Supreme Court allows debt restructuring despite past loan misrepresentations due to lack of intentional fraud and sudden income drop.

Ään.

Kysymys velkaantumisen kevytmielisyydestä ja yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n 6 kohdan tulkinnasta.

VJL 10 § 6 kohta

VJL 10 § 7 kohta

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Velkajärjestelyhakemus Helsingin käräjäoikeudessa

A:n hakemuksen johdosta käräjäoikeus päätti aloittaa velkajärjestelyn ja toimitti asiassa 26.6.1995 suullisen käsittelyn, jossa Merita Pankki Oy vaati hakemuksen hylkäämistä, koska sille oli yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n 6 ja 7 kohdassa tarkoitetut yleiset esteet. Mainitun 6 kohdan mukaisen esteen muodosti se, että A oli hakiessaan 25.8.1989 luottoa ilmoittanut bruttotuloikseen 220 000 markkaa vuodessa ja velkojensa määräksi noin 330 000 markkaa, vaikka A:n tulot olivat olleet huomattavasti pienemmät ja velkojen määrä merkittävästi suurempi. Lain 10 §:n 7 kohdan mukaisen esteen muodosti puolestaan muun muassa se, että A oli tammikuussa 1991 ottanut KOP-Suorapankista 40 000 markan määräisen luoton.

Vastauksessaan A katsoi, ettei velkajärjestelylle ollut edellä mainittuja yleisiä esteitä. Hakiessaan elokuussa 1989 luottoa hän oli asuntolainan lisäksi ilmoittanut velkoinaan vain oman osuutensa yrityksen luotoista. Ilmoitetut tulot olivat perustuneet yrityksen tulosodotuksiin. Sekä asuntolainalla että yrityksen valuuttaluotolla oli ollut riittävät vakuudet, sillä myös A:n yhtiökumppanin asunto oli ollut valuuttaluoton vakuutena. KOP-Suorapankista otetun lainan käyttötarkoitus oli ollut perheen toimeentulon turvaaminen.

Helsingin käräjäoikeuden päätös 10.7.1995

Käräjäoikeus totesi, että velkajärjestelylle oli yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 9 §:n mukaiset edellytykset.

Käräjäoikeus lausui, että A ja hänen puolisonsa olivat 24.11.1987 ostaneet 423 936 markan hintaisen asunnon, jota varten oli otettu aikaisemmasta asuntolainasta maksamatta olleiden 40 000 - 50 000 markan lisäksi lainaa 200 000 markkaa.

A oli 25.8.1989 sopinut Suomen Yhdyspankki Oy:n kanssa 50 000 markan määräisen luotollisen tilin avaamisesta ja 29.1.1991 ottanut KOP-Suorapankilta lainaa elinkustannuksia varten 40 000 markkaa. Vielä A oli vuosina 1992 - 1994 ottanut luottokorttivelkaa 6 270 markkaa.

Ottaessaan Suomen Yhdyspankki Oy:ltä edellä mainitun 50 000 markan määräisen lainan, jonka pääoma velkajärjestelyhakemuksen mukaan oli 52 203 markkaa, A:lla oli ollut yrityksen velkojen lisäksi vastattavanaan 240 000 markan määräinen asuntoluotto. Pankki ei ollut lainaa antaessaan vaatinut lähempiä selvityksiä A:n varallisuusasemasta eikä myöskään vaatinut lainalle vakuutta. Kun A ei ollut ollut lainahakemuksessaan velvollinen ilmoittamaan yrityksensä velkoja, käräjäoikeus katsoi, ettei A tältä osin ollut tahallaan antanut varallisuusasemastaan vääriä tietoja.

Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi hakemuksen.

Helsingin hovioikeuden päätös 29.2.1996

A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä. Selvennyksenä käräjäoikeuden päätökseen hovioikeus totesi muun muassa, ettei A ollut velkaantunut harkitusti velkajärjestelyä silmällä pitäen.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle on myönnetty valituslupa. Valituksessaan A on vaatinut velkajärjestelyn aloittamista.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 23.6.1997

Perustelut

A on kertonut, että hän on yhdessä vaimonsa kanssa 29.1.1991 ottanut KOP-Suorapankista 40 000 markan luoton turvaamaan perheen toimeentuloa A:n yrityksen toiminnan jouduttua vaikeuksiin. Lisäksi hän on vuosina 1992 - 1994 ottanut 6 500 markkaa luottokorttivelkaa, jonka hän on ilmoituksensa mukaan käyttänyt etupäässä yritystoimintaan liittyviin matkakuluihin. A:n taloudellinen tilanne on edellä mainittujen luottojen ottamisajankohtana ollut vaikea eikä hänellä ole voinut olla varmuutta siitä, että hän kykenee huolehtimaan luottojen takaisinmaksusta. Toisaalta on ollut myös mahdollista, että A:n ja hänen puolisonsa taloudellinen tilanne vähitellen alkaisi kohentua. Luottojen käyttötarkoitus huomioon ottaen A:n velkaantumista ei tässä tilanteessa ole pidettävä ilmeisen kevytmielisenä. Sen vuoksi velkajärjestelylle ei ole yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n 7 kohdan mukaista estettä.

A on hakiessaan 25.8.1989 päivätyllä luottohakemuksella Suomen Yhdyspankki Oy:ltä 50 000 markan määräisen luotollisen tilin avaamista ilmoittanut bruttotuloikseen 220 000 markkaa vuodessa. A:n tulot ovat olleet 126 113 markkaa vuonna 1988, 117 769 markkaa vuonna 1989, 7 149 markkaa vuonna 1990, 49 230 markkaa vuonna 1991 ja 14 063 markkaa vuonna 1992. Lisäksi A on kertonut saaneensa yrityksestään yksityisottoina muutamia tuhansia markkoja kuukaudessa. Näistä ei ole esitetty kuitenkaan tarkempaa selvitystä. A on perustellut ilmoitustaan yrityksensä parantuneilla tulosodotuksilla. Hän on myös selittänyt hankkineensa luotollisen shekkitilin elinkustannuksia varten siltä varalta, että työtilanne muuttuisi huonoksi.

