Supreme Court dismissed Sami reindeer herders' claim that state forestry actions violated their cultural rights.

Neljä saamelaista poromiestä oli vaatinut vahvistettavaksi, että heillä yhdessä alueen muiden saamelaisten poronhoitajien kanssa oli sen sisältöinen oikeus harjoittaa poronhoitoa tietyllä valtiolle kuuluvalla alueella, että tuo oikeus esti valtiota rakentamasta uusia teitä ja hakkaamasta metsää tällä alueella. Kanne hylättiin, koskei teiden rakentamisen ja hakkuiden ollut näytetty estävän poromiehiä harjoittamasta saamelaiskulttuuriin pohjautuvaa poronhoitoa ja siten nauttimasta omasta kulttuuristaan yhdessä muiden ryhmänsä jäsenten kanssa.

KPSop 27 artikla

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Inarin kihlakunnanoikeudessa

Inarista olevat poromiehet A, B, C sekä D vaativat valtiota (metsähallitusta) vastaan nostamassaan kanteessa, että heidän saamelaisina nauttimansa oikeus harjoittaa poronhoitoa Inarissa valtiolle kuuluvalla alueella, jota rajoittivat etelässä Vaskojoki ja pohjoisessa Naunakasjoki sekä joka itä - länsi -suunnassa ulottui Pyhäjärven länsipään kohdalta Kaggasjärven länsipään ja Skodjavaaranojan kohdalle asiakirjoihin liitettyyn karttaan merkityllä tavalla, vahvistetaan. Lisäksi kantajat vaativat vahvistettavaksi, että heidän sanottu oikeutensa esti metsähallitusta rakentamasta alueelle uusia teitä tai hakkaamasta alueelta metsää. Vielä kantajat vaativat, että metsähallitusta kielletään riittävän suuren sakon uhalla suorittamasta edellä tarkoitettuja toimenpiteitä, talviteiden rakentaminen mukaan luettuna.

Kannetta kehitellessään kantajat ilmoittivat ensisijaisen vaatimuksensa olevan, että ihmisoikeusasiana vahvistettiin heillä saamelaisina olevan oikeus poronhoitoon kyseisellä alueella. Kantajat olivat Muotkatunturin paliskunnan osakkaita ja kanteessa tarkoitettu alue sisältyi mainitun paliskunnan alueeseen. Metsähallituksen toimet alueella uhkasivat kantajien poronhoitoa, joka kuului saamelaiskulttuuriin sen olennaisena osana. Tuo oikeus oli niin vahva, että se rajoitti alueen muita maankäyttömuotoja. Kantajilta ei saanut kieltää oikeutta yhdessä muiden ryhmänsä jäsenten kanssa nauttia omasta kulttuuristaan.

Kantajat viittasivat kanteen tueksi myös Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuskomitean ratkaisemiin tapauksiin Kitok v. Ruotsi ja Ominayak v. Kanada.

Vastaus

Metsähallitus vaati kanteen hylkäämistä perusteettomana.

Kihlakunnanoikeuden päätös 20.8.1993

Todistelu

Asiassa oli todistajina kuultu Muddusjärven paliskunnan poroisäntää R:ää, porotutkijaa, filosofian tohtori S:ää, metsätalousneuvoja T:tä ja porotalousneuvoja W:tä.

R:n kertomuksesta ilmeni, että niin hyvin todistajan omassa kuin Muotkatunturin paliskunnassakin poronhoito perustui laidunkierto- ja aitajärjestelmään. Metsänhakkuiden johdosta hakkuujätteen alle jäänyt jäkälä kuoli eikä alkanut uudelleen kasvaa ennen kuin hako alkoi lahota. Tähän kului useita vuosia. Porot eivät mielellään menneet hakkuuaukeille. Hakattuun metsään syömäpaikkana tottumiseen kului poroilta sukupolven verran eli kymmenkunta vuotta. Aukeilla lumi koveni kevättalvella. Porot kulkivat mielellään metsään tehtyjä uria - sekä moottorikelkan jälkiä että tieuria -pitkin. Poromiehet käyttivät porotöissä moottorikelkkaa.

