Supreme Court allows claim for interest on withheld contract sums when no penalty applies and no interest was agreed.

Urakkasopimuksessa oli sovittu, että rakennuttajalla oli oikeus pidättää osa kustakin urakoitsijalle suoritettavasta maksuerästä työn valmistumisen viivästymisen varalta sovitun viivästyssakon vakuudeksi. Sopimuksessa tai siihen liittyvässä maksuerätaulukossa ei ollut määräyksiä pidätettyjen erien tallettamisesta tai koron maksamisesta.

Ään.

Sopimusta tulkittiin siten, että maksuerät olivat niiden erääntymisestä lukien kokonaisuudessaan kuuluneet urakoitsijalle ja jääneet vain mahdollisen viivästyssakkosaamisen vakuudeksi pidätetyiltä osiltaan rakennuttajan haltuun. Rakennuttaja oli siten, kun sille ei ollut syntynyt oikeutta viivästyssakkoon, pidättämänsä erät urakoitsijalle palauttaessaan velvollinen myös maksamaan näin käytössään olleille urakoitsijan varoille tuottokorkoa osuuksien pidättämispäivistä palautettavien varojen palautusajankohtaan saakka.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Pyhäjärven kihlakunnanoikeudessa

Oy Finnomer Ltd kertoi Pyhäsalmen kaupunkia vastaan ajamassaan kanteessa, että se oli tehnyt Pyhäjärven kunnan, nyttemmin Pyhäsalmen kaupungin kanssa 25.5.1992 urakkasopimuksen, jonka perusteella osakeyhtiö asetti miljoonan markan suuruisen vakuuden. Vakuus kerättiin työn kuluessa siten, että rakennuttajana toiminut kaupunki pidätti jokaisesta maksuerästä vakuudeksi 30 prosenttia. Näin oli kerätty kaikkiaan 1 026 000 markkaa. Työ oli valmistunut sovitun aikataulun mukaisesti 16.10.1992, jolloin kaupunki oli vastaanottotarkastuksessa ottanut työn vastaan. Kaupunki oli palauttanut pidätetyn vakuuden osakeyhtiölle 26.10.1992. Kaupunki oli kuitenkin jättänyt tilittämättä vakuuden panttiaikaisen tuoton. Tämän vuoksi osakeyhtiö vaati, että kaupunki velvoitetaan suorittamaan rakennusaikaisen pantin panttausajalta olevana tuottona yhteensä 28 030 markkaa 16 prosentin korkoineen 17.10.1992 lukien.

Vastaus

Kaupunki kiisti kanteen. Kyse ei ollut pantin asettamisesta vaan puhtaasti urakkahinnan maksumenettelyn määräämisestä. Urakkasopimukseen oli otettu määräys, jossa oli tarkoitettu määritellä viivästyssakko urakoitsijan mahdollisen viivästymisen varalta. Korkoa ei ollut tarkoitettu maksettavan.

Kihlakunnanoikeuden päätös 25.8.1993

Kihlakunnanoikeus lausui selvitetyksi, että osakeyhtiö ja kaupunki olivat 21.5.1992 solmineet rakennusurakkasopimuksen teollisuushallin rakentamisesta. Sopimuksen 6 §:n viivästyssakkokohdassa oli sovittu, että rakennussuorituksen valmistumisen viivästyessä sovitusta koko työn valmistusajankohdasta rakennuttaja oli oikeutettu saamaan urakoitsijalta viivästyssakkoa: "jokaisesta maksuerästä pidätetään 30 prosentin suuruinen erä. Kertynyt summa on viivästyssakkoa kokonaisuudessaan, mikäli työ ei valmistu määräpäivään mennessä. Viivästyssakon tarkoituksena on korvata pääurakoitsijasta johtuvasta syystä kunnan mahdollisesti menettämää valtion avustusta. Muussa tapauksessa kertynyt sakkomäärä palautetaan viimeisen maksupostin yhteydessä."

Rakennustyö oli valmistunut määräajassa 16.10.1992. Kaupunki oli palauttanut edellä kerrotulla tavalla kerätyn summan yhteensä 1 026 000 markkaa 26.10.1992.

