Supreme Court voids employer-employee agreement on damages as it violates statutory liability limits.

Ään.

Ks.

KKO:1984-I-1

KKO:1984-II-66

Työnantaja ja työntekijä olivat sopineet työntekijän menettelystä työnantajalle aiheutuneen luottotappion korvaamisesta sekä samalla työntekijän työsuhteen päättymisestä. Sopimusta, jota ei pidetty vahingonkorvauslain 7 luvun 1 §:n nojalla mitättömänä, soviteltiin varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 36 §:n 1 momentin nojalla.

TSL 51 § 3 mom

VahL 4 luku 1 § (412/74)

VahL 7 luku 1 §

OikTL 36 § 1 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa

Ab Chips Food Oy lausui A:ta vastaan ajamassaan kanteessa, että yhtiön palveluksessa tukkumyyjänä toiminut A oli keväällä 1991 ilmoittanut ryhtyneensä neuvottelemaan silakkaerän toimittamisesta silloiseen Tsekkoslovakiaan. Tuossa vaiheessa yhtiön talousjohtaja X oli nimenomaisesti kieltänyt silakkaerän toimittamisen ennen kuin koko erä oli maksettu.

A oli tehnyt kaupan tsekkoslovakialaisen yhtiön kanssa. Kauppaa koskeva Ab Chips Food Oy:n tilausvahvistus oli päivätty 31.5.1991 ja silakkaerä oli toimitettu ostajalle seuraavan kesäkuun alkupuoliskolla. Ab Chips Food Oy oli ostanut mainitun silakkaerän LänsiRannikon Kala Oy:ltä 229 320 markan hinnasta.

A oli itse hoitanut ostajan kanssa tehdyn kaupan ja silakkaerän kuljetukseen liittyvät asiat. Lopputuloksena oli ollut, että tavaraerä oli luovutettu ostajalle ennen kuin se oli kokonaan maksettu. Ostaja oli maksanut tavaraerästä vain 36 340 markkaa ja näin ollen yhtiölle oli aiheutunut 192 980 markan määräinen luottotappio. Tämän selvittyä A oli omalla kustannuksellaan käynyt Tsekkoslovakiassa ja yrittänyt periä maksamatta olevaa laskusaatavaa siinä kuitenkaan onnistumatta.

Yhtiö ja A olivat 20.6.1991 tehneet sopimuksen, jonka mukaan A sitoutui korvaamaan yhtiölle sen taloudellisen tappion, joka kyseisestä kaupasta yhtiölle aiheutui. Sopimuksen mukaan A:n työsuhde sovittiin päättyväksi 20.6.1991.

Yhtiö katsoi, että A oli velvollinen suorittamaan yhtiölle koko luottotappion määrän 192 980 markkaa. Siitä saatiin vähentää A:lle kuuluvat maksamattomat työpalkkasaatavat ja odotusajan palkka. Tämän vuoksi yhtiö vaati, että A velvoitetaan suorittamaan sille vahingonkorvaukseksi 175 546 markkaa 16 prosentin korkoineen 28.6.1991 lukien.

A:n vastaus

A lausui muun muassa, ettei hän ollut menetellyt siten tuottamuksellisesti tai tahallisesti, että hänelle syntyisi korvausvelvollisuus. A oli tehnyt kaupan parhaan ymmärryksensä mukaan ja valtuuksiensa puitteissa. A:n laatimassa tilausvahvistuksessa olevan ehdon mukaan ostajan ei olisi tullut saada tavaraa haltuunsa muutoin kuin kauppahinnan suorittamisella kuljetusasiakirjoja vastaan. Kun käytännössä oli käynyt toisin, ei ehdon toteutumista kuljetustoimeksiannon ja kuljetusasiakirjojen laadinnan yhteydessä ollut valvottu. A:lle oli 20.6.1991 esitetty valmis sopimusasiakirja allekirjoitettavaksi olosuhteissa, jotka hän oli kokenut voimakkaana painostuksena. A ei ollut ymmärtänyt asiakirjan mukaisia oikeudellisia perusteita eikä sen vaikutuksia. Yhtiö oli vallitsevissa olosuhteissa käyttänyt hyväkseen A:n ymmärtämättömyyttä ja painostanut tämän sopimuksen allekirjoittamiseen. Sopimus oli vahingonkorvauslain 7 luvun 1 §:n nojalla mitätön.