S:n näkemyksen mukaan Muotkatunturin paliskunnan talvilaidunalueen jäkälä- ja luppovarastot olivat niin hyvät, ettei muuta ruokintaa poroille talvisin sanottavasti tarvittu. Suurinta osaa kanteessa tarkoitetusta alueesta oli käytetty tarhavasotukseen. Näiden alueiden osalta laidun oli heikentynyt. Tarhavasotus oli S:n kuuleman mukaan paliskunnassa aikomus lopettaa, joten nämä alueet alkoivat laitumina elpyä. Suurin osa suunnitelluista hakkuista kohdistui tarhavasotusalueille. Suunnitellut hakkuut kaventaisivat alueella poronhoidon edellytyksiä, mutteivät ratkaisevasti. Kanteessa tarkoitettu alue oli paliskunnan talvilaitumista pintaalaltaan prosentin luokkaa tai sitä vähemmän, mutta alueen merkitys paliskunnan poronhoidolle oli kyllä suurempi. Siemenpuuasentoon tapahtuneen hakkuun yhteydessä syntyneen hakkuujätteen alle jääneestä jäkälästä suurin osa oli poron ulottumattomissa, minkä seurauksena laidunnuspaine kasvoi vanhoissa metsissä.

T kertoi toimivansa yksityismetsäpuolella Lapin metsälautakunnan palveluksessa metsätalousesimiehenä Inarissa ja Utsjoella. Todistaja oli leimauksien yhteydessä todennut, ettei hakkuista ollut aiheutunut hankaluuksia porotaloudelle.

W oli kantajien paliskunnan olosuhteet ja nyt kysymyksessä olevat hakkuusuunnitelmat työnsä puolesta tuntien kertonut, että suunnitellut hakkuualueet olivat suhteessa laidunalueen pinta-alaan suhteellisen vähäiset. Suunnitelluilla hakkuilla oli todistajan mielestä erittäin vähäinen merkitys Muotkatunturin paliskunnan poronhoidolle. Alueella oli erittäin hyviä talvilaidunalueita, mutta myös vasotusaitauksilla pilattuja laidunalueita. Sanotussa paliskunnassa oli tarhoissa annettu poroille lisäruokaa ja myös porotokkiin oli viety heiniä.

Tutkiminen

Päätöksen perusteet

Kanteen perusteena oli saamelaisten kulttuuri ja poronhoidon merkitys siinä eli saamelainen poronhoito kokonaisuudessaan ja kanteessa selostettujen toimenpiteiden aiheuttamat haitat sille. Kantajat eivät olleet esittäneet selvitystä tai näyttöä siitä, miten saamelainen poronhoito erosi poronhoitolain mukaisesta poronhoidosta saamelaisalueella. Tämän osalta oli otettava huomioon sekin, että kantajat olivat saamelaisenemmistöisen paliskunnan osakkaina harjoittaneet myös omaa poronhoitoaan.

Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus hylkäsi kanteen kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 27 artiklaan perustuen ja muutoinkin toteennäyttämättömänä.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 16.6.1994

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A, B, C ja D saattoivat jutun, totesi suullisen käsittelyn toimitettuaan antamassaan tuomiossa kantajien vaatineen sen vahvistamista, että heidän nauttimansa oikeus harjoittaa yhdessä alueen muiden saamelaisten kanssa saamelaiskulttuuriin kuuluvaa poronhoitoa kanteessa tarkoitetulla alueella esti metsähallitusta rakentamasta uusia teitä ja hakkaamasta metsää tällä alueella.

Kanne perustui kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 27 artiklaan, jonka mukaan kansallisiin, uskonnollisiin tai kielellisiin vähemmistöihin kuuluvilta henkilöiltä ei saanut kieltää oikeutta yhdessä muiden ryhmänsä jäsenten kanssa nauttia omasta kulttuuristaan. Sanottu sopimus oli saatettu Suomessa voimaan 23.6.1975 annetulla lailla (107/76) ja 30.1.1976 annetulla asetuksella (108/76).

