Supreme Court allows partial compensation for Hepatitis C from foreign heart surgery under patient injury law.

A:lle oli vuonna 1989 tehty Virossa suomalaisen sairaalan ostettuna palveluna sydämen ohitusleikkaus. Leikkauksen yhteydessä A:lle oli annettu paikallista verta tai veriplasmaa. A oli saanut kroonisen hepatiitti C -virustartunnan.

Korkein oikeus katsoi tuomiosta lähemmin ilmenevillä perusteilla, että - virustartunta yksin ei ollut sellainen henkilövahinko, joka olisi oikeuttanut vahingonkorvaukseen viasta tai muusta pysyvästä haitasta, - tartunnasta ainakin osaksi aiheutunut masennus oli korvaukseen oikeuttava muu henkilövahinko, - potilasvahinkolakia oli vahingon sattuessa voimassa olleen lain 1 §:n (585/1986) mukaan sovellettava vahinkoon, - virustartunnasta aiheutunut vahinko oli korvattava potilasvahinkona.

VahL 5 luku 2 §

PotilasvahinkoL 1 § (585/1986)

PotilasvahinkoL 2 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Asian käsittely Vammalan käräjäoikeudessa

Tapahtumatiedot

A:lle oli tehty 2.10.1989 sydämen ohitusleikkaus Tallinnassa Tarton yliopiston kardiovaskulaarikirurgisessa yksikössä (Eestin Sydänkeskus). Ohitusleikkauksen yhteydessä A:lle oli annettu verta tai veriplasmaa, joka oli peräisin virolaisista verenluovuttajista. A oli tuolloin saanut hepatiitti C -virustartunnan.

A oli ollut Tallinnassa potilaana Tampereen yliopistollisen sairaalan lähetteellä ja leikkaus oli suoritettu Suomen Sydäntautiliitto r.y:n (jäljempänä Sydäntautiliitto) sairaalalle välittämänä ostopalveluna. A oli ollut leikkauksen vaatiman ajan sisäänkirjoitettuna Tampereen yliopistolliseen sairaalaan ja sairaala oli perinyt häneltä hoidon ajalta normaalit hoitopäivämaksut.

Potilasvakuutusyhdistys oli hylännyt A:n korvausvaatimuksen, koska kysymyksessä oli lääkevahinko. Lääkevahinkovakuutuspooli oli lausunut, ettei se voi käsitellä asiaa, koska vahinko ei ollut sattunut Suomessa. Potilasvahinkolautakunta ei ollut suositellut korvausta, koska hoito oli annettu ulkomailla.

A:n kanne

A vaati, että Sydäntautiliitto, Pirkanmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä kuntayhtymä) Tampereen yliopistollisen sairaalan omistajana, Potilasvakuutusyhdistys ja Lääkevahinkovakuutuspooli velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan hänelle korvauksena kivusta ja särystä, joka käsitti myös henkisen kärsimyksen, 100 000 markkaa sekä pysyvästä viasta ja haitasta 1 000 000 markkaa.

A kertoi sairastuneensa tartunnan seurauksena vaikeaan maksatulehdukseen. Maksatulehdus oli muuttunut krooniseksi ja maksaa tuhoutui kaiken aikaa. Sairaus oli kestänyt viisi vuotta. C-hepatiittia voitiin verrata syöpään tai AIDS:iin sen aiheuttamien fyysisten kipujen ja henkisten tuskien osalta. Tietoisuus siitä, että sairasti kuolemaan johtavaa tautia, aiheutti suuria henkisiä tuskia. A oli joutunut turvautumaan myös psykiatriseen hoitoon. Tauti rajoitti mahdollisuuksia normaalina pidettävään elämään ja tuli olennaisesti lyhentämään A:n elinikää.

