Supreme Court dismisses appeal; court order to force blood tests against deceased father's heirs is unlawful.

Vrt.

KKO:1998:129

Ään.

Käräjäoikeus oli isyyden vahvistamista koskevan riita-asian valmistelussa antamallaan päätöksellä velvoittanut kuolleen miehen äidin ja kaksi veljeä sakon uhalla antamaan kuolleen isyyden selvittämistä varten tarvittavat verinäytteet. Päätöksestä voitiin erikseen kannella oikeudenkäymiskaaren 31 luvun säännösten nojalla hovioikeuteen. Käräjäoikeuden tutkimusmääräys poistettiin lakiin perustumattomana.

(Vahv. jaosto)

OK 31 luku 16 §

L eräistä veri- ja muita periytyviä ominaisuuksia koskevista tutkimuksista 2 § 1 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Iitin käräjäoikeuden päätös 12.6.1998

Asianomaisen lastenvalvojan alaikäisen A:n edustajana vaadittua ennen asian vireilletulemista kuolleen X:n oikeudenomistajia eli äitiä B:tä sekä veljiä C:tä ja D:tä vastaan ajamassaan kanteessa sen vahvistamista, että X oli A:n isä, käräjäoikeuden ratkaistavaksi tuli kysymys siitä, voitiinko B, C ja D vastoin tahtoaan velvoittaa antamaan X:n isyyden selvittämistä varten tarvittavat verinäytteet.

Käräjäoikeus lausui, että lapsen asemaa koskevaa lainsäädäntöä uudistettaessa päätavoitteeksi asetettiin lasten oikeudellisen yhdenvertaisuuden toteutuminen siitä riippumatta, olivatko lapset syntyneet avioliitossa vai sen ulkopuolella. Isyyslain tarkoitus oli, että lapsen ja hänen oletetun isänsä välisen sukulaisuussuhteen olemassaolo tai puuttuminen selvitetään sekä vahvistetaan tai kumotaan (HE 90/1974, s. 1 ss. ja s. 6). Isyyslain tarkoitus ilmenee selvästi sen 26 §:n 3 momentista ja 39 §:stä verrattuna 29 §:ään. Suomen vuonna 1991 ratifioiman lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 7 artiklan mukaan lapsella on oikeus tuntea vanhempansa, mikäli se on mahdollista. Yleissopimuksen 8 artiklan mukaan lapsella on oikeus henkilöllisyyteen ja sukulaissuhteisiin.

Isyyslain 30 §:n mukaan tuomioistuimen on omasta aloitteestaan määrättävä hankittavaksi kaikki se selvitys, minkä se katsoo asian ratkaisemisen kannalta tarpeelliseksi. Eräistä veri- ja muita periytyviä ominaisuuksia koskevista tutkimuksista annetun lain 1 §:n mukaan isyyden vahvistamista tai kumoamista koskevassa asiassa tuomioistuin voi asianosaisen vaatimuksesta tai, milloin asian selvittämisen kannalta katsotaan tarpeelliseksi, omasta aloitteestaan määrätä tehtäväksi veritai muita periytyviä ominaisuuksia koskevan tutkimuksen siten kuin mainitussa laissa säädetään. Lain 2 §:n 1 momentin mukaan tutkimus on määrättävä tehtäväksi lapsesta, äidistä ja oikeudenkäynnissä asianosaisena olevasta miehestä.

Kun X kuoli, asiassa tapahtui isyyslain 26 §:n 4 momentin mukaisesti asianosaisseuraanto ja miehen oikeudenomistajat tulivat hänen sijaansa vastaajiksi oikeudenkäyntiin.

Isyyslaki oli ollut voimassa 20 vuotta. Sitä oli sovellettu käytännössä siten, että oli käytetty aina lääketieteellisesti kehittyneintä ja parhaat tutkimustulokset tuottavaa tutkimusmenetelmää sekä luovuttu vanhentuneista menetelmistä. Isyystutkimuksissa oli siis välittömästi hyödynnetty lääketieteen alalla tapahtunutta edistymistä. Niinpä isyyslain voimaantullessa käyttöönotettu HLA-tyypitys oli vuoden 1991 alusta lukien korvattu DNA-tutkimuksella.

Käräjäoikeuden Kansanterveyslaitokselta hankkimien tietojen mukaan lapsesta, äidistä ja isäehdokkaan äidistä ja veljistä suoritettavalla DNA-tutkimuksella oli mahdollista saada joko isäehdokkaan isyyttä tukevaa tai sitä vastustavaa selvitystä ja laskea jommankumman vaihtoehdon todennäköisyyttä. Tutkimus saattoi jopa johtaa isäehdokkaan poissuljentaan. Lisäselvitystä isyyskysymyksen ratkaisemiseksi oli mahdollista saada myös tutkimalla mieheltä miehelle periytyviä ominaisuuksia.