Jutussa oli siis kysymys siitä, estivätkö metsähallituksen suunnittelemat hakkuut ja teiden rakentaminen A, B, C ja D harjoittamasta kanteessa tarkoitettua poronhoitoa. Alueen omistusoikeudesta ei ollut kysymys.

Poronhoidon harjoittamisesta poronhoitoalueella, johon nyt kyseessä oleva alue kuului, säädettiin poronhoitolaissa. Lain 2 §:n 2 momentin mukaan tällä alueella olevaa maata ei saanut käyttää sillä tavoin, että siitä aiheutui huomattavaa haittaa poronhoidolle. Lain 6 §:n 2 momentin mukaan paliskunta voi kantaa ja vastata toimialueensa poronhoitoa koskevissa asioissa. A, B, C ja D olivat Muotkatunturin paliskunnan osakkaita. He olivat myös saamelaisia. Poronhoitolain säännöksistä huolimatta A, B, C ja D voivat vaatia heille edellä mainitun sopimuksen perusteella mahdollisesti kuuluvan oikeuden toteuttamista.

Saamelaiset olivat edellä mainitussa artiklassa tarkoitettu vähemmistö. Metsähallitus oli myöntänyt, että A, B, C ja D kuuluivat saamelaisvähemmistöön ja että poronhoito oli osa saamelaiskulttuuria. Metsähallitus oli kuitenkin väittänyt, että kanteessa tarkoitetulla alueella ei enää harjoitettu poronhoitoa perinteisellä saamelaisella tavalla.

Hovioikeuden toimittamassa suullisessa käsittelyssä kuultiin todistajina jo kihlakunnanoikeudessa kuultuja S:ää ja T:tä sekä lisäksi maatalous- ja metsätieteiden tohtori X:ää, Pohjoismaisen saamelaisinstituutin johtajaa Y:tä, joka on myös saamelaisvaltuuskunnan puheenjohtaja, sekä metsuri Z:aa.

Y:n kertomuksesta voitiin päätellä, että poronhoito oli kuulunut olennaisena osana saamelaiskulttuuriin ja että Suomessa harjoitettiin edelleen myös saamelaiseen perinteeseen pohjautuvaa poronhoitoa. Saamelaistenkin harjoittaman poronhoidon oli kuitenkin lainsäädännön ja olosuhteiden muuttuessa ollut pakko muuttua aikaisemmin harjoitetusta, liikkuvasta ja kevyitä välineitä käyttäneestä poronhoitotavasta paikallaan pysyvän ja koneellista tekniikkaa hyväksi käyttävän poronhoidon suuntaan.

Hovioikeus katsoi, että saamelaisten poronhoitotavassa tapahtuneista muutoksista huolimatta poronhoito oli edelleenkin olennainen osa saamelaiskulttuuria. A:lla, B:llä, C:llä ja D:llä oli saamelaisina oikeus vaatia, että he saavat nauttia omasta kulttuuristaan harjoittamalla saamelaiseen perinteeseen pohjautuvaa poronhoitoa sillä tavalla kuin se olosuhteissa tapahtuneet muutokset huomioon ottaen on nykyisin mahdollista.

X:n käsityksen mukan siemenpuuhakkuilla oli olennainen vaikutus porojen laitumen kannalta. S:n mielestä metsähallituksen suunnittelemista hakkuista R:n tokkakunnassa harjoitetulle poronhoidolle aiheutuva haitta oli huomattava, kun taas kihlakunnanoikeudessa todistajana kuullun W:n käsityksen mukaan hakkuiden merkitys Muotkajärven paliskunnan poronhoidolle oli erittäin vähäinen. R:n mielestä aikaisemminkin suoritetuista hakkuista oli aiheutunut haittaa poronhoidolle, mutta T:n mukaan haittaa ei ollut aiheutunut. Todistajien käsitykset hakkuiden poronhoidolle aiheuttamista haitoista olivat siis keskenään ristiriitaiset.

