Supreme Court dismisses equal pay claim as statute of limitations expired at time of discriminatory act.

Kodinhoitaja oli hoitanut vanhainkodin viransijaisuuksia yhteensä yli kahden vuoden ajan. Hänen ilmoitettuaan raskaudestaan seuraava määräys annettiin jatkuvasta sijaistarpeesta huolimatta vain kahdeksi kuukaudeksi. Kysymys siitä, mistä naisten ja miesten välisestä tasaarvosta annetun lain 12 §:n 2 momentin tarkoittama kanteen nostamiselle säädetty määräaika oli laskettava.

Tasa-arvoL 8 § 2 mom 1 kohta (624/92)

Tasa-arvoL 11 § 1 mom

Tasa-arvoL 12 § 2 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Espoon kihlakunnanoikeudessa

A lausui Espoon kaupungille 2.8.1993 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla, että hän oli työskennellyt Espoon kaupungin Aurorakodissa 15.1.1990 - 29.2.1992 välisen ajan perushoitajan viransijaisena ja 1.3. - 30.8.1992 välisen ajan kodinhoitajan viransijaisena. Viransijaisuuksia koskevat määräyskirjat oli yleensä kirjoitettu kuuden kuukauden pituisiksi. Viimeinen määräyskirja oli kirjoitettu 12.6.1992 vain kahdelle kuukaudelle kattamaan 1.7. - 31.8.1992 välisen ajanjakson. Työnantaja oli menetellyt näin siitä huolimatta, että äitiyslomansijaisuus, jota hänet oli nimitetty hoitamaan, jatkui aina 28.12.1992 asti. Sen jälkeen, kun määräys kyseiseen viransijaisuuteen oli päättynyt, sijaisuutta oli 1.9.1992 lähtien hoitanut toinen henkilö.

Työnantaja ei ollut halunnut antaa A:lle koko viransijaisuuden kattavaa määräyskirjaa sen takia, että hän oli raskaana. Espoon kaupungin menettely, jolla hänet oli asetettu raskauden takia eriarvoiseen asemaan, oli naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain vastainen. Kun kaupungin menettely oli toteutunut viransijaisuussuhteen päättymisenä elokuun lopussa 1992 ja kun 1.8.1992 oli tullut voimaan tasaarvolain laajennus, jossa sukupuoleen perustuvaksi syrjinnäksi katsottiin myös työntekijän asettaminen eriarvoiseen asemaan raskauden tai synnytyksen vuoksi, tuli mainittua syrjintää laajentavaa lainkohtaa soveltaa myöskin A:n virkasuhteen päättymiseen.

Tämän vuoksi A vaati, että kaupunki velvoitetaan suorittamaan hänelle naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain tarkoittamana hyvityksenä 35 000 markkaa korkoineen.

Kaupungin vastaus

Kaupunki vaati, että kanne jätetään tutkimatta. Tasaarvolain 12 §:n mukaan kanne hyvityksen suorittamisesta oli pantava vireille vuoden kuluessa syrjinnän kiellon rikkomisesta. Väitetty syrjintä oli toteutunut jo sijaisuusmääräyksen rajaamisella. A:n määräyskirjasta ilmeni, että se oli tehty 12.6.1992, jolloin siis väitetty tasa-arvolain rikkominen olisi tapahtunut. Haastehakemus oli saapunut tuomiokunnan kansliaan 30.6.1993 eli yli vuoden kuluttua väitetystä tasa-arvolain rikkomisesta.

Tasa-arvolain muutos, jolla sukupuoleen perustuvaksi syrjinnäksi katsotaan myös työntekijän asettaminen eriarvoiseen asemaan raskauden tai synnytyksen vuoksi, tuli voimaan 1.8.1992. Nyt esillä olevassa tapauksessa väitetty syrjintä olisi tapahtunut ennen lainmuutoksen voimaantuloa, joten Suomessa noudatettavien oikeusperiaatteiden mukaan muutettua lakia ei voitu tapaukseen soveltaa.

