Supreme Court dismissed debt arrangement request as debtor could repay debts briefly without endangering basic income.

Velkajärjestelylle ei ollut painavia perusteita, koska velallisen katsottiin kykenevän maksamaan velkansa (21 748 mk) suhteellisen lyhyenä vain muutaman vuoden kestävänä ajanjaksona vaarantamatta perustoimeentuloaan, jonka määrittelyssä otettiin huomioon, paitsi hänen todelliset asumiskustannuksensa, toimeentulotukinormien mukainen toimeentulotuen perusosa.

VJL 9 § 2 kohta

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Velkajärjestelyhakemus Kokkolan käräjäoikeudessa

A pyysi käräjäoikeuteen 13.1.1995 saapuneessa hakemuksessa velkajärjestelyn aloittamista sillä perusteella, että hänen maksukykynsä oli olennaisesti heikentynyt työkyvyttömyyden ja takausvelan maksuuntulon vuoksi ja että velkajärjestelyyn oli myös painavat perusteet ottaen huomioon velkojen ja niihin liittyvien velvoitteiden määrä suhteessa A:n maksukykyyn.

Velkojista Suomen Yhdyspankki Oy, sittemmin Merita Pankki Oy vastusti hakemusta katsoen, että A:n tulot riittivät hänen vastattavanaan olevan velan hoitamiseen.

Käräjäoikeuden päätös 24.7.1995

Käräjäoikeus totesi, että A:lla oli hakemuksen mukaan yksi takausvelka 21 224,45 markkaa ja ruokalaskuvelka 524 markkaa. A:n tulot muodostuivat työkyvyttömyyseläkkeestä 3 197,08 markkaa kuukaudessa ja asumistuesta 358 markkaa kuukaudessa. A:n maksuvara oli 378 markkaa kuukaudessa. Ottaen lisäksi huomioon, että takausvelka oli erääntynyt maksettavaksi ja ettei A:lla ollut varallisuutta, hänen oli katsottava olleen maksukyvytön.

A oli ollut työkyvyttömyyseläkkeellä vuodesta 1984 lähtien. Takaussitoumuksensa hän oli antanut vuonna 1993. Näin ollen A:n maksukyvyttömyyden pääasiallisena syynä ei ollut hänen maksukykynsä olennainen heikentyminen työkyvyttömyyden johdosta takausvastuuseen sitoutumisen jälkeen. Kun A:n velkojen kokonaismäärä oli suhteellisen pieni ja hänen maksuvaransa 378 markkaa kuukaudessa, velkajärjestelyyn ei myöskään ollut painavia perusteita ottaen huomioon velkojen ja niihin liittyvien velvoitteiden määrä suhteessa hänen maksukykyynsä.

Koska yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 9 §:n mukaiset edellytykset eivät siten täyttyneet, käräjäoikeus hylkäsi hakemuksen.

Vaasan hovioikeuden tuomio 9.11.1995

A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A toisti vaatimuksensa velkajärjestelyn aloittamisesta.

Merita Pankki Oy ei antanut siltä pyydettyä vastausta.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 18.11.1996

Perustelut

A on velkajärjestelyä koskevassa hakemuksessaan ilmoittanut, että hänellä on Merita Pankki Oy:lle takaukseen perustuva velka, jonka kokonaismäärä on oikeudenkäynti-, korko- ja muine kuluineen 21 224,45 markkaa ja 524 markan ruokalaskuvelka. Velat ovat erääntyneet ja niistä 18 106,90 markkaan liittyy 16 prosentin koronmaksuvelvollisuus.

A on syntynyt vuonna 1947 ja hän on ollut vuodesta 1984 pysyvästi työkyvyttömyyseläkkeellä eikä hänellä ole elatusvelvollisuutta. Hänen kuukausittaiset nettotulonsa ovat 3 197 markan työkyvyttömyyseläke ja 358 markan asumistuki eli yhteensä 3 555 markkaa. A:n ilmoituksen mukaan hänellä ei ole varallisuutta, jonka rahaksi muuttamisesta olisi saatavissa varoja velkojen suoritukseksi.

