Supreme Court allows lowering statutory minimum fine for drunk driving under general mitigation clause.

Ään.

Sakkorangaistukselle säädetty erityinen vähimmäismäärä voitiin rikoslain 3 luvun 5 §:n 2 momentin nojalla alittaa.

RL 3 luku 5 § 2 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Valkealan kihlakunnanoikeuden päätös 3.2.1993

Kihlakunnanoikeus katsoi virallisen syyttäjän syytteestä selvitetyksi, että A oli 14.12.1992 Kouvolassa ollessaan juopuneena henkilöauton kyydissä kuljettajan viereisellä istuimella tarttunut ajon aikana käsin ohjauspyörään ja vääntänyt sitä oikealle. Toimenpiteen johdosta auto oli ollut suistua tieltä. Tapahtuma-aikainen A:n verenalkoholi oli ollut ainakin 2.11 promillea. Olosuhteet olivat olleet sellaiset, että teko oli ollut omiaan vaarantamaan toisten turvallisuutta.

Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus on, pitäen rangaistussäännöksen lievintä rangaistusta teon laatuun nähden liian ankarana ja kun yleinen etukaan ei vaatinut ankarampaa rangaistusta, rikoslain 23 luvun 2 §:n ja 3 luvun 5 §:n 2 momentin nojalla tuominnut A:n törkeästä rattijuopumuksesta 30:een 63 markan päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 1 890 markkaa.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 29.12.1994

Hovioikeus, jonne virallinen syyttäjä valitti sillä perusteella, että rikoslain 3 luvun 5 §:n 2 momentin säännöksen nojalla ei voitu alittaa sakkorangaistuksen vähimmäismäärää, totesi, että hallituksen esityksessä muun muassa rikoslain täydentämisestä rangaistusasteikosta poikkeamista koskevalla säännöksellä (HE 23/72) oli mainittu, että rikoslaissa ei ollut sellaista yleistä säännöstä, joka oikeuttaisi tuomioistuimen tuomitsemaan säädettyä vähimmäisaikaa lyhyemmän rangaistuksen tai poikkeamaan säädetystä rangaistuslajista. Edelleen esityksessä oli todettu, että kohtuuttomien rangaistusten estäminen myös sellaisissa tapauksissa, joissa tuolloin rikoslain 3 luvun 5 §:n 2 momentissa ollutta säännöstä rangaistukseen tuomitsematta jättämisestä ei voida käyttää, edellyttää, että rikoslakiin sisällytetään säännös, joka oikeuttaa tuomioistuimen menettelemään sanotulla tavalla.

Hallituksen esityksen perusteluista, jotka eduskunnan lakivaliokunta oli kysymyksessä olevilta osin hyväksynyt, voitiin päätellä, että nyt voimassa oleva rikoslain 3 luvun 5 §:n 2 momentin säännös oli tarkoitettu yleissäännökseksi rikoksen erityisen vähimmäisrangaistuksen ja rangaistuksen tuomitsematta jättämisen väliselle alueelle.

Lainkohtaa rikoslakiin otettaessa ei siinä mainittu sakkorangaistuksen erityistä vähimmäismäärää, joka ei tuolloin ollut mahdollinen. Sakkorangaistuksen erityinen vähimmäismäärä oli tullut mahdolliseksi lainmuutoksella 650/76. Tämän lainmuutoksen yhteydessä ei käsitelty rikoslain 3 luvun 5 §:n 2 momentin soveltamista. Näin ollen ei voitu päätellä, että lainsäätäjä olisi tarkoittanut, ettei tämän lainkohdan yleissäännöstä voitaisi soveltaa myös sakkorangaistuksen vähimmäismäärään. Lainkohdan tarkoitus soveltui yhtä hyvin sakon kuin vankeuden vähimmäisrangaistukseen.

