Supreme Court held that a post-crime traffic law change was not a leniency, so the old law applied to the conviction.

A oli osakeyhtiön toimitusjohtajana harjoittanut luvanvaraista tavaraliikennettä eri puolilla Suomea, vaikka yhtiölle myönnetty liikennelupa oikeutti kuljetuksiin vain Uudenmaan läänin alueella. Tekohetken jälkeen voimaan tulleiden uusien liikennelupasäännösten mukaan kotimaan liikenteeseen myönnetty liikennelupa oikeutti harjoittamaan liikennettä koko maassa. Lainmuutosta ei pidetty sellaisena rikoslainsäädännön lievennyksenä, jonka mukaan A:n tekoon olisi tekohetken lain soveltamista koskevasta pääsäännöstä poiketen tullut soveltaa uutta lakia, eikä lainmuutos siten vaikuttanut hänen tekonsa rangaistavuuteen.

A ammattimaisesta moottoriajoneuvoliikenteestä 22_§_1_mom (173/85) L luvanvaraisesta tavaraliikenteestä tiellä 8_§_1_mom (342/91) RVpA_3_§ (770/90)

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Syyttäjän vaatimukset Helsingin raastuvanoikeudessa

Virallinen syyttäjä vaati raastuvanoikeudessa A:lle rangaistusta siitä, että tämä oli 2.1.1989 - 28.5.1992 Kuljetusliike X Oy:n toimitusjohtajana harjoittanut luvatonta tavaraliikennettä suorittamalla yhtiön kolmella kuorma-autolla korvausta vastaan eri toimeksiantajien tavarakuljetuksia Helsingissä ja eri puolilla Suomea, vaikka yhtiölle myönnetyt liikenneluvat oikeuttivat kuljetuksiin vain Uudenmaan läänin alueella. Lisäksi syyttäjä vaati yhtiön tuomitsemista menettämään valtiolle sanotusta luvattomasta toiminnasta saatuna taloudellisena hyötynä 260 000 markkaa.

Vastaukset syyttäjän vaatimuksiin

A kiisti syytteen kahdella perusteella. Ensinnäkin liikennöinti oman läänin ulkopuolella ei ollut enää 1.1.1993 jälkeen rangaistava teko, kun tuolloin voimaan tulleen luvanvaraisesta tavaraliikenteestä tiellä annetun lain 8 §:n 1 momentin säännöksen (342/91) mukaan kotimaan liikenteeseen myönnetty lupa oikeutti harjoittamaan liikennettä koko maassa. Toiseksi syytteessä tarkoitettu kuljetustoiminta ei ollut ollut myöskään tekohetkellä voimassa olleen lain säännösten vastaista, kun läänin ulkopuolelle tehdyt kuljetukset olivat olleet vain yhdeltä toimeksiantajalta saatuja. Yhtiö puolestaan kiisti vaatimuksen taloudellisen hyödyn menettämisestä myös sillä perusteella, että yhtiön toiminta oli ollut tappiollinen.

Helsingin raastuvanoikeuden päätös 8.9.1993

Raastuvanoikeus katsoi asiassa selvitetyksi, että A oli 2.1.1989 - 28.5.1992 Helsingissä ja eri puolilla Suomea toimiessaan yhtiön toimitusjohtajana harjoittanut ammattimaista tavaraliikennettä, sittemmin luvanvaraista tavaraliikennettä yhtiön lukuun ilman vaadittavaa liikennelupaa kuljettamalla eri toimeksiantajien tavaraa yleisellä tiellä korvausta vastaan Uudenmaan läänin alueelle myönnetyillä liikenneluvilla sanotun läänin ulkopuolelle kolmella eri kuorma-autolla.

Kerrottu menettely oli ollut tekoaikana voimassa olleiden ammattimaisesta moottoriajoneuvoliikenteestä annetun asetuksen ja myöhemmin luvanvaraisesta tavaraliikenteestä tiellä annetun lain silloin voimassa olleiden lainkohtien nojalla rangaistavaa.

Laki luvanvaraisesta tavaraliikenteestä tiellä tuli kaikilta osiltaan voimaan 1.1.1993. Lain 8 §:n mukaan kotimaan liikenteeseen myönnetty liikennelupa oikeutti harjoittamaan liikennettä koko maassa. Näin ollen tuomitsemishetkellä voimassa olleen lain mukaan sellainen menettely, josta syytteessä vaadittiin rangaistusta, ei ollut enää rangaistavaa.

Rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 3 §:n 2 momentista ilmenevän lievemmän lain periaatteen mukaisesti raastuvanoikeus katsoi, että syytteessä kerrottuun menettelyyn oli sovellettava tuomitsemishetkellä kokonaisuudessaan voimassa olevaa lakia luvanvaraisesta tavaraliikenteestä tiellä, koska sen soveltaminen johti lievempään lopputulokseen.

Näillä perusteilla raastuvanoikeus hylkäsi jutussa esitetyt rangaistus- ja menettämisvaatimukset.

Helsingin hovioikeuden tuomio 4.4.1995

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi virallinen syyttäjä saattoi jutun, totesi, että rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 3 §:n 1 momentin mukaan pääsääntönä oli, että rikokseen sovelletaan sitä lakia, joka oli voimassa, kun rikos tehtiin.

