Supreme Court rules that a hockey player's contract constitutes an employment relationship despite low remuneration.

Ks.

KKO:1995:145

A oli tehnyt yhdistyksen kanssa sopimuksen pelaamisesta yhdistyksen edustusjoukkueessa jääkiekon I-divisioonassa. Sopimuksen mukaan A:lla oli odotettavissa pelaamisesta palkkiota niin paljon, että vastike oli työnteosta maksettua palkkaa eikä vain harrastustoiminnan tueksi annettua avustusta. A oli työsopimussuhteessa yhdistykseen.

TSL 1 § 1 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Joensuun käräjäoikeudessa

A kertoi valtiota vastaan ajamassaan kanteessa ja sitä kehittäessään, että hän ja Joensuun Kiekko-Pojat ry olivat 28.1.1994 kirjallisesti sopineet siitä, että hän sitoutui pelaamaan jääkiekkoa yhdistyksen valmennusjohdon alaisena siinä joukkueessa, jonka yhdistyksen johto osoitti. Sopimuksen 3. kohdan ja sopimuksen liitteen mukaan yhdistys oli sitoutunut suorittamaan hänelle urheilijan palkkiota ja kulujen korvausta seuraavasti: - pisterahaa sarjaottelulta 250 markkaa/sarjapiste, - liiganousubonusta 5 000 markkaa, - polttoainekorvausta 10 litraa 100 kilometriltä ottelu- ja harjoitusohjelman mukaisesti pelaajan oman auton käytöstä varusmiespalvelun aikana välillä Joensuu -Kontioranta ja - ottelu- ja harjoituspäivinä yksi ateria päivässä ravintola Goldfingerissä.

A ja yhdistys olivat sopimuksen 3. kohdassa todenneet, että sopimus ei ollut työsopimus. Toteamus sopimuksen luonteesta oli tehty sopimukseen yhdistyksen aloitteesta, jotta yhdistys välttyisi suorittamasta hänelle vuosilomakorvausta ja työeläkevakuutusmaksuja. Toteamus oli ristiriidassa sopimuksen muun sisällön kanssa.

A oli tehnyt yhdistykselle työtä, josta oli sovittu maksettavaksi palkkaa. Vastikkeen suuruudella ei ollut merkitystä arvioitaessa sitä seikkaa, oliko kyseessä työsuhde vai ei. Suurimman osan yhdistyksen edustusjoukkueessa pelanneista jääkiekkoilijoista oli katsottu olevan työsuhteessa yhdistykseen. Myöskään se seikka, että A oli aloitellut jääkiekkouraansa edustustasolla, ei voinut vaikuttaa siihen, etteikö kyseessä olisi ollut työsuhde.

A oli sopimuksella sitoutunut osallistumaan seuran harjoituksiin ja otteluihin. Kesäaikana hän oli joutunut yhdistyksen johdon ja valvonnan alaisena harjoittelemaan pääsääntöisesti viitenä päivänä viikossa kaksi tuntia päivittäin, jolloin työajaksi oli tullut keskimäärin 50 tuntia kuukaudessa. Pelikaudella työaika oli ollut noin 100 - 140 tuntia kuukaudessa. Hän ei ollut saanut mitään kulukorvauksia, päinvastoin yhdistys oli kustantanut vierasotteluissa matkat, majoituksen ja ruuan.

Yhdistyksen konkurssin johdosta A oli hakenut palkkaturvalain 1 §:n mukaista palkkaturvaa. PohjoisKarjalan läänin työvoimapiirin toimisto oli kuitenkin 28.6.1994 antamallaan päätöksellä hylännyt hakemuksen, koska sovittu korvaus oli ollut suuruudeltaan sellainen, että sitä oli pidettävä harrastustoiminnan tueksi annettuna avustuksena. Päätöksen mukaan työsuhdetta ei ollut syntynyt. A:n mukaan perustelut eivät kuitenkaan pohjautuneet työsopimuslakiin. Hänen työstään oli maksettava sovitun mukainen palkka.