Ostaja oli tehnyt silakkaerästä useita reklamaatioita. Yhtiö ei ollut kuitenkaan vaivautunut selvittämään sitä, vastasiko toimituksen laatu ja määrä sopimusta. Näin ollen ei ollut edes syntynyt sellaista vahinkoa, josta voitiin vaatia A:lta korvausta.

Tämän vuoksi A vaati kanteen hylkäämistä. Sen varalta että A katsottaisiin korvausvelvolliseksi, A vaati vahingonkorvauslain 4 luvun 1 §:n, työsopimuslain 51 §:n ja varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (jäljempänä oikeustoimilaki) 36 §:n nojalla korvausvelvollisuuden sovittelemista siten, että se ei ylittänyt 10 prosenttia väitetyn luottotappion määrästä.

Raastuvanoikeuden päätös 1.4.1993

Asianosaisten 20.6.1991 tekemässä sopimuksessa oli muun ohella sovittu A:n korvausvelvollisuudesta jo tapahtuneesta vahingosta. Korvausvelvollisuuden peruste ja sen laajuus ainakin enimmäismäärän osalta olivat tuossa vaiheessa olleet selvillä. Kun samassa yhteydessä oli sovittu A:n työsuhteen päättymisestä, ei sopimusta voitu pitää mitättömänä vahingonkorvauslain 7 luvun 1 §:n nojalla. Säännös koski vastaisuudessa työsuhteen aikana tapahtuvien, perusteeltaan ja määriltään arvaamattomien vahinkojen korvaamista.

Kaupan kohteena olleesta silakkaerästä ostaja oli lähettänyt telekopiona kaksi reklamaatiota. Toisessa ostaja oli väittänyt, että sille oli lähetetty murskattuja karppeja, ja toisessa että kalat olivat sardiineja/taimenia. Mainituilla reklamaatioilla ei ollut osoitettu toimituksen poikenneen tilauksesta.

Asiassa oli selvitetty, että A:lle oli annettu nimenomainen ohje siitä, että kauppa saattoi tapahtua vain CAD-ehdolla eli käteisellä asiakirjoja vastaan. Tämä ehto sisältyi myös silakkaerää koskevaan tilausvahvistukseen ja laskuihin, mutta sitä ei ollut kirjattu kuljetusasiakirjoihin. Silakkaerän kuljetuksen järjestäminen oli ollut A:n vastuulla. Yhtiön kärsimä vahinko oli ollut seurausta siitä, että A oli laiminlyönyt varmistaa sen, että tavaran kuljetus ja luovuttaminen ostajalle tapahtui CAD-ehdolla. A oli siten syyllistynyt 20.6.1991 tehdyssä sopimuksessa tarkoitettuun korvausvelvollisuuden perusteena olevaan tuottamukseen. Yhtiön kärsimän vahingon määrä oli kanteessa mainitut 192 980 markkaa, minkä osasuoritukseen yhtiö oli käyttänyt A:n palkkasaatavista kuittaamalla 16 358,71 markkaa. Tähän menettelyyn yhtiöllä oli ollut työsopimuslain 26 §:n nojalla oikeus.

Sopimuksen allekirjoittaessaan A:lla oli katsottava olleen mahdollisuus hahmottaa, mihin se käytännössä johti. Tuossa tilaisuudessa A:n ei voitu katsoa olleen olennaisesti vastapuoltaan heikommassa asemassa varsinkin, kun samassa yhteydessä oli sovittu hänen työsuhteensa päättymisestä. Silakkaerän kaupasta päättäessään A:n tarkoituksena oli ollut aivan ilmeisesti saada uusia vientimarkkinoita avatuksi ja yhtiölle liiketuloa sitä kautta myös tulevaisuudessa. Kun tämän lisäksi otettiin huomioon, että sovittu vahingonkorvauksen määrä oli huomattava ja että A:n tuottamusta vahingon syntymiseen oli pidettävä vain lievänä, sopimuksen vahingonkorvausta koskevan ehdon soveltaminen sellaisenaan johti kohtuuttomuuteen ja sen sovittelemiseen oli aihetta.