Käsillä olevassa asiassa ei ollut mahdollista saada näyttöä siittämisestä muutoin kuin tutkimalla B:n, C:n ja D:n verinäytteitä. Verinäytteen antaminen oli rutiininomainen toimenpide, josta aiheutui näytteenantajalle ainoastaan vähän kipua ja haittaa. B, C ja D eivät olleet osoittaneet, että veritutkimuksista voisi aiheutua heille terveydellistä haittaa tai vaaraa.

Kansanterveyslaitos oli käytännössä tutkinut isyyden selvittämiseksi isäehdokkaan isovanhempien ja sisarusten verinäytteitä sellaisissa tapauksissa, joissa isäehdokkaan verinäytteen tutkiminen ei ollut mahdollista. Tuomioistuimet olivat myös määränneet isäehdokkaan isovanhempia ja sisaruksia antamaan verinäytteet veritutkimuksia varten.

B, C ja D olivat kieltäytyneet antamasta verinäytteitä. He olivat perustaneet kantansa eräistä veri- ja muita periytyviä ominaisuuksia koskevista tutkimuksista annetun lain 2 §:n 1 momentin kielelliseen tulkintaan katsoen, että tuon säännöksen nojalla oli mahdollista määrätä isyyden vahvistamista koskevassa asiassa veritutkimus toimitettavaksi ainoastaan asianosaisena olevasta miehestä. He olivat katsoneet verinäytteeseen velvoittamisen loukkaavan heidän perustuslain mukaista ruumiillista koskemattomuuttaan. Vastaajat olivat asettaneet vastakkain lapsen oikeudet ja oman oikeussuojan tarpeensa ja ilmoittaneet heidän käsityksensä asiassa olevan, että A:lle haluttiin ensisijaisesti vahvistettavaksi perillisasema ja elatus.

Vertailtuaan veritutkimuksen toimittamisen puolesta ja niitä vastaan puhuvia näkökohtia käräjäoikeus katsoi, että lasten oikeudellinen yhdenvertaisuus oli sekä Suomen lainsäädännön että Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten perusteella painavampi näkökohta kuin veritutkimuksen toimittamista vastaan esitetyt näkökohdat. Käräjäoikeuden oli isyyslain 30 §:n nojalla määrättävä hankittavaksi kaikki se selvitys, minkä se katsoi asian ratkaisemisen kannalta tarpeelliseksi. Veritutkimuksen toimittaminen oli tässä asiassa esillä olevan siittämiskysymyksen ratkaisemiseksi tarpeellista.

Lausumillaan perusteilla käräjäoikeus velvoitti asian valmistelun yhteydessä antamallaan päätöksellä B:n, C:n ja D:n heille kullekin asetetun 5 000 markan sakon uhalla antamaan isyyden selvittämistä varten tarvittavat verinäytteet. Käräjäoikeuden päätöksen mukaan siihen ei saanut hakea valittamalla muutosta.

Kouvolan hovioikeuden päätös 18.9.1998

B, C ja D hakivat muutosta käräjäoikeuden ratkaisuun vaatien tutkimusmääräyksen kumoamista ja veritutkimusten toimittamista koskevan vaatimuksen hylkäämistä.

Hovioikeus, joka otti muutoksenhakemuksen tutkittavakseen kanteluna, lausui perusteluinaan, että määräämällä veritutkimuksen toimitettavaksi muistakin kuin eräistä veri- ja muita periytyviä ominaisuuksia koskevista tutkimuksista annetun lain 2 §:n 1 momentissa mainituista henkilöistä käräjäoikeus oli pyrkinyt isyyden selvitykseen nykyaikaisen DNA-tutkimuksen avulla. Käräjäoikeuden kantaa tuki kansanterveyslaitoksen osastonjohtajan, prosessori Kimmon Ahon yhdessä eräiden muiden kirjoittajien kanssa oikeustieteellisessä aikakausikirjassa julkaistussa artikkelissa esittämä, että lapsen biologisen isän veljen ja lapsen näytteistä löytyy usein yhteisiä DNA-juonteita (Defensor Legis 1990, s. 550).

