Supreme Court dismisses appeal; company not insolvent for withholding taxes while continuing business and paying other debts.

Ään.

KKO:1995:137

Yhtiön ei katsottu olleen rikoslain 29 luvun 4 §:ssä tarkoitetulla tavalla maksukyvytön, kun se pitkän aikaa oli jättänyt maksamatta ennakonpidätykset ja sosiaaliturvamaksut, mutta jatkanut samanaikaisesti liiketoimintaansa ja maksanut muiden velkojien saamisia ja näin merkittävältä osin mahdollistanut toimintansa jatkamisen työnantajamaksujen laiminlyömisellä. Ks.

RL 29 luku 4 § (769/90)

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Uudenmaan lääninveroviraston vaatimukset Helsingin raastuvanoikeudessa

Helsingin raastuvanoikeuden päätös 1.10.1992

A oli 10.9.1990 ja 10.1.1991 välisenä aikana X yhtiön tosiasiallisena johtajana ja hallituksen jäsenenä laiminlyönyt määräajassa tilittää valtiolle yhtiön työntekijöilleen maksamista palkoista suoritettavia ennakonpidätyksiä yhteensä 404 846 markkaa ja työnantajan sosiaaliturvamaksuja yhteensä 59 539 markkaa.

A:n asiassa esittämän selvityksen vuoksi ja kun yhtiö oli asetettu konkurssiin 17.1.1991 raastuvanoikeus katsoi, että sanotut työnantajasuoritusten tilittämisen laiminlyönnit olivat johtuneet yhtiön maksukyvyttömyydestä. Tällä perusteella raastuvanoikeus soveltaen 1.1.1991 voimaan tullutta rikoslain 29 luvun 4 §:ää syytetylle lievempään lopputulokseen johtavana hylkäsi syytteen ja korvausvaatimukset.

Helsingin hovioikeuden tuomio 24.3.1994

Lääninverovirasto valitti hovioikeuteen. Hovioikeus jätti raastuvanoikeuden päätöksen pysyväksi.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Lääninverovirastolle on myönnetty valituslupa. Muutoksenhakemuksessaan Uudenmaan lääninverovirasto on uudistanut raastuvanoikeudessa A:han kohdistamansa rangaistus- ja korvausvaatimukset sekä katsonut A:n olevan vastuussa valtiolle laiminlyönnillään aiheuttamastaan vahingosta myös vahingonkorvauslain nojalla. A on antanut pyydetyn vastauksen. Korkein oikeus on toimittanut jutussa kaksi suullista käsittelyä.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 1.4.1996

Käsittelyratkaisu

Uudenmaan lääninveroviraston vahingonkorvauslain säännösten nojalla tekemä korvausvaatimus jätetään oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 7 §:n nojalla vasta Korkeimmassa oikeudessa tehtynä tutkimatta.

Pääasiaratkaisun perustelut

Tapahtumatiedot

A on ollut syytteessä tarkoitettuna aikana X osakeyhtiön ainoa hallituksen varsinainen jäsen ja yhtiön tosiasiallinen johtaja. Yhtiö on ollut velvollinen suorittamaan Uudenmaan lääninverovirastolle työntekijöilleen maksamistaan palkoista toimitetut ennakonpidätykset ja työnantajan sosiaaliturvamaksut viimeistään kutakin palkanmaksukuukautta seuranneen kalenterikuukauden 10 päivänä. Yhtiö on laiminlyönyt tämän suoritusvelvollisuuden 10.2.1990 - 10.1.1991. Lääninveroviraston rangaistus- ja korvausvaatimukset koskevat aikaa 10.9.1990 - 10.1.1991, jolta ajalta on jäänyt suorittamatta ennakonpidätyksiä 404 846 markkaa ja työnantajan sosiaaliturvamaksuja 59 539 markkaa.

Rangaistussäännökset

Ennen 1.1.1991 voimaan tullutta lakia rikoslain muuttamisesta (769/90) ennakonpidätysten laiminlyönnin rangaistavuus perustui ennakkoperintälain 63 §:ään ja sosiaaliturvamaksujen laiminlyönnin rangaistavuus työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun lain 18 §:ään. Jälkimmäisessä maksun laiminlyönnin rangaistavuuden edellytyksenä oli, ettei se ollut johtunut maksukyvyttömyydestä. Ennakonpidätysten laiminlyöntien osalta tällaista edellytystä ei ollut. Alussa mainitulla lailla voimaan tulleen rikoslain 29 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan verorikkomuksesta on tuomittava se, joka hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä jättää muun syyn kuin maksukyvyttömyyden takia määräajassa suorittamatta muun muassa ennakonpidätyksen tai työnantajan sosiaaliturvamaksun.