Pidätettyjä määriä ei ollut sijoitettu esimerkiksi talletustilille eikä niitä ollut erikseen rahastoitu. Pidätetyt määrät olivat jääneet kunnan käyttöön sen kassavaroina.

Kihlakunnanoikeus katsoi, että pidätetyt erät tässä tapauksessa olivat luonteeltaan sellainen panttiin rinnastettava vakuus, jonka tuotto oikeuskäytännössä noudatetun käytännön mukaisesti tulisi palauttaa.

Tuoton palauttaminen oli myös sellainen kysymys, jonka osalta asianosaisilla oli sopimusvapaus. Nyt puheena olevaa sopimusta tehtäessä ei ollut sovittu pidätettyjen erien tallettamisesta tuloa tuottavalla tavalla.

Osakeyhtiön oli pitänyt tietää, että pidätetyt erät jäivät kunnan käyttöön edellä mainitun sopimuksen perusteella. Todistajien kertomusten mukaan erille ei ollut tarkoitettu maksaa korkoa.

Näillä perusteilla kihlakunnanoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että kaupunki tässä tapauksessa olisi velvollinen palauttamaan pidätetyille erille laskennallisen koron, koska kaupungille ei tosiasiallisesti ollut näytetty muodostuneen korkotuottoa, eikä palautettavana ollut myöskään, ilman eri sopimusta, pidettävä sitä hyötyä, jonka kaupunki mahdollisesti oli saanut pidätetyistä varoista.

Kihlakunnanoikeus hylkäsi kanteen siinä vaadittua pantin tuottoa koskevalta osalta. Katsoessaan, että pidätetyt varat olisi tullut palauttaa viimeistään 21.10.1992, kihlakunnanoikeus kuitenkin velvoitti kaupungin suorittamaan yhtiölle korvaukseksi palauttamisen viivästymisestä viivästyskorkoa 1 026 000 markalle 16 prosentin mukaan 21.10. ja 26.10.1992 väliseltä ajalta 2 280 markkaa.

Vaasan hovioikeuden tuomio 27.6.1994

Osakeyhtiö valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöstä.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Osakeyhtiölle on myönnetty valituslupa. Valituksessaan osakeyhtiö on toistanut aikaisemmin tekemänsä pantin tuottoa koskevan vaatimuksen.

Kaupunki on vastannut valitukseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 23.2.1996

Perustelut

Pyhäjärven kunta rakennuttajana ja Oy Finnomer Ltd urakoitsijana ovat 21.5.1992 allekirjoittaneet rakennusurakkasopimuksen teollisuushallin rakentamisesta. Sopimuksen 6 § kuuluu seuraavasti:

"Rakennussuorituksen valmistumisen viivästyessä edellä sovitusta koko työn valmistumisajankohdasta rakennuttaja on oikeutettu saamaan urakoitsijalta viivästyssakkona: jokaisesta maksuerästä pidätetään 30 %:n suuruinen erä. Kertynyt summa on viivästyssakkoa kokonaisuudessaan, mikäli työ ei valmistu 30.9.1992 mennessä. Viivästyssakon tarkoituksena on korvata Pääurakoitsijasta johtuvasta syystä kunnan mahdollisesti menettämää valtion avustusta. Muussa tapauksessa kertynyt sakkomäärä palautetaan viimeisen maksupostin yhteydessä."

Sopimuksen 7 §:n mukaan urakkahinta suoritettiin liitteeksi otetussa maksuerätaulukossa määrätyllä tavalla. Taulukosta ilmenee, että maksuerät tuli suorittaa luettelossa mainittujen työvaiheiden valmistuttua ja että jokaisesta maksuerästä pidätettiin 30 prosenttia viivästyssakkorahastoon.

Sopimuksessa tai maksuerätaulukossa ei ole määräyksiä pidätettyjen erien tallettamisesta tai koron maksamisesta. Sopimusta tehtäessä ei myöskään ole keskusteltu pidätettyihin eriin mahdollisesti liittyvästä koronmaksuvelvollisuudesta.

Asianosaisten käsitykset pidätettyjen erien luonteesta poikkeavat toisistaan siten, että kaupungin mukaan kysymys tosiasiassa oli muutoksesta urakkahinnan määrään ja sen maksuvelvollisuuteen, jotka kyseinen viivästyssakkoehto oli tehnyt pidätettyjen maksueräosuuksien osalta ehdolliseksi, kun taas yhtiön käsitys on, että myös pidätetyt maksuerät kuuluivat eräpäivistä lukien yhtiölle ja jäivät kaupungin haltuun vain vakuustarkoituksessa.

