Supreme Court allows self-defense claim but finds excessive force in killing an attacker who was unaware.

A oli kertomansa mukaan paennut häntä halolla pahoinpidellyttä B:tä läheiseen mökkiin. B:n tultua halko käsissään A:n perässä mökkiin A oli mökistä löytämällään kirveellä lyönyt B:tä kirveen hamarapuolen osuessa B:n päähän seurauksin, että B oli heti kuollut. A:n lyödessä B ei ollut havainnut A:ta eikä lyöntiä. Kysymys siitä, oliko A:n menettely välttämätön ja oikeutettu hätävarjelutoimi.

RL 3 luku 6 §

RL 3 luku 9 § 1 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Lappeenrannan käräjäoikeuden tuomio 30.8.1995

Käräjäoikeus katsoi virallisen syyttäjän ja asianomistajien syytteestä selvitetyksi, että A oli 5.6.1995 Lappeenrannassa tahallaan surmannut B:n lyömällä tätä kirveen hamarapuolella päähän oikean ohimon seutuun seurauksin, että B oli välittömästi kuollut kallon murskaantumisesta aiheutuneeseen laajaan aivovammaan.

Teko oli tapahtunut erittäin lieventävien asianhaarojen vallitessa.

A oli tehnyt teon suojellakseen itseään B:n oikeudettomalta hyökkäykseltä. Teko ei kuitenkaan ollut ollut hyökkäyksen torjumiseksi välttämätön.

Käräjäoikeus totesi A:n selostaneen tapahtumienkulun seuraavasti:

B:tä koskevan kuolinsyylausunnon mukaan kuolema oli aiheutunut voimakkaasta tylpästä ulkoisesta väkivallasta, joka oli kohdistunut oikean ohimon seutuun. B:n verenalkoholipitoisuudeksi oli todettu 2,5 promillea.

Näyttöä arvioidessaan käräjäoikeus lausui, että todistaja Juha K:n lausuma tuki A:n kertomusta tapahtumienkulusta ennen vesille lähtöä. Hänen ja todistajien Arto F:n, Tommi H:n ja Petri M:n yhtäpitävien lausumien mukaan B oli ollut humalassa ollessaan arvaamaton ja käyttäytynyt väkivaltaisesti.

Ruumiinavauslausunto ja verenalkoholitutkimus tukivat A:n kertomusta B:n kuolintavasta ja alkoholin nauttimisesta.

Todistaja Elisabet P:n havainnot A:n kaulalla ja kyljessä olleista mustelmista tukivat A:n lausumaa siitä, että B oli pahoinpidellyt häntä.

A oli kertonut tapahtumista johdonmukaisesti eikä asiassa ollut tullut ilmi seikkoja, jotka olisivat olleet ristiriidassa A:n kertoman tapahtumainkulun kanssa. Käräjäoikeus otti siten tuomion perustaksi sen, että teko oli tapahtunut A:n kuvaamissa olosuhteissa ja hänen kertomallaan tavalla.

A:n vastineesta käräjäoikeus totesi, että A oli katsonut toimineensa hätävarjelutilanteessa tai syyllistyneensä enintään hätävarjelun liioitteluna tehtyyn pahoinpitelyyn ja kuolemantuottamukseen. Tilanteen nopeuden ja paniikinomaisuuden vuoksi A:lla ei ollut ollut mahdollisuutta harkita, että lyönnistä saattaisi seurata B:n kuolema.

Teon oikeudellisen arvioinnin osalta käräjäoikeus lausui A:n kertoneen, ettei hän ollut erityisesti kohdistanut lyöntiään, vaan oli ainoastaan tähdännyt B:tä kohti toivoen lyönnin osuvan ja pysäyttävän B:n. Lyönti oli tapahtunut hetkellä, jolloin B oli ollut kääntyneenä A:sta poispäin eikä ollut havainnut lainkaan A:ta. Edelleen A oli kertonut lyöneensä B:tä kirveellä kaikin voimin.

Käräjäoikeus katsoi edellä sanotusta ilmenevän, että A oli suhtautunut välinpitämättömästi lyönnin seuraukseen. Hänen oli täytynyt käsittää, että päähän osuessaan tällainen lyönti varsin todennäköisesti aiheuttaa kuoleman. A oli siten tahallaan surmannut B:n.

