Supreme Court dismisses compensation claim for detention where defendant was convicted of a crime warranting arrest.
Legislator summary
AI generatedThe Supreme Court of Finland dismissed the applicant's claim for state compensation for the loss of liberty following his conviction for a serious drug offense. Although the lower court suggested compensation might apply because a fine was the only sentence, the Supreme Court held that the detention was not unreasonable given the nature of the crime. The court reasoned that the statutory conditions for arrest were met based on the abstract severity of the offense, not the specific fine imposed in this case.
Legislator headnote
AI generatedAct on Compensation for Loss of Liberty to the State's Funds s. 1 (1) 3; Act on Compulsory Measures s. 1 (3) 3, 26 a: Compensation is not payable when the detention was lawful based on the crime's severity, even if the resulting sentence is a fine.
Keywords
AI generatedCited Legislation
AI generatedRelated Decisions
AI generatedFull text
A, jota epäiltiin törkeästä huumausainerikoksesta, oli pidätettynä ja vangittuna 10 päivää. Hänet tuomittiin huumausainerikoksesta sakkorangaistukseen, josta vähennettiin vapaudenmenetystä vastaavat 20 päiväsakkoa. Kun A:n pidättämistä ja vangitsemista ei ollut Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevistä syistä pidettävä pakkokeinolain 1 luvun 3 §:n 3 momentissa ja 26 a §:ssä tarkoitetulla tavalla kohtuuttomana, A:lla ei ollut oikeutta saada vapauden menetyksen johdosta korvausta valtiolta.
Ään.
L syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta 1_§_1_mom_3_kohta
PakkokeinoL 1 luku 3 § 3 mom, 26 a §
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Kanne Joensuun käräjäoikeudessa
A kertoi valtiota vastaan ajamassaan kanteessa, että hän oli ollut pidätettynä ja vangittuna 15.6.1996 kello 2.00 ja 25.6.1996 välisen ajan epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta. Sittemmin hänet oli lainvoimaisesti tuomittu huumausainerikoksesta sakkorangaistukseen, josta oli rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennetty vapaudenmenetysaikaa vastaavat 20 päiväsakkoa. Koska A oli tuomittu vain sakkorangaistukseen ja kun pidättäminen ja vangitseminen oli rikoksen laatu huomioon ottaen kohtuutonta, A vaati valtiolta korvauksena vapauden menetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä 7 500 markkaa laillisine korkoineen.
Valtio kiisti kanteen.
Käräjäoikeuden tuomio 18.4.1997
Käräjäoikeus totesi, että syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapaudenmenetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain 1 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan rikoksesta epäiltynä pidätetyllä tai vangitulla oli oikeus saada vapauden menetyksen johdosta korvausta silloinkin, kun hänen on todettu syyllistyneen rikokseen, mutta on ilmeistä, että tämän syyksilukemisen perusteella häntä ei olisi voitu pidättää tai vangita.
A oli ollut rikostutkinnan johdosta pidätettynä ja vangittuna ja hänet oli tuomittu kanteessa kerrotuin tavoin. A:n syyksi luettu rikos oli sellainen, josta säädetty ankarin rangaistus on enemmän kuin vuosi vankeutta. A oli siten tämän syyksilukemisen perusteella voitu pidättää ja vangita. Vangitsemispäätöksessä 18.6.1996 lisäperusteena oli ollut todennäköisyys, että A vaikeutti asian selvittämistä. Siinä oli lisäksi todettu, ettei vangitseminen ollut pakkokeinolain 1 luvun 3 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla kohtuutonta.
Käräjäoikeus totesi, että korvauksen oikeudellisia edellytyksiä arvioitaessa pidättämisen tai vangitsemisen edellytykset arvioitiin jälkikäteen tuomion perusteella (HE 204/1988 vp.).
A oli pidätetty ja vangittu laillisten edellytysten vallitessa. Pakkokeinolaki määritteli pidättämisen tai vangitsemisen edellytykset rangaistusasteikoilla in abstracto. Näissä edellytyksissä ei otettu huomioon sitä, millaisen rangaistuksen tuomioistuin kussakin yksittäistapauksessa tuli mahdollisesti syylliseksi todetulle määräämään.
Käräjäoikeus oli tuomiossaan 4.9.1996 lukenut A:n syyksi rikoslain 50 luvun 1 §:n 3 ja 4 kohdan nojalla huumausainerikoksen. Kun A tämän syyksilukemisen perusteella oli voitu laillisin edellytyksin pidättää ja vangita eivätkä nämä pakkokeinot olleet olleet kanteessa väitetyin tavoin kohtuuttomia, A:lla ei ollut oikeutta saada korvausta vapautensa menetyksen johdosta.
Mainituilla perusteilla käräjäoikeus hylkäsi A:n kanteen.
Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 13.11.1997
A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
A:lle myönnettiin valituslupa. A vaati valituksessaan hovioikeuden tuomion kumoamista ja kanteen hyväksymistä.
Valtio vastasi valitukseen vaatien sen hylkäämistä.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 1.3.1999
Perustelut
Asiassa on riidatonta, että pakkokeinolaissa pidättämiselle ja vangitsemiselle asetetut edellytykset sinänsä ovat olleet olemassa. Harkittavaksi vain jää, onko A:n pidättämistä ja vangitsemista pidettävä pakkokeinolain 1 luvun 3 §:n 3 momentin ja 26 a §:n nojalla kohtuuttomana.
