Supreme Court allows return of alimony paid during child's residence with payer despite prior settlement.

Ään.

Vrt.

KKO:1980-II-71

Elatussopimuksen mukaan kuukausittain maksettavat elatusavut oli osituksessa kuitattu maksetuksi kertamaksuna siten, että toinen puoliso sai kokonaisuudessaan puolisoiden yhteisesti omistaman kiinteistön. Maksun saaneen puolison katsottiin saaneen perusteetonta etua siltä ajalta, jonka lapsi myöhemmin vakiintuneeksi osoittautuneen järjestelyn nojalla asui maksun suorittaneen puolison luona. Maksun saanut puoliso velvoitettiin palauttamaan rahamäärä, joka vastasi sanotulta ajalta maksettavia elatusapueriä.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Jyväskylän raastuvanoikeuden päätös 11.5.1993

Raastuvanoikeus katsoi selvitetyksi, että B ja A olivat 4.1.1990 allekirjoittamallaan ja Jyväskylän kaupungin sosiaalilautakunnan 9.1.1990 vahvistamalla sopimuksella lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta sopineet, että heidän poikansa C:n (s. 25.11.1980) huolto uskotaan molemmille vanhemmille yhteisesti ja että lapsi asuu äitinsä B:n luona.

Edelleen 15.1.1990 allekirjoitetulla ja 25.1.1990 vahvistetulla elatussopimuksella A oli sitoutunut suorittamaan elatusapua lapselleen C:lle 800 markkaa kuukaudessa ajalta 1.2.1990 -24.11.1998 eli siihen saakka kun lapsi täyttää 18 vuotta.

A ja B olivat avioeron jälkeen 10.5.1990 allekirjoitetussa ositussopimuksessa sopineet, että A:n edellä mainittuun elatussopimukseen perustuvat elatusmaksut kuitattiin kaikilta osin maksetuksi ositussopimuksen allekirjoituksin sitä vastaan, että B sai yksin omistukseensa Ruohoranta -nimisen tilan RN:o 3:28 Jyväskylän kaupungin Palokan kylässä.

Näiden sopimusten allekirjoittamisen jälkeen olosuhteet olivat kuitenkin muuttuneet siten, että C oli muuttanut 15.1.1991 omasta tahdostaan asumaan isänsä A:n luokse. Tämän vuoksi B ja A olivat 11.9.1991 allekirjoittaneet uuden sopimuksen C:n huollosta. Sopimuksen mukaan lapsen huolto oli jäänyt edelleen molemmille puolisoille yhteisesti, mutta C asui isänsä luona. Jyväskylän kaupungin sosiaalilautakunta oli vahvistanut sopimuksen 13.9.1991. Vastaavasti muuttuneiden olosuhteiden vuoksi C:stä oli tehty 11.9.1991 uusi elatussopimus, jonka mukaan B sitoutui suorittamaan elatusapua C:lle 800 markkaa kuukaudessa 15.1.1991 lukien 24.11.1998 saakka. B on maksanut tämän sopimuksen mukaiset elatusavut.

A katsoi, että hän oli perusteettomasti maksanut elatusapua ajalta 15.1.1991 - 24.11.1998, koska C oli asunut hänen luonaan 15.1.1991 lukien. Etukäteen maksetuiksi kuitattujen elatusapujen määrä sanotulta ajalta oli yhteensä 74 400 markkaa.

A vaati, että B velvoitetaan suorittamaan hänelle perusteettomasti maksetut elatusmaksut 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksisaamisesta lukien.

B kiisti vaatimukset kokonaisuudessaan perusteettomina.

B väitti kanteen kohdistuvan tosiasiassa A ja C:n 10.5.1990 tekemään ositussopimuksen sisällön muuttamiseen, koska elatusavun maksamisesta kertakaikkisesti oli sovittu nimenomaisesti ositussopimuksessa, jota asianosaiset olivat sitoutuneet olemaan moittimatta.

Raastuvanoikeus katsoi, ettei kanteessa ollut kyse ositussopimuksesta tai sen moittimisesta vaan muuttuneista olosuhteista elatusvelvollisuudessa. Koska olosuhteet olivat lapsen elatuksen suhteen muuttuneet siten, että elatusvelvolliseksi olikin 15.1.1991 tullut B, kun lapsi oli muuttanut isänsä luokse asumaan, ja koska A oli maksanut elatusapua 24.11.1998 saakka eli 74 400 markkaa, raastuvanoikeus katsoi, että B:n oli sanottu elatusapu palautettava perusteettomana etuna 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 28.10.1992 lukien A:lle.

