Advance inheritance from surviving spouse to child must be deducted from first-deceased spouse's estate, not second spouse's share.

Lesken avio-oikeuden alaisesta omaisuudestaan puolisoiden yhteiselle rintaperilliselle antamaa ennakkoperintöä tai suosiolahjaa ei ollut otettava huomioon määrättäessä lakiosaa ensiksi kuolleen puolison jälkeen.

PK 6 luku 1 § 2 mom

PK 7 luku 3 § 3 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Kouvolan käräjäoikeudessa

A ja B kertoivat C:tä vastaan 22.7.1994 vireille panemassaan kanteessa, että asianosaisten isä E oli kuollut 29.7.1993. Kuolinpesän osakkaat olivat leski F sekä E:n ja F:n lapset A, C, B ja D. Kuolinpesän jaettavat varat olivat 20 000 markkaa ja lesken varat 160 000 markkaa. E:llä ja F:llä ei ollut ollut avioehtosopimusta.

Oikeuden määräämä pesänjakaja ei ollut vielä suorittanut loppuun perinnönjakoa. E:n ja F:n keskinäisessä testamentissa oli määrätty koko pesästä lakiosien erottamisen jälkeen jäävä omaisuus meneväksi täysin omistusoikeuksin eloonjääneelle puolisolle. Testamenttia ei ollut moitittu. Kantajat olivat ilmoittaneet vaativansa testamentin saajalta F:ltä lakiosansa. F oli puolestaan ilmoittanut käyttävänsä oikeuttaan olla luovuttamatta omaisuuttaan tasingoksi ensiksi kuolleen perillisille.

Tilojen arvo rakennusmaana oli ollut luovuttajien tiedossa kaupantekoaikaan. C oli 15.12.1989 myynyt YIT-Yhtymä Oy:lle Peltolan tilasta noin 12,4 hehtaarin määräalan eli niin sanotun Kukkuramäen alueen 2 700 000 markan hinnasta. Tässä kohden oli noudatettava muuta kuin vuoden 1986 arvoa eli määräalan arvona oli otettava huomioon C:n siitä myydessään saama arvo. E ja F eivät olleet tarkoittaneet, että C ryhtyisi välittömästi myymään saamaansa omaisuutta.

Viitaten perintökaaren 6 luvun 1 §:ään, jonka mukaan jommankumman puolison avio-oikeuden alaisesta omaisuudesta yhteiselle rintaperilliselle annettu ennakkoperintö oli, mikäli mahdollista, vähennettävä ensiksi kuolleelta puolisolta jääneestä perinnöstä, sanotun luvun 5 ja 7 §:ään sekä 7 luvun 1, 3, 7 ja 8 §:ään samoin kuin avioliittolain 94 a ja 103 §:ään kantajat esittivät seuraavan lakiosalaskelman:

Kun E:n kuolinpesän jaettaviin varoihin 20 000 markkaa lisättiin ennakkoperinnön tai suosiolahjan arvona yhteensä 3 439 794 markkaa, mistä vähennettiin kauppakirjassa määrätty rahavastike 195 000 markkaa ja kauppakirjassa määrätyn eläke-etuuden arvona 48 000 markkaa, sekä edelleen lisättiin A:n ja D:n sekä B:n ennakkoperintöinä yhteensä saama määrä 195 000 markkaa, saatiin E:n kuolinpesän varoiksi 3 311 794 markkaa. Kun tähän lisättiin F:n varat 160 000 markkaa, olivat E:n ja F:n nettovarat yhteensä 3 551 794 markkaa. E:n kuolinpesän ja F:n avio-osa oli kummankin kohdalta 1 775 897 markkaa, E:n kuolinpesän kunkin perillisen perintöosa 443 974 markkaa ja lakiosa 221 987 markkaa.

Kun kantajat saattoivat saada E:n kuolinpesästä perintöosanaan mahdollisesti kumpikin vain 5 000 markkaa ja kun heidän itsensä saamista ennakkoperinnöistä otettiin huomioon E:n osuutena 32 500 markkaa kantajaa kohden, he katsoivat, että C:n oli suoritettava heille kummallekin erikseen lakiosan täydennyksenä 184 487 markkaa. Määrä nousi 5 000 markalla eli 189 487 markkaan siinä tapauksessa, että E:n koko jäämistö 20 000 markkaa meni testamentin nojalla F:lle. Jos F:n ilmoitus siitä, että hän ei luovuta omaisuuttaan tasingoksi, toteutuisi, vaikuttaisi tämä, kun F:n varat jätettiin pois lakiosalaskelmasta, lakiosan määrään 10 000 markkaa pienentävästi.

