Supreme Court dismisses retroactive free trial request because applicant failed to prove financial need for the entire period covered.

Ään.

A:n pyydettyä hovioikeudessa maksutonta oikeudenkäyntiä taannehtivasti noin puolentoista vuoden ajalta ennen hakemuksen tekemistä ja esitettyä tällöin sosiaaliviranomaisen oikeaksi todistaman vakuutuksen hakemuksen aikaisista varallisuusoloistaan ja elatusvelvollisuudestaan hovioikeus myönsi hänelle maksuttoman oikeudenkäynnin hakemuksen saapumispäivästä lukien, mutta hylkäsi pyynnön muutoin, koska vakuutuksesta ei ollut pääteltävissä, että maksuttoman oikeudenkäynnin myöntämisen edellytykset olisivat olleet olemassa koko siltä ajalta, jota hakemus koski. Hovioikeuden ei olisi tullut ratkaista asiaa varaamatta A:lle tilaisuus esittää uusi vakuutus täydennettynä puuttuvilla tiedoilla.

MOL 5 § 1 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Hakemukset Helsingin hovioikeudessa

Haettuaan kantajina hovioikeudessa muutosta Espoon kihlakunnanoikeuden 20.9.1993 julistamaan päätökseen irtaimen kauppahinnan palauttamista koskevassa asiassa A ja B pyysivät hovioikeuteen 19.4. ja 15.6.1994 saapuneissa hakemuksissaan maksutonta oikeudenkäyntiä taannehtivasti 7.9.1992 lukien ja asianajaja C:n määräämistä heidän oikeudenkäyntiavustajakseen. Sosiaaliviranomainen oli todistanut A:n ja B:n vakuutukset oikeiksi.

Hovioikeuden tuomio 29.2.1996

Todettuaan, että A ja B olivat liittäneet maksuttoman oikeudenkäynnin myöntämistä koskeviin hakemuksiinsa, A 24.3.1994 ja B 9.6.1994 päivätyn vakuutuksen varallisuusoloistaan ja elatusvelvollisuudestaan ja ettei vakuutuksista ollut pääteltävissä, että maksuttoman oikeudenkäynnin myöntämisen edellytykset olisivat olleet olemassa jo asiaa kihlakunnanoikeudessa käsiteltäessä, hovioikeus myönsi maksuttoman oikeudenkäynnin A:lle 19.4.1994 ja B:lle 15.6.1994 lukien, mutta hylkäsi heidän pyyntönsä maksuttoman oikeudenkäynnin myöntämisestä taannehtivasti 7.9.1992 lähtien. Sen ohessa hovioikeus määräsi A:n ja B:n oikeudenkäyntiavustajaksi C:n, jolle maksettiin valtion varoista palkkioksi A:n ja B:n avustamisesta hovioikeudessa 1 200 markkaa, mikä määrä D velvoitettiin korvaamaan valtiolle.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot:

Hovioikeudenneuvos Marko: Hakiessaan maksutonta oikeudenkäyntiä A ja B ovat tavanomaiseen tapaan liittäneet hakemuksiinsa vakuutukset, jotka koskevat heidän varallisuusolojaan ja elatusvelvollisuuttaan hakemuksen tekemisen aikoihin. Kun hakemukset koskevat edun myöntämistä taannehtivasti lähes puolentoista vuoden ajalta ennen hakemuksen tekemistä, katson tarpeelliseksi saada selvityksen hakijoiden puheena olevista olosuhteista jo asiaa kihlakunnanoikeudessa käsiteltäessä. Sen vuoksi varaan heille tilaisuuden esittää tästä selvitys.

