Continuous fixed-term contracts without valid statutory cause deemed permanent employment requiring severance pay.

Vrt.

KKO:1995:13

Ään.

Tielaitoksella ei ollut työsopimuslain 2 §:n 2 momentissa edellytettyä pätevää syytä solmia työntekijän kanssa yli seitsemän vuoden ajaksi yhteensä 50 lähes peräkkäistä määräaikaista työsopimusta. Sopimukset olivat siten muodostuneet toistaiseksi voimassa olevaksi työsopimukseksi.

Vrt.

KKO:1995:13

TSL 2 § 2 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Kajaanin kihlakunnanoikeudessa

A kertoi valtiota, edustajanaan tielaitoksen keskushallinto, vastaan ajamassaan kanteessa ja sitä kehittäessään, että hän oli 6.8.1984 alkaen ollut tielaitoksen palveluksessa pakettiautonkuljettajana Vuolijoella. Työ oli käsittänyt huoltoajoja ja mittaustehtäviä mittausryhmässä sekä tavaran ja henkilöiden kuljetusta.

Ensimmäinen työsopimus oli tehty ajalle 6. - 24.8.1984. Tämän jälkeen työtehtävät olivat jatkuneet keskeytyksettä, mutta tielaitos oli edellyttänyt toistuvien määräaikaisten työsopimusten tekemistä. Sopimusten kesto oli ollut vajaasta kuukaudesta yli neljään kuukauteen. Tielaitos oli maaliskuun lopussa 1989 päättänyt hänen työsuhteensa määräaikaisuuden perusteella. Työsuhde oli tuolloin kestänyt 4 vuotta 7 kuukautta 26 päivää. Työsuhde oli tosiasiallisesti ollut toistaiseksi voimassa oleva ja se olisi voitu työsopimuslain 37 a §:n nojalla päättää vain sellaisilla taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla, jotka olisivat johtuneet muusta syystä kuin työn tilapäisestä vähentymisestä. Tällaisia perusteita ei kuitenkaan ollut ollut. Työnantajalla olisi ollut työsopimuslain 30 §:n 1 momentin mukainen lomauttamisoikeus, mutta työnantaja ei ollut tätä oikeuttaan käyttänyt.

Työ oli jatkunut 2.5.1989 alkaen. Työsuhdetta oli edelleenkin toistuvasti jatkettu lyhyillä määräaikaisilla sopimuksilla. Tielaitos oli lopullisesti päättänyt työsuhteen niin, että viimeinen työpäivä oli ollut 21.10.1991. Päättämisen syyksi oli ilmoitettu työn loppuminen, mikä ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa. Tielaitos oli edelleenkin palkannut työntekijöitä työtehtäviin, joista hän olisi ammattitaidollaan ja kokemuksellaan suoriutunut hyvin. Toinen työjakso oli kestänyt 2 vuotta 5 kuukautta 19 päivää. Hänen työsuhteensa oli siten kestänyt yhteensä 7 vuotta 2 kuukautta 15 päivää.

A katsoi, että hänen työsopimustaan oli kokonaisuudessaan pidettävä toistaiseksi voimassa olevana.

Tämän vuoksi A vaati, että valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle irtisanomisajan palkkana 23 163,93 markkaa ja korvauksena perusteettomasta irtisanomisesta 24 kuukauden palkkaa vastaavat 185 311,44 markkaa korkoineen.

Vastaus

Kihlakunnanoikeuden päätös 8.6.1993

Työsopimuslain 2 §:n 2 momentissa säädettiin, että määräaikainen työsopimus voitiin tehdä, jos työn luonne, sijaisuus, harjoittelu tai muu näihin rinnastettava määräaikaista työsopimusta edellyttävä seikka oli siihen syynä taikka jos työnantajalla oli muu yrityksen toimintaan tai suoritettavaan työhön liittyvä perusteltu syy määräaikaisen työsopimuksen solmimiseen. Jos määräaikainen työsopimus oli tehty muutoin kuin edellä mainituissa tapauksissa tai jos määräaikaisia työsopimuksia oli ilman pätevää syytä toistuvasti solmittu peräkkäin, pidettiin sopimusta toistaiseksi voimassa olevana.

Oikeustieteellisessä kirjallisuudessa oli katsottu, että viimemainittu lainkohta oli pakottavaa oikeutta ja ettei siitä saatu poiketa työntekijän haitaksi edes työehtosopimuksella.

Niin sanottujen budjettisidonnaisten työnantajien oikeutta tehdä määräaikainen työsopimus oli oikeustieteessä arvioitu sen perusteella, oliko työnantaja ollut tosiasiallisesti kykenevä jatkamaan työsuhdetta. Jos työnantaja voi jatkaa työsuhdetta, työsuhdetta oli pidetty toistaiseksi voimassa olevana. Kuitenkin oli katsottu, että palkkaukseen tarvittavien varojen epävarmuus voi olla peruste solmia seuraaviakin työsopimuksia määräaikaisina.

Edellä olevan johdosta kihlakunnanoikeus, ottaen huomioon A:n työn luonteen ja hänen palkkaukseensa tarvittujen varojen epävarmuuden sekä kyseisellä alalla vallinneen edellä kerrotun käytännön, josta poikkeamiseen omalta kohdaltaan A ei ollut esittänyt syitä, katsoi, että työnantajalla oli ollut perusteltu syy kyseisten määräaikaisten työsopimusten solmimiseen ja myös pätevä syy solmia määräaikaiset työsopimukset toistuvasti peräkkäin.

Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus hylkäsi kanteen.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 30.12.1993

A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöstä.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle on myönnetty valituslupa. Valituksessaan A on vaatinut hovioikeuden tuomion ja kihlakunnanoikeuden päätöksen kumoamista ja valtion velvoittamista suorittamaan hänelle irtisanomisajan palkkana 11 667 ja korvauksena työsopimuksen perusteettomasta irtisanomisesta 17 500 markkaa, molemmat korkoineen.

Valtio edustajanaan tielaitoksen keskushallinto on vastannut valitukseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 13.2.1995

Perustelut

Määräaikainen työsopimus voidaan työsopimuslain 2 §:n 2 momentin mukaan tehdä muun muassa, jos työn luonne on siihen syynä tai jos työnantajalla on muu yrityksen toimintaan tai suoritettavaan työhön liittyvä, perusteltu syy määräaikaisen työsopimuksen solmimiseen. Sopimusta pidetään toistaiseksi voimassa olevana työsopimuksena, jos määräaikaisia työsopimuksia on ilman pätevää syytä toistuvasti solmittu peräkkäin.

Lainvalmistelutöiden mukaan työsopimuslain 2 §:n 2 momentin säännöksellä on pyritty estämään työntekijän työsuhdeturvan kiertäminen työsopimuksen kestoajan valinnan avulla. Toisaalta säännöksellä ei ole pyritty rajoittamaan työsopimussuhteen osapuolten oikeutta käyttää määräaikaista työsopimusta, jos käytännön työelämän tarpeet sitä edellyttävät.

A on työskennellyt pakettiauton kuljettajana tielaitoksen palveluksessa. Tielaitos on tehnyt hänen kanssaan ajalle 6.8.1984 - 31.3.1989 yhteensä 34 ja ajalle 2.5.1989 - 21.10.1991 yhteensä 16 peräkkäistä määräaikaista työsopimusta. Yhteensä 7 vuoden 2 kuukauden 15 päivän pituiselle ajanjaksolle on siis tehty 50 määräaikaista työsopimusta.

Tielaitoksen tienrakennustyöt ovat enimmäkseen kertaluonteisia, tiettyihin hankkeisiin kohdistuvia ja siitä johtuen määräaikaisia. Tästä huolimatta työsuhteet silloin, kun ne eivät ole olleet jatkuvia, eivät yleensä ole olleet projektikohtaisia vaan aikaan sidottuja. Tätä on selitetty useiden hankkeiden lyhytaikaisuudella. Tielaitoksen palveluksessa onkin ollut huomattava määrä työntekijöitä peräkkäisten, määräaikaan sidottujen työsopimusten varassa.

Jutussa on esitetty ristiriitaista selvitystä siitä, onko nimenomaan A:n tekemä työ edellyttänyt määräaikaisten työsopimusten tekemistä. A:n lähes peräkkäisten määräaikaisten työsopimusten lukumäärä on kuitenkin ollut erittäin suuri ja niistä yhteensä on muodostunut varsin pitkä aika. Korkein oikeus katsoo, että tielaitoksella ei edes työn luonne huomioon ottaen ole ollut työsopimuslain 2 §:n 2 momentissa edellytettyä pätevää syytä solmia A:n kanssa 50 lähes peräkkäistä määräaikaista työsopimusta. Sopimukset ovat siten muodostuneet toistaiseksi voimassa olevaksi työsopimukseksi.

Tielaitos ei ole jutussa esittänyt, että sillä olisi ollut laillinen peruste irtisanoa A:n työsopimus, mikäli se katsottaisiin toistaiseksi voimassa olevaksi. A:n työsopimuksen ilman irtisanomisaikaa ja laillista irtisanomisperustetta päättänyt tielaitos on velvollinen suorittamaan A:lle irtisanomisajan palkan ja korvauksen perusteettomasta irtisanomisesta. Asianosaiset ovat olleet yksimielisiä irtisanomisajan palkan ja vahingonkorvauksen määristä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että valtio edustajanaan tielaitos velvoitetaan suorittamaan A:lle irtisanomisajan palkkana 11 667 markkaa ja vahingonkorvauksena työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 17 500 markkaa, molemmat 16 prosentin korkoineen 24.11.1992 lukien. Muilta osilta hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Tulokas: A:ta ei ole palkattu tietyn työn suorittamista varten eikä työn ole osoitettu olleen projektiluonteista eikä kausiluonteista. Korkeimman oikeuden ratkaisusta 1993:70 ilmenevän periaatteen mukaan palkkaukseen tarvittavien varojen budjettisidonnaisuus ei muodosta pätevää syytä solmia toistuvasti määräaikaisia työsopimuksia. Muitakaan työsopimuslain 2 §:n 2 momentissa tarkoitettuja perusteita määräaikaisuudelle ei ole osoitettu. Sellaisina ei ole pidettävä säännöksen pakottavuus huomioon ottaen alalle ehkä muodostunutta käytäntöä eikä ammattiliittojen kannanottoja.

Esitetyillä perusteilla ja kun valtio on vastineessaan Korkeimmalle oikeudelle, mikäli työsopimus tulkittaisiin toistaiseksi voimassa olevaksi, myöntänyt A:n vaatimukset koskien irtisanomisajan palkkaa ja korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä, päädyn samaan lopputulokseen kuin enemmistö.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Ikonen, Vanala ja Hakkarainen. Esittelijä Seppo Isometsä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin, Paasikoski, Ralos, Tulokas (eri mieltä) ja Kivinen. Esittelijä Risto Jalanko.

---

[SV]

Omröstn.

KKO:1995:13

Vägverket hade inte haft i 2 § 2 mom lagen om arbetsavtal förutsatt giltigt skäl att med en arbetstagare under drygt sju år nästan i en följd ingå 50 arbetsavtal för viss tid. Avtalen skulle därför betraktas som ett arbetsavtal som gällt tillsvidare. Jfr

L om arbetsavtal 2 § 2 mom

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.