Vaasan hovioikeuden tuomio 25.11.1993

B valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus katsoi, että kanne perustui siihen, että kun ositussopimusta solmittaessa oli sovittu elatusapujen kuittaamisesta kertaluonteisella suorituksella kiinteistöä vastaan, oli samalla edellytetty, että lapset jäivät äitinsä luo asumaan sanotulle kiinteistölle.

Kun C oli pian ositussopimuksen solmimisen jälkeen muuttanutkin isänsä luo asumaan, mainitun järjestelyn edellytykset eivät olleet toteutuneet. Tämän vuoksi B kanteen mukaan saisi perusteetonta etua siitä, että järjestely kuitenkin jäisi pysyväksi. Kanteessa ei kuitenkaan ollut vaadittu kiinteistön tai sen osan palauttamista, vaan rahasuoritusta B:ltä. Kysymys ei ollut lapsen elatuksesta annetun lain 11 §:ssä tarkoitetusta elatusavun muuttamisesta eikä sanotun lain 12 §:n 1 momentin säännös ollut esteenä C:n vaatimukselle.

Mitä ensin tuli 15.1. ja 11.9.1991 väliseen aikaan, hovioikeus totesi, ettei B tältä ajalta ollut saanut perusteetonta etua. Tämä johtui siitä, etteivät asianosaiset olleet sopineet siitä, ettei C:n ollut tarvinnut maksaa elatusapua C:lle tuolta ajalta, vaan elatusavut oli päinvastoin tältäkin ajalta kuitattu maksetuiksi. Näin ollen A:n oli kuulunutkin täyttää tuohon aikaan kohdistuva, 15.1.1990 tehtyyn elatussopimukseen perustuva elatusvelvollisuutensa, vaikkakin C oli jo tuolloin asunut hänen luonaan.

Mitä tuli tämän jälkeiseen aikaan, jolta B oli saanut perusteetonta etua, hovioikeus totesi, että B:n oli katsottava ottaneen varallisuudensiirron vastaan vilpittömässä mielessä. Sen vuoksi hovioikeus oli ottanut harkittavakseen, voitiinko kanteessa kerrotusta seikasta huolimatta ositussopimusta edelleenkin kohtuudella noudattaa, ja tässä tarkoituksessa hovioikeus kiinnitti huomiota seuraaviin seikkoihin:

Kiinteistö oli muodostanut merkittävän osan puolisoiden ositettavasta varallisuudesta. Sen omistusoikeudesta sopiminen oli ollut olennainen osa puolisoiden välistä sopimusta. Sen mukaan kiinteistö oli jäänyt B:lle ja lapset olivat saaneet jäädä asumaan äidin luo entiseen kotiinsa. Kiinteistön arvolla olikin kuitattu, paitsi C:lle, myös 13.2.1984 syntyneelle D:lle tulevat elatusavut.

Hovioikeus katsoi, että kiinteistön arvo ei näissä olosuhteissa ollut ilmeisesti tarkoitettukaan tulevan suoranaisesti lasten hyväksi, vaan että kiinteistö oli tarkoitettu kuulumaan B:lle omistusoikeuksin. Koska kiinteistön jääminen äidille oli tehnyt mahdolliseksi lasten jäämisen hänen luokseen entiseen kotiin, järjestely oli välillisesti koitunut myös lasten hyväksi.

Rahaa ei ollut osituksessa käytetty, vaan asianosaiset olivat sopineet omaisuutensa jakoon sekä lasten huoltoon ja elatukseen liittyvistä seikoista puolisoiden yhteisten varojen puitteissa. B oli jo ehtinyt, kulunut aika huomioon ottaen, järjestää elämänsä vallitsevien olojen mukaan. Näissä olosuhteissa oli kohtuutonta edellyttää B:n realisoivan kiinteistöä vain sen vuoksi, että toinen lapsista oli kerrotuin tavoin siirtynyt asumaan isän luokse. A:n oli toisaalta tullut ottaa lukuun mahdollisuus, että hänen elatusvastuunsa saattoi syystä tai toisesta ennenaikaisesti vähentyä. Tästä huolimatta ositussopimuksen sanamuoto viittasi siihen, että asianosaiset olivat tarkoittaneet järjestää keskinäiset välinsä lopullisesti siten, kuin ositussopimus osoitti. Näin ollen ei A:nkaan kannalta ollut kohtuutonta se, ettei perusteetonta etua määrätä lainkaan palautettavaksi.