Tämän vuoksi raastuvanoikeus sovitteli 20.6.1991 allekirjoitettuun sopimukseen sisältyvää vahingonkorvausta koskevaa ehtoa siten, että A velvoitettiin maksamaan vaaditusta määrästä yhtiölle 75 000 markkaa, mistä määrästä oli vähennettävä yhtiön kuittaukseen jo käyttämät 16 358,71 markkaa. A:n oli näin ollen maksettava yhtiölle 58 641,29 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 27.3.1992 lukien.

Helsingin hovioikeuden tuomio 25.5.1994

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi asianosaiset puolin ja toisin saattoivat jutun, lausui, että raastuvanoikeudessa todistajana kuultu yhtiön ostopäällikkö Y:n oli kertonut, että A:ta oli kielletty toimittamasta kalaerää Tsekkoslovakiaan ennen sen maksamista. Kun kuljetusyhtiön taholta oli huomautettu asiakirjojen puutteellisuudesta maksuehdon osalta, A oli kuitenkin antanut luvan panna tavara menemään.

Luottotappio oli siten aiheutunut A:n menettelyn johdosta. A:n tuottamusta vahingon syntymiseen ei ollut pidettävä lievänä.

Tämän vuoksi hovioikeus muutti raastuvanoikeuden päätöstä siten, että A:n yhtiölle maksettava vahingonkorvaus korotettiin 112 294,62 markaksi raastuvanoikeuden määräämine korkoineen.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle myönnettiin valituslupa.

A on vaatinut, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja hänet vapautetaan velvollisuudesta suorittaa yhtiölle vahingonkorvausta tai että vahingonkorvauksen määräksi vahvistetaan, asianosaisten tekemää sopimusta sovitellen, enintään 7 046 markkaa.

Yhtiö antoi vastauksen, jossa se on vaatinut valituksen hylkäämistä.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 22.5.1995

Perustelut

Kysymyksessä olevan kalaerän kauppa on kuulunut A:n toimivaltaan yhtiössä ja hänen vastuullaan on ollut huolehtia itsenäisesti paitsi kaupan sopimisesta myös kalaerien kuljetuksen järjestämisestä ja kauppahinnan saamisesta. Esimiehensä antaman ohjeen mukaan A:n on pitänyt huolehtia kalaerien toimittamisesta ostajalle siten, ettei niitä luovutettu ennen kauppahinnan maksamista. Kauppahinnan suorittaminen olisi voitu turvata siten, että kalaerien kuljetuksia koskeviin rahtikirjoihin olisi merkitty ehto kauppahinnan maksamisesta ennen tavaran luovutusta. A on kuitenkin jättänyt huolehtimatta siitä, että tällainen ehto merkittiin rahtikirjoihin. Todistaja Y:n kertomuksesta ilmenee lisäksi hovioikeuden tuomiossa todettu seikka, että kuljetusyhtiö oli huomauttanut A:lle maksuehdon puuttumisesta, mutta että tämä oli antanut luvan panna tavara menemään. Tämän seurauksena rahdinkuljettaja on luovuttanut kalaerän ostajalle, vaikka maksua niistä ei ollut saatu.