Pakkokeinolain 1 luvun 3 §:n 3 momentin mukaan ketään ei saa pidättää, jos se asian laadun taikka rikoksesta epäillyn iän tai muiden henkilökohtaisten olojen vuoksi olisi kohtuutonta. Lain 1 luvun 26 a §:ssä oleva kohtuuttoman vangitsemisen kielto on samansisältöinen.
Pakkokeinolain esitöissä (HE 14/1985 vp) todetaan, että pidättäminen voi olla kohtuutonta asian laadun vuoksi esimerkiksi, kun rikoksesta mitä ilmeisimmin on odotettavissa vain sakkorangaistus, vaikka rangaistusasteikon perusteella pidättäminen olisikin mahdollista. Vangitsemisen kohtuullisuutta arvioidaan hallituksen esityksen mukaan vastaavalla tavalla. Pidättämistä ja vangitsemista ei kuitenkaan voida pitää kaikissa tapauksissa ilmeisen kohtuuttomana yksin sillä perusteella, että pidätettynä ollut tuomitaan sakkorangaistukseen. Huomioon on otettava myös vapauden menetyksen kesto, pidätetyn tai vangitun henkilökohtaiset olosuhteet ja se, millaisesta rikollisesta toiminnasta annetun tuomion perusteella on ollut kysymys.
A:n vangitsemispäätöksessä on perusteluina muun ohessa todettu, että mikäli A olisi päästetty vapaaksi, hän olisi tullut vaikeuttamaan asian selvittämistä vaikuttamalla asiaan osallistuneiden, vielä tavoittamattomien henkilöiden kertomuksiin, jotka liittyivät poliisin seurantatietojen mukaan kyseiseen rikokseen ja joilla oli tarkoitus osoittaa A:n olleen huumeita myyneen henkilön rikoskumppani.
Ottaen huomioon pidätettäessä 22-vuotiaan A:n osuus huumausaineiden käyttöä ja välittämistä koskevassa asiassa, hänen kerrottu menettelynsä esitutkinnassa, merkintä rikosrekisterissä, huumausainerikosten selvittämiseen yleisesti liittyvät vaikeudet samoin kuin se, että A:lle tuomitusta sakkorangaistuksesta on rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennetty täysimääräisenä hänen pidätys- ja vangitsemisaikansa, A:n pidättämistä ja vangitsemista ei ole jälkikäteenkään arvioiden pidettävä ilmeisen kohtuuttomana. Tätä arviointia ei muuta se, että A:n syyksi luetusta rikoksesta yleisen rangaistuskäytännön mukaan tuomitaan sakkorangaistus.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.
Eri mieltä olevan jäsenen lausunto
Oikeusneuvos Portin: Syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain 1 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan rikoksesta epäiltynä pidätetyllä tai vangitulla on oikeus saada vapauden menetyksen johdosta korvaus, jos hänen on todettu syyllistyneen rikokseen, mutta on ilmeistä, että tämän syyksilukemisen perusteella häntä ei olisi voitu pidättää tai vangita. A on lainvoimaisella tuomiolla tuomittu huumausainerikoksesta sakkorangaistukseen, joten tuon syyksilukemisen perusteella häntä ei olisi saanut pidättää eikä vangita.
Mainitun lain 2 §:n mukaan korvausta ei kuitenkaan makseta, milloin asianhaarat ovat sellaiset, että korvauksen maksamista ei olisi pidettävä kohtuullisena.
Huomioon ottaen mitä Korkeimman oikeuden tuomion perusteluissa lausutaan A:n osuudesta huumausaineiden käytössä ja välittämisessä, hänen käyttäytymisessä esitutkinnassa sekä perustelut hänen vangitsemiselleen, katson, että on olemassa sanotussa 2 §:ssä tarkoitettuja perusteita siihen, ettei A:lle makseta korvausta vapaudenmenetyksen johdosta. Näillä perusteilla päädyn samaan lopputulokseen kuin Korkeimman oikeuden enemmistö.
Asian on ratkaissut käräjätuomari Syrjänen.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Launis, Jokinen ja Turunen. Esittelijä Katriina Rapo.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin (eri mieltä), Lindholm, Wirilander, Tulokas ja Krogerus. Esittelijä Eeva-Liisa Sarvilinna-Heimonen.
---
[SV]
A, som var misstänkt för grovt narkotikabrott, var anhållen och häktad i tio dagar. Han dömdes för narkotikabrott till bötesstraff från vilket för frihetsberövandet avräknades 20-dagsböter. När anhållandet och häktandet av A på de grunder som angavs i Högsta domstolens dom inte var oskäligt på sätt som avses i 1 kap. 3 § 3 mom. och 26 a § tvångsmedelslagen hade A inte rätt att av staten få ersättning för frihetsberövandet.
Omröstn.
L om ersättning av statens medel som till följd av frihetsberövande skall betalas till oskyldigt häktad eller dömd_1_§_mom_3_punkten
TvångsmedelsL 1 kap 3 § 3 mom
Hela rättsfallet är i FKKO-registret.