Näillä perusteilla A ja B vaativat, että C velvoitetaan suorittamaan heille kummallekin erikseen lakiosan täydennyksenä enintään 189 487 markkaa korkoineen.

Vastaus

C:n mukaan kaupassa 16.6.1986 tarkoituksena oli ollut maatilatalouden harjoittamisen sukupolvenvaihdos. Vastikkeet olivat olleet luovutetun omaisuuden silloisen käyvän hinnan mukaiset. Kysymyksessä ei ollut ollut ennakkoperintö eikä suosiolahja. Luovutettu omaisuus oli arvostettava lain pääsäännön mukaan siihen arvoon, mikä sillä oli luovutushetkellä 16.6.1986.

E ja F olivat määränneet C:n suorittamaan heidän muille lapsilleen sisarosuudet ja pidättäneet itselleen kiinteistöeläkkeen. Kaavoitustilanne luovutushetkellä oli ollut sellainen, että oli luovutettu maatalousmaata eikä rakennusmaata.

Väitettyä suosiolahjaa ja ennakkoperintöä oli arvioitava luovutushetken mukaan ja perittävän tarkoituksen näkökulmasta. Sukupolvenvaihdos ja kiinteistöeläkejärjestelyt sulkivat pois mahdollisuuden, että kysymyksessä olisi ollut ennakkoperintö tai suosiolahja. Tapauksessa ei myöskään ollut mitään sellaista, minkä perusteella luovutetun omaisuuden arvo olisi määrättävä muun ajankohdan kuin luovutushetken mukaan.

Peltolan tila oli ollut yksin F:n omistama. Näin ollen sen luovutusta ei ollut nyt otettava huomioon, kun kysymys oli lakiosista E:n jälkeen. Muutenkaan lakiosalaskelmassa ei tullut ottaa huomioon F:n omaisuutta, kun tämä oli ilmoittanut, ettei hän tule luovuttamaan osituksessa omaisuuttaan E:n perillisille.

Lisäksi A:n ja B:n koulutukseen oli pantu perheen olot huomioon ottaen erityisiä kustannuksia, jotka oli otettava huomioon lakiosan täydennysvaatimuksen yhteydessä. A:lle olivat hänen vanhempansa antaneet opiskeluun 7.11.1986 20 000 markkaa ja 28.10.1985 9 990 markkaa sekä B:lle 28.5.1984 5 000 markkaa ja 15.11.1990 2 000 markkaa.

Muun muassa näillä perusteilla C vaati kanteen hylkäämistä.

Käräjäoikeuden tuomio 7.3.1995

Jutun asianosaiset olivat esittäneet omat käsityksensä omaisuuden arvosta. C oli niissä nojautunut verotuksessa käytettyihin tilojen pinta-aloihin.

Todistajana kuullun asiantuntijan perusteltujen arvioiden mukaan myytyjen tilojen, poislukien Kukkuramäen palsta, kauppahinta olisi muodostunut 570 000 - 630 000 markaksi. Peltolan tilasta sittemmin asuntoalueeksi kaavoitetun Kukkuramäen alueen arvoksi olisi muodostunut 1 200 000 - 1 500 000 markkaa. Näin ollen tilojen kokonaisarvo olisi ollut 1 770 000 - 2 130 000 markkaa.

Toisen todistajana kuullun asiantuntijan perustellun arvion mukaan myytyjen tilojen, poislukien Kukkuramäen palsta, käyväksi arvoksi olisi muodostunut 540 000 markkaa. Kukkuramäen arvoksi olisi tullut 1 300 000 markkaa. Tilojen kokonaisarvo olisi ollut 1 840 000 markkaa, ja Kivelän tilan, jota ei edellä ollut otettu huomioon, arvo rakennusmaana 50 000 - 100 000 markkaa.

Kumpikaan arvioija ei ollut nähnyt tiloilla olevia rakennuksia vuoden 1986 aikaisessa kunnossaan. C oli esittänyt käyttäneensä asuinrakennuksen kunnostamiseen ja laajentamiseen yli 350 000 markkaa, mitä kantajat eivät olleet kiistäneet.

Kantajat olivat kiinnittäneet huomiota siihen, että C oli myynyt Kukkuramäen alueelta puuston ja saanut siitä varmaan joitakin kymmeniä tuhansia markkoja. Jäljellä olevalla Kivelän tilalla oli kolme asuinrakennustonttia, sen arvo oli noin 50 000 markkaa.

