Supreme Court dismisses claim against shipowner for pilot error damage, ruling state absorbs liability. State absorbs pilot error damage; shipowner liable only for captain's negligence. Pilot error damages state; shipowner not liable for pilot's fault. State absorbs pilot error; shipowner liable only for captain's fault.

Valtion luotsi oli alusta luotsatessaan virheellään aiheuttanut vahingon valtion merimerkille. Koska valtio vahingonkärsijänä oli samastettava luotsin kanssa eikä laivanisäntä siten oman isännänvastuunsa perusteella ollut vastuussa luotsin valtiolle aiheuttamasta vahingosta, ei myöskään luotsin henkilökohtaista vastuuta samasta vahingosta kanavoitu merilain 11 §:n 1 momentin (295/84) nojalla laivanisännän suoritettavaksi.

MeriL 11 § 1 mom (295/84)

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kotkan raastuvanoikeuden päätös 19.12.1990

Virallisen syyttäjän ja valtion kohdaltaan asianomistajana ajamasta syytteestä sekä valtion United Baltic Corporation Ltd:lle (laivanisännälle) 15.2.1988 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla raastuvanoikeus on lausunut selvitetyksi, että laivanisännän omistama m/s Baltic Progress niminen alus oli 4.2.1988 lähtenyt Turusta Raumalle. Kun alus oli lähtenyt Turusta, siinä oli ollut Turun luotsiaseman luotsi A valmiina toimittamaan virkavelvollisuuksiensa mukaista luotsausta.

Aluksen päällikön poistuttua komentosillalta vahtipäälliköksi oli jäänyt perämies B. Alus oli sivuuttanut Ykskarin kello 18.00. Samanaikaisesti oli tapahtunut ruorinvaihto. Komentosillalle oli tullut myös aluksen yliperämies, jolle B oli aloittanut vahtipäällikkyyden luovutuksen. Ykskarin sivuuttamisen aikoihin oli A:n käyttämään tutkan näyttöön ilmaantunut rikkinäisestä jääkentästä johtunutta aaltovälkettä. A oli tällöin nähnyt tutkan näytöstä Svartklubbenin ja Råklobbenin reunamerkit, muttei aaltovälkkeestä johtuen Ingastholmin "Satamaan" -reunamerkkiä. Hän oli nähnyt tämän merimerkin kuitenkin optisesti ja arvioinut havaintohetkellä aluksen olleen noin 0,5 merimailin etäisyydellä tästä merkistä. Kun alus oli lähestynyt "Satamaan" -reunamerkkiä, tutkan näytöstä oli aaltovälkkeen vuoksi hävinnyt myös Svartklubbenin reunamerkki. Tällöin A ei ollut nähnyt Svartklubbenin merimerkkiä optisestikaan.

Tässä vaiheessa väylän vaatiman suunnanmuutoksen toteuttamiseksi A oli käyttäen apuna omaa arviotaan aluksen kulkemasta matkasta sekä tutkan näytössä näkyvää linjaa Orhinkarin ja Ristiluodon välillä antanut kaksi perättäistä ruorikomentoa suunnille 330 ja 340 astetta. Tämän jälkeen alus oli kello 18.12 matalikon reunalla törmännyt valtion omistamaan Råklobb Grundenin reunamerkkiin ja saanut pohjakosketuksen Råklobb Grundenin matalikon reunalla. Alus ja merimerkki olivat vaurioituneet.

Käännöksessä A:n käyttämä aluksen nopeus 14 solmua oli myös olosuhteisiin nähden ollut liian suuri. Sen vuoksi A:lla oli ollut liian vähän aikaa määrittää aluksen tarkka sijainti käännöksen oikein suorittamista varten. Koska aluksen koneteho oli ollut lähes kokonaisuudessaan käytössä jo ennen käännökseen ryhtymistä, käännöksen tekemistä varten ei ollut enää voitu käyttää hyväksi sitä, että kääntymisominaisuuksia olisi voitu tehostaa lisäämällä konetehoa käännöksessä.