Kihlakunnanoikeuden päätös 14.10.1993

Tasa-arvolain muutos, jonka mukaan sukupuolisena syrjintänä voitiin pitää muun muassa työntekijän palvelussuhteen keston rajoittamista raskauden perusteella, oli tullut voimaan 1.8.1992. Kihlakunnanoikeus katsoi, että lainsäännös oli sovellettavissa myös nyt kysymyksessä olevaan tapaukseen, koska syrjintä oli toteutunut vasta, kun palvelussuhde oli päättynyt huomioon ottaen se, että viranhoitomääräys oli ollut työnantajan jatkettavissa ja muutettavissa. Samalla perusteella kihlakunnanoikeus katsoi, että A oli nostanut kanteen naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 12 §:ssä tarkoitetussa vuoden määräajassa.

Kihlakunnanoikeus katsoi, että A:n määräys Espoon kaupungin palveluksessa oli rajattu päättymään sijaisuustarvetta lyhyemmäksi ajaksi ja että rajaamisen syynä oli ollut, kun muusta ei ollut esitetty selvitystä, A:n raskaus. A:ta oli siten syrjitty naisten ja miesten tasa-arvosta annetun lain 8 §:n 2 momentin 1 kohdassa ja 9 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Sen vuoksi A:lla oli oikeus mainitun lain 11 §:ssä tarkoitettuun hyvitykseen. Sen kohtuulliseksi määräksi kihlakunnanoikeus harkitsi A:n vaatimat 35 000 markkaa.

Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus velvoitti kaupungin suorittamaan A:lle tasa-arvolain 11 §:n mukaisena hyvityksenä 35 000 markkaa korkoineen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 29.11.1995

Hovioikeus, jossa A ja kaupunki hakivat muutosta, totesi A:n hyvitystä koskevan vaatimuksen perustuvan siihen, että viransijaisuusmääräys oli rajattu päättymään sijaisuustarvetta lyhyemmäksi ajaksi A:n raskauden vuoksi ja että A:ta oli siten syrjitty sukupuolen perusteella naisten ja miesten välisestä tasa-arvolaista annetun lain vastaisesti. Sanotun lain mukaan hyvitystä oli vaadittava kanteella, joka oli nostettava vuoden kuluessa syrjintäkiellon rikkomisesta. Hovioikeus katsoi väitetyn syrjinnän tapahtuneen silloin, kun mainittu viransijaisuus annettiin eli 12.6.1992. Tuolloin oli myös alkanut kulua kanteen nostamiselle säädetty vuoden määräaika. Koska kanne oli annettu kaupungille tiedoksi vasta 2.8.1993, kanne oli hyvitystä koskevalta osalta nostettu myöhään.

Tämän vuoksi hovioikeus muuttaen kihlakunnanoikeuden päätöstä hylkäsi hyvitystä koskevan vaatimuksen vanhentuneena ja vapautti kaupungin velvollisuudesta suorittaa hyvitystä A:lle.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle myönnettiin valituslupa. A vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanne hyväksytään.

Espoon kaupunki antoi vastauksen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 15.5.1997

Perustelut

A oli työskennellyt Espoon kaupungin Aurorakodissa 15.1.1990 - 29.2.1992 perushoitajan ja 1.3. -31.8.1992 kodinhoitajan viransijaisena. Kanteessaan A on vaatinut Espoon kaupungilta naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 11 §:n nojalla hyvitystä ja perustellut vaatimustaan lausuen muun muassa:

"Viransijaisuuksia koskevat määräyskirjani kirjoitettiin yleensä 6 kuukauden pituisiksi. Viimeinen määräyskirja, joka koski kodinhoitajan viransijaisuutta, kirjoitettiin 12.6.1992 vain kahdelle kuukaudelle kattamaan 1.7. - 31.8.1992 välisen ajanjakson. Työnantajani menetteli näin siitä huolimatta, että äitiyslomasijaisuus, jota minut nimettiin hoitamaan, jatkui aina 28.12.1992 asti."

"Työnantajani ei halunnut antaa minulle koko viransijaisuuden kattavaa määräyskirjaa sen takia, että olin raskaana." "Kun kaupungin menettely toteutui virkasuhteeni, oikeastaan viransijaisuuden, päättymisenä elokuun lopussa 1992 ja kun 1.8.1992 tuli voimaan tasaarvolain laajennus, jossa sukupuoleen perustuvaksi syrjinnäksi katsottiin myös työntekijän asettaminen eriarvoiseen asemaan raskauden tai synnytyksen vuoksi, tulee mainittua syrjintää laajentavaa lainkohtaa soveltaa myöskin virkasuhteen päättymiseen."