Edellä olevan nojalla on pääteltävissä, että velkojen ja maksukyvyn välisen epäsuhteen tulee olla huomattava oikeuttaakseen velkajärjestelyyn ja että velallisen kykyä selviytyä veloistaan on arvioitava useiden vuosien ajanjakson perusteella. A:n maksukyvyn arvioinnissa on olennainen merkitys sillä, minkä suuruisina välttämättömät elinkustannukset otetaan huomioon tässä arvioinnissa. Kysymys liittyy läheisesti lain 4 ja 5 §:n säännöksiin, joissa velallisen välttämättömät elinkustannukset on asetettu yhtäältä hänen maksukykynsä arviointiperusteeksi ja toisaalta hänen maksuvaransa määräytymisperusteeksi. Näiden kustannusten vähimmäismäärää ei kuitenkaan ole määritelty laissa, vaan tarvittava määrä on lähtökohtaisesti arvioitava tapauskohtaisesti. Toisaalta hallituksen esityksen perusteluissa (s. 43 - 44) on todettu, että yhtenäisten laskentaperusteiden käyttäminen vähimmäistoimeentulon arvioimiseksi on välttämätöntä velallisten yhdenmukaisen kohtelun saavuttamiseksi ja menettelyn yksinkertaistamiseksi.

Välttämättömistä elinkustannuksista on annettu ohjeelliset enimmäismäärät, joiden lähtökohtana on ollut valtioneuvoston päätöksen 1349/88 mukainen toimeentulotuen perusosa. Ohjeen mukainen huomioon otettavien kustannusten määrä on kuitenkin noin neljänneksen mainittua perusosaa korkeampi. Korotusta on perusteltu lähinnä kahdella syyllä. Ensinnäkin on haluttu estää usean vuoden ajan noudatettavaksi tarkoitetun maksuohjelman muutoksia velallisen ennakoimattomien tai lisääntyneiden elinkustannusten johdosta. Toiseksi on todettu, että toimeentulotuki on tarkoitettu vain tilapäiseksi. Myös silloin, kun maksuohjelman maksuvara perustuu ohjeellisesta määrästä poikkeaviin kustannuksiin, sisältyy siihen yleensä vastaava korotus.

Tällä hetkellä yksinäisen elatusvelvollisuutta vailla olevan henkilön toimeentulotuen yleisistä perusteista annetun valtioneuvoston päätöksen 1349/88 mukainen toimeentulotuen perusosa on noin 2 000 markkaa kuukaudessa, ja A:n todelliset asumiskustannukset ovat noin 700 markkaa kuukaudessa. Palkan suojaosuus ulosmittauksessa olisi samaa suuruusluokkaa.

Kaiken edellä olevan perusteella Korkein oikeus katsoo, että A kykenee perustoimeentuloaan vaarantamatta maksamaan velkansa suhteellisen lyhyenä vain muutaman vuoden kestävänä ajanjaksona. Hänen velkojensa määrän ja maksukykynsä välillä ei näin ollen vallitse sellaista epäsuhdetta, että velkajärjestelylle olisi painavat perusteet.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Mustonen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kivimäki, Robert Liljenfeldt ja Pentti. Esittelijä Sirpa Grönlund.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Taipale, Krook, Wirilader, Tulokas ja Vuori. Esittelijä Antti Savela.

---

[SV]

Det förelåg inte vägande skäl för skuldsanering, emedan gäldenären ansågs kunna betala sin skuld (21 748 mk) under en förhållandevis kort tid omfattande endast några år utan att hans grundläggande utkomst äventyrades. Vid bestämmandet härav beaktades, förutom hans verkliga boendekostnader, utkomststödets grunddel enligt normerna för utkomststöd.

L om skuldsanering för privatpersoner 9 § 2 punkten

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.