X yhtiön ennakonpidätysten ja työnantajan sosiaaliturvamaksujen suoritusten laiminlyönti on tapahtunut osaksi ennen rikoslain mainitun säännöksen voimaantuloa, osaksi sen jälkeen. A:n menettelyyn on kaikilta osilta sovellettava rikoslain 29 luvun 4 §:n 1 momentin säännöstä, joka on lievempi kuin mainitut aikaisemmat säännökset.

Asianosaisten kannanotot

A on katsonut, ettei hänen osaltaan rikoslain 29 luvun 4 §:n verorikkomuksen tunnusmerkistö toteudu miltään osin. X yhtiö on ollut suurissa taloudellisissa vaikeuksissa vuosien ajan ja työnantajamaksujen laiminlyönnit ovat johtuneet maksukyvyttömyydestä. Tarkoituksena oli tervehdyttää yhtiö kannattavaksi. Kun tässä ei onnistuttu, pyrittiin yhtiön toimintaa jatkamaan kunnes sille tai sen toiminnoille löytyisi ostaja. Yhtiö joutui velkojaan maksaessaan toimimaan rahoittajapankin sanelemien ehtojen mukaan. Pankki jätti yllättäen yhtiön asettamista konkurssiin koskevan hakemuksen joulukuussa 1990 tilanteessa, jossa yhtiön myymisestä oli syntymässä esisopimus. Suoritukset tytäryhtiöiden puolesta johtuivat pääasiassa siitä, että eräät toiminnot oli siirretty näiden hoidettaviksi. Jos toimintoja ei olisi siirretty, X yhtiö olisi joka tapauksessa joutunut maksamaan samat suoritukset. A on myös kiistänyt menettelyn tapahtuneen hyötymistarkoituksessa.

Rikoslain 29 luvun 4 §:ssä tarkoitettu maksukyvyttömyys

Lainsäädäntöaineistoon sisältyvät kannanotot

Hallituksen esityksessä eduskunnalle rikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen ensimmäisen vaiheen käsittäväksi rikoslain ja eräiden muiden lakien muutoksiksi (HE 66/1988 vp) kysymyksessä olevien laiminlyöntien rangaistavuuden edellytyksiä ei ehdotettu muutettaviksi. Lakivaliokunnan mietinnössä esitetyn mukaisesti (LaVM 6/1990 vp) rangaistavuuden edellytykseksi säädettiin kuitenkin niiden tapahtuminen hyötymistarkoituksessa ja myös ennakonpidätyksen maksamatta jättämisen rangaistavuuden edellytykseksi sen johtuminen muusta syystä kuin maksukyvyttömyydestä.

Hallituksen esitykseen ei näin ollen sisälly perusteluja sille, miten maksukyvyttömyyttä olisi arvioitava. Lakivaliokunnan mietinnössä todetaan (s. 10) sosiaaliturvamaksun osalta, että "Maksukyvyttömyydellä ei tarkoiteta pelkästään sellaista tilannetta, jossa velallinen on täysin varaton. Valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden mukaan maksukyvyttömyyden on oikeuskäytännössä usein katsottu ulottuvan aikaan kolmesta kuuteen kuukautta ennen konkurssia." Valiokunta on säännösehdotuksessaan lähtenyt siitä, että maksukyvyttömyys tarkoittaa muutakin kuin konkurssia edeltävää maksukyvyttömyystilannetta. Eduskunta on vastauksessaan hallituksen esitykseen katsonut, "että rikoslain 29 luvun 4 §:ssä tarkoitettuna maksukyvyttömyytenä pidetään esimerkiksi sellaista tilapäistä maksuvalmiuden häiriötä, jonka vallitessa verovelvollinen ei myymättä yritystoiminnan jatkuvuuden kannalta välttämätöntä omaisuutta tai laiminlyömättä palkanmaksuvelvoitettaan voi suoriutua veron maksusta".