Äänestyksen tuloksen johdosta velvollisena ratkaisemaan asian heti katson, ettei asiaa voida ratkaista hakijoiden vahingoksi vain sen vuoksi, ettei heille varata tilaisuutta esittää sanottua selvitystä, jota hakijoilta yleensä ei vaadita ja johon he eivät siten ole voineet varautua. Myönnän A:lle ja B:lle kummallekin maksuttoman oikeudenkäynnin ilman korvausvelvollisuutta valtiolle 7.9.1992 lukien koskemaan asiassa suoritettuja tarpeellisia toimenpiteitä ja määrään heidän oikeudenkäyntiavustajakseen C:n. Määrään valtion varoista maksettavaksi C:lle korvaukseksi kuluistaan 1 197,40 markkaa ja palkkioksi A:n ja B:n avustamisesta kihlakunnanoikeudessa 11 000 markkaa eli kaikkiaan 12 197,40 markkaa, jonka velvoitan D:n korvaamaan valtiolle.

Hovioikeudenneuvos Uoti ja presidentti Huopaniemi, kumpikin vuorollaan, olivat samaa mieltä kuin hovioikeudenneuvos Marko.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle ja B:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan he vaativat, että hovioikeuden tuomio kumotaan siltä osalta kuin heidän hakemuksensa maksuttoman oikeudenkäynnin myöntämisestä taannehtivasti 7.9.1992 lähtien oli hylätty ja asia palautetaan tältä osalta hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi tai että heille myönnetään maksuton oikeudenkäynti pyynnön mukaisesti 7.9.1992 lukien korvausvelvollisuudetta valtiolle ja heidän avustajalleen asianajaja C:lle maksetaan valtion varoista korvaukseksi kuluista 1 197,40 markkaa ja palkkioksi heidän avustamisestaan kihlakunnanoikeudessa 11 000 markkaa.

Virallinen syyttäjä vastasi valitukseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 3.4.1997

Perustelut

Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 3 §:n 2 momentin mukaan maksuton oikeudenkäynti voidaan myöntää, milloin edellytykset siihen ovat olemassa, myös taannehtivasti koskemaan asiassa jo suoritettuja toimenpiteitä. Lain 5 §:n 1 momentin mukaan asianosaisen on maksutonta oikeudenkäyntiä hakiessaan annettava kirjallinen vakuutus varallisuusoloistaan ja elatusvelvollisuudestaan sekä muu saatavissa oleva tarpeellinen selvitys. Oikeusministeriön maksuttoman oikeudenkäynnin hakemisen helpottamiseksi vahvistamassa hakemuslomakkeessa hakijaa kehotetaan esittämään sosiaalitoimistossa kaikki hänen taloudellista asemaansa osoittavat tositteet.

Päätöslauselma

Hovioikeuden maksutonta oikeudenkäyntiä koskeva ratkaisu kumotaan siltä osalta kuin siinä on hylätty A:n ja B:n pyynnöt maksuttoman oikeudenkäynnin myöntämisestä taannehtivasti 7.9.1992 lukien koskemaan jutussa ennen alioikeuskäsittelyä ja sen aikana suoritettuja toimenpiteitä. Asia palautetaan näiltä osin hovioikeuteen, jonka tulee ottaa se ilmoituksetta uudelleen käsiteltäväkseen ja ratkaisussaan ottaa huomioon sen mahdollinen vaikutus A:n ja B:n vaatimiin ja heille tuomittuihin oikeudenkäyntikulujen korvauksiin.

Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain nojalla maksetaan valtion varoista asianajaja Pauliina Kivelle palkkioksi A:n ja B:n avustamisesta Korkeimmassa oikeudessa 2 000 markkaa, mikä määrä jää valtion vahingoksi.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Hidén: A:n ja B:n kantajina yhdessä erään kolmannen henkilön kanssa 11.1.1993 päivätyllä haastehakemuksella vireille panemaa riita-asiaa on käsitelty Espoon kihlakunnanoikeudessa ensimmäisen kerran 22.3.1993 ja juttu on ratkaistu neljännessä käsittelyssä 20.9.1993 julistetulla päätöksellä. Muutosta päätökseen he ovat hakeneet valittamalla Helsingin hovioikeuteen 20.10.1993 päättyneessä määräajassa.