Sydäntautiliitto oli ohitusleikkauspotilaille jaetussa esitteessä vakuuttanut, että "heillä on kaikki veri testattua, joten riskiä AIDS:in tai muiden verensiirron kautta tarttuvien tautien suhteen ei ole". Esitteessä annettu informaatio oli ollut virheellistä. Sydäntautiliitto oli sitoutunut korvausta vastaan järjestämään sydämen ohitusleikkauksia Tallinnassa ja tehnyt tästä nimenomaisen sopimuksen Tampereen yliopistollisen sairaalan ja Eestin Sydänkeskuksen kanssa. Sydäntautiliiton vastuulla olivat olleet vakuutukset, kuten sen esitteessä oli ilmoitettu. Sydäntautiliitto oli vastuussa vahingosta vahingonkorvauslain perusteella.

A oli saanut tartunnan hoitoon liittyvissä olosuhteissa eli ohitusleikkauksen yhteydessä annetusta verestä tai veriplasmasta. Kysymyksessä oli kansainvälinen vahinkotapahtuma, joka liittyi kiinteästi Suomeen. Potilasvakuutusyhdistys oli korvausvelvollinen potilasvahinkolain nojalla.

Koska A oli saanut verta ja veriplasmaa, oli Lääkevahinkovakuutuspooli vastuussa vahingosta. Asiaan ei vaikuttanut se, oliko veri peräisin Suomesta tai ulkomailta.

Vastaukset

Sydäntautiliitto, kuntayhtymä, Potilasvakuutusyhdistys ja Lääkevahinkovakuutuspooli kiistivät kanteen perusteeltaan ja vaativat sen hylkäämistä. Kuntayhtymä ja Potilasvakuutusyhdistys katsoivat, että A:n maksatulehdus oli joka tapauksessa lievä. Vielä ei voitu sanoa, mitä seuraamuksia hepatiitti C -virustartunta tuli aiheuttamaan A:n terveydentilalle. Kiistäen pysyvästä viasta ja haitasta sekä henkisestä kärsimyksestä esitetyn korvausvaatimuksen perusteeltaan ja määrältään kuntayhtymä ja Potilasvakuutus myönsivät kivusta ja särystä vaaditusta korvauksesta oikeaksi 7 000 markkaa.

Käräjäoikeuden tuomio 2.2.1995

A:n sydänsairaudesta

Tuomiossa selostetun todistajanlausunnon perusteella käräjäoikeus katsoi, ettei A:n tilanne ennen lähtöä sydänleikkaukseen Tallinnaan ollut ollut kriittinen ja ettei hän ollut ollut hengenhädässä.

A:n vahingosta

A oli kertonut, että hänelle oli Tallinnasta kotiin tultuaan noussut korkea kuume ja että hän oli ollut keltainen väriltään sekä että hänen vatsansa oli ollut sekaisin. A:lla oli käsityksensä mukaan parantumaton sairaus, joka oli käynyt hänen hermoihinsa. Kipuja oli ajoittain maksan ympärillä.

Jutussa kuultiin hepatiitti C -virustartunnasta todistajina Tampereen yliopistollisen sairaalan palveluksessa olevia infektiotautien erikoislääkäriä Jukka Lumiota, sisätautien klinikan osaston ylilääkäriä Pekka Pikkaraista ja Suomen Punaisen Ristin veripalvelun johtajaa Juhani Leikolaa.

A:n kuvaus vastasi Lumion hepatiitti C -virustartunnasta kertomaa.

Todistajien yhtäpitävistä kertomuksista ilmeni, että kroonisen hepatiitti C -virustartunnan saaneista 10 -20 prosenttia sai 20 vuoden kuluessa maksakirroosin. Näistä noin yksi prosentti voi saada maksasyövän. Krooninen maksatulehdus oli useimmiten täysin oireeton. Pikkaraisen kertoman mukaan suoritetuissa tutkimuksissa ei ollut ilmennyt, että hepatiitti C -viruksen saaneiden henkilöiden kuolleisuus olisi suurempi kuin muiden henkilöiden. Tartunnan saaneista yksi prosentti pääsi itsestään eroon viruksesta. Ongelmat alkoivat vasta, jos tulehdus eteni maksakirroosin asteelle, joka oli vakava sairaus.