C oli esittänyt, että asiantuntijat eivät olleet suorittaneet riittävästi tuolla alueella tehtyjen kauppojen hintavertailua.

Käräjäoikeus totesi, ettei selvityksen mukaan kyseisiä tiloja kokonaisuudessaan ollut tarjottu julkisesti myytäväksi ennen kuin E ja F olivat myyneet ne pojalleen C:lle. Siten nyt voitiin tehdä monen vuoden takaisista hinnoista vain arvioita. Näissä ei pienehköillä pinta-alojen poikkeamisilla ollut olennaista merkitystä.

C:n Kukkuramäen alueesta noin kolme ja puoli vuotta myöhemmin saamaa kauppahintaa ei sellaisenaan voitu käyttää alueen arvona vuonna 1986, koska ei tiedetty kenenkään ostajan siitä tuohon aikaan noin korkeaa hintaa tarjonneen.

E ja F olivat tarjonneet Kukkuramäen aluetta Valkealan kunnalle ostettavaksi 900 000 markan hinnasta ennen kuin he olivat tehneet kaupan C:n kanssa. Kunnan maanostotoimikunta oli tuohon tarjoukseen vastauksena tarjonnut E:lle ja F:lle alueesta 675 000 markkaa. Tämä tarjous osoitti, että E ja F olivat olleet täysin tietoisia Kukkuramäen alueen erityisarvosta rakennusalueena. Heidän kunnalta pyytämänsä hinta toisaalta osoitti, etteivät he olleet voineet olla tietoisia tuon rakennusalueen arvon tulevasta noususta jopa 2 700 000 markkaan.

C:lle ei ollut määrätty maksettavaksi lahjaveroa kaupasta 16.6.1986.

Käräjäoikeus harkitsi asiantuntijoiden arvioiden perusteella myytyjen tilojen, poislukien Kukkuramäen alue, käyväksi arvoksi, mikä niistä olisi voitu vuonna 1986 saada, 540 000 markkaa.

Kukkuramäen alueen arvoksi vuonna 1986 oikeus harkitsi 1 300 000 markkaa.

Kaupalla 16.6.1986 C:lle myydyn maatalousirtaimiston arvosta oli esitetty todistajana kuullun koneagrologin asiantuntijalausunto, jonka mukaan irtaimisto oli voitu arvioida, kun E:n osuus seitsemän osakkaan yhteisesti omistamasta 205 000 markan arvoisesta leikkuupuimurista oli ollut 13,33 prosenttia, 137 126,50 markan arvoiseksi. Todistaja oli kertonut neuvotelleensa muidenkin asiantuntijoiden kanssa ennen lausuntonsa antamista. Hän oli katsonut, että arviossa voi olla viiden prosentin vaihtelu puoleen tai toiseen.

C oli laskelmissaan tunnustanutkin 83 500 markkaa myytyjen maatalouskoneiden arvoksi. Käräjäoikeus katsoi, että koska käytettyjen koneiden arvioiminen jälkikäteen oli ollut epävarmaa, tätä voitiin pitää kaupalla myytyjen koneiden todellisena hintana, mikä niistä ainakin olisi saatu.

E ja F olivat, kuten edellä oli todettu, olleet 16.6.1986 täysin tietoisia Kukkuramäen alueen odotusarvosta rakennusmaana. He olivat kuitenkin tehneet kyseisen kaupan ikään kuin maatalousmaana ja myyneet yhdelle perillisistään kaikki maatilansa ottamatta hinnassa huomioon Kukkuramäen suurta erityisarvoa rakennusmaana. Siltä osin kuin kauppa oli tämän vuoksi ollut alihintainen, se ei ollut ollut maatalouselinkeinon sukupolvenvaihdos, vaan lahja, jolla ehkä oli toisten perillisten vahingoksi suosittu C:tä.

Suosiolahjan arvoksi olisi katsottava Kukkuramäen arvo vähennettynä C:n siitä suorittamilla vastikkeilla. Näissä oli käytettävä omaisuuden vastaanottohetken arvoja, koska ei ollut osoitettu, että E ja F olisivat tienneet muutamia vuosia myöhemmin ilmaantuvasta rakennusmaan ostajasta, joka tulisi maksamaan siitä heidän vaatimansa 900 000 markan hinnan kolminkertaisena. Tätä todisti sekin, että C oli tarjonnut tuota aluetta 3.8.1989 ensin Valkealan kunnalle 1 900 000 markan hinnasta, vaikka hän neljä kuukautta myöhemmin tuli saamaan siitä 800 000 markkaa paremman hinnan.