Hakijat ovat pyytäneet maksutonta oikeudenkäyntiä ja oikeudenkäyntiavustajan määräämistä hovioikeudelle myöhemmin tekemissään erillisissä hakemuksissa, A 19.4.1994 ja B 15.6.1994. Kumpikin on pyytänyt maksuttoman oikeudenkäynnin etua taannehtivasti 7.9.1992 lukien liittäen oheen vakuutuksen varallisuusoloistaan ja elatusvelvollisuudestaan. Asianomainen sosiaaliviranomainen on todistanut oikeaksi A:n vakuutuksen 24.3.1994 ja B:n vakuutuksen 9.6.1994. Hakijoiden asiamiehen 29.12.1993 päiväämän, kolmelle kantajalle osoitetun laskun mukaan alioikeuskustannukset olivat olleet runsaat 18 000 markkaa, josta hakijoiden kummankin osuudeksi on merkitty kolmannes eli noin 6 000 markkaa. Kysymys on nyt siitä, onko edellytykset myöntää A:lle ja B:lle maksuton oikeudenkäynti taannehtivasti koskemaan myös asiassa alioikeudessa ja jo ennen alioikeuskäsittelyä suoritettuja toimenpiteitä.

Totean, että ennakkopäätöksen perustelut eivät ole aivan yksiselitteiset ja on mahdollista, että lopputulokseen on vaikuttanut alioikeuskulujen tosiasiallinen määrä. Ratkaisu ei ole myöskään kovin vanha eikä oikeuskäytännön voi todeta selvästi vakiintuneen sen mukaiseksi. Tämän vuoksi on mielestäni mahdollista ottaa uudelleen arvioitavaksi kysymys tuomioistuimen harkintavallasta sen ratkaistessa kysymystä asiaan osallisen oikeudesta saada maksuton oikeudenkäynti taannehtivasti jo päättyneen alioikeuskäsittelyn osalta. Tällaiseen arviointiin on erityistä syytä myös sen vuoksi, että vasta ylemmissä oikeusasteissa esitetyt pyynnöt saada maksuton oikeudenkäynti taannehtivasti koskemaan jo alemmissa oikeusasteissa suoritettuja toimenpiteitä ovat lisääntyneet ja asian ratkaisulla on sen vuoksi käytännössä suuri merkitys.

Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 4 §:n 1 momentissa ilmaistun pääsäännön mukaisesti maksuttoman oikeudenkäynnin myöntää se tuomioistuin, jossa asia on käsiteltävänä tai jossa se voidaan panna vireille. Tämän perusteella voidaan todeta lähtökohdaksi, että maksuton oikeudenkäynti myönnetään juuri tuossa tuomioistuimessa edun myöntämisen jälkeen suoritettavia toimenpiteitä varten. Käsitystä vahvistaa se, että lain 6 §:n 2 momentin mukaan, kun etu myönnetään taannehtivasti, on mainittava, mitä jo suoritettuja toimenpiteitä maksuttomuus koskee.

Maksuttoman oikeudenkäynnin myöntäminen ylemmässä asteessa taannehtivasti koskemaan jo alioikeuskäsittelyä voi siten merkitä sitä, että joudutaan vain sen johdosta muuttamaan muutoin jo asianmukaisesti tehtyjä kuluratkaisuja tai ottamaan ylemmässä asteessa välittömästi ratkaistavaksi lain mukaan alemman oikeuden ratkaistavaksi kuuluva kysymys. Näin saatetaan joutua poikkeamaan tavanmukaisesta oikeudenkäyntijärjestyksestä.

Lakia säädettäessä on kuitenkin haluttu nimenomaisella säännöksellä varata mahdollisuus myöntää etu myös taannehtivasti. Edeltä ilmenevistä syistä katson olevan perusteltua tulkita lain 3 §:n 2 momentin sanamuotonsa mukaisesti tarkoittavan, että tuomioistuimella on tuossa tilanteessa valta harkita erikseen kussakin yksittäistapauksessa, onko olemassa edellytykset maksuttoman oikeudenkäynnin myöntämiselle taannehtivasti. Tämä harkinta tarkoittaa silloin myös muiden seikkojen huomioon ottamista eikä kohdistu ainoastaan kysymykseen siitä, täyttyvätkö lain 1 §:ssä tarkoitetut maksuttoman oikeudenkäynnin yleiset edellytykset.