Pikkaraisen kertoman mukaan Tampereen yliopistollisen sairaalan käytäntönä oli, että maksatulehduksen saaneelle henkilölle ehdotettiin interferonihoitoa. Tällä hoidolla hepatiitti C -viruksesta pääsi eroon 20 - 25 prosenttia potilaista. A:lle oli aloitettu interferonihoito marraskuussa 1994. Todistajien käsityksen mukaan A:n maksa-arvot olivat lievästi kohonneet ja maksatulehdus oli lievä. Maksataudin oireita ei ollut ja hänen terveydentilansa oli kohtalaisen hyvä.

Lumion kertoman mukaan lääkärit eivät suositelleet henkilöille, joilla on maksatulehdus, rajoituksia tavalliseen elämänmenoon.

Todistajina kuultujen lääkärien kertomuksista ilmeni, että kroonisiin sairauksiin liittyi jonkinlainen masennus. A:ta hoitaneen lääkärin Kari Ellimäen mukaan A oli joutunut syvään masennukseen saatuaan tietää maksatulehduksesta. Lisäksi A:n psyykkisestä terveydentilasta kertoi häntä hoitanut psykiatrian erikoislääkäri.

Jutussa kuulluista samaan aikaan leikatuista ohituspotilaista kolme kertoi saaneensa C-hepatiitin. Kenelläkään ei ollut ollut maksatulehduksesta kipuja eikä muita oireita.

Johtopäätös

A:n psyykestä johtui, ettei hän sopeutunut uusiin tilanteisiin eikä pystynyt ottamaan vastaan asiallista informaatiota. Tätä osoitti muun muassa se A:n käsitys, että maksatulehdus tuhosi kaiken aikaa hänen maksaansa ja aiheutti ennenaikaisen kuoleman. Stressi oli aiheuttanut hänelle maksakatarrin ja siitä todennäköisesti johtuivat kivuntunteet maksan ympärillä.

A:lla oli lievä krooninen maksatulehdus. Vielä ei tiedetty, parantuiko tulehdus, pysyikö se ennallaan vai johtiko se maksasairauteen. A oli saadessaan maksatulehduksen 50-vuotias. Tähän nähden, vaikka tulehdus ei paranisi, oli epätodennäköistä, että sairaus aiheuttaisi A:lle ennenaikaisen kuoleman. Lievä maksatulehdus ei rajoittanut henkilön elämäntapaa. Maksatulehduksen aiheuttamasta kivusta ja särystä myönnettyä korvausta 7 000 markkaa oli pidettävä riittävänä.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n mukaan korvausta henkisestä kärsimyksestä suoritettiin, jos sen oli aiheuttanut vapauteen, kunniaan ja kotirauhaan kohdistunut rikos. Kysymys ei ollut rikoksesta.

Hepatiitti C -viruksesta

Jutussa oli selvitetty, että hepatiitti C -viruksesta oli ollut maininta ensimmäisen kerran vuoden 1989 alkupuolella eräässä tieteellisessä julkaisussa. Tietoa jonkin maksatulehdusta aiheuttavan tuolloin vielä tuntemattoman viruksen olemassaolosta oli tätä ennenkin ollut. Syksyllä 1989 Suomessa oli suoritettu ensimmäiset kokeilut, joissa hepatiitti C -virus oli pystytty osoittamaan. Vuonna 1990 oli Suomessa ensimmäisenä maana Euroopassa alettu tehdä verestä hepatiitti C -virustestejä.