Sen vuoksi A vaati vahvistettavaksi, että hän oli ollut työsuhteessa yhdistyksen kanssa ja että hänellä oli työsuhteesta johtuvia saatavia seuraavasti: - palkkaa 4 500 markkaa ja - kulujen korvausta 4 848,80 markkaa, molemmat 16 prosentin korkoineen 30.4.1994 lukien.

Vastaus

Pohjois-Karjalan työvoimapiirin toimisto valtion edustajana kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä. A:n palkkaturvahakemuksen hylkäämisen perusteena oli ollut se, ettei saatavien ollut katsottu johtuneen työsuhteesta. Pelaajasopimuksen mukainen korvaus oli ollut suuruudeltaan sellainen, että sitä oli pidettävä harrastustoiminnan tueksi annettuna avustuksena. Palkkaturvahakemus oli hylätty ainoastaan sillä perusteella, että pelaajasopimuksen mukaiset palkkiot olivat olleet kokonaismäärältään niin vähäiset, että kyseessä oli ollut harrastustoiminta eikä työsuhde. Valtio oli myöntänyt, että pelaaminen jääkiekkoseuran edustusjoukkueessa sinällään voi täyttää työsuhteen tunnusmerkistön, mutta jokainen pelaajasuhde oli ratkaistava tapauskohtaisesti.

Käräjäoikeuden tuomio 16.6.1995

Käräjäoikeus lausui selvitetyksi, että A ja Joensuun Kiekko-Pojat ry -niminen jääkiekkoseura olivat tehneet 28.1.1994 allekirjoitetun pelaajasopimuksen, jolla A oli sitoutunut 30.4.1994 saakka pelaamaan ja harjoittelemaan jääkiekkoa seuran valmennusjohdon mukaisesti siinä joukkueessa, jonka seuran johto osoitti. Sopimuksen liiteasiakirjan mukaan seura oli sitoutunut suorittamaan pelaajalle urheilijanpalkkiota eli pisterahaa 250 markkaa sarjapisteeltä, liiganousubonuksena 5 000 markkaa ja kanteessa mainitut luontaisedut. Mainitut korvaukset olivat bruttokorvauksia, joihin sisältyivät verohallituksen ohjeiden mukaiset kulukorvaukset poislukien polttoainekorvaus. A oli sopimuskautena osallistunut joukkueen otteluihin ja harjoituksiin.

Asianosaiset olivat olleet yksimielisiä siitä, että jääkiekon pelaaminen otteluissa ja harjoituksissa seuran edustusjoukkueessa täytti työsopimuslain 1 §:ssä tarkoitetun työn tekemisen kriteerit. Tämän oli työvoimapiirin toimisto hyväksynyt myös sillä tavoin, että vastaavilla työsopimuksilla pelanneiden pelaajien palkkaturvahakemuksia oli hyväksytty.

Korvauksen suuruus oli sopimuksessa sidottu siihen, että pelaaja mahtui joukkueen kokoonpanoon ja siihen, että seuran joukkue saavutti sarjapisteitä ja lisäksi, mikäli joukkue nousi seuraavalle sarjatasolle eli liigaan, pelaaja sai liigabonuksena 5 000 markkaa.

Käräjäoikeus katsoi, että sopimuksessa mainitut pisteraha ja liiganousubonus olivat urheilijanpalkkiota. Ottaen huomioon pelaajan työpanos sekä sanotun palkkion määrä ja sen määräytymisen perusteet oli katsottava, ettei palkkio ollut työsopimuslain 1 §:ssä tarkoitettua palkkaa.

A ja yhdistys eivät myöskään olleet tarkoittaneet solmia työsopimusta. Näin ollen asianosaisten kesken ei ollut syntynyt työsuhdetta.

Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 30.1.1996

Työsopimuslaki oli ehdotonta oikeutta eivätkä osapuolet voineet määrätä sen soveltamisesta keskinäisellä sopimuksellaan. Sen vuoksi sillä seikalla, että A ja yhdistys olivat pelaajasopimuksen 3. kohdassa todenneet, ettei sopimus ollut työsopimus, ei ollut asiassa merkitystä. Asiassa ei ollut esitetty muutakaan selvitystä, josta olisi voitu tehdä se johtopäätös, etteivät A ja yhdistys olleet tarkoittaneet tehdä työsopimusta.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, että A oli ollut työsopimuslain 1 §:n mukaisessa työsuhteessa yhdistykseen. A:lla oli yhdistykseltä kanteessa mainitut työsuhteesta johtuvat saatavat, joiden määrän työvoimapiirin toimisto oli myöntänyt oikeaksi.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja vahvisti, että A:lla oli yhdistykseltä kanteessa mainitut työsuhteesta johtuvat saatavat korkoineen eli palkkasaatavaa 4 500 markkaa sekä saatavaa kulukorvauksina 4 848,80 markkaa, molemmat määrät 16 prosentin korkoineen 30.4.1994 lukien.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valtiolle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan valtio vaati hovioikeuden tuomion kumoamista ja A:n kanteen hylkäämistä.

A vastasi valitukseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 24.3.1997

Perustelut

Palkkaturvalain 1 §:n 1 momentin mukaan valtio turvaa työntekijäin työsuhteesta johtuvan palkka- ja muun saatavan suorituksen työnantajan konkurssin tai muun maksukyvyttömyyden varalta palkkaturvana siten kuin palkkaturvalaissa säädetään. A:n valtioon kohdistaman vahvistuskanteen hyväksyminen edellyttää siten sitä, että hän on ollut työsopimussuhteessa Joensuun KiekkoPojat ry:een.

Asianosaisten kesken on, niinkuin hovioikeus on todennut tuomiossaan, ollut erimielisyyttä työsopimuslain 1 §:n 1 momentin mukaisen työsopimuksen tunnusmerkistön osalta vain siitä, onko A:n pelaaminen eli työn tekeminen tapahtunut vastiketta vastaan lainkohdassa tarkoitetuin tavoin.

Työsopimuslain 1 §:n 1 momentin säännöksessä ei edellytetä vastikkeelta tiettyä suuruutta. Vastike ei kuitenkaan saa olla niin vähäinen, että se jää täysin näennäiseksi. Oikeuskäytännössä on ratkaisussa KKO 1990:29 katsottu, että vapaaehtoistyötä suorittaneen henkilön työstään saamat asunto, ruoka, vaatteet ja terveydenhuolto sekä vähäiset rahasuoritukset muodostivat säännöksessä tarkoitetun vastikkeen. Ratkaisussa KKO 1995:145 puolestaan on jääkiekkoilijan ja seuran välistä pelaajasopimusta pidetty työsopimuksena, kun pelaajasopimuksen mukainen kuukausikorvaus oli ollut 4 200 markkaa.

A:n ja yhdistyksen 29.1.1994 allekirjoittaman pelaajasopimuksen ja sen liitteen mukaan yhdistyksen on tullut suorittaa A:lle pisterahaa edustusjoukkueen otteluista 250 markkaa sarjapisteeltä sekä hyvitystä liigaan nousemisesta 5 000 markkaa. Yhdistyksen on lisäksi tullut suorittaa A:lle polttoainekorvausta matkakustannuksista Kontiorannan varuskunnasta Joensuuhun sekä kustantaa yksi ateria harjoittelu- ja ottelupäivinä.

Näillä ja lisäksi hovioikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Lintunen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Ollikainen, Karotie ja Eestilä. Esittelijä Pekka Pärnänen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lindholm, Paasikoski, Taipale, Möller ja Pellinen. Esittelijä Risto Jalanko.

---

[SV]

Se

KKO:1995:145

A hade med en förening ingått ett avtal om att spela i föreningens representationslag i I divisionen i ishockey. Enligt avtalet kunde A räkna med ett så stort arvode att vederlaget var att anse som lön för arbete och inte endast som ett understöd för fritidssysselsättning. A stod i arbetsavtalsförhållande till föreningen.

L om arbetsavtal 1 § mom

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.