvästi tarpeetonta. Asian ratkaisemisen riippuessa käräjäoikeudessa vastaanotetun suullisen todistelun uskottavuudesta hovioikeuden on oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 15 §:n mukaan toimitettava pääkäsittely sitä koskevasta vaatimuksesta riippumattakin.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan A:n syyksi 1 ja 2 kohdissa luettujen ryöstön ja törkeän ryöstön ja tuomitun yhteisen vankeusrangaistuksen osalta. Asia palautetaan näiltä osin hovioikeuteen, jonka tulee huomioon ottaen palauttamisen syy ottaa se ilmoituksetta uudelleen käsiteltäväkseen. Muilta osilta hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Yli-Kokkila sekä lautamiehet Alakärppä, Aula ja Ollila.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Lehtonen, Vähätörmä ja Hiukka-Poikela, joista Vähätörmä on valmistellut asian.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Tulenheimo-Takki, Taipale, Vuori, Kitunen ja Arponen. Esittelijä Sami Myöhänen.

---

[SV]

Tingsrätten hade efter en bedömning av motstridig bevisning dömt A till straff för rån och grovt rån främst på grund av de berättelser A samt B, som tidigare dömts för brotten i fråga, hade givit vid förundersökningen. Berättelserna avvek från deras berättelser i tingsrätten. Hovrätten, som ansåg det vara fråga om huruvida A:s och B:s berättelser vid förundersökningen respektive i tingsrätten var mer tillförlitliga, hade fastställt tingsrättens avgörande utan att, som A hade begärt, hålla huvudförhandling.

Eftersom avgörandet i målet berodde på tilltron till A:s och B:s berättelser i tingsrätten, var det inte klart onödigt att hålla huvudförhandling. Målet återförvisades till hovrätten.

RB 26 kap 14 §

RB 26 kap 15 §

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.