Eestin Sydänkeskuksen taso

Jutussa todistajina kuultujen Suomen Punaisen Ristin veripalvelun johtajan Leikolan, Sydäntautiliiton asiantuntijalääkärinä toimineen Paavo Pekkarisen ja Tampereen yliopistollisen sairaalan thorax- ja verisuonikirurgiaosaston ylilääkärin Matti Tarkan kertomuksista ilmeni seuraavaa: Leikolan kertoman mukaan Tallinnassa oli syksyllä 1989 tehty samat veritestit kuin Suomessa. Pekkarisen kertoman mukaan sydämen ohitusleikkaukset Eestin Sydänkeskuksessa oli aloitettu 1970-luvulla eli samoihin aikoihin kuin Suomessa. Leikkausraportit olivat olleet vertailukelpoisia suomalaisten raporttien kanssa. Osasto oli kunnostettu asianmukaisesti, siellä oli ollut asianmukaiset laitteet ja henkilökunta oli ollut kokenutta. Tarkan kertoman mukaan Tampereen yliopistollisen sairaalan lähetystö oli tutustunut Eestin Sydänkeskukseen lokakuussa 1988. Saadun vaikutelman mukaan henkilökunta oli ollut kokenutta ja leikkausvolyymi riittävä. Senhetkiset potilaat olivat olleet tyytyväisiä.

Oikeudellinen vastuu

Sydäntautiliitto

Koska veri ja verituotteet oli vuonna 1989 testattu tuolloin käytettävissä olleilla tavoilla ja tiedoilla, ei Sydäntautiliitto ollut antanut A:lle asiassa vääriä tietoja. Asiassa oli käynyt selville, että Sydäntautiliiton tehtävänä oli ollut hoitaa matkan tekninen järjestely. Kliinisiä tutkimuksia potilaille Sydäntautiliitto ei ollut tehnyt. Matkan järjestelyjä varten sillä oli ollut asianmukaiset vakuutukset. A ei ollut näyttänyt, että Sydäntautiliitto olisi laiminlyönnillä syyllistynyt tuottamukseen ja olisi siten vahingonkorvauslain nojalla korvausvelvollinen.

Kuntayhtymä

Tampereen yliopistollinen sairaala oli varmistautunut asianmukaisesti Eestin Sydänkeskuksen sairaalan tasosta. Potilaat olivat lähteneet Tallinnaan vapaaehtoisesti. Kuntayhtymällä oli ollut potilasvahinkolain tarkoittama potilasvakuutus. Muita vakuutuksia se ei ollut ollut lain mukaan velvollinen ottamaan. Sydäntautiliiton esitteessä, joka oli jaettu A:lle hyvissä ajoin ennen Tallinnaan lähtöä, oli kerrottu, että Eestin Sydänkeskuksella ei ollut länsimaista vakuutuskäytäntöä. Näin ollen kysymyksessä ei ollut ollut oikeustoimilain 31 §:ssä tarkoitettu tilanne. A ei ollut näyttänyt, että kuntayhtymä, oikeastaan Tampereen yliopistollinen sairaala, olisi laiminlyönnillä syyllistynyt tuottamukseen ja olisi siten vahingonkorvauslain nojalla korvausvelvollinen. A:n ja kuntayhtymän välinen suhde ei ollut sopimussuhde.

Potilasvakuutusyhdistys

Potilasvahinkolain 1 §:n mukaan terveyden- ja sairaanhoidon yhteydessä potilaalle aiheutuneesta henkilövahingosta suoritettiin potilasvahinkolain mukainen korvaus. Lain 2 §:ssä lueteltiin, mitä tarkoitetaan potilasvahinkona korvattavalla henkilövahingolla. Lain sanamuodosta ei suoranaisesti selvinnyt, oliko verensiirron yhteydessä verestä tai verivalmisteista saatu tauti tai tulehdus korvattava potilasvahinkolain mukaan. Tällaisia vahinkoja ei ollut Suomessa käytännössä korvattu potilas- vaan lääkevahinkoina. Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu oli ottanut verelle ja verivalmisteille lääkevahinkovakuutuksen, mutta ei potilasvahinkovakuutusta.