Harkittaessa sitä, loukkasiko B:n, C:n ja D:n määrääminen käräjäoikeuden päätöksellä veritutkimukseen heidän oikeuksiaan väitetyllä tavalla, oli tarkasteltava, mitkä olivat vastaavasti A:n oikeudet. Käräjäoikeus oli jo päätöksessään vedonnut lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 7 ja 8 artikloihin.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli ottanut kantaa lapsen oikeuksiin esimerkiksi ratkaisussaan Marckx v. Itävalta (13.6.1979 A 31), jossa tuomioistuin oli katsonut, että avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen asettaminen perintöoikeuden osalta aviolapsia huonompaan asemaan rikkoi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 14 artiklan mukaista syrjinnän kieltoa sekä sen ensimmäisen lisäpöytäkirjan mukaista omistusoikeuden suojaa.

Euroopan ihmisoikeustoimikunta oli 13.12.1979 antamassaan valituksen numero 8278/78 hylkäävässä päätöksessä tapauksessa X v. Itävalta katsonut, ettei vastaajan velvoittaminen veritutkimuksiin kantajan isyyden selvittämiseksi rikkonut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan mukaista henkilökohtaisen vapauden suojaa tai 8 artiklan 1 kappaleen mukaista yksityiselämän suojaa, koska se oli tarpeen isyyden ja isyysoikeuksien määrittämisen kannalta, joita pidettiin 8 artiklan 2 kappaleessa tarkoitettavina turvattavina oikeuksina.

Edellä olevan perusteella lapsen oikeuksia, lähinnä hänen oikeuttaan tuntea alkuperänsä, pidettiin tärkeänä ja ristiriitatilanteessa muut vähempiarvoiseksi katsottavat ihmisoikeudet sivuuttavana oikeutena.

Mikäli tuomioistuin ei aineelliseen totuuteen pyrkiessään voisi lain vanhentuneen sanamuodon vuoksi hyödyntää kaikkea saatavissa olevaa näyttöä tilanteessa, jossa epäilty isä oli kuollut, eloonjäänyt lapsi ei saisi osakseen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Verikokeesta ja DNA:n tutkimisesta aiheutuvaa yksityisyyden loukkausta oli lisäksi pidettävä pienempänä kuin verikokeiden tutkimattomuudesta lapsen edellä mainituille ihmisoikeuksille koituvaa haittaa.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, ettei B:n, C:n ja D:n määräämisellä kyseessä olevassa asiassa veritutkimukseen ollut loukattu heidän perustuslaillista vapauden tai ruumiillisen koskemattomuuden suojaansa eikä myöskään Euroopan ihmisoikeussopimusta. Kantelukirjelmä ei siten antanut aihetta toimenpiteisiin hovioikeuden taholta.

Näillä perusteilla hovioikeus hylkäsi kantelun.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

B:lle, C:lle ja D:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan he toistivat hovioikeudessa esittämänsä vaatimukset.

Lastenvalvoja vastasi valitukseen vaatien sen hylkäämistä.

ASIAN KÄSITTELY KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Asia on käräjäoikeuden päätöksen kantelukelpoisuutta koskevalta osalta Korkeimman oikeuden presidentin määräyksestä ratkaistu vahvennetulla jaostolla.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 30.4.1999

Perustelut

Käräjäoikeuden päätöksen kantelukelpoisuus

Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 1 §:n 3 momentin mukaan käräjäoikeuden oikeudenkäynnin aikana tekemään ratkaisuun saa hakea muutosta valittamalla vain, jos se on nimenomaisesti sallittu. Eräistä veri- ja muita periytyviä ominaisuuksia koskevista tutkimuksista annetun lain (5.9.1975/702) 8 §:n 1 momentin mukaan muutoksenhakuoikeutta ei ole käräjäoikeuden päätökseen, jolla joku on sakon uhalla velvoitettu antamaan isyyden selvittämiseksi tarpeellinen verinäyte. Sen vuoksi B:llä ja hänen myötäpuolillaan ei, kuten käräjäoikeus on ilmoittanutkin, ole ollut oikeutta valittaa sen päätöksestä hovioikeuteen. Hovioikeus on kuitenkin käsitellyt muutoksenhakemuksen tuomiovirhekanteluna. Asiassa on siten ratkaistava, onko B:llä ja hänen myötäpuolillaan ollut oikeus saattaa käräjäoikeuden päätös kanteluteitse hovioikeuden tutkittavaksi.

Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 16 §:n mukaan kannella voidaan, lainvoiman saaneen tuomion lisäksi, myös tällaiseen tuomioon rinnastettavasta oikeudellisesta ratkaisusta. Käräjäoikeuden päätös ei ole lainvoimainen tuomio, vaan riita-asian valmistelussa tehty erillinen ratkaisu. Asiassa on siten kysymys siitä, onko tämä päätös oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 16 §:ssä tarkoitettu ratkaisu.