B oli puolestaan jättäytynyt liikaa luotsin paikallistuntemuksen varaan määritellessään aluksen sijaintia. Hän ei ollut kiinnittänyt riittävästi huomiota aluksen sijaintiin väylän suhteen voidakseen todeta ajoissa, olivatko A:n ennen karilleajoa antamat suunnanmuutoskomennot olleet riittävän suuret ja ajoissa annetut. Komentosiltatyöskentely ja tietojen vaihto A:n ja B:n välillä oli ollut puutteellista ja järjestämätöntä. Ratkaisevilla hetkillä ennen onnettomuutta kumpikaan ei ollut ollut selvillä aluksen tarkasta sijainnista.

Onnettomuuden syntyyn olivat vaikuttaneet osaltaan varsin huono ja nopeasti vaihdellut näkyvyys, A:n tutkaan aaltovälkkeestä tullut häiriö, jonka vuoksi aluksen tarkan sijainnin määrittäminen yksinomaan tutkakuvan avulla oli A:n käyttämällä menetelmällä ollut epävarmaa, sekä se seikka, että Svartklubbenin merimerkin valoteho oli mitä ilmeisimmin ollut merkkiin kiinnittyneen jään vuoksi heikko. Nämä kaikki tekijät A:n ja B:n oli ollut mahdollisuus todeta. Heidän oli pitänyt varautua niihin ja menetellä olosuhteiden edellyttämällä varovaisuudella.

Raastuvanoikeus katsoi, että A ja B olivat kumpikin tuottamuksellisesti aiheuttaneet aluksen merimerkkiin törmäämisen ja karilleajon kerrottuine seurauksineen. A oli lisäksi varomattomuudesta rikkonut virkatoiminnassaan noudatettavia säännöksiä, kun hän luotsausasetuksen säännösten vastaisesti oli laiminlyönyt huolehtia aluksen pysymisestä kulkuväylällä sekä ilmoittaa vahtipäällikölle vauhdin vähentämisen tarpeesta hyvissä ajoin ennen käännöstä tai aluksen pysäyttämisestä, kun aluksen tarkka sijainti ei ollut ollut hänellä tiedossa, sekä huomauttaa vahtipäällikölle käyttämäänsä tutkaan tulleesta aaltovälkkeen aiheuttamasta häiriöstä sekä siitä, ettei hän häiriön ja huonojen sääolosuhteiden vuoksi ollut ollut täysin varma kulkuväylästä. Nämä rikkomukset, huomioon ottaen niiden haitallisuus ja vahingollisuus sekä muut tapahtumaan liittyvät seikat kokonaisuutena arvostellen, eivät olleet vähäisiä.

Harkitessaan A:n ja B:n viaksi luetun menettelyn vaikutusta onnettomuuteen raastuvanoikeus päätyi siihen, että A:n syyllisyys onnettomuuteen johtaneista tekijöistä oli 3/5 osaa ja B:n syyllisyys 2/5 osaa.

A:n ja B:n täysimääräinen vastuu reunamerkille aiheutuneiden vahinkojen kokonaismäärästä 845 000 markasta oli A:n osalta 507 000 markkaa ja B:n osalta 338 000 markkaa. Kun otettiin huomioon vahingon suuruus, A:n ja B:n syyksi luettujen rikosten laatu, heidän asemansa vahingon aiheuttajina, vahinkoa kärsineen valtion tarve, riskin suuruus onnettomuuden syntymisessä sekä muut asiaan vaikuttavat seikat, raastuvanoikeus harkitsi A:n korvausvastuun kohtuulliseksi määräksi vahingonkorvauslain 4 luvun 1 §:n 1 momentin ja 2 §:n nojalla 15 000 markkaa ja B:n 10 000 markkaa. Raastuvanoikeus ei pitänyt syytettyjen tuottamuksen määrää niin lievänä, että he olisivat olleet kokonaisuudessaan vapaat korvausvelvollisuudesta valtiota kohtaan.