Potilasvahinkolaissa ei ollut ollut säännöstä siitä, sovellettiinko lakia myös Suomen ulkopuolella sattuneisiin vahinkoihin. Sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamien yleisten potilasvakuutusehtojen 1 kohdassa oli ollut maininta, että vakuutus koski vain potilaalle Suomessa aiheutunutta henkilövahinkoa. Suomen kansainvälisen yksityisoikeuden periaatteiden mukaan potilasvahinkolaki voi poikkeustapauksissa tulla sovellettavaksi ulkomailla annettuun terveyden- ja sairaanhoitoon. A oli Suomen kansalainen, hän oli ollut Tampereen yliopistollisen sairaalan potilas ja lähtenyt leikattavaksi Viroon sairaalan lähetteellä. Toisaalta henkilökunta Eestin Sydänkeskuksessa ei ollut ollut suomalaista ja päätöksen toimenpiteistä olivat tehneet yksin Eestin Sydänkeskuksen lääkärit. Liittymäkohdat Eestin Sydänkeskukseen olivat vahvemmat kuin Suomeen, joten potilasvahinkolaki ei tullut sovellettavaksi tälläkään perusteella.

Lääkevahinkovakuutuspooli

Lääkevahinkovakuutuksen nojalla korvattiin Suomessa elinkeinotoiminnassa kulutukseen luovutettujen myytyjen lääkkeiden käyttäjälleen aiheuttamat vahingot. Lääkevahinkovakuutuksessa oli vakuutuksenantajana Lääkevahinkovakuutuspooli ja vakuutuksenottajana Suomen lääkevahinkokorvausosuuskunta. Lääkkeiden valmistajat, maahantuojat tai markkinoijat olivat vakuutuksenottajia. A oli saanut Virossa verta tai verivalmistetta, joka oli peräisin virolaisista verenluovuttajista. Koska veri tai verivalmiste ei ollut peräisin Suomesta, Lääkevahinkovakuutuspooli ei ollut korvausvelvollinen.

Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Turun hovioikeuden tuomio 19.6.1996

A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati kanteensa hyväksymistä. Potilasvakuutusyhdistys, kuntayhtymä ja Sydäntautiliitto vastasivat valitukseen. Lääkevahinkovakuutuspooli ei käyttänyt sille varattua tilaisuutta vastauksen antamiseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 25.6.1998

Perustelut

Vahinko

A:lle on suoritettu Tampereen yliopistollisen sairaalan lähetteellä ja Sydäntautiliiton Leikkauspalvelun sairaalalle välittämänä ostopalveluna sydämen ohitusleikkaus Tallinnassa sijaitsevassa sairaalassa 2.10.1989. Leikkauksen yhteydessä hän on saanut verensiirrossa tai veriplasmasta hepatiitti C -virustartunnan ja kotiinpaluun jälkeen näkyviä maksatulehduksen oireita. A on jäänyt viruksen krooniseksi kantajaksi, mutta maksatulehduksen on todettu olevan lievän. Jutussa kuultujen todistajien ja esitetyn sairauskertomuksen mukaan A:lla ei ole ollut maksataudin oireita ja hänen fyysinen terveydentilansa on hyvä. Maksatulehdusta on syksystä 1994 alkaen kahden vuoden ajan hoidettu interferonilla.

Käräjäoikeuden tuomiossa selostettujen todistajankertomusten mukaan hepatiitti C -virus on ensimmäisen kerran mainittu eräässä tieteellisessä julkaisussa vuoden 1989 alkupuolella. Suomessa virus on osoitettu kokeissa syksyllä 1989 ja veren hepatiitti C -virustestit on otettu käyttöön vuonna 1990. Esitetyn selvityksen mukaan hepatiitti C -virus voi aiheuttaa kroonisen C-hepatiitin, maksatulehduksen, joka ilmenee useimmiten oireettomana, mutta saattaa johtaa maksakirroosin ja vakavimmassa tapauksessa maksasyövän puhkeamiseen. Tutkimusten mukaan viruksen kroonisista kantajista 10 - 20 prosenttia saa 20 vuoden kuluessa maksakirroosin ja näistä noin yksi prosentti saattaa saada maksasyövän. C-hepatiittitartunnan saaneiden henkilöiden kuolleisuuden ei ole todettu olevan normaalia suuremman. Tartunnan saaneista 1 - 10 prosenttia, ehkä lähempänä yhtä prosenttia, pääsee vuosittain eroon viruksesta.