Käräjäoikeuden päätökseen, jolla asiaan osallinen on sakon uhalla velvoitettu antamaan verinäyte, saa oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 1 §:n nojalla hakea muutosta pääasian yhteydessä. Eräistä veri- ja muita periytyviä ominaisuuksia koskevista tutkimuksista annetun lain 8 §:n 1 momentin mukaan verinäytteen antamiseen velvoitettu, joka on tuomittu hänelle asetetun velvoitteen rikkomisesta uhkasakkoon, voi erikseen valittaa tästä päätöksestä. Tällöin hän voi saattaa myös kysymyksen veritutkimukseen määräämisen lainmukaisuudesta muutoksenhakutuomioistuimen tutkittavaksi. Nämä seikat tukevat sitä, ettei käräjäoikeuden verinäytteen antamiseen velvoittava ratkaisu ole lopullinen, eikä se siten olisi rinnastettavissa lainvoimaiseen tuomioon.

Tuomioistuimen on eräistä veri- ja muita periytyviä ominaisuuksia koskevista tutkimuksista annetun lain 3 §:n 1 momentin mukaan velvoitettava sakon uhalla se, jota määräys koskee, todistuksella näyttämään, että veritutkimusta varten tarpeelliset näytteet on hänestä otettu. Pykälän 2 momentin mukaan velvoitettu, joka on ilman laillista estettä jättänyt noudattamatta tutkimuksia koskevan määräyksen, on tuomittava uhkasakkoon, ja tuomioistuin voi uuden sakon uhalla määrätä hänet täyttämään velvollisuutensa tai määrätä hänet tuotavaksi tutkimukseen. Lain 8 §:n 1 momentin nojalla päätökseen, jolla henkilö on määrätty tuotavaksi tutkimukseen, ei saa hakea erikseen muutosta.

Korkein oikeus toteaa, että vastoin asianomaisen henkilön tahtoa tapahtuva tutkimukseen noutaminen ja verinäytteen ottaminen merkitsevät puuttumista hänen vapauteensa ja henkilökohtaiseen koskemattomuuteensa. Asianomainen voi tosin pääasiaratkaisusta valittaessaan hakea muutosta myös tällaiseen määräykseen. Tämä mahdollisuus ei kuitenkaan estä sitä, että sanottujen oikeushyvien loukkaus on jo saattanut tapahtua. Ratkaisu, jolla henkilö on velvoitettu antamaan verinäyte, voidaan siten tässä mielessä rinnastaa tosiasiallisilta vaikutuksiltaan lopulliseen tuomioon. Tutkimukseen määrätyn henkilön oikeussuojan tarve edellyttää, että hän voi välittömän valitusmahdollisuuden puuttuessa hakea muutosta verinäytteen antamiseen velvoittavaan käräjäoikeuden päätökseen kantelemalla.

Sanotuilla perusteilla Korkein oikeus päätyy siihen, että käräjäoikeuden päätöksen poistamista voidaan vaatia tuomiovirhekantelulla.

Tutkimusmääräyksen oikeellisuus

Voimassa olevan eräistä veri- ja muita periytyviä ominaisuuksia koskevista tutkimuksista annetun lain 2 §:n 1 momentin mukaan tutkimus on määrättävä tehtäväksi lapsesta, lapsen äidistä ja oikeudenkäynnissä asianosaisena olevasta miehestä. Isyyden kumoamista koskevassa asiassa tutkimus voidaan lainkohdan mukaan määrätä suoritettavaksi myös miehestä, joka ei ole asianosaisena, jos oikeudenkäynnissä esille tulleiden seikkojen perusteella on aihetta olettaa, että mies on lapsen isä. Lainkohdan sanamuoto ja edellä kuvattu lainsäädännön kehitys tukevat tulkintaa, että ne henkilöt, jotka voidaan velvoittaa vasten heidän tahtoaan tapahtuvaan veritutkimukseen, on lueteltu säännöksessä tyhjentävästi.

Isyyslain 26 §:n 4 momentin mukaan isyyden vahvistamista koskevaan oikeudenkäyntiin on, jos asianomainen mies on kuollut, haastettava vastaajiksi hänen oikeudenomistajansa. Tästä huolimatta eräistä veri- ja muita periytyviä ominaisuuksia koskevista tutkimuksista annetun lain 2 §:n 1 momentin säännös on kirjoitettu edellä kuvattuun muotoon. Lainsäädäntöhistoria ja voimassa olevan lain systematiikka osoittavat, että säännöksen ensimmäisessä virkkeessä asianosaisena olevalla miehellä tarkoitetaan vain sitä miestä, jonka isyys on selvitettävänä, eikä isyyslain 26 §:n 4 momentissa tarkoitettua hänen oikeudenomistajaansa, vaikka tämä sattuisi olemaan mies.