Muotkatunturin paliskunnan laidunalueen pinta-ala oli noin 255 000 hehtaaria. Siitä oli talvilaidunta noin 50 000 - 60 000 hehtaaria. B, C ja D kuuluivat R:n tokkakuntaan, A Pyhäjärven - Koiraojan tokkakuntaan. Kanteessa tarkoitettu alue oli osa R:n tokkakunnan noin 25 200 hehtaarin suuruisesta talvilaidunalueesta, josta noin 18 000 hehtaaria oli laiduntamiseen sopivaa maata. Hakkuualueen pinta-ala oli suunnitelman mukaan noin 3 000 hehtaaria. Tuosta alueesta oli noin 1 600 hehtaaria porojen talvilaitumeksi luokiteltavaa kangasmaata, mihin määrään sisältyivät hakattavien alueiden väliset, hakkaamatta jätettävät alueet. Metsähallituksen ilmoituksen mukaan tuosta noin 3 000 hehtaarin suuruisesta alueesta noin 900 hehtaaria oli suunniteltu käsiteltäväksi siemenpuuhakkuulla vuoteen 2005 mennessä. Alueelle tehtiin suunnitelman mukaan vain talviteitä. Hakattavat alueet muodostivat siis jokseenkin pienen osan R:n tokkakunnan talvilaitumesta.

Hakkuut eivät kohdistuneet Pyhäjärven - Koiraojan tokkakunnan talvilaitumeen. Vaikka Paadarskaidissa suoritetut hakkuut olivat mahdollisesti lisänneet siellä laiduntaneiden porojen tarvetta siirtyä laiduntamaan viimemainitun tokkakunnan alueelle, R:n tokkakunnan alueella suoritettujen hakkuiden vaikutus A:n poronhoitoon oli todennäköisesti vähäisempi kuin niiden vaikutus B:n ja C:n sekä D:n harjoittamaan poronhoitoon.

Metsähallituksen suunnittelemat siemenpuuhakkuut ja teiden tekeminen aiheuttivat hakattavalla alueella lupon ja jäkälän häviämistä sekä poromiesten töiden lisääntymistä. Hakkuilla oli vaikutusta jossain määrin myös hakattavan alueen ulkopuolella. Hakkuista aiheutuva porojen ravinnon väheneminen ja sen saannin vaikeutuminen lisäsivät R:n tokkakunnassa tarvetta siirtyä talvisin porojen lisäruokintaan. Lisäruokinnasta aiheutuvat kustannukset ja työ sekä tieurien aiheuttama töiden lisääntyminen poroja koottaessa heikensivät poronhoidon kannattavuutta. Lisäruokinta ei ollut kuulunut perinteiseen saamelaiseen poronhoitotapaan.

Arvioitaessa hakkuiden merkitystä A:n, B:n, C:n ja D:n mahdollisuudelle harjoittaa kanteessa tarkoitettua poronhoitoa oli otettava huomioon myös Paadarskaidissa aikaisemmin suoritettujen hakkuiden ja R:n alueen yksityismetsiä koskevan, vuosien 1994 - 2013 alueellisen suunnitelman mukaisten hakkuiden vaikutukset ja muut poronhoitoon kohdistuvat, jo tiedossa olevat haittatekijät sekä hakatun metsän täydellisen uudistumisen epävarmuus.

Hovioikeus ei muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputulosta.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto:

Hovioikeudenneuvos Heikki Supponen:

A:n, B.n, C:n ja D:n kuulumisesta kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 27 artiklassa tarkoitettuun vähemmistöön, heidän kelpoisuudestaan vaatia mainitun sopimuksen perusteella heille kuuluvan oikeuden toteuttamista, poronhoidon kuulumisesta olennaisena osana saamelaiseen kulttuuriin ja suunniteltujen hakkuiden A:n, B:n, C:n ja D:n poronhoidolle aiheuttamista haitoista olen samaa mieltä kuin enemmistö. Eri mieltä olen haittojen vaikutuksesta poronhoitoon.