Laivanisännän korvausvastuuta määrättäessä oli otettava huomioon, että yleisten vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden mukaan vahingon kärsineelle tuomittavaa korvausta voitiin alentaa, jos vahinkoon oli myötävaikuttanut vahingon kärsineen palveluksessa ollut työntekijä tai virkamies virheellään tai laiminlyönnillään. Siitä huolimatta, että valtio ei vahingonkorvauslain 3 luvun 7 §:n mukaan vastannut luotsauksessa aiheutetusta vahingosta, voitiin sille tuomittavaa vahingonkorvausta sanotun periaatteen mukaisesti alentaa. Tämän vuoksi valtiolla ei ollut oikeutta saada korvausta laivanisännältä luotsin viaksi luettua osuutta vastaavalta eli 3/5 osan osalta. Täten laivanisännän korvausvastuu oli B:n viaksi luetun menettelyn osuutta vastaava 2/5 osaa vahinkojen kokonaismäärästä eli 338 000 markkaa.

Tämän vuoksi raastuvanoikeus on tuominnut A:n ja B:n sakkorangaistuksiin, A:n yksin teoin tehdystä tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja tuottamuksellisesta aluksen karilleajon aiheuttamisesta 30 päiväsakkoon ja B:n yksin teoin tehdyistä merilain säännösten rikkomisesta ja tuottamuksellisesta aluksen karilleajon aiheuttamisesta 20 päiväsakkoon sekä velvoittanut heidät suorittamaan valtiolle merenkulun turvalaitteen vaurioitumisesta, A:n 15 000 markkaa ja B:n 10 000 markkaa, kummatkin määrät 16 prosentin korkoineen 12.10.1989 lukien.

Lisäksi United Baltic Corporation Ltd velvoitettiin suorittamaan valtiolle vahingonkorvauksena merenkulun turvalaitteen vaurioitumisesta 338 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 15.2.1988 lukien. B:n korvausvelvollisuus oli yhteisvastuullinen yhtiön korvausvelvollisuuden kanssa ja toteutettavissa vain siinä tapauksessa, ettei laivanisännältä saatu perityksi sen maksettavaksi tuomittua vahingonkorvausta.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 26.4.1994

Viskaali Varpila esitti mainitsemillaan perusteilla mietintönään, että A:ta vastaa ajettu syyte ja korvausvaatimus hylättäisiin ja A vapautettaisiin hänelle tuomitusta rangaistuksesta ja velvollisuudesta suorittaa valtiolle vahingonkorvausta. Edelleen Varpila esitti United Baltic Corporation Ltd:n valtiolle maksettavaksi määrätyn korvauksen korottamista 845 000 markaksi korkoineen. B:n osalta hän ei esittänyt raastuvanoikeuden päätöksen muuttamista.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valtiolle ja A:lle on 23.8.1994 myönnetty valituslupa vahingonkorvausten osalta. Kaikilta muilta osilta kysymys valitusluvan myöntämisestä on siirretty ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

Valituksessaan valtio on vaatinut, että United Baltic Corporation Ltd ja B velvoitetaan suorittamaan valtiolle vahingonkorvaukseksi reunamerkin vaurioitumisesta 845 000 markkaa korkoineen.

Valituksessaan United Baltic Corporation Ltd on vaatinut, että yhtiö vapautetaan suorittamasta vahingonkorvausta valtiolle.

Valituksessaan A on vaatinut, että syyte hylätään, että hänet ainakin jätetään rangaistukseen tuomitsematta tai rangaistusta joka tapauksessa alennetaan, että hänet vapautetaan velvollisuudesta suorittaa vahingonkorvausta ja muita maksuja tai että maksuvelvollisuutta ainakin alennetaan ja että hänen henkilökohtainen maksuvelvollisuutensa määrätään toissijaiseksi laivanisännän maksuvelvollisuuteen nähden.

Valituksessaan B on vaatinut, että syyte ja korvausvaatimukset hylätään.