Ratkaisun KKO 1995:153 mukaan on maksuttoman oikeudenkäynnin myöntämisen edellytyksiä harkittaessa otettava huomioon edellytykset koko siltä ajalta, jota hakemus koskee. Totean, että A:n ja B:n hovioikeudelle tekemistä hakemuksista, vakuutuksista tai niiden liitteistä ei ilmene, mikä hakijoiden taloudellinen asema on ollut jutun vireillepanon ja alioikeuskäsittelyn aikaan eikä niiden perusteella siten ole edellytyksiä arvioida heidän kykyään vastata alioikeuskustannuksista.

Lain mukaan hakijan on esitettävä selvitys jo maksutonta oikeudenkäyntiä pyydettäessä. Tuomioistuin taas ei ole lain mukaan velvollinen viran puolesta selvittämään hakijan varallisuusasemaa. Perusteltaessa ratkaisua KKO 1995:63, jonka mukaan selvitykseksi varattomuudesta ei riittänyt, että hakija ainoastaan ilmoitti olevansa vailla tuloja, on todettu hakijan kantavan riskin siitä, että hänen maksutonta oikeudenkäyntiä koskeva pyyntönsä hylätään selvityksen puutteellisuuden takia. Hovioikeuden ei siten voida katsoa menetelleen virheellisesti ratkaistessaan asian varaamatta A:lle ja B:lle tilaisuutta esittää lisäselvitystä.

Huolimatta niistä perusteista, joilla hovioikeus on hylännyt hakijoiden pyynnöt saada maksuton oikeudenkäynti taannehtivasti, hakijat eivät ole myöskään Korkeimpaan oikeuteen toimittaneet selvitystä tuloistaan ja varallisuusasemastaan koko siltä ajalta, jota hakemukset koskevat. Riittävänä osoituksena maksukyvyttömyydestä ja varattomuudesta ei voida pitää B:n toimittamaa todistusta opiskelusta, kun helposti olisi ollut esitettävissä selvitystä ainakin verotuksesta samoin kuin hakijoille mahdollisesti myönnetyistä sosiaalietuuksista ja muista yhteiskunnan tuista.

Kaiken edellä esitetyn perusteella päädyn katsomaan, että hakijat eivät ole näyttäneet, että olisi edellytykset myöntää maksuton oikeudenkäynti myös alioikeuskäsittelyn ja sitä edeltäneiden toimenpiteiden osalta. Sen vuoksi jätän hovioikeuden maksuttoman oikeudenkäynnin osalta tekemän ratkaisun pysyväksi. Asianajaja Pauliina Kivelle maksettavan avustajanpalkkion osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Huopaniemi (eri mieltä), Uoti (eri mieltä), Nouro, Lötjönen, Kuningas, Marko (eri mieltä) ja Kyllönen. Esittelijä Terhi Mattila.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin, Haarmann, Krook, Tulokas ja Hidén (eri mieltä). Esittelijä Anna-Liisa Hyvärinen.

---

[SV]

Omröstn.

A ansökte i hovrätten om fri rättegång retroaktivt för en tid av ca ett och ett halvt år före ansökningen och ingav därvid en av vederbörande socialmyndighet bestyrkt försäkran om sina förmögenhetsförhållanden och sin underhållningsskyldighet vid tiden för ansökan. Hovrätten beviljade A fri rättegång från den dag ansökan gjordes men avslog ansökan i övrigt emedan av försäkran inte framgick att förutsättningarna för beviljande av fri rättegång hade förelegat under hela den i ansökan avsedda tiden. Hovrätten hade inte bort avgöra saken utan att bereda A tillfälle att komplettera ansökan till den del den var bristfällig.

L om fri rättegång 5 § 1 mom

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.