Ottaen huomioon tilannetta edeltänyt B:n A:han kohdistama suhteellisen voimakas väkivalta, oli A:n teko tapahtunut erittäin lieventävien asianhaarojen vallitessa.

Aseen käyttämistä voitiin pitää puolustettavana, koska oli ollut ilmeistä, ettei B olisi muutoin keskeyttänyt hyökkäystään. A:n aseekseen ottama kirves oli ollut ensimmäinen väline, jolla A oli voinut puolustautua. A:n oli täytynyt ymmärtää, että tällaista asetta käyttäessään hän saattoi aiheuttaa vakavamman seurauksen kuin mikä oli tarpeen B:n hyökkäyksen torjumiseksi. A oli kuitenkin käyttänyt sitä koko voimallaan ja tavalla, joka ei ollut ollut välttämätöntä hyökkäyksen torjumiseksi. Siten A oli syyllistynyt hätävarjelun liioitteluun.

Näillä perusteilla käräjäoikeus tuomitsi A:n rikoslain 21 luvun 1 §:n 1 momentin ja 3 luvun 9 §:n 1 momentin nojalla hätävarjelun liioitteluna erittäin lieventävien asianhaarojen vallitessa tehdystä taposta 4 vuodeksi vankeuteen.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 5.12.1995

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että hänen katsotaan toimineen hätävarjeluksessa tai syyllistyneen enintään hätävarjelun liioitteluna tehtyyn pahoinpitelyyn ja kuolemantuottamukseen ja että rangaistusta ainakin alennetaan.

Hovioikeus lausui, että B oli riitelyn jälkeen kuristanut A:ta. A:n kyettyä irrottautumaan B:n otteesta ja saatua B:n alleen, B oli työntänyt peukalonsa A:n silmään. Tämän jälkeen B oli hakenut aseekseen metrin pituisen ja noin 15 senttimetrin paksuisen puun sekä samalla uhannut A:ta sanomalla "nyt lähtee henki". B oli lyönyt puulla A:ta kahdesti. A:n paettua mökkiin B oli seurannut A:ta mainittu puu aseenaan.

Nämä tapahtumat olivat kestäneet A:n arvion mukaan noin minuutin. Ottaen myös huomioon A:n tietoisuus B:n väkivaltaisesta käyttäytymisestä humalatilassa A:lla oli ollut perusteltu syy katsoa olevansa hengenvaarassa. Hänellä ei avoimessa puolustautumistilanteessa olisi ilmeisesti ollut mahdollisuuksia puolustaa itseään B:n metrin pituista asetta vastaan 60 senttimetrin pituisella aseellaan, vaikka ase oli ollutkin kirves. Tuossa tilanteessa A:lla voitiin katsoa olleen oikeus puolustautua lyömällä B:tä käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevällä tavalla. Näin ollen A oli toiminut hätävarjelutilanteessa eikä hänen siten ole näytetty syyllistyneen rikokseen.

Näillä perusteilla hovioikeus hylkäsi syytteen ja vapautti A:n hänelle tuomitusta rangaistuksesta.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valituslupa on myönnetty 23.4.1996. Virallinen syyttäjä on vaatinut, että A tuomitaan rangaistukseen hätävarjelun liioitteluna erittäin lieventävien asianhaarojen vallitessa tehdystä taposta.

A on antanut häneltä pyydetyn vastauksen.

Korkein oikeus on 14.3.1997 toimittanut asiassa suullisen käsittelyn.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 12.6.1997

Perustelut

B:n kuolemaan johtaneiden tapahtumien aikana paikalla ei ole ollut B:n ja A:n lisäksi muita henkilöitä. Koska A:n tekopaikaksi ilmoittama mökki on pian teon jälkeen tuhoutunut tulipalossa, ei teosta ole saatu selvitystä rikospaikkatutkinnalla. Mökistä on kuitenkin laadittu pohjapiirros, josta ilmenee, että sen eteistilasta pääsi oikealla olevasta oviaukosta tupaan ja vasemmalla olevasta oviaukosta toiseen eteiseen ja sen kautta edelleen kahteen muuhun huoneeseen. Enemmän selvityksen puuttuessa A:n tekoa on arvioitava pääasiassa hänen oman kertomuksensa perusteella.