A:n menettelystä on yhtiölle aiheutunut kanteessa ilmoitettu luottotappio. Yhtiö ja A ovat 20.6.1991 tehneet sopimuksen, jossa on sovittu luottotappiosta johtuvasta A:n vahingonkorvausvelvollisuudesta yhtiölle seuraavasti: "Mikäli A:n Tsekkoslovakiaan ilman valtuuksia myymästä silakkafilee-erästä tulee taloudellista tappiota sitoutuu A korvaamaan ne Ab Chips Food Oy:lle. Mahdollisen tappion selvittyä sovitaan erikseen maksuajasta." Samassa sopimuksessa on myös sovittu, että A:n työsuhde päättyi 20.6.1991 ja että hänelle maksettiin palkkaa 31.8.1991 saakka.

Sopimusta solmittaessa A oli tiennyt aiheuttaneensa Ab Chips Food Oy:lle vahinkoa. A oli myös ollut selvillä hänen korvattavakseen sovitun vahingon enimmäismäärästä. A:n työsuhde oli päättynyt samana päivänä, kun sopimus oli tehty, eli käytännössä samanaikaisesti. Sopimuksen solmiminen näissä olosuhteissa on rinnastettavissa siihen, että vastaavanlainen sopimus tehdään työsuhteen jo päätyttyä. Näin ollen Korkein oikeus katsoo tässäkin tapauksessa, kuten ratkaisussaan KKO 1984 I 1, että sopimukseen perustuvaa työntekijän korvausvastuuta on arvosteltava oikeustointen pätemättömyyttä ja sovittelua koskevien yleisten sopimusoikeudellisten säännösten ja periaatteiden mukaisesti. Asianosaisten 20.6.1991 tekemä sopimus ei sen sijaan ole hovioikeuden lausumalla tavalla vahingonkorvauslain 7 luvun 1 §:n nojalla mitätön.

Harkitessaan sopimuksen sovittelua oikeustoimilain 36 §:n nojalla Korkein oikeus ottaa huomioon seuraavat seikat. Sopimusta tehtäessä A on toiminut Ab Chips Food Oy:n ja sitä edeltäneiden samojen yhtiöiden palveluksessa 13 vuotta. Vahinko on syntynyt yhtiön normaaliin liiketoimintaan kuuluvan kaupan yhteydessä ja ollut luonteeltaan liiketoimintaan liittyvän luottotappioriskin toteutumista. Todistaja X:n kertomuksen mukaan sopimuksen teksti on ollut yhtiön edustajien etukäteen laatima eikä A:lla ole ollut mahdollisuutta tutustua siihen ennen allekirjoitustilaisuutta. A on X:n kertoman mukaan pyytänyt allekirjoituksen lykkäämistä voidakseen ensin perehtyä sopimustekstiin, mutta yhtiön puolelta tähän ei ole suostuttu. Näin ollen on ollut mahdollista, ettei A sopimusta allekirjoittaessaan ollut saanut riittävästi harkita, mitä sopimus tulisi kokonaisuudessaan hänelle oikeudellisesti ja taloudellisesti merkitsemään.

Sopimuksen mukaan A:lla on ollut oikeus saada työsuhteen päätyttyä palkkaa vähän yli kahdelta kuukaudelta. Tämä palkka on ollut pienempi kuin se, minkä A olisi ilman sopimusta ollut oikeutettu saamaan korvauksena työsopimuslain mukaisen irtisanomisaikansa perusteella. Odotettavissa olevan A:n maksettavan vahingonkorvauksen määrä on ollut hänen työntekijäasemaansa nähden huomattavan suuri.

Edellä todetuista syistä sopimus on A:lle oikeustoimilain 36 §:ssä edellytetyllä tavalla kohtuuton.

