Supreme Court rejects appeal against conviction based solely on Supreme Court's different ruling in related case.
Legislator summary
AI generatedThe Supreme Court dismissed A's request to revoke his conviction for possessing forged materials, which had already become final. Although A cited a prior Supreme Court decision that overturned B's conviction in the same case using different evidence, the Court held this was not a new fact or circumstance. The Court reasoned that a previous judgment in the same case cannot serve as new evidence to challenge a final verdict, and no other compelling reasons existed to retry A's guilt.
Legislator headnote
AI generatedOikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 § 3 kohta; A previous Supreme Court judgment in the same case cannot constitute new evidence or compelling grounds for reopening a final conviction.
Keywords
AI generatedCited Legislation
AI generatedRelated Decisions
AI generatedFull text
A, joka hovioikeudessa oli tuomittu väärennysaineiston hallussapidosta rangaistukseen, ei ollut hakenut muutosta tuomioonsa. B, joka oli samassa jutussa hovioikeudessa tuomittu vastaavan kaltaisesta rikoksesta rangaistukseen, oli hakenut muutosta. Korkein oikeus oli arvioinut esitettyä näyttöä hänen osaltaan toisin kuin hovioikeus ja hylännyt B:tä vastaan ajetun syytteen.
A haki rangaistustuomionsa purkua vedoten mainittuun Korkeimman oikeuden ratkaisuun. Korkeimman oikeuden tuomio ei ollut oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohdassa tarkoitettu uusi seikka. Myöskään samassa lainkohdassa tarkoitettuja erityisen painavia syitä ottaa uudelleen tutkittavaksi kysymystä A:n syyllisyydestä ei ollut. A:n hakemus hylättiin.
OK 31 luku 8 § 3 kohta
ASIAN AIKAISEMPI KÄSITTELY
Vaasan hovioikeuden tuomio 29.6.1995
Katsottuaan selvitetyksi, että A oli ilman hyväksyttävää syytä pitänyt hallussaan väärällä Nikolai Lehdon signeerauksella varustettuja tauluja tietoisena taulujen epäaitoudesta, hovioikeus oli tuominnut A:n väärennysaineiston hallussapidosta ja samalla hänen syykseen luetusta esteettömästä poissaolosta oikeudesta vastaajana rikosasiassa yhteiseen sakkorangaistukseen. A ei ollut hakenut muutosta hovioikeuden tuomioon ja se oli hänen osaltaan saanut lainvoiman.
PURKUHAKEMUS
VÄLITOIMENPIDE
Virallinen syyttäjä on antanut pyydetyn vastauksen.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 18.3.1998
Perustelut
Väite tai epäilyskään siitä, että asiassa esitetty näyttö on mahdollisesti arvioitu väärin, ei sinänsä ole purkuperuste, vaan edellytyksenä tuomion purkamiselle oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohdan mukaan on ensiksikin vetoaminen seikkaan tai todisteeseen, jota ei aikaisemmin ole esitetty, ja toiseksi että sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut syytetyn vapauttamiseen tai siihen, että rikokseen olisi ollut sovellettava lievempiä rangaistussäännöksiä, tahi että muutoin, katsoen siihen mihin näin ja siis uutena seikkana tai todisteena vedotaan ja mitä muutoinkin käy ilmi, on erittäin painavia syitä ottaa uudelleen tutkittavaksi kysymys syytetyn syyllisyydestä.
Uudella seikalla tai todisteella tarkoitetaan lainkohdassa sellaista oikeudenkäyntiaineistoa, johon ei ole vedottu aikaisemmin ja jolla voi olla merkitystä jutun ratkaisun kannalta. Sellaisena ei voida pitää yksin Korkeimman oikeuden myöhemmin annettua tuomiota, jossa samassa jutussa toisen vastaajan syyllisyydestä esitetty näyttö on arvioitu toisin kuin hovioikeudessa, eikä tuon tuomion ja purkuhakemuksen kohteena olevan hovioikeuden tuomion väitettyä ristiriitaisuutta. Kun hakemuksen tueksi ei ole esitetty muutakaan uutta seikkaa tai todistetta, ei myöskään ole oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohdassa tarkoitettuja erittäin painavia syitä ottaa uudelleen tutkittavaksi kysymystä A:n syyllisyydestä.
A ei siten ole esittänyt hakemuksensa tueksi sellaisia perusteita, joiden johdosta hovioikeuden tuomio olisi purettava. Sen vuoksi Korkein oikeus hylkää hakemuksen.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Nikkarinen, Haarmann, Taipale, Hidén ja Palaja. Esittelijä Timo Heikkinen.
---
[SV]
A, som i hovrätten hade dömts till straff för innehav av förfalskningsmaterial, hade inte överklagat domen. B, som i hovrätten hade dömts till straff i samma mål för ett motsvarande brott, hade överklagat. Högsta domstolen hade för hans vidkommande bedömt den företedda bevisningen på ett annat sätt än hovrätten och förkastat åtalet mot B.
A ansökte om återbrytande av sin straffdom med åberopande av det nämnda avgörandet av Högsta domstolen. Högsta domstolens dom var inte en sådan ny omständighet som avses i 31 kap. 8 § 3 punkten rättegångsbalken. I det nämnda lagrummet avsedda synnerligen vägande skäl att ta upp frågan om A:s skuld till ny behandling förelåg inte heller. A:s ansökan avslogs.
RB 31 kap 8 § 3 punkten
Hela rättsfallet är i FKKO-registret.