A on Korkeimmassa oikeudessa kertonut tekoon välittömästi johtaneista ja siihen liittyvistä seikoista pääpiirteissään samalla tavalla kuin käräjäoikeudessa. Kertomansa mukaan A oli paennut mökkiin ja otettuaan eteistilasta löytämänsä kirveen aseekseen odottanut tuvassa B:n saapumista mökkiin. B oli tullut mökin eteistilaan käsissään sama puu, jolla B oli aikaisemmin kahdesti lyönyt A:ta. B:n ollessa eteistilassa tuvan oviaukon kohdalla A oli siirtynyt tuvasta oviaukkoon ja lyönyt suunnilleen päänsä korkeudelta yläviistossa asennossa olevalla kirveellä kaikin voimin kohti B:tä kirveen hamarapuolen osuessa B:n päähän. Lyönnin tapahtuessa B oli katsonut sellaiseen suuntaan, ettei hän ollut havainnut A:ta eikä lyöntiä. A on kuvannut lyöntiään tähtäämättömäksi huitaisuksi, jonka tarkoituksena oli ollut pysäyttää B. Siinä vaiheessa kun lyönti oli osunut, A oli tajunnut sen osuvan B:tä päähän.

A:n kertomus osoittaa, että hän on tarkoittanut osua kirveellä B:hen. Suunnatessaan voimakkaan lyönnin suunnilleen päänsä korkeudelta kohti B:tä A:n on täytynyt käsittää olevan varsin todennäköistä, että kirves osuisi B:tä päähän ja että iskusta aiheutuisi B:n kuolema. A on siten tahallaan surmannut B:n.

B:n saapuessa mökkiin varustautuneena lyömäaseellaan A:lla on ollut perusteltu syy pelätä, että B sillä jatkaisi mökin ulkopuolella aloittamaansa hyökkäystä ja että hänen terveytensä ja jopa henkensä olivat vaarassa. Hänellä on ollut oikeus tuolloin käyttää sellaisia voimakeinoja, jotka hyökkäyksen torjumiseksi olivat välttämättömiä. Kysymys on siitä, onko A:n edellä kerrottu lyönti, joka oli suoritettu takaviistosta B:n havaitsematta A:ta, ollut välttämätön ja oikeutettu hätävarjelutoimi.

Sellaista vastahyökkäystä, johon A turvautui, on pidettävä oikeutettuna tilanteessa, jossa yllätyksen hyväksikäyttö on ainoa keino hyökkäyksen torjumiseksi. Jos sen sijaan on todennäköistä, että esimerkiksi päänseudun sijasta vartaloon suunnattu isku tai pelkkä kirveellä uhkaaminen olisi riittänyt pysäyttämään B:n, asiaa on arvosteltava toisin.

Perehdyttyään jutussa esitettyyn selvitykseen ja kuultuaan A:ta Korkein oikeus on päätynyt siihen lopputulokseen, että A on käyttänyt B:n oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi enemmän väkivaltaa kuin on ollut tarpeen. Asiaa arvosteltaessa on otettu huomioon se, millaista harkintaa A:lta on kyseisessä tilanteessa kohtuudella voitu edellyttää.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

Syyksiluettu rikos ja rangaistus

A tuomitaan hätävarjelun liioitteluna erittäin lieventävien asianhaarojen vallitessa tehdystä taposta 3 vuodeksi vankeuteen.

Lainkohdat

Rikoslaki 21 luku 1 § 1 momentti (491/69), 3 luku 6 § ja 3 luku 9 § 1 momentti

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Hidén: Olen muutoin samaa mieltä kuin enemmistö paitsi että tuomitsen A:n teostaan 4 vuodeksi vankeuteen.

Oikeusneuvos Krook: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Hidén.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Ryynänen sekä lautamiehet Kapulainen, Myllynen ja Pöntinen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Seppänen, Setälä ja Alatalo. Esittelijä Minna Hällström.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Haarmann, Krook (eri mieltä), Tulokas, Hidén (eri mieltä) ja Kitunen. Esittelijä Markku Vuorela.

---

[SV]

A hade enligt egen utsago flytt undan B, som hade misshandlat honom med ett vedträ, in i en närbelägen stuga. Sedan B med vedträet i sina händer hade kommit in i stugan efter A hade A med en yxa som han hittat i stugan slagit B med yxhammaren i huvudet med påföljd att B omedelbart avlidit. Då A slog B hade denne sett varken A eller slaget. Fråga om huruvida A:s förfarande utgjorde en nödvändig och berättigad nödvärnshandling.

SL 3 kap 6 §

SL 3 kap 9 § 1 mom

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.