Suomen hallitusmuodon 6 §:n 1 momentin perusteella jokaisella on oikeus henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen, ja pykälän 3 momentin mukaan näihin oikeushyviin ei saa puuttua ilman laissa säädettyä perustetta. Laissa ei ole nimenomaista säännöstä, joka oikeuttaisi tuomioistuimen määräämään veritutkimuksen suoritettavaksi vastoin lapsen isäksi väitetyn miehen oikeudenomistajan suostumusta. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 ja 8 artiklassa turvataan niin ikään jokaisen oikeus henkilökohtaisen koskemattomuuteen ja vapauteen sekä yksityiselämän kunnioittamiseen. Edellä lausuttu johtaa siihen tulkintaan, ettei isyyslain 26 §:n 4 momentin nojalla asianosaisena olevia miehen oikeudenomistajia voida veritutkimuksia koskevan lain nojalla vasten tahtoaan velvoittaa tutkimuksiin.

Hovioikeuden muutoinkaan lausumilla perusteilla ei voida päätyä ratkaisuun, joka edellä todetuin tavoin loukkaa hallitusmuodon perusoikeuksia ja ihmisoikeussopimuksen ihmisoikeuksia koskevia säännöksiä ja määräyksiä.

Sanotuilla perusteilla käräjäoikeuden päätös määrätä B, C ja D antamaan verinäyte on lakiin perustumaton.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan. Iitin käräjäoikeuden 12.6.1998 antama tutkimusmääräys poistetaan ja B, C ja D vapautetaan heille asetetusta velvollisuudesta antaa sakon uhalla tarpeelliset verinäytteet isyyden selvittämistä varten.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Raulos: Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 1 §:n 3 momentin mukaan käräjäoikeuden oikeudenkäynnin aikana tekemään ratkaisuun saa hakea muutosta valittamalla vain, jos se on nimenomaisesti sallittu. Laissa ei ole säädetty muutoksenhakuoikeutta käräjäoikeuden päätökseen, jolla joku on sakon uhalla velvoitettu antamaan isyyden selvittämisen kannalta tarpeelliseksi katsottu verinäyte. Sen vuoksi B:llä ja hänen myötäpuolillaan ei, kuten käräjäoikeus on ilmoittanutkin, ole ollut oikeutta valittaa käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen. Hovioikeus on kuitenkin käsitellyt muutoksenhakemuksen tuomiovirhekanteluna. Kysymys on siten ensiksi siitä, onko B:llä ja hänen myötäpuolillaan ollut oikeus saattaa käräjäoikeuden päätös kanteluteitse hovioikeuden tutkittavaksi.

Äänestyksen tuloksen johdosta velvollisena lausumaan myös tutkimusmääräyksen oikeellisuutta koskevasta kysymyksestä ilmoitan yhtyväni enemmistön lausuntoon.

Asian on ratkaissut laamanni Ojala.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pitkänen, Ikävalko ja Ketola. Esittelijä Tomi Vistilä.

Vahvennetulla jaostolla asian ovat ratkaisseet presidentti Heinonen ja oikeusneuvokset Lindholm, Haarmann, Tulenheimo-Takki, Suhonen, Raulos (eri mieltä), Tulokas, Hidén, Palaja, Vuori ja Krogerus ja viisijäsenisellä jaostolla presidentti Heinonen ja oikeusneuvokset Suhonen, Raulos, Tulokas ja Palaja. Esittelijä Mirja-Leena Nurmi.

---

[SV]

Jfr

KKO:1998:129

Omröstn.

Tingsrätten hade genom ett beslut vid förberedelsen i ett tvistemål angående fastställande av faderskap vid vite förordnat att en avliden mans mor och två bröder skulle ge blodprov som behövdes i utredningen av den avlidnes faderskap. Klagan kunde separat anföras över beslutet med stöd av bestämmelserna i 31 kap. rättegångsbalken. Tingsrättens förordnande om undersökning undanröjdes, eftersom det saknade stöd i lag.

RB 31 kap 16 §

L_om_vissa_blodundersökningar_och_andra_undersökningar_rörande_ärftliga_egenskaper 2_§_1_mom

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.