A on sopimusta kerrotuilla perusteilla sovitellen velvollinen suorittamaan yhtiölle luottotappiosta 192 980 markasta se määrä, johon raastuvanoikeuskin on päätynyt eli 75 000 markkaa, josta on vähennettävä jo kuitatut 16 358,71 markkaa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A:n Ab Chips Food Oy:lle maksettava vahingonkorvaus alennetaan 58 641,29 markaksi raastuvanoikeuden määräämine korkoineen.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Lehtimaja: Puheena olevassa sopimuksessa on ollut kysymys sellaisen luottotappion korvaamisesta, jonka realisoitumista on sopimushetkellä pidetty sopimuksen sanamuodon mukaan "mahdollisena" mutta siis vielä epävarmana. Sopimuksessa ei ole lausuttu mitään korvauksen lopullisesta markkamäärästä. A on allekirjoittanut sopimuksen yhtiön työntekijänä siitä riippumatta, että hänen työsuhteensa on päättynyt samana päivänä. Sopimus on koskenut A:n työsuhteen päättymiseen liittynyttä kokonaisjärjestelyä A:n ja hänen työnantajansa välillä. Katson, että tällaisesta järjestelystä sopiessaan A on työntekijänä ollut edelleen riippuvuussuhteessa työnantajaansa. Tätä arviotani tukee myös todistaja X:n kertomus, jonka mukaan A oli pyytänyt sopimuksen allekirjoittamisen lykkäämistä voidakseen perehtyä työnantajan toimesta laadittuun sopimustekstiin mutta työnantaja ei ollut tähän suostunut.

Pidän tosiseikastoa tältä osin erilaisena kuin enemmistön mainitsemassa Korkeimman oikeuden ratkaisussa 1984 I 1, missä kysymys oli markkamäärältään tiedossa olleen lopullisen vahingon korvaamisesta työsuhteen päättymisen jälkeen tehdyllä sopimuksella.

Käsillä olevassa tapauksessa en näe perusteita, joilla työntekijän korvausvastuusta voitaisiin työnantajan ja työntekijän välillä sopia työntekijän vahingoksi toisin kuin mitä työsopimuslain 51 §:n 3 momentissa ja vahingonkorvauslaissa on työntekijän korvausvastuusta säädetty. Tällä perusteella katson, että A:n ja yhtiön 20.6.1991 tekemä sopimus on vahingonkorvauslain 7 luvun 1 §:n nojalla mitätön siltä osalta kuin siinä on lisätty A:n työsopimuslain 51 §:n 3 momentin ja vahingonkorvauslain 4 luvun 1 §:n 1 momentin (412/74) mukaista korvausvastuuta.

A on antanut luvan tavaran luovuttamiseen siitä huolimatta, että kuljetusyhtiö oli huomauttanut hänelle asiakirjojen puutteellisuudesta maksuehtojen osalta. Näin menetellessään A on ottanut luottotappion syntymistä koskevan tietoisen riskin. Sen vuoksi katson, kuten hovioikeuskin, ettei A:n tuottamus ole ollut lievä.

Harkitessani vahingonkorvauslain 4 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla korvattavan vahingon määrää otan huomioon luottotappiona ilmenneen vahingon suuruuden sekä enemmistön sovitteluperusteina mainitsemat, vahinkotapahtumaan ja vahingon aiheuttajan asemaan liittyneet olosuhteet. Korvauksen kohtuulliseksi määräksi katson 75 000 markkaa.

Näillä perusteilla päädyn samaan lopputulokseen kuin enemmistö.

Oikeusneuvos Nikkarinen: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Lehtimaja.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jalonen, Karppinen ja Nikolainen. Esittelijä Thea Lång.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Nikkarinen (eri mieltä), Taipale, Suhonen, Lehtimaja (eri mieltä) ja Palaja. Esittelijä Kari Kitunen.

---

[SV]

En arbetsgivare och en arbetstagare hade avtalat om ersättandet av en kreditförlust, som förorsakats arbetsgivaren till följd av arbetstagarens förfarande och samtidigt om upphörandet av arbetstagarens arbetsförhållande. Avtalet, som inte ansågs vara utan verkan enligt 7 kap. 1 § skadeståndslagen, jämkades med stöd av 36 § 1 mom. lagen om rättshandlingar på förmögenhetsrättens område.

Se

KKO:1984-I-1

KKO:1984-

Omröstn.

II-66

L om arbetsavtal 51 § 3 mom

SkadeståndsL 4 kap 1 § (412/74)

SkadeståndsL 7 kap 1 §

RättshandlingsL 36 § 1 mom

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.