Vastuuperusteet

Sydäntautiliitto

A on Sydäntautiliiton osalta perustanut kanteensa siihen, että liitto oli antanut kirjallisessa esitteessään väärää tietoa kertoessaan, että "heillä on kaikki veri testattua, joten riskiä AIDSin tai muiden verensiirron kautta tarttuvien tautien suhteen ei ole". Korvausta on vaadittu vahingonkorvauslain nojalla eikä kanne ole perustunut Tampereen yliopistollisen sairaalan ja Sydäntautiliiton välisen sopimuksen rikkomiseen. Kuten alemmat oikeudet ovat todenneet, asiassa on jäänyt näyttämättä, että esite olisi ollut vuonna 1989 hepatiitti C -viruksesta tiedetyn perusteella virheellinen. A ei muutoinkaan ole näyttänyt, että Sydäntautiliitto tai kukaan sen puolesta toiminut olisi tuottamuksellaan aiheuttanut hänelle virustartunnan.

Lääkevahinkovakuutuspooli

Lääkevahinkovakuutuksesta korvataan Suomessa kulutukseen luovutettujen lääkkeiden aiheuttamat vahingot. A:lle leikkauksen yhteydessä annettu veri tai veriplasma on ollut peräisin Virosta. Tämän vuoksi virolaisesta verituotteesta Virossa saadusta virustartunnasta aiheutunutta vahinkoa ei korvata lääkevahinkovakuutuksesta.

Potilasvakuutusyhdistys

Potilasvahinkolain alueellinen soveltamisala

Vahingon sattuessa voimassa olleen potilasvahinkolain (585/1986) 1 §:n mukaan terveyden- ja sairaanhoidon yhteydessä potilaalle aiheutuneesta henkilövahingosta (potilasvahingosta) suoritetaan korvausta tämän lain mukaan. Lain 4 §:n mukaan terveyden- ja sairaanhoitotoimintaa harjoittavilla on oltava vakuutus potilasvahinkojen varalta.

Potilasvahinkolain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 54/1986 s. 2) lain tavoitteiden osalta on todettu Suomen ratifioimalla taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen tunnustaneen jokaiselle oikeuden nauttia korkeimmasta saavutettavissa olevasta ruumiin- ja mielenterveydestä. Jotta tämä toteutuisi, terveyden- ja sairaanhoidon oli oltava huomattavan korkeatasoista. Potilaan oikeuksiin vaikutti merkittävästi muun muassa se, miten virheellinen tai muutoin epäonnistunut hoito hyvitettiin. Erillisellä potilasvahinkojen korvaamista koskevalla järjestelmällä kyettiin turvaamaan potilaiden etuja tuolloista olennaisesti paremmin.

Potilasvahinkolain asiallinen soveltamisala

Potilasvahinkolain 2 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan potilasvahinkona korvataan henkilövahinko, jonka on aiheuttanut tartunta tai tulehdus, joka on todennäköisesti saanut alkunsa potilaan tutkimukseen, hoitoon tai muuhun vastaavaan käsittelyyn liittyvistä olosuhteista.

Lain esitöiden (HE 54/1986 s. 3 ja 12) mukaan lääkeaineen aiheuttamia vahinkoja ei korvata potilasvahinkona, vaan lääkevahinkovakuutuksesta. Lakiesitykseen johtaneessa terveydenhuollon oikeussuojatoimikunnan mietinnössä I (KM 1982:29) lausuttiin edelleen: "Potilaan edun mukaista kuitenkin on, että hänelle maksetaan näissä epäselvissäkin tapauksissa korvaus mahdollisimman nopeasti jommastakummasta järjestelmästä".