Asiassa ei ole epäselvyyttä siitä, etteikö ainoa syy erääntyneisiin eriin kohdistuneille pidätyksille ollut vakuuden saaminen viivästymisestä aiheutuvan vahingon varalle. Sopimusteksti ei tue kaupungin väitettä eräpäivien muuttumisesta näiltä osin myöhemmäksi. Yhtiön käsitystä tukee lisäksi se, että 6 §:n sopimustekstissä koneella kirjoitetussa loppuosassa "...kertynyt sakkomäärä maksetaan viimeisen maksupostin yhteydessä" sana "maksetaan" on korjattuna kynällä sanaksi "palautetaan".

Sopimus on tulkittavissa yhtiön esittämällä tavalla siten, että taulukon mukaan erääntyneet erät ovat erääntymisestä lukien kokonaisuudessaan kuuluneet yhtiölle ja jääneet vain mahdollisen viivästyssakkosaamisen vakuudeksi pidätetyiltä osiltaan kaupungin haltuun. Kaupunki ei ole esittänyt sopimustekstin ohella mitään asiaan vaikuttavaa selvitystä. Sellaisena ei voida pitää todistajien Turusen ja Nurmimäen perustelemattomia käsityksiä siitä, ettei korkoa ollut tarkoitettu suoritettavaksi.

Sopimusta on vakiintuneen käsityksen mukaisesti epäselviltä osiltaan tulkittava laatijansa vahingoksi. Se on tässä tapauksessa kaupunki, koska sen edustajat ovat sopimuksen laatineet.

Kaupunki on siten ollut, kun sille ei syntynyt oikeutta viivästyssakkoon, velvollinen, paitsi palauttamaan pidättämänsä erät yhtiölle, myös maksamaan näin käytössään olleille yhtiön varoille Suomen Pankin voimassa olleen peruskoron suuruista tuottokorkoa osuuksien pidättämispäivistä 21.10.1992 saakka, jolloin tuottokorko olisi yhdenmukaisesti alempien oikeuksien palautettavien varojen palautusajankohdasta antaman ratkaisun kanssa viimeistään tullut suorittaa. Sen jälkeiseltä ajalta tuottokorkomäärille on suoritettava viivästyskorkoa.

Tuomiolauselma

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Nuorempi oikeussihteeri Mikkola: Korkein oikeus lausunee:

Perustelut

Pyhäjärven kunnan ja Oy Finnomer Ltd:n välisen 21.5.1992 päivätyn teollisuushallin rakennusurakkasopimuksen mukaan urakkahinnan jokaisesta maksuerästä on pidätetty 30 prosentin suuruinen erä. Kertynyt summa on sopimuksen mukaan ollut viivästyssakkoa kokonaisuudessaan, mikäli työ ei valmistunut määräajassa. Viivästyssakon tarkoituksena on ollut korvata pääurakoitsijasta johtuvasta syystä kunnan mahdollisesti menettämää valtionavustusta. Muussa tapauksessa kertynyt sakkomäärä on sovittu palautettavaksi viimeisen maksuerän yhteydessä. Viimeinen maksuerä on tullut sopimuksen mukaan suorittaa, kun työ on valmis ja vastaanotettu.

Rakennusurakkasopimuksen edellyttämässä vastaanottotarkastuksessa 16.10.1992 on sovittu, että pidätetty määrä yhteensä 1 026 000 markkaa palautetaan Oy Finnomer Ltd:lle, vaikka vastaanottotarkastuksessa on muutoin todettu, että viimeinen maksuerä on maksukelpoinen, kun takuuajan vakuus on jätetty ja taloudellinen loppuselvitys suoritettu. Pyhäjärven kunta on tämän jälkeen 26.10.1992 maksanut yhtiölle mainitun määrän.