Rikoslain 29 luvun 4 §:ssä tarkoitetun maksukyvyttömyyden käsitteen sisällön tulkinnassa on merkitystä kysymyksessä olevan kriminalisoinnin tarkoituksella. Hallituksen esityksen perusteluissa todetaan (s. 56), että veronsaajalla ei ole oma-aloitteisesti maksettavien verojen kohdalta samanlaisia mahdollisuuksia kuin liikekumppaneilla tai rahoittajilla valvoa etujaan, koska veron määrä tulee veronsaajan tietoon vain verovelvollisen toimenpiteillä. Veronsaajalla ei ole myöskään mahdollisuutta esimerkiksi vastasuorituksia keskeyttämällä painostaa velallista syntyneiden velkojen suorittamiseen. Näiden näkökohtien johdosta on katsottu tarpeelliseksi myös rikoslainsäädännössä vahvistaa veronsaajan asemaa. Rangaistavuuden tarpeellisuutta on katsottu korostavan edelleen sen, että käytännössä kyseiset laiminlyönnit usein voivat johtaa myös suorituksen lopulliseen menettämiseen maksun laiminlyöneen joutuessa konkurssiin tai jopa ryhtyessä tietoisesti hävittämään omaisuuttaan.

Korkeimman oikeuden kanta säännöksen tulkintaan

Edellä olevan nojalla Korkein oikeus katsoo, ettei verovelvollisen yleensä voida katsoa olevan rikoslain 29 luvun 4 §:ssä tarkoitetulla tavalla maksukyvytön, jos hän pitkän aikaa jättää maksamatta ennakonpidätykset ja työnantajan sosiaaliturvamaksut mutta jatkaa samanaikaisesti toimintaansa ja maksaa muiden velkojien saamisia ja näin merkittävältä osin mahdollistaa toimintansa jatkamisen työnantajamaksujen laiminlyömisellä.

Yritys voi kuitenkin olla sanotussa lainkohdassa tarkoitetulla tavalla maksukyvytön, jos se tilapäisesti ei voi suoriutua veron maksusta myymättä yritystoiminnan jatkuvuuden kannalta välttämätöntä omaisuutta tai laiminlyömättä palkanmaksuvelvoitettaan.

Johtopäätös

X osakeyhtiö on asetettu konkurssiin 17.1.1991. Yhtiön toiminnan laajuuden osalta Korkein oikeus toteaa, että 31.12.1990 päättyneeltä tilikaudelta laaditun alustavan taseen mukaan yhtiön rahat ja pankkisaamiset ovat olleet lähes 56 000 markkaa, lainasaamiset yli 2 miljoonaa markkaa, vaihto-omaisuus noin 1,2 miljoonaa markkaa ja taseen loppusumma 23 059 561,81 markkaa. Liikevaihto päättyneeltä tilikaudelta on ollut alustavan tuloslaskelman mukaan 14 456 278,86 markkaa.

Ennakonpidätysten ja sosiaaliturvamaksujen maksamisen laiminlyönnit ovat jatkuneet lähes vuoden ajan. Yhtiö on samanaikaisesti jatkanut liiketoimintaansa maksaen työntekijöiden palkat ja muiden velkojien saatavia sekä myös tytäryhtiönsä puolesta sen kuluja. Yhtiössä ei ole suunniteltu konkurssiin tai selvitystilaan asettamista vaan konkurssihakemus on A:n mukaan tullut yllätyksenä.

Arvioidessaan tilannetta kokonaisuutena Korkein oikeus katsoo, että ennakonpidätykset ja sosiaaliturvamaksut eivät ole jääneet maksamatta maksukyvyttömyydestä eikä myöskään yhtiön kohdalla tilapäisenä pidettävän maksuvalmiuden häiriön vuoksi. Laiminlyöntien ei siten voida katsoa johtuneen rikoslain 29 luvun 4 §:n tarkoittamalla tavalla maksukyvyttömyydestä.

Taloudellinen hyöty

Koska yhtiö on käyttänyt kysymyksessä olevien maksujen suorittamiseen tarvittavat varat liiketoiminnan jatkamisen rahoittamiseen, maksujen jättäminen määräajassa suorittamatta on tapahtunut taloudellisen hyödyn hankkimiseksi.

A:n menettelyn arviointi

A on X yhtiön tosiasiallisena johtajana ja hallituksen jäsenenä ollut velvollinen huolehtimaan ennakonpidätysten ja työnantajan sosiaaliturvamaksujen suorituksesta määräaikana. X yhtiö on 17.1.1991 asetettu konkurssiin, joka on alkanut 3.1.1991. Tähän nähden A:n syyksi ei ole luettava 10.1.1991 suorittamatta jäänyttä ennakonpidätystä 68 307 markkaa ja työnantajan sosiaaliturvamaksua 10 831 markkaa.

Yksi vai useampi rikos

Harkitessaan, onko A menettelemällä hänen syykseen luetuin tavoin syyllistynyt yhteen vai useampaan rikokseen, Korkein oikeus toteaa, että rikoslain muuttamisesta 19.4.1991 annetulla ja 1.4.1992 voimaan tulleella lailla (697/91) kumottuja rikoksen yhtymistä koskevia säännöksiä ei ole enää lain voimaantulon jälkeen sovellettava edes ennen 1.4.1992 tehtyihin rikoksiin. Tämä ilmenee lain voimaantulosäännöksen 3 ja 4 momentista. Varsinkin kun lakiin ei enää sisälly jatkettua rikosta koskevaa säännöstä, on tätä kysymystä ratkaistaessa kiinnitettävä huomiota siihen, onko tekoja luonnollisen katsantotavan mukaan pidettävä yhtenä vai useampana rikoksena. Merkitystä on muun muassa tekosarjan ajallisella ulottuvuudella ja sillä, onko kysymys yhtenäisestä toiminnasta vai selkeästi erillisistä teoista. A:n syyksi luetut laiminlyönnit ovat liittyneet kiinteästi yhtiön toimintaan ja muodostaneet ajallisesti lähes yhtäjaksoisen kokonaisuuden. Näin ollen hän on syyllistynyt yhteen verorikkomukseen.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio ja raastuvanoikeuden päätös kumotaan. A tuomitaan rikoslain 29 luvun 4 §:n 1 momentin (769/90) nojalla 10.9. - 10.12.1990 tehdystä verorikkomuksesta 40:een 88 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 3 520 markkaa.

A velvoitetaan suorittamaan vahingonkorvaukseksi Uudenmaan lääninverovirastolle suorittamatta olevat ennakonpidätykset 336 539 markkaa ja työnantajan sosiaaliturvamaksut 48 708 markkaa eli yhteensä 385 247 markkaa 16 prosentin korkoineen 1.10.1992 lukien. Korvauksista saadaan vähentää se, mikä saadaan perityksi hallinnollisessa järjestyksessä.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Palaja: Käsittelyratkaisun osalta olen samaa mieltä kuin Korkeimman oikeuden enemmistö.

Yhdyn enemmistön perusteluihin siinä, ettei lain eikä sen esitöiden perusteella voida todeta maksukyvyttömyyden käsitteen täsmällistä sisältöä. Valitsen syytetyn kannalta edullisemman tulkintavaihtoehdon, ja olen sen vuoksi sillä kannalla, että verovelvollista on pidettävä rikoslain 29 luvun 4 §:ssä tarkoitetulla tavalla maksukyvyttömänä, jos hänen varansa eivät ole riittäneet hänen kaikkien velkojensa maksamiseen. En kiinnitä huomiota siihen, onko tällainen osittainen maksukyvyttömyys jatkunut pitkään vai kestänyt vain lyhyen ajan. Maksukyvyttömyyden kesto, kun sitä ei ole laissa mitenkään määritelty, ei mielestäni voi olla tunnusmerkistötekijä.

Jutussa esitetyn näytön perusteella on selvitetty, ettei X osakeyhtiö ole pystynyt maksamaan kaikkia erääntyneitä velkojaan syytteessä tarkoitetulta ajalta. Se ei ole ollut velvollinen ensisijassa maksamaan valtion saatavia.

Edellä olevan perusteella hyväksyn hovioikeuden tuomion lopputuloksen. Äänestyksen tuloksen johdosta velvollisena lausumaan vahingonkorvauksen ja oikeudenkäyntikulujen määristä olen niistä samaa mieltä kuin enemmistö.

Oikeusneuvos Pellinen: Käsittelyratkaisun osalta olen samaa mieltä kuin Korkeimman oikeuden enemmistö. Yhdyn myös niihin periaatteellisiin kannanottoihin, joita perusteluissa on esitetty rikoslain 29 luvun 4 §:ään sisältyvän maksukyvyttömyyskäsitteen tulkinnasta.

Näytön arvioinnista lausun seuraavaa:

Selvitykseksi X osakeyhtiön taloudellisesta tilanteesta lääninverovirasto on esittänyt yhtiön tuloslaskelman ja taseen tilikaudelta 1.9.1988 - 31.8.1989, alustavan tuloslaskelman ja taseen tilikaudelta 1.9.1989 -31.12.1990 sekä yhtiön konkurssiinasettamispäivän 17.1.1991 mukaan laaditun pesäluettelon. Alustavasta tuloslaskelmasta ja taseesta 31.12.1990 ilmeneviä tietoja on selostettu Korkeimman oikeuden tuomion perusteluissa. Yhtiöllä on tuolloin ollut lyhytaikaisia velkoja yhteensä yli 12 miljoonaa markkaa, joista ostovelkojen osuus on lähes 4 miljoonaa markkaa.

Työntekijöiden palkat on yhtiön koko toiminta-ajalta maksettu. Ennakonpidätykset ja työnantajan sosiaaliturvamaksut ovat jääneet suorittamatta helmikuulta 1990 lähtien. A on Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä kertonut, ettei yhtiössä ole suunniteltu sen asettamista konkurssiin tai selvitystilaan, vaan että toimintaa on pankin velkarahoituksen turvin jatkettu tarkoituksena parantaa yhtiön toimintaedellytyksiä niin, että se saadaan myydyksi. A on myös kertonut, että yhtiö on vielä vuoden 1990 puolella rahoittanut erään tytäryhtiönsä toimintaa maksamalla sen juoksevia kuluja.

Syyte ennakonpidätysten ja työnantajan sosiaaliturvamaksujen laiminlyönnistä koskee vain aikaa 10.9.1990 -10.1.1991. A on asian käsittelyn eri vaiheissa ilmoittanut, ettei yhtiöllä ole tuolloin ollut varoja kysymyksessä olevien työnantajasuoritusten maksamiseen. Lääninverovirasto ei ole esittänyt selvitystä yhtiön rahaliikenteestä ja maksukyvystä puheena olevana aikana esimerkiksi kuulustuttamalla todistajana maksujen suorittamisesta tai kirjanpidosta vastanneita henkilöitä taikka tositeaineistoa esittämällä. Myöskään A:n väitteitä yhtiön lainasaamisten arvottomuudesta ja vaihtoomaisuuden soveltumattomuudesta realisoitavaksi ei ole osoitettu vääriksi. Näin ollen katson jääneen näyttämättä, että syytteessä tarkoitetut ennakonpidätykset ja työnantajan sosiaaliturvamaksut olisivat jääneet suorittamatta muun syyn kuin maksukyvyttömyyden takia.

Näillä perusteilla jätän hovioikeuden tuomion lopputuloksen pysyväksi. Äänestyksen tuloksen vuoksi velvollisena lausumaan vahingonkorvauksen ja oikeudenkäyntikulujen määristä olen niistä samaa mieltä kuin enemmistö.

Oikeusneuvos Lindholm: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Palaja.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Hirvonen, Ritola ja Koskimäki, joka toimi myös esittelijänä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin, Riihelä, Lindholm (eri mieltä), Tulenheimo-Takki, Paasikoski, Taipale, Krook, Suhonen, Wirilander, Pellinen (eri mieltä) ja Palaja (eri mieltä). Esittelijä Hannu Kiuru.

---

[SV]

Omröstn.

KKO:1995:137

Ett bolag ansågs inte ha varit betalningsoförmöget enligt 29 kap. 4 § strafflagen då det under lång tid underlåtit att betala förskottsinnehållning och socialskyddsavgifter men samtidigt fortsatt sin affärsverksamhet och betalt andra borgenärers fordringar och sålunda till betydande del möjliggjort fortsättandet av verksamheten genom sagda underlåtelse. Se

(Förstärkt avd.)

SL 29 kap 4 § (769/90)

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.