Veri ei ole, toisin kuin veriplasma, lääkelaissa tarkoitettu tuote. Myös verensiirron yhteydessä aiheutuneet vahingot on kuitenkin käytännössä siirretty potilasvahinkolain ulkopuolelle lääkevahinkovakuutuksesta korvattaviksi. Edellä Lääkevahinkovakuutuspoolin osalta lausutuista syistä korvaus lääkevahinkovakuutuksesta ei kuitenkaan tule kysymykseen tässä tapauksessa. Toisaalta A:n sydämen ohitusleikkauksen yhteydessä saamasta verestä tai veriplasmasta aiheutunut virustartunta on joka tapauksessa saanut alkunsa hänen hoitoonsa liittyvissä olosuhteissa. Kysymys on siten potilasvahinkolaissa tarkoitetusta vahingosta.

Tartuntavahingon väistämättömyys

Potilasvahinkojen korvattavuutta on rajoitettu potilasvahinkolain 2 §:n 2 momentissa. Sen ensimmäisen virkkeen mukaan lainkohdan 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetuiksi potilasvahingoiksi ei katsota sellaisen lääketieteellisesti perustellun käsittelyn seurausta, joka ei olisi ollut vältettävissä muulla, potilaan hoidon kannalta yhtä vaikuttavalla menettelyllä.

Jälkikäteen saatujen tietojen mukaan riski saada hepatiitti C -virus Tallinnassa vuonna 1989 oli 50 prosenttia, kun se oli Suomessa 1,6 prosenttia. Riskiero oli siten noin 30-kertainen.

Säännöksen sanamuodon mukainen tulkinta merkitsisi sitä, että vakavatkaan infektiovahingot eivät voisi tulla potilasvahinkoina koskaan korvattaviksi siinä tapauksessa, että vaihtoehtoista, infektioista vapaaseen lopputulokseen johtavaa hoitotapaa ei ole. Potilasvahinkolain tarkoitukseen nähden on perusteltua tulkita säännöstä komiteanmietinnössä lausutulla tavalla siten, että jos infektiovahinko ei ole ollut ennakoitavissa, potilasvahinkona on korvattava seuraus, joka ei ole potilaan kokonaistilanne ja suoritettu toimenpide huomioon ottaen kohtuudella siedettävä.

Hepatiitti C -tartunta ei ole ollut vuonna 1989 ennakoitavissa. A:n fyysinen tila on ennen leikkausta sepelvaltimotaudista huolimatta ollut vakaa. Tartunta on ollut sinänsä perustellun lääketieteellisen toimenpiteen seuraus eikä se olisi ollut Tallinnassa muulla potilaan hoidon kannalta yhtä vaikuttavalla menettelyllä vältettävissä. A ei ole ollut ennen leikkausta psyykkisen hoidon tarpeessa. Tartunnasta seurannut masennus merkitsee psyykkisen sairauden lisäksi vakavaa uhkaa A:n fyysiselle kuntoutumiselle. Kokonaistilanne ja suoritetun leikkauksen laatu huomioon ottaen A:lle aiheutunutta seurausta ei voida pitää kohtuudella siedettävänä. Potilasvahinkolain 2 §:n 2 momentti ei siten estä katsomasta A:n vahinkoa korvattavaksi potilasvahingoksi.

Kuntayhtymän vastuu

A on vaatinut kuntayhtymän velvoittamista yhteisvastuullisesti muiden vastapuolten kanssa korvaamaan hänelle aiheutunut vahinko paitsi vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n ja 3 luvun 2 §:n nojalla myös sopimussuhteeseen perustuvan vastuun perusteella. Potilasvahinkolaissa ei ole määräystä siitä, ettei korvausta voitaisi samaan aikaan vaatia erilaisilla vastuuperusteilla eri vahingonaiheuttajilta.

Sairaalan ja potilaan välistä suhdetta ei voida pitää sopimussuhteena. Perusteltuna voidaan kuitenkin pitää, että sairaala on myös sopimussuhteen ulkopuolella vastuussa ostopalveluna hankkimistaan hoitotoimenpiteistä. Tartunnan ei ole näytetty aiheutuneen Tallinnassa sijaitsevan sairaalan tuottamuksesta. Potilasvakuutus kattaa kuten Korkein oikeus edellä on katsonut, myös vakuutuksen piiriin kuuluvan sairaalan ostopalveluna hankkiman hoidon yhteydessä tapahtuneen, tuottamuksesta riippumattoman potilasvahingon. Kuntayhtymää ei sen sijaan voida tällä perusteella velvoittaa korvaamaan vahinkoa.

Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Pykälän 2 momentin mukaan tällainen vastuu yhteisöllä on kuitenkin vain, milloin toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu.

Tampereen yliopistollinen sairaala on antaessaan potilaanaan olleelle A:lle lähetteen ohitusleikkaukseen toisessa sairaalassa käyttänyt julkista valtaa. Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin perustein Korkein oikeus katsoo kuitenkin jääneen näyttämättä, että leikkauksen suorittanutta sairaalaa valittaessa olisi jätetty noudattamatta tehtävälle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia.

Ryhtyessään käyttämään leikkauspalvelua ulkomailla Tampereen yliopistollinen sairaala on tosin potilaiden oikeusturvanäkökohdat huomioon ottaen jättänyt riittävästi selvittämättä, oliko se huolehtinut potilasvahinkolain 4 §:n mukaisesta vakuuttamisvelvollisuudestaan siten, että vakuutusturva kattoi myös leikkauspalvelun. Korkein oikeus on kuitenkin edellä katsonut, että potilasvakuutus kattaa myös sairaalan ulkomailla ostopalveluna hankkiman hoidon yhteydessä tapahtuneen potilasvahingon. A:lle ei siten ole kerrotusta laiminlyönnistä aiheutunut sellaista vahinkoa, jonka kuntayhtymä olisi velvollinen korvaamaan.

Korvauksen määrä

Esitetyn selvityksen mukaan A:n masennustila leimaa koko hänen elämäänsä ja estää fyysisen kuntoutumisen. Kohtuulliseksi korvauksen määräksi kipuun ja särkyyn verrattavasta henkisestä kärsimyksestä Korkein oikeus arvioi, ottaen samalla huomioon masennuksen syntymiseen vaikuttaneiden muiden seikkojen - A:n peruspersoonallisuuden ja sepelvaltimotaudin - merkityksen, 50 000 markkaa. Tämän lisäksi A:lla on oikeus saada korvausta fyysisestä kivusta ja särystä Potilasvakuutusyhdistyksen määrältään myöntämät 7 000 markkaa.

Tuomiolauselma

Muutokset hovioikeuden tuomioon:

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomioita muutetaan siten, että Potilasvakuutusyhdistys velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi kivusta ja särystä 7 000 sekä kipuun ja särkyyn verrattavasta kärsimyksestä 50 000 markkaa eli yhteensä 57 000 markkaa. Siltä osalta kuin kanne on enemmälti hylätty, alempien oikeuksien tuomiot jäävät pysyviksi.

Asian ovat ratkaisseet laamanni Velner ja käräjätuomarit Sandholm sekä Koppinen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kartio, Lehmus ja Ikola. Esittelijä Liisa-Maija Mikkonen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lindholm, Taipale, Hidén ja Kitunen sekä ylimääräinen oikeusneuvos Tepora. Esittelijä Liisa Mansikkamäki.

---

[SV]

A hade år 1989 genomgått en bypassoperation i Estland efter att ett finskt sjukhus hade köpt tjänsten. I samband med operationen hade A getts blod eller blodplasma från trakten. A hade smittats av kronisk hepatit C-virus.

På de grunder som närmare framgår av domen ansåg Högsta domstolen att - virussmittan inte i sig var en sådan personskada som skulle ha berättigat till skadestånd för lyte eller annat bestående men, - depression som åtminstone delvis orsakats av smittan var sådan annan personskada som berättigade till skadestånd, - patientskadelagen skulle tillämpas på skadan enligt den 1 § (585/1986) som gällde när skadan inträffade, - den av virussmittan förorsakade skadan skulle ersättas som patientskada.

SkadeståndsL 5 kap 2 §

PatientskadeL 1 § (585/1986)

PatientskadeL 2 §

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.