Virallinen syyttäjä on vastannut A:n ja B:n valituksiin. Valtio on vastannut United Baltic Corporation Ltd:n, A:n ja B:n valituksiin. United Baltic Corporation Ltd ja B ovat yhteisesti vastanneet valtion ja A:n valituksiin. A on vastannut United Baltic Corporation Ltd:n ja B:n valituksiin.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 29.2.1996

Käsittelyratkaisu

Valtiolle, United Baltic Corporation Ltd:lle (laivanisännälle), A:lle ja B:lle myönnetään valituslupa koko asiassa.

Pääasiaratkaisun perustelut

Siltä osalta kuin asiassa on kysymys A:n ja B:n syyksi luetuista rikoksista sekä heille tuomituista rangaistuksista ja heille määrätystä korvausvelvollisuudesta Korkein oikeus hyväksyy alempien oikeuksien perustelut.

Laivanisäntään kohdistetun vahingonkorvausvaatimuksen osalta Korkein oikeus lausuu seuraavan.

Merilain (167/39) 11 §:n 1 momentin mukaan, sellaisena kuin säännös on 1.4.1985 voimaan tulleessa laissa (295/84), laivanisäntä on, jollei merilaissa tai muualla laissa toisin säädetä, vastuussa vahingosta, jonka muun muassa luotsi on toimessa tekemällään virheellä tai laiminlyönnillä aiheuttanut. Jos myös vahingonaiheuttaja on laivanisännän ohella vastuussa vahingosta, hän vastaa momentin toisen virkkeen mukaan vain siitä määrästä, jota ei voida saada laivanisännältä. Lainkohdan toisen virkkeen tarkoituksena on ollut parantaa luotsin vahingonkorvausoikeudellista asemaa kanavoimalla vastuu luotsin muille kuin laivanisännälle aiheuttamista vahingoista siten, että se kohdistuu ensisijaisena laivanisäntään. Kanavointi kuitenkin edellyttää, että sekä laivanisäntä että luotsi ovat vastuussa vahingosta.

Valtion oikeutta vahingonkorvaukseen arvioitaessa on huomattava, että A on ollut luotsina valtion palveluksessa. Yleisen vahingonkorvausoikeudellisen periaatteen mukaan vahingon kärsineelle tuomittavaa korvausta voidaan alentaa, jos vahinkoon on myötävaikuttanut vahingon kärsineen palveluksessa ollut työntekijä tai virkamies. Vahingonkorvauslain 3 luvun 7 §:n säännöksellä, jonka mukaan valtio ei vastaa luotsauksessa aiheutetusta vahingosta, sen enempää kuin merilain 11 §:n 1 momentin toisen virkkeen kanavointisäännöksellä ei ole syrjäytetty tätä periaatetta. Valtiolla ei sen vuoksi ole oikeutta saada laivanisännältä korvausta kärsimästään vahingosta siltä osalta kuin vahingon on katsottu aiheutuneen A:n menettelystä. Kun laivanisäntä ei siten ole oman isännänvastuunsa perusteella vastuussa A:n valtiolle aiheuttamasta vahingosta, ei myöskään A:n henkilökohtaista vastuuta samasta vahingosta ole mahdollista kanavoida merilain 11 §:n 1 momentin toisen virkkeen nojalla laivanisännän suoritettavaksi.

Laivanisäntä on siten alempien oikeuksien toteamin perustein velvollinen korvaamaan valtiolle ainoastaan sen osan vahingosta, jonka on katsottu aiheutuneen B:n menettelystä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Mikkola, Ikävalko ja Virkkunen. Esittelijä Hannele Varpila (mietintö).

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin, Tulenheimo-Takki, Krook, Lehtimaja ja Palaja. Esittelijä Kenneth Nygård.

---

[SV]

En statslots hade genom fel vid lotsningen förorsakat skada på ett sjömärke som tillhörde staten. Då staten som skadelidande skulle identifieras med lotsen och rederiet sålunda inte på grund av sitt husbondeansvar svarade för den skada lotsen förorsakat staten skulle inte heller lotsens personliga ansvar för samma skada kanaliseras enligt 11 § 1 mom. sjölagen (13.4.1984/295) till rederiet.

SjöL 11 § 1 mom (13.4.1984/295)

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.