Tasa-arvolain 11 §:n mukaan työnantaja, joka on rikkonut lain 8 §:ssä tarkoitettua syrjinnän kieltoa, on velvollinen maksamaan loukatulle hyvitystä. Lain 12 §:n 2 momentin mukaan kanne hyvityksen suorittamisesta on nostettava vuoden kuluessa syrjinnän kiellon rikkomisesta.

Espoon kaupunki, jolle haaste on annettu tiedoksi 2.8.1993, on väittänyt, että A:n oikeus vaatia hyvitystä on vanhentunut, koska syrjiväksi väitetty sijaismääräys oli annettu 12.6.1992.

Asiassa on siten kysymys siitä, toteutuuko viransijaisuuden kestoa rajoittamalla tehty syrjinnän kiellon rikkominen kanneoikeuden vanhentumisajan alkamisvaikutuksin jo viransijaisuusmääräystä annettaessa vai vasta viransijaisuuden päättyessä.

Tasa-arvolain esitöissä (HE 57/85 s. 24) lausutun mukaan 12 §:n 2 momentissa tarkoitettu "Määräaika laskettaisiin siitä, kun syrjinnän kieltoa on rikottu. Joskus saattaa käydä niin, että syrjinnän kohteeksi joutunut tulee tietoiseksi menettelyn lainvastaisuudesta myöhemmin ja ehkä vasta silloin, kun edellä tarkoitetuin tavoin laskettu määräaika on jo päättynyt. Koska asian pikaisen käsittelyn vaatimus on niin tärkeä, ei ole kuitenkaan katsottu aiheelliseksi antaa merkitystä sille, koska syrjinnän kohteeksi joutunut on saanut asiasta tiedon". Määräajan on tämän perusteella katsottu alkavan nimityspäätöksestä tai muusta vastaavasta työnantajan tekemästä, palvelussuhdetta koskevasta toimenpiteestä.

Syrjintää työelämässä koskevan tasa-arvolain 8 §:n 2 momenttia on kuitenkin muutettu 1.8.1992 voimaan tulleella lailla (624/92) muun muassa lisäämällä siihen uusi 1) kohta, jonka mukaan työnantajan menettelyä on samoin pidettävä syrjintänä, jos työnantaja "jättää muissa kuin 1 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa työnhakijan palvelukseen ottamatta tai rajoittaa työntekijän palvelussuhteen kestoa tai sen jatkumista tämän sukupuolen perusteella, jollei työnantaja voi osoittaa, että hänen menettelyynsä on työn tai tehtävän laadusta johtuva hyväksyttävä syy".

Tasa-arvolain 12 §:n 2 momentin kanneaikaa koskeva säännös on voimassa alkuperäisessä, vuonna 1986 säädetyssä muodossaan (609/86). Kun sukupuoleen perustuvan syyn perusteella tapahtuva palvelussuhteen keston ja jatkumisen rajaaminen on kirjattu lakiin syrjintänä vasta vuonna 1992, ei tällaista menettelyä ole voitu tuota määräaikaa säädettäessä ottaa huomioon. Sen vuoksi ei lain esitöiden, sen enempää kuin lainkohdan sanamuodonkaan perusteella voida tehdä sitä johtopäätöstä, että kanneaika olisi näissäkin syrjintätapauksissa ja palvelussuhteen vielä jatkuessa laskettava siitä, kun työnantaja on tehnyt palvelussuhdetta koskevan päätöksen tai muun nimenomaisen toimenpiteen.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo kihlakunnanoikeuden tavoin, että A:n kanne on nostettu tasaarvolain 12 §:n 2 momentissa säädetyssä vuoden määräajassa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia palautetaan uudelleen käsiteltäväksi hovioikeuteen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Haltia, Niemelä ja Karttunen. Esittelijä Elina Setälä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin, Krook, Möller, Hidén ja Vuori. Esittelijä Liisa Mansikkamäki.

---

[SV]

En hemvårdare hade i ett åldringshem handhaft olika vikariat sammanlagt över två år. Sedan hon meddelat att hon var havande hade följande förordnande getts för endast två månader fastän behovet av vikarie varit bestående. Fråga om från vilken tidpunkt den i 12 § 2 mom. lagen om jämställdhet mellan kvinnor och män bestämda tiden för väckande av talan skulle räknas.

JämställdhetsL 8 § 2 mom 1 punkten (624/92)

JämställdhetsL 11 § 1 mom

JämställdhetsL 12 § 2 mom

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.