E ja F olivat määränneet kauppahinnasta rahana maksettavan osan suoritettavaksi muille perillisilleen. Näin myös nämä olivat saaneet lahjan, vaikka sitä ei ollut kauppakirjassa nimitetty ennakkoperinnöksi, mutta se oli perintökaaren 6 luvun 1 §:n mukaan sellaiseksi katsottava. He olivat myös saaneet vanhemmiltaan opintoihinsa avustusta, mitä C ei todennäköisesti ollut saanut. Kaupan jälkeen E:lle ei perunkirjoituksesta päätellen ollut enää jäänyt merkittävästi omaisuutta, vaan kauppakirja oli ollut merkitykseltään hänen omaisuutensa kokonaisjärjestely.

C ei tietenkään ollut saanut ennakkoperintöä tai suosiolahjaa siltä osin kuin hän oli maksanut kauppahintaa vanhemmilleen. Ennakkoperinnöksi C:n saamaa lahjaa ei ollut katsottava, koska kaupalla ei ollut saatettu perillisiä mahdollisimman yhdenvertaiseen asemaan ja koska sen jälkeen E:lle ja F:lle ei ollut jäänyt niin paljoa omaisuutta, että myöhemmin perinnöstä tasajako voitaisiin toteuttaa.

E:n ja F:n tarkoituksena oli selvästi ollut, että maatila säilyisi suvussa eli yhdellä pojista ja toisaalta, että heillä itsellään oli vanhoilla päivillään siellä asumisoikeus syytinkiläisinä. Kokonaisuudessaan vähän yli 30 hehtaarin maatila, jossa oli peltoa vähän yli 10 hehtaaria, oli nykyaikana elinkelvoton, vaikka E ja F olivat saattaneet aikanaan saada siitä toimeentulonsa. Tilan asuinrakennus oli ollut siinä kunnossa, että sillä oli vuonna 1986 ollut käyttöikää vain viisi vuotta. Tuotantorakennuksella oli ollut käyttöikää 10 vuotta.

Käräjäoikeus harkitsi, että tähän kaikkeen nähden maatilakokonaisuuden, poislukien Kukkuramäen alue, luovutusta ei ollut katsottava suosiolahjaksi, vaikka arvioitu hinta näyttikin C:n suorittamaa vastiketta merkittävästi suuremmalta.

Avioliittolain 103 §:n säännös koski tasingon luovuttamista ositettavasta omaisuudesta, mutta ei ositusperusteen syntyä eli tässä puolison kuolemaa edeltävänä aikana tehtyjä sinänsä päteviä oikeustoimia. Tämä merkitsi sitä, että leskeltä F:ltä, joka käytti oikeuttaan olla luovuttamatta omaisuuttaan tasingoksi perillisille, ei tullut lakiosaa laskettaessa E:n pesään perintökaaren 7 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan lisättävää omaisuutta, vaikka perukirjan mukaan hän olisi laskelmallisesti velvollinen sitä luovuttamaan.

Vain perittävän, mutta ei lesken, antama suosiolahja oli perintökaaren 7 luvun 3 §:n 3 momentissa säädetty lisättäväksi pesän varoihin lakiosaa laskettaessa. Kukkuramäen alue oli kuulunut F:n yksin omistamaan Peltolan tilaan. Suosiolahja oli siten tullut häneltä eikä E:ltä.

Muutkin tilat, Murtoinmaata lukuunottamatta, leski F oli omistanut yhdessä E:n kanssa, eikä hänen antamaansa ennakkoperintöä tai suosiolahjaa ollut ratkaistava määrättäessä lakiosasta ja sen täydentämisestä E:n jälkeen.

Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

A ja B valittivat hovioikeuteen ja toistivat kanteensa.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 6.11.1996

Hovioikeus katsoi, kuten käräjäoikeuskin, että perintökaaren 7 luvun 3 ja 8 §:ssä tarkoitettuna perittävänä oli tässä asiassa pidettävä vain 29.7.1993 kuollutta E:tä, mutta ei hänen elossa olevaa leskeään F:ää. Siten määrättäessä E:n rintaperillisten lakiosaa perintökaaren 7 luvun 3 §:n mukaan oli pesän varoihin lisättävä vain E:n antama ennakkoperintö ja suosiolahja. Tämä merkitsi samalla sitä, että lakiosan täydennystä ei voinut saada perittävän puolison antamasta ennakkoperinnöstä ja suosiolahjasta tämän eläessä.