Jutussa esitetty selvitys osoittaa yhdensuuntaisesti, että suunnitellut hakkuut tulevat aiheuttamaan A:n, B:n, C:n ja D:n poronhoidolle haittaa. Näyttö haitan merkittävyydestä on sitä vastoin osittain ristiriitaista. Katson, että todistajien Y:n, X:n, S:n ja R:n näkemykset ovat yksityiskohtaisempia ja paremmin perusteltuja kuin todistajien W:n ja T:n näkemykset, ja arvioin tilannetta lähinnä heidän kertomustensa perusteella.

Jutussa on selvitetty, että hakattavaksi suunniteltu alue muodostaa tärkeän osan Muotkatunturin paliskunnan ja erityisesti sen R:n tokkakunnan talvilaitumesta. Alueen merkitystä talvilaitumena lisäävät lähiseutujen yksityismetsissä suoritetut ja suunnitellut laajahkot hakkuut. Hakattavaksi suunniteltu alue on suojametsävyöhykkeellä aivan havumetsärajan tuntumassa ja se on maastoltaan varsin korkeata. Siemenpuuhakkuiden jälkeinen metsän uudistuminen on epävarmaa ja tulee joka tapauksessa kestämään pitkän ajan. Ennakoitavissa olevat haitat ovat pääasiassa pitkäaikaisia ja mahdollisesti jopa pysyviä.

Jotta poronhoidolla olisi merkitystä elinkeinona ja saamelaista kulttuuria tukevana, sen harjoittajan pitää saada poronhoidosta ainakin merkittävä osa elannostaan. Lisäksi poronhoidon harjoittamisen pitää olla turvattu pitkällä tähtäimellä. Porolukujen määrää taas rajoittaa pääasiassa juuri talvilaidunten puute. Suunnitellut hakkuut aiheuttavat lisäruokinnan tarvetta, mikäli poroluku pyritään pitämään entisellään. Vaikka talvilaidunten menetys on mahdollista korvata osittain lisäruokinnalla, nostaa säännölliseen lisäruokintaan siirtyminen poronhoidon kustannuksia ja muuttaa sen luonnetta. Poronhoidon kannattavuus heikkenee ja se menettää perinteiseen poronhoitoon kuuluvia erikoispiirteitään.

Katson selvitetyksi, että suunnitellut hakkuut tulevat aiheuttamaan A:n, B:n, C:n ja D:n poronhoidolle huomattavaa haittaa, vaikka ne eivät kokonaan poronhoidon harjoittamista estäkään. Katson, että mainitun yleissopimuksen 27 artikla kieltää myös sellaisen menettelyn, jolla vähemmistökulttuurin harjoittamista huomattavassa määrin haitataan. Katson selvitetyksi, että metsähallituksen suunnittelemat hakkuut estävät mainitun artiklan tarkoittamalla tavalla A:ta, B:tä, C:tä ja D:tä harjoittamasta saamelaiseen kulttuuriin kuuluvaa poronhoitoa.

Metsähallitus on hakkuita perustellessaan vedonnut muun muassa yleiseen elinkeinon harjoittamisen vapauteen, metsähallituksen lakisääteisiin tehtäviin ja työllistämisnäkökohtiin. Metsähallitus on katsonut, että sillä on ainakin yhtä vahva oikeus suorittaa hakkuita kuin A:lla, B:llä, C:llä ja D:llä harjoittaa poronhoitoa.

Kyseinen alue sijaitsee metsänkasvun äärirajoilla. Taloudellisesti hakkuilla ei voi olla metsähallitukselle suurta merkitystä. Suunnitellun laajuisten hakkuiden suorittaminen alueella, jolla metsän uudistuminen on epävarmaa, on jo ympäristösyistä kyseenalaista. Laissa metsähallituksesta ja muun muassa suojametsälaissa metsähallitukselle on puuntuotannon ja -korjuun sekä markkinoinnin lisäksi säädetty useita muitakin tehtäviä. Työllisyysnäkökohtaa on tarkasteltava kokonaisuutena ja pitkällä tähtäimellä. Poronhoidolle huomattavaa haittaa aiheuttava metsän käyttö kyseisellä alueella olevalla valtionmaalla on kielletty myös poronhoitolaissa. Katson, ettei metsähallitus ole esittänyt perustetta, joka kumoaisi A:n, B:n, C:n ja D:n oikeuden harjoittaa hakkuiden estämättä poronhoitoa.