Näillä perusteilla hovioikeus kumosi raastuvanoikeuden päätöksen.

Kanne hylättiin. B vapautettiin velvollisuudesta suorittaa A:lle perusteettomana etuna maksettavaksi tuomittua lapsen elatusapua 74 400 markkaa korkoineen.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle on myönnetty valituslupa. Valituksessaan A on uudistanut kanteensa.

B on vastannut valitukseen ja ilmoittaen, että C on 30.1.1994 lähtien asunut hänen luonaan, vaatinut sen hylkäämistä.

A on antanut pyydetyn vastaselityksen B:n vastauksen johdosta. Siinä hän on ilmoittanut pysyvänsä vaatimuksissaan, koska C:n tarkoituksena ei ollut jäädä pysyvästi äitinsä luokse asumaan. Joka tapauksessa elatusapu oli ollut perusteeton ajalta 15.1.1991 - 30.1.1994, jonka C oli asunut isänsä luona, ja B:n on ainakin sitä vastaava määrä 28 800 markkaa palautettava A:lle.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 22.11.1995

Perustelut

Puolisoiden osituksen yhteydessä tekemä sopimus kuukausittain maksettavien elatusapujen kertakaikkisesta kuittaamisesta on ollut pätevä ja maksulla, jonka tuli kattaa A:n elatusvelvollisuus kunnes C täyttää 18 vuotta, on ollut asianmukainen oikeusperuste. Lapsi on 15.1.1991 muuttanut A:n luo asumaan. Olosuhteen vakiintuneisuutta osoittaa myös se, että A ja B ovat 11.9.1991 tehneet elatussopimuksen, jonka sosiaalilautakunta on 13.9.1991 vahvistanut ja jolla B on sitoutunut maksamaan elatusapua mainitusta muuttamisajankohdasta lukien. Lapsi muutti asianosaisten ilmoituksen mukaan 30.1.1994 asumaan takaisin B:n luokse. Edellä olevan perusteella Korkein oikeus toteaa, että A:n suorittama kertakaikkinen elatusmaksu on muuttunut perusteettomaksi siltä osin kuin se oli tarkoitettu kattamaan lapsen elatusta ajalta 15.1.1991 - 30.1.1994. Tämän vuoksi B on velvollinen palauttamaan kolmen vuoden ajalta vaaditun perusteettomaksi osoittautuneen maksun.

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Esittelijäneuvos Laakso:

Korkein oikeus antanee seuraavan tuomion:

Perustelut

Korkeimmalle oikeudelle esitetyn selvityksen mukaan C asuu 30.1.1994 lukien B:n luona kuten A:n pojasta maksettavaa elatusapua kuitattaessa osituksessa edellytettiin. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, ettei B ole saanut perusteetonta etua pojan asuttua tilapäisesti A:n luona.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Oikeusneuvos Hidén: A ja B ovat tammikuussa 1990 tehneet alempien oikeuksien ratkaisuissa kerrotut sopimukset lasten huollosta ja elatuksesta. Huoltoa koskevan sopimuksen mukaan asianosaisten kahden lapsen tuli asua B:n luona ja elatussopimuksen mukaan A:n tuli 1.2.1990 alkaen maksaa elatusapua 800 markkaa kuukaudessa kummallekin lapselle siihen asti kunnes nämä täyttivät 18 vuotta. Lisäksi on ositussopimuksessa 10.5.1990 sovittu siitä, että elatussopimukseen perustuvat A:n maksettavat elatusmaksut yhteensä 197 600 markkaa kuitattiin kaikilta osiltaan maksetuiksi sitä vastaan, että B sai yksin omistukseensa puolisoiden yhteisesti omistaman kiinteistön. Elatussopimusta ja ositussopimusta siihen liittyvältä osalta on arvioitava yhtenä kokonaisuutena.

Järjestelyt ovat merkinneet sitä, että B otti yksin vastatakseen lasten elatuksesta A:n vapautuessa elatusvelvollisuudesta sitä vastaan, että hän luopui osituksessa osuudestaan yhteisesti omistettuun kiinteistöön. Tällä perusteella B on saanut osituksessa enemmän omaisuutta kuin hän muuten olisi saanut. Kanteessa esitetty vaatimus, jonka mukaan A:n luo asumaan siirtyneen C:n osalta maksetuiksi kuitatut elatusavut 15.1.1991 jälkeiseltä ajalta on palautettava B:n saamana perusteettomana etuna, kohdistuukin B:hen ja B:lle siirtyneeseen varallisuuteen. Kysymys ei siten ole suoritettujen elatusapujen palauttamisesta sillä perusteella, että A:n elatusvelvollisuus olisi sittemmin määrätty lakkaamaan tai hänen maksettavaansa elatusapua olisi alennettu. Lapsen elatuksesta annetun lain 12 §:n 1 momentin säännös ei sen vuoksi ole esteenä kanteen hyväksymiselle, vaikka A:n elatusvelvollisuus onkin kuitattu kokonaan täytetyksi jo ennen kanteen vireille panemista.

Vaatimus tarkoittaa ositussopimuksella puolisolta toiselle siirretyn varallisuuden palauttamista perusteettomana etuna. Kun ositussopimus on tältä osalta tehty elatussopimukseen perustuvan elatusvelvollisuuden täyttämisen tarkoituksessa, myöskään se seikka, että ositussopimuksen osapuolet ovat sitoutuneet olemaan ositusta moittimatta, ei sinänsä ole esteenä kanteen hyväksymiselle.

Kanteen mukaan elatusmaksujen kuittaaminen ajalta, jonka lapsi onkin asunut ja tulee edelleen asumaan elatusvelvollisen luona, on osoittautunut perusteettomaksi. Korkeimpaan oikeuteen toimitetun selvityksen mukaan C on kuitenkin 30.1.1994 muuttanut takaisin äitinsä luo asumaan.

Hovioikeuden mainitsemilla perusteilla ja Korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 1980 II 71 ilmenevän periaatteen mukaan B:n ei voida katsoa saaneen perusteetonta etua ajalta 15.1. - 10.9.1991, jolloin C:n lapsen huoltoa koskevan sopimuksen mukaisesti tuli asua äitinsä luona.

C on asianosaisten 11.9.1991 tekemän uuden, sosiaalilautakunnan 13.9.1991 vahvistaman huoltoa koskevan sopimuksen mukaisesti asunut isänsä luona 30.1.1994 saakka. Kysymys on siten vain siitä, miten tulee arvioida kuittauksella täytetyn elatusvelvollisuuden sitä osaa, joka laskennallisesti vastaa elatussopimuksen mukaisia 800 markan määräisiä kuukausieriä tältä ajalta. Tämän osan suuruus on noin 23 000 markkaa eli noin 12 prosenttia elatusmaksujen kokonaismäärästä.

Näillä perusteilla katson, ettei B ole saanut perusteetonta etua myöskään siltä osalta kuin elatusvelvollisuuden kuittauksen osituksessa voidaan laskea koskevan aikaa 11.9.1991 - 30.1.1994. Jätän hovioikeuden tuomion lopputuloksen pysyväksi.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että B velvoitetaan palauttamaan A:lle perusteettomasti maksettua elatusapua 28 800 markkaa 16 prosentin korkoineen 28.10.1992 lukien.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pöytäniemi, Eklund ja Palmu. Esittelijä Jorma Rudanko.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Heinonen sekä oikeusneuvokset Haarmann, Paasikoski, Tulokas ja Hidén (eri mieltä). Esittelijä Kristiina Laakso (mietintö).

---

[SV]

Omröstn.

De underhållsbidrag som enligt ett avtal om underhållsbidrag skulle erläggas varje månad hade vid avvittringen kvitterats som en engångsbetalning så, att den ena av makarna erhöll den av makarna gemensamt ägda fastigheten i dess helhet. Den av makarna som mottagit betalningen ansågs ha fått en obehörig vinst för den tid under vilken barnet sedermera på basis av ett arrangemang som visade sig vara bestående bodde hos den av makarna som hade erlagt betalningen. Den make som mottagit betalningen ålades att återbära ett belopp som motsvarade de underhållsbidrag som skulle ha betalats för den i fråga varande tiden.

Jfr kko:1980-II-71

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.