Hovioikeus katsoi, että rikoslain 3 luvun 5 §:n 2 momentin säännöstä oli sen sanamuotoa laajentavasti tulkiten sovellettava myös sakkorangaistuksen vähimmäismäärään. Näillä perusteilla hovioikeus pysytti kihlakunnanoikeuden päätöksen.

Eri mieltä ollut sijaisjäsen Rosenius-Sutela lausui: Sakkorangaistuksen erityinen vähimmäismäärä on tullut mahdolliseksi lain muutoksella 650/76. Samanaikaisesti törkeälle rattijuopumukselle on säädetty erityinen vähimmäismäärä, mikä on lain esitöiden mukaan otettu lakiin rangaistuskäytännön ohjaamiseksi. Lainmuutosten yhteydessä ei ole käsitelty rikoslain 3 luvun 5 §:n 2 momentin soveltamista. Lainkohdan rangaistussäännös koskee sanamuotonsa mukaan vain vankeusrangaistusten erityisminimejä. Lainkohtaa on poikkeussäännöksenä tulkittava sanamuotonsa mukaisesti. Sakkorangaistukselle säädettyä vähimmäisrangaistusta ei siten ole mahdollista alittaa.

Näillä perusteilla sijaisjäsen Rosenius-Sutela katsoi, ettei kihlakunnanoikeus olisi saanut tuomita A:ta sakkorangaistukselle säädettyä vähimmäisrangaistusta alempaan sakkoon ja korotti A:lle tuomitun rangaistuksen 60:een 63 markan päiväsakkoon.

Hovioikeudenneuvos Kartimo ja presidentti Hämäläinen kumpikin vuorollaan yhtyivät sijaisjäsen Rosenius-Sutelan lausuntoon.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Viralliselle syyttäjälle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan syyttäjä vaati rangaistuksen korottamista lainmukaiseen määrään. A ei vastannut valitukseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 6.2.1996

Perustelu

Ennen rikoslain 3 luvun 5 §:n 2 momenttiin tehtyä 1.7.1975 voimaan tullutta muutosta (613/74) rikoslaissa ei ollut yleistä säännöstä, joka oikeuttaisi tuomioistuimen tuomitsemaan säädettyä vähimmäisaikaa lyhyemmän rangaistuksen tai poikkeamaan säädetystä rangaistuslajista. Sen sijaan eräissä tapauksissa voitiin jättää kokonaan rangaistukseen tuomitsematta. Lain muutosta perusteltiin hallituksen esityksessä (HE 23/72) tarpeella estää kohtuuttomat rangaistukset myös sellaisissa tapauksissa, joissa tuomitsematta jättämistä ei voitu käyttää.

Hallituksen esityksen perusteluista voidaan päätellä, että säännös muutetussa muodossaan on tarkoitettu yleissäännökseksi rikoksen erityisen vähimmäisrangaistuksen ja rangaistukseen tuomitsematta jättämisen välille. Sama näkemys ilmenee lakivaliokunnan esitystä koskevasta mietinnöstä (LaVM 4/72).

Näillä perusteilla Korkein oikeus yhtyy alempien oikeuksien tulkintaan, jonka mukaan rikoslain 3 luvun 5 §:n 2 momentin säännöstä voidaan soveltaa myös vähimmäismääräiseen sakkorangaistukseen. Näissäkin tapauksissa säännöstä on sovellettava vain poikkeustapauksissa.

A on kihlakunnanoikeuden toteamin tavoin syyllistynyt törkeään rattijuopumukseen tartuttuaan toisen henkilön kuljettaman auton ohjauspyörään, mutta ei ole itse kuljettanut autoa. Teon laatuun nähden sovellettavan rangaistussäännöksen lievintä rangaistusta voidaan tässä tapauksessa pitää A:lle liian ankarana rangaistuksena eikä yleinen etu vaadi asiassa ankarampaa rangaistusta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Palaja: Pääsääntönä on, että rikoksesta tuomitaan lajiltaan ja määrältään sellainen rangaistus kuin asianomaista rikosta koskevassa rangaistussäännöksessä on säädetty. Poikkeaminen tästä edellyttää erityistä, siihen oikeuttavaa lain säännöstä. Rikoslain 3 luvun 5 §:n 2 momentti on tällainen erityismääräys. Poikkeussäännöksenä sitä on tulkittava suppeasti. Lainkohdan sanamuoto on selvä ja se koskee ainoastaan vapausrangaistusta.