Vahvistan, että A:n, B:n, C:n ja D:n yhdessä alueen muiden saamelaisten poronhoitajien kanssa nauttima oikeus harjoittaa saamelaiseen kulttuuriin kuuluvaa poronhoitoa kanteessa yksilöidyllä alueella estää metsähallitusta suunnitellulla tavalla ja suunnitellussa laajuudessa tekemästä tieuria ja hakkaamasta metsää alueella. Kiellän metsähallitusta näin menettelemästä.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valituslupa on myönnetty 23.9.1994.

A myötäpuolineen on vaatinut hovioikeuden tuomion kumoamista ja kanteessa esitettyjen vaatimusten hyväksymistä. Metsähallitus on antanut siltä pyydetyn vastauksen.

Korkein oikeus on 9.11.1994 oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n 1 momentin 1 kohdan ja 5 §:n 2 momentin nojalla väliaikaisesti kieltänyt metsähallitusta miljoonan markan sakon uhalla ryhtymästä metsänhakkuisiin ja tietöihin kanteessa mainitulla alueella.

A myötäpuolineen on määräajan jälkeen 2.12.1994 toimittanut Korkeimpaan oikeuteen lisäselvityksen ja sen liitteenä jäljennöksen Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuskomitean 26.10.1994 eräiden R:n alueen saamelaisten poronhoitajien valitukseen antamasta ratkaisusta.

A myötäpuolineen on 5.4.1995 toimittanut Korkeimpaan oikeuteen kirjelmän vastineeksi metsähallituksen vastaukseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 22.6.1995

Käsittelyratkaisu

A ja hänen myötäpuolensa eivät ole voineet määräajassa vedota Korkeimpaan oikeuteen 2.12.1994 toimittamaansa lisäselvitykseen, koska heidän lisäselvitykseksi esittämänsä ratkaisu on annettu vasta määräajan päättymisen jälkeen. Sen vuoksi tämä lisäselvitys otetaan oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 7 §:n 1 momentin ja 18 §:n nojalla huomioon. Selityksen pyytäminen valtiolta mainitun selvityksen johdosta on ilmeisesti tarpeetonta.

Oikeudenkäymiskaaren 30 luvun säännösten mukaan muutoksenhakijalla ei ole oikeutta vastata muutoksenhakemukseen annettuun vastaukseen. Sen vuoksi Korkein oikeus jättää huomiotta A:n ja hänen myötäpuoltensa 5.4.1995 Korkeimpaan oikeuteen toimittaman kirjelmän.

Pääasiaratkaisu

Hovioikeuden tuomiota ei muuteta. Korkeimman oikeuden antama toimenpidekielto kumotaan.

Esittelijän mietintö

Esittelijäneuvos Heikonen, joka käsittelyratkaisun osalta esitti taltiota vastaavan mietinnön, ehdotti pääasiaratkaisun osalta lausuttavaksi seuraavasti:

Korkein oikeus toteaa, että joulukuun 17 päivänä 1993 annetun ja tammikuun 1 päivänä 1994 voimaan tulleen metsähallituksesta annetun lain 2 §:stä ilmenevän periaatteen mukaan metsähallituksen tulee hallinnassaan olevien luonnonvarojen kestävän hoidon ja käytön olennaisena osana ottaa riittävästi huomioon yhdessä metsien hoidolle, käytölle ja suojelulle asetettujen muiden tavoitteiden kanssa biologisen monimuotoisuuden suojelu ja tarkoituksenmukainen lisääminen.

Näillä ja muutoin hovioikeuden mainitsemilla perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Näin ollen Korkeimman oikeuden antama toimenpidekielto kumotaan.

Asian ratkaisivat hovioikeuden jäsenet Simola, Heikki Supponen (eri mieltä) ja Kankkunen. Esittelijä Maija-Liisa Riepula.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riihelä, Krook, Raulos, Pellinen ja Kivinen. Esittelijä Irmeli Heikonen (mietintö).

---

[SV]

Fyra samiