Supreme Court allows civil claims in criminal trial even if defendant absent personally but represented by counsel.

Vrt.

KKO:1992:126

Asianomistajan rikosasian yhteydessä esittämät rikokseen perustuneet korvausvaatimukset voitiin tutkia siitä huolimatta, ettei vastaaja ollut tuolloin tuomioistuimessa läsnä henkilökohtaisesti vaan asiamiehen edustamana ja ettei häntä ollut haastettu vastaamaan näiden vaatimusten johdosta.

OK 11 luku 20 § 1 mom (1056/91)

OK 14 luku 2 § 1 mom 3 kohta (1052/91)

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Asianomistajien vaatimukset Turun raastuvanoikeudessa

Virallisen syyttäjän vaadittua jutun ensikäsittelyssä henkilökohtaisesti läsnä olleelle A:lle rangaistusta B:hen kohdistuneesta törkeästä pahoinpitelystä ja C:hen kohdistuneesta lievästä pahoinpitelystä, B ja C olivat yhtyneet syytteeseen ja pyytäneet lykkäystä lääkärinlausuntojen esittämiseksi ja poliisitutkintapöytäkirjassa ilmoitettujen korvausvaatimusten yksilöimiseksi sekä jutun jatkokäsittelyssä, jossa A oli ollut läsnä vain valtuuttamansa asiamiehen edustamana, vaatineet häneltä korvausta heille pahoinpitelyjen johdosta aiheutuneista, poliisitutkintapöytäkirjasta ilmenneistä vahingoista.

Raastuvanoikeuden päätös 17.8.1993

Raastuvanoikeus on, samalla kun A tuomittiin rangaistukseen B:hen kohdistuneesta pahoinpitelystä ja C:hen kohdistuneesta lievästä pahoinpitelystä, velvoittanut A:n suorittamaan korvausta B:lle kivusta ja särystä 2 500 markkaa ja rikkoutuneista vaatteista 800 markkaa eli yhteensä 3 300 markkaa sekä C:lle kivusta ja särystä 800 markkaa, molemmat määrät 16 prosentin korkoineen rikosten tekopäivästä 28.2.1993 lukien.

Turun hovioikeuden tuomio 17.11.1994

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, totesi, ettei A ollut ollut korvausvaatimuksia esitettäessä henkilökohtaisesti saapuvilla raastuvanoikeudessa eikä häntä myöskään ollut haastettu vastaamaan niiden johdosta. Näin ollen korvausvaatimukset eivät olleet tulleet laillisesti vireille ottaen huomioon vaatimusten esittämishetkellä voimassa olleen oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 22 §:n 1 momentin säännös (1255/88). Sen vuoksi hovioikeus ei tutkinut B:n ja C:n korvausvaatimuksia ja poisti raastuvanoikeuden niistä antaman lausunnon.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

B:lle ja C:lle on myönnetty valituslupa. B ja C ovat valituksissaan vaatineet jutun jättämistä raastuvanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan.

A on antanut häneltä valitusten johdosta pyydetyn vastauksen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 7.3.1996

Perustelut

Rikokseen perustuvan vaatimuksen vireillepanosta säädettiin tätä juttua alioikeudessa käsiteltäessä voimassa olleen oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 22 §:n 1 momentin (1255/88) ensimmäisessä virkkeessä: "Jos rikoksen perusteella tahdotaan tehdä vaatimus jotakuta vastaan, on hänet haastettava vastaamaan." ja saman momentin viimeisessä virkkeessä: "Haaste ei kuitenkaan ole tarpeen, milloin tuomioistuimessa henkilökohtaisesti saapuvilla olevaa vastaan tehdään rikokseen perustuva vaatimus." Joulukuun 1 päivänä 1993 voimaan tulleen lainmuutoksen jälkeen nämä säännökset sisältyvät samasanaisina sanotun luvun 20 §:n 1 momenttiin (1056/91).

Näitä säännöksiä täydentävät saman lain 14 luvun 8 §:n säännökset rikokseen perustuvan yksityisoikeudellisen vaatimuksen käsittelyjärjestyksestä. Niissä määrätään yhtäältä, että tällainen vaatimus saadaan esittää samassa yhteydessä kuin rikoksen johdosta vaaditaan rangaistusta tai menettämisseuraamusta ja toisaalta, että jos tällaista vaatimusta koskevaa kannetta ajetaan erikseen, noudatetaan, mitä oikeudenkäynnistä riitaasioissa on säädetty.

Säännöksiä yhdessä luettaessa on todettavissa kaksi huomionarvoista seikkaa. Ensinnäkin rikokseen perustuvia yksityisoikeudellisia vaatimuksia ei ole rajattu lainattujen vireilletulosäännösten soveltamisalan ulkopuolelle, joskin niissä epäilemättä on ensi sijassa tarkoitettu julkisoikeudellisia vaatimuksia. Toiseksi yksityisoikeudellisia vaatimuksia käsiteltäessä on noudatettava rikosasioiden käsittelyjärjestystä, jos ne esitetään rikosasian yhteydessä. Tästä näyttäisi mainittujen vireilletulosäännösten sanamuodon mukaisesti seuraavan, että rikosasiassa voidaan ilman haastetta kohdistaa vaatimuksia vain tuomioistuimessa henkilökohtaisesti läsnä olevaan vastaajaan. Alioikeuskäytännössä on kuitenkin yleisesti hyväksytty rikokseen perustuvan korvausvaatimuksen vireillepaneminen myös siten, että se esitetään vasta oikeudenkäyntitilaisuudessa vastaajan asiamiehelle.

Tämän menettelyn lainmukaisuudesta ei ole Korkeimman oikeuden ennakkotapauksena julkaisemaa ratkaisua. Ratkaisun KKO 1992:126 perustelut ja otsikko on tosin kirjoitettu siten, että vastaajan henkilökohtainen läsnäolo tuomioistuimen istunnossa olisi haasteen ohella korvausvaatimuksen tekemisen välttämätön edellytys. Ratkaisu koskee kuitenkin tapausta, jossa vastaajat eivät ole olleet korvausvaatimuksia esitettäessä lainkaan saapuvilla, siis eivät edes asiamiesten edustamina.

Päinvastaista kantaa eli edellä lainattujen vireillepanosäännösten sanamuotoon pitäytyvää tulkintaa ovat puolestaan edustaneet ainakin Hämäläinen (Antti Johannes Suvirannan juhlajulkaisu, 1983, s. 43 - 44) ja Havansi (Lakimies 1986, s. 1126). Heistä edellinen on epäillyt, että alioikeuskäytännössä yleisesti omaksuttu menettely on omiaan aiheuttamaan juttujen lykkääntymisiä etenkin muissa kuin vähäisissä asioissa ja että menettely toisinaan voi johtaa vaatimusten ratkaisemiseen vastaajien itse olematta tietoisia niistä. Havansi taas on nimenomaan torjunut kanteen laajentamisen sallivan oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:n säännöksen laajan tulkinnan esillä olevassa tapauksessa.

Hallituksen esitykseen (HE 82/95 vp) laiksi oikeudenkäynnistä rikosasioissa sisältyy säännös (3 luvun 11 §), jonka mukaan syytteen nostamisen jälkeen vastaajaa vastaan voidaan ilman haastetta esittää rikokseen perustuva yksityisoikeudellinen vaatimus, jos tuomioistuin esitettävän selvityksen ja muiden seikkojen perusteella katsoo sen käyvän haitatta päinsä. Virallisen syyttäjän on saman luvun 9 §:n mukaan vireille panemansa syyteasian yhteydessä ajettava asianomistajan pyynnöstä tämän rikoksesta johtuvaa yksityisoikeudellista vaatimusta rikosasian vastaajaa vastaan, jos se voi tapahtua ilman olennaista haittaa eikä vaatimus ole ilmeisen perusteeton. Esityksen perustelujen mukaan (s. 59) syyttäjä voisi esittää tällaisen vaatimuksen myös ilman haastetta ja siten ottaa asianomistajan vaatimukset ajaakseen senkin jälkeen, kun hän on nostanut syytteen rikoksen johdosta.

Arvioituina yhdessä nyt kosketellut seikat puoltavat vahvasti äsken mainittuun periaatteeseen nojautuvaa tulkintaa, jonka mukaan rikokseen perustuva korvausvaatimus on esitettävissä ilman eri haastetta rikosasian oikeudenkäyntitilaisuudessa, jossa vastaaja ei ole läsnä henkilökohtaisesti vaan asiamiehensä edustamana. Käsitellyistä kahdesta tulkintavaihtoehdosta Korkein oikeus antaa näin ollen etusijan tälle vaihtoehdolle.

Tämä merkitsee, että vastaajan asiamiehen asiana on harkita, onko hänellä edellytykset vastata vaatimuksiin ja tarvittaessa pyytää jutun lykkäämistä. Tuomioistuimen prosessinjohtovaltaan puolestaan sisältyy velvollisuus pitää huolta siitä, että asia tulee perusteellisesti käsitellyksi myös asianomistajan esittämien yksityisoikeudellisten vaatimusten osalta.

Edellä olevan mukaisesti ei ole ollut hovioikeuden mainitsemaa estettä tutkia A:n ja B:n C:hen jutussa kohdistamia korvausvaatimuksia.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan siltä osalta kuin A:n ja B:n korvausvaatimukset on jätetty tutkimatta. Juttu palautetaan tältä osalta hovioikeuteen, jonka tulee ottaa se ilmoituksetta uudelleen käsiteltäväkseen ja antaa siinä lainmukainen ratkaisu.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Onninen, Särkilä ja Riitta Sandholm. Esittelijä Leena Virtanen-Salonen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riihelä, Tulenheimo-Taki, Krook ja Pellinen sekä ylimääräinen oikeusneuvos Vuori. Esittelijä Pekka Turunen.

---

[SV]

Jfr

KKO:1992:126

Ersättningsyrkanden, som framställts av en målsägande i ett brottmål, kunde prövas trots att svaranden då inte var personligen närvarande i rätten utan företrädd av ett ombud och att han inte stämts att svara på dessa yrkanden.

RB 11 kap 20 § 1 mom (1056/91)

RB 14 kap 2 § 1 mom 3 punkten (1052/91)

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.