Pyhäjärven kunta ei ole edellä mainittujen sopimusten mukaan ollut velvollinen maksamaan sanottua 1 026 000 markan määräistä osaa urakkahinnasta Oy Finnomer Ltd:lle ennen 16.10.1992 pidettyä vastaanottotarkastusta. Korkolain 2 §:n 1 momentin ja 3 §:n 1 momentin mukaan velallinen ei ole velvollinen maksamaan korkoa velan eräpäivää edeltäneeltä ajalta, jollei muuta johdu velallisen sitoumuksesta tai kauppatavasta taikka toisin ole säädetty. Yhtiö ei ole näyttänyt, että urakkasopimusta tehtäessä olisi sovittu pidätettyjen erien tallettamisesta tuloa tuottavalla tavalla tai Pyhäjärven kunnan velvollisuudesta maksaa niille korkoa pidätysajalta. Yhtiö ei ole myöskään näyttänyt, että rakennusalalla olisi yleinen kauppatapa maksaa niille korkoa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Oikeusneuvos Lehtimaja: Sopimuksen ja maksuerätaulukon sanamuodosta ei voida päätellä, oliko korkoa tarkoitettu maksettavaksi. Korkokysymyksestä ei ole myöskään näytetty muulla tavalla nimenomaisesti sovitun. Koronmaksuvelvollisuus määräytyy tällaisessa tilanteessa korkolain mukaan. Siinä ei ole erikseen säädetty velvollisuudesta maksaa palautusvelalle tuottokorkoa.

Kuten alemmat oikeudet ovat todenneet, vakuuden tuoton on kuitenkin oikeuskäytännössä yleensä katsottu kuuluvan vakuuden omistajalle. Myös Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuissa (1991:3 ja 4, 1992:150 sekä 1993:76 ja 124) on katsottu palautusvelalle voitavan maksaa tuottokorkoa ilmankin eri sitoumusta.

Tässä tapauksessa kihlakunnanoikeudessa kuullut todistajat Turunen ja Nurmimäki ovat kuitenkin kertoneet, ettei pidätetyille maksuerille ollut tarkoitettu maksettavaksi korkoa mahdollisen palautuksen yhteydessä. Hovioikeuden pysyttämä kihlakunnanoikeuden ratkaisu perustuu olennaiselta osalta näihin todistajankertomuksiin. Yhtiö ei ole valituksessaan puuttunut näiden todistajankertomusten luotettavuuteen. Tässä tilanteessa en katso voivani enemmistön tavoin lähteä täällä arvioimaan todistajankertomusten näyttöarvoa eri tavalla kuin alemmissa oikeuksissa.

Yhtiö ei puolestaan ole näyttänyt, että urakkasopimusta tehtäessä olisi sovittu pidätettyjen maksuerien tallettamisesta tuloa tuottavalla tavalla tai että rakennusalalla olisi yleinen kauppatapa maksaa korkoa vakuudelle, jonka rakennuttaja on tässä toteutetun kaltaisella järjestelyllä pidättänyt viivästyssakon maksamisen vakuudeksi.

Näillä perusteilla päädyn esittelijän mietinnön mukaiseen lopputulokseen.

Oikeusneuvos Wirilander: Hyväksyn mietinnön.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Hagman, Auerma ja Männikkö. Esittelijä Jan Sjöblad.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riihelä, Paasikoski, Wirilander (eri mieltä), Lehtimaja (eri mieltä) ja Hidén. Esittelijä Kimmo Mikkola (mietintö).

---

[SV]

I ett entreprenadavtal hade avtalats att byggherren hade rätt att av varje post som betalades till entreprenören innehålla en del som säkerhet för det avtalsvite som parterna avtalat om i händelse av dröjsmål med färdigställandet av arbetet. I avtalet eller i den tabell över betalningsposter som bifogats avtalet ingick inte någon bestämmelse om att de innehållna medlen skulle deponeras och inte heller om betalning av ränta.

Omröstn.

Avtalet tolkades så, att betalningsposterna i sin helhet hade tillhört entreprenören från det att de förföll till betalning och att de förblivit i byggherrens besittning endast till den del de innehållits som säkerhet för ett eventuellt avtalsvite. Eftersom byggherren inte hade erhållit rätt till avtalsvite var denna vid återbetalningen av de innehållna raterna till entreprenören skyldig att även betala avkastningsränta på medlen som varit i byggherrens bruk från dagen då de innehölls tills de återbetalades.

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.