Rikoslain 23 luvun 2 §:ssä on törkeän rattijuopumuksen vähimmäisrangaistukseksi säädetty 60 päiväsakkoa (lait 960/76 ja 655/94). Tätä vähimmäisrangaistusta säädettäessä oli tavoitteena tehdä myös sakkorangaistuksesta aikaisempaa käyttökelpoisempi seuraamusvaihtoehto siihen asti rattijuopumuksesta yleisesti tuomitulle ehdottomalle vapausrangaistukselle. Törkeälle rattijuopumukselle säädetyn vähimmäisrangaistuksen tarkoituksena on tässä yhteydessä ollut rangaistuskäytännön ohjaaminen (HE 101/75 ss. 12 ja 15).

Sanotuilla perusteilla törkeästä rattijuopumuksesta rikoslain 23 luvun 2 §:ssä säädettyä sakkorangaistuksen erityistä vähimmäismäärää ei voida rikoslain 3 luvun 5 §:n 2 momentin nojalla alittaa.

Näin ollen muutan hovioikeuden tuomiota siten, että tuomitsen A:n hänen syykseen luetusta törkeästä rattijuopumuksesta laissa säädettyyn vähimmäisrangaistukseen 60:een päiväsakkoon, eli kun hänen päiväsakkonsa määrä on 63 markkaa, maksamaan sakkoa 3 780 markkaa.

Oikeusneuvos Wirilander: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Palaja.

Oikeusneuvos Paasikoski: Virallinen syyttäjä on hovioikeudessa vaatinut kihlakunnanoikeuden päätöksen muuttamista sillä muodollisella perusteella, että rikoslain 3 luvun 2 §:n 5 momentin säännöstä ei voitu soveltaa tilanteessa, jossa rikoksesta oli säädetty sakolle erityinen vähimmäismäärä. Sen sijaan syyttäjä ei ole hovioikeudessa vaatinut rangaistuksen korottamista sillä perusteella, että mainitun säännöksen soveltamiselle ei olisi ollut aineellisia edellytyksiä. Hovioikeus on myös ratkaisussaan ottanut kantaa ainoastaan mainittuun muodolliseen perusteeseen.

Valituksessaan täällä syyttäjä on vaatinut rangaistuksen korottamista myös sillä aineellisella perusteella, että säädetty vähimmäisrangaistus ei ollut kysymyksessä olevasta teosta liian ankara. Koska tähän aineelliseen perusteeseen on nojauduttu vasta täällä, jätän valituksen tällä perusteella tehtynä tutkimatta. Tutkiessani asian mainitulla muodollisella perusteella hyväksyn Korkeimman oikeuden ratkaisun perustelut niiden viimeistä kappaletta lukuun ottamatta ja päädyn siten tuomiolauselmasta ilmenevälle kannalle.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Hämäläinen (eri mieltä), Kartimo (eri mieltä), Setälä, Kurri, Ketola, Häkämies ja Rosenius-Sutela (eri mieltä). Esittelijä Silja Palmgren.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Heinonen ja oikeusneuvokset Tulenheimo-Takki, Paasikoski (eri mieltä), Wirilander (eri mieltä) ja Palaja (eri mieltä). Esittelijä Markku Vuorela.

---

[SV]

Omröstn.

Det särskilda lägsta straff som stadgats för bötesstraff kunde med stöd av 3 kap. 5 § 2 mom. strafflagen underskridas.

SL 3 kap 5 § 2 mom

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.