Kysymyksessä olevassa asiassa tekoaikana voimassa olleiden ammattimaisesta moottoriajoneuvoliikenteestä annetun asetuksen 23 §:n (646/70) ja tieliikennelain 9 §:n (149/70) mukaan raastuvanoikeuden päätöksessä kerrottu A:n menettely oli siinä mainituin perustein ollut rangaistavaa. Luvanvaraisesta tavaraliikenteestä tiellä 15.2.1991 annetun lain (342/91) 14 §:n mukaan luvanvaraisen tavaraliikenteen harjoittaminen, mistä nyt on kysymys, ilman asianmukaista lupaa on edelleenkin rangaistavaa. Viimeksi mainitun lain 8 §:n 1 momentin nojalla, joka lainkohta tuli voimaan 1.1.1993, on luovuttu liikennealuejaosta, jolloin liikennelupa on oikeuttanut harjoittamaan liikennettä koko maassa. Liikennealuejaon poistuminen ei kuitenkaan vaikuta sitä ennen tapahtuneiden tekojen rangaistavuuteen. Sen vuoksi A oli tuomittava rangaistukseen kysymyksessä olevasta ammattimaisen moottoriajoneuvoliikenteen harjoittamisesta ilman lupaa.

Hovioikeus arvioi rikoksen yhtiölle tuottaman taloudellisen hyödyn määräksi 200 000 markkaa.

Sen vuoksi hovioikeus, kumoten raastuvanoikeuden päätöksen, tuomitsi A:n ammattimaisesta moottoriajoneuvoliikenteestä annetun asetuksen (646/70) 2 §:n 1 momentin, 22 ja 23 §:n sekä tieliikennelain 9 §:n (149/70) nojalla 2.1.1989 - 28.5.1992 tehdystä ammattimaisen moottoriajoneuvoliikenteen harjoittamisesta ilman lupaa 70:een 60 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 4 200 markkaa sekä yhtiön menettämään valtiolle rikoksesta saatuna taloudellisena hyötynä 200 000 markkaa.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Valkonen katsoi, ettei ollut syytä muuttaa raastuvanoikeuden päätöstä.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle ja yhtiölle myönnettiin valituslupa.

Yhteisessä valituksessaan A ja yhtiö ovat vaatineet hovioikeuden tuomion kumoamista ja asian jättämistä raastuvanoikeuden ratkaisun varaan.

Virallinen syyttäjä on antanut häneltä pyydetyn vastauksen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 24.9.1996

Perustelut

Rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 3 §:n muuttamiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 66/1988 vp. s. 191 - 192) onkin nimenomaisesti todettu, ettei avoimille rangaistussäännöksille sisältöä antavien käyttäytymissäännösten muuttamista vakiintuneen käsityksen mukaan katsota sellaiseksi rikoslainsäädännön muutokseksi, joka olisi tulkittava muuttuneeksi suhtautumiseksi voimassa olleen käyttäytymissäännöksen rikkomiseen, ja että ehdotuksella ei ole haluttu aikaansaada muutosta tässä suhteessa. Esimerkkinä tästä on mainittu liikennesäännösten rikkominen, joka aina olisi arvosteltava tekohetken säännösten nojalla. Jos sen sijaan rikkomiseen liittyvä rangaistussäännös lievenisi esimerkiksi siten, että sen rangaistusasteikkoa lievennettäisiin, kysymys olisi rikoslainsäädännön muuttamisesta lievemmäksi.

Edellä olevan perusteella Korkein oikeus katsoo, ettei A:n syyksi luetun teon jälkeen voimaan tullut lainmuutos ole sellainen rikoslainsäädännön lievennys, joka tekohetken lakia koskevasta pääsäännöstä poiketen oikeuttaisi lievemmän lain periaatteen soveltamiseen. Hänen tekoonsa on siis sovellettava tekohetkellä voimassa ollutta lakia eikä lainmuutoksella siten ole vaikutusta teon rangaistavuuteen.

Yhtiön toimeksiantajilta, työntekijöiltä ja kirjanpitoaineistosta saatujen tietojen perusteella on voitu laskea, että yhtiön kokonaistulot kysymyksessä olevina vuosina luvattomasti harjoitetusta tavaraliikenteestä ovat olleet yhteensä noin 850 000 markkaa. A on poliisikuulustelussa ilmoittanut, että kustannusten osuus kuljetustuloista on vuosina 1990 ja 1991 ollut noin 70 prosenttia, kun otetaan huomioon autosta ja kuljettajasta aiheutuneet kulut. Tähän nähden Korkein oikeus katsoo, ettei hovioikeuden yhtiön rikoksesta saamaksi taloudelliseksi hyödyksi arvioimaa 200 000 markan määrää ole pidettävä liiallisena.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Valkonen (eri mieltä), Ritola ja Mikkola. Esittelijä Marja-Leena Virkkala.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin, Paasikoski, Krook, Pellinen ja Vuori. Esittelijä Kalle Malmivirta.

---

[SV]

A hade som verkställande direktör för ett aktiebolag bedrivit tillståndspliktig godstrafik på olika håll i Finland trots att det trafiktillstånd som beviljats bolaget berättigade till transporter endast inom Nylands län. Enligt de trafiktillståndsregler som trätt i kraft efter gärningstidpunkten berättigade ett trafiktillstånd som beviljats för trafik i hemlandet till att bedriva trafik i hela landet. Lagändringen ansågs inte innebära en sådan lindring av strafflagstiftningen, enligt vilken på A:s gärning skulle tillämpas den nya lagen med avvikelse från huvudregeln om att gärningstidpunktens lag är tillämplig lag. Lagändringen inverkade således inte på gärningens straffbarhet.

F om yrkesmässig motorfordonstrafik 22 § 1 mom (173/85)

L om tillståndspliktig godstrafik på väg 8 § 1 mom (342/81)

SP_3_§ (770/90)

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.