E:n ja F:n 16.6.1986 luovuttaman omaisuuden omistus oli jakautunut heidän keskensä käräjäoikeuden tuomiossa selostetuin tavoin. Omaisuuden arvona oli käräjäoikeuden mainitsemin perustein pidettävä yhteensä 1 923 500 markkaa. C:n suorittama vastike oli ollut 243 000 markkaa. E:n omistaman ja luovuttaman kiinteän omaisuuden arvo oli ollut 180 000 markkaa ja irtaimen omaisuuden arvo 41 750 markkaa, yhteensä 221 750 markkaa. C:n maksamasta vastikkeesta E:n osuus oli ollut puolet eli 121 500 markkaa.

Vastaavasti A:n ja B:n 16.6.1986 tehdystä kaupasta saamistaan 65 000 markasta puolet eli 32 500 markkaa oli ollut heidän ennakkoperintöään E:n jälkeen. Vaikka E:n pesän varoihin 20 000 markkaan lisättäisiin ennakkoperintönä tai suosiolahjana E:n luovuttaman omaisuuden arvon ja saaman vastikkeen erotus 100 250 markkaa, niin A:n ja B:n näin määräytyvä lakiosa ei ylittänyt heidän jo saamansa ennakkoperinnön määrää.

Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus katsoi, ettei C ollut velvollinen suorittamaan A:lle ja B:lle lakiosan täydennystä 29.7.1993 kuolleen isänsä jälkeen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle ja B:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan he toistivat kanteensa.

C vastasi valitukseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 12.11.1998

Perustelut

E ja F ovat 16.6.1986 päivätyllä kauppakirjalla myyneet pojalleen C:lle käräjäoikeuden tuomiossa mainitut tilat, joiden omistus puolisoiden kesken on jakautunut käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevällä tavalla. Kauppaan on sisältynyt myös kauppakirjassa määritelty irtain omaisuus. Kauppahinta 195 000 markkaa on maksettu ennakkoperintönä E:n ja F:n muille lapsille A:lle, B:lle ja D:lle siten, että kukin heistä on saanut siitä 65 000 markkaa. Vastikkeena ovat lisäksi olleet E:n ja F:n saamat eläkeedut, arvoltaan 48 000 markkaa.

A ja B ovat katsoneet C:n saaneen kaupan alihintaisuuden johdosta vanhemmiltaan näiden avio-oikeuden alaisesta omaisuudesta ennakkoperintöä taikka toissijaisesti suosiolahjan sekä vaatineet tämän huomioon ottamista heidän lakiosiaan E:n jälkeen määrättäessä.

Perintökaaren säännösten mukaan perittävän tekemät ennakkoluovutukset otetaan huomioon pääsääntöisesti antajansa jälkeen toimitettavassa perinnönjaossa. Perintökaaren 6 luvun 1 §:n 2 momentissa on kuitenkin säädetty, että puolisoiden yhteiselle rintaperilliselle aviooikeuden alaisesta omaisuudesta annettu ennakkoperintö on ensisijaisesti vähennettävä ensiksi kuolleelta puolisolta jääneestä perinnöstä. Mikäli ennakon koko arvoa ei voida tästä vähentää, on loppuosa vähennettävä toiselta puolisolta jääneestä perinnöstä. Säännöksen tarkoituksena on, että puolisoiden välisen aviovarallisuusyhteyden vuoksi tällainen ennakkoperintö otetaan puolisoiden jälkeisissä perinnönjaoissa mahdollisimman täydellisesti huomioon.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei lesken antamaa ennakkoperintöä tai suosiolahjaa oteta huomioon lakiosia ensiksi kuolleen puolison jälkeen määrättäessä, vaan lakiosalaskelmaan otetaan perintökaaren 7 luvun 3 §:n 3 momentin sanamuodon mukaisesti vain perittävän itsensä tekemät luovutukset.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Leporanta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Setälä, Kurri ja Pälsi, joista viimeksi mainittu on myös esitellyt asian.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Nikkarinen, Haarmann, Paasikoski, Krook ja Pellinen. Esittelijä Pekka Pulkkinen.

---

[SV]

Förskott på arv eller favoriserande gåva som en efterlevande make hade gett makarnas gemensamma bröstarvinge och som hörde till den efterlevandes giftorättsegendom skulle inte beaktas när laglotten bestämdes efter den först avlidna maken.

ÄB 6 kap 1 § 2 mom

ÄB 7 kap 3 § 3 mom

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.