A on ilmoittanut bruttotulonsa Suomen Yhdyspankki Oy:lle huomattavasti esimerkiksi vuoden 1988 tulojaan suuremmiksi. Kun hän toisaalta on elokuussa 1989 halunnut luotollisen shekkitilin avaamalla varmistaa perheensä toimeentulon, ei ole uskottavaa, että hänen yritystoiminnastaan saamansa tulot olisivat samaan aikaan olleet voimakkaasti kasvamassa. Myös A:n on tiedossaan olleiden seikkojen perusteella täytynyt tämä käsittää. Sen vuoksi A on antanut Suomen Yhdyspankki Oy:lle taloudellisesta tilanteestaan harhaanjohtavia tietoja, jotka ovat olennaisesti vaikuttaneet luoton myöntämiseen. A:n menettelyä on myös luoton määrä ja muut olosuhteet huomioon ottaen pidettävä erityisen moitittavana. Velkajärjestelylle on siten yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n 6 kohdassa tarkoitettu este.

Asiassa ei ole esitetty sellaisia vastasyitä, joiden nojalla velkajärjestely voitaisiin esteestä huolimatta myöntää.

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Vanhempi oikeussihteeri Turunen: Korkein oikeus lausunee muilta kuin yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n 7 kohdan mukaista estettä koskevilta osin perusteluinaan:

A oli elokuussa 1989 tehnyt silloisen Suomen Yhdyspankki Oy:n kanssa 50 000 markan määräisen lainasopimuksen ja tammikuussa 1991 saanut KOP-Suorapankilta 40 000 markan määräisen luoton. Näitä luottoja ottaessaan hän oli kummassakin tapauksessa luottohakemuksessa ilmoittanut ansiotuloikseen noin 220 000 markkaa vuodessa. Mainittujen luottojen jäljellä olevat lainapääomat ovat velkajärjestelyhakemukseen sisältyvän velkaluettelon mukaan 52 203 ja 28 281 markkaa.

Edellä mainittujen velkojen lisäksi A:lla on velkajärjestelyhakemukseen sisältyvän velkaluettelon mukaan verovelkaa ja eläkevakuutusmaksuja vuosilta 1992 - 1994 yhteensä noin 19 500 markkaa, päivähoitomaksuja vuosilta 1992 - 1993 6 270 markkaa, autoleasing- ja luottokorttimaksuja, jotka A on ilmoittanut työhönsä liittyviksi, 6 270 ja 6 615 markkaa, yrityksen ATK-leasingmaksuja ja tietoliikennekuluja 4 285 ja 1 614 markkaa, vuodelta 1993 kotivakuutusmaksua 1 018 markkaa sekä yrityksen vuokrarästi vuodelta 1993 määrältään 4 000 markkaa ja A:n isältään vuonna 1992 ottamaa 70 000 markan lainaa jäljellä olevalta määrältään 14 400 markkaa.

Asiakirjoista ilmenee edelleen, että A:n ja hänen vaimonsa tulot ovat olleet 89 643 ja 65 878 verovuodelta 1987, 126 113 ja 59 126 verovuodelta 1988, 117 769 ja 68 465 verovuodelta 1989, 7 149 ja 61 505 verovuodelta 1990, 49 230 ja 100 848 verovuodelta 1991, 14 063 ja 99 309 verovuodelta 1992 sekä 5 942 ja 100 061 markkaa verovuodelta 1993. Velkajärjestelyhakemukseen sisältyvän velkaluettelon mukaan A:n velkojen yhteismäärä on 887 312 markkaa, siitä vakuusvelkaa 767 925 markkaa.

Verotustiedoista ja muista A:n esittämistä selvityksistä on pääteltävissä, että yritystoiminta on aluksi vastannut sille asetettuja odotuksia. Jyrkkä muutos huonompaan suuntaan on tapahtunut vuonna 1990. A:n ja hänen vaimonsa tulotaso asuntoluottoa vuonna 1987 otettaessa on ollut sen hoitamista ajatellen riittävä. Asunnon ja myös toimitilojen hankkiminen vuonna 1988 on tapahtunut aikana, jolloin kyseisenlaisia sijoituksia pidettiin riskittöminä.

Edellä esitetyn ja Korkeimman oikeuden päätöksessä lausutun perusteella Korkein oikeus katsonee, ettei velkajärjestelylle ole yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n 6 ja 7 kohdan mukaista estettä. Velkajärjestelyn mahdollinen aloittaminen voi soveliaimmin tapahtua käräjäoikeudessa.

Korkein oikeus lausunee päätöslauselmanaan:

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden päätökset kumotaan. Asia palautetaan Helsingin käräjäoikeuteen, jonka tulee ilmoituksetta ottaa se välittömästi käsiteltäväkseen.

Oikeusneuvos Lindholm: Hyväksyn mietinnön.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Martikainen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Piira, Karttunen ja Riissanen viimeksi mainitun esittelystä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lindholm (eri mieltä), Paasikoski, Suhonen, Pellinen ja Kitunen. Esittelijä Pekka Turunen (mietintö).

---

[SV]

Omröstn.

Fråga om skuldsättningen varit lättsinnig och tolkning av 10 § 6 punkten lagen om skuldsanering för privatpersoner.

L om skuldsanering för privatpersoner 10 § 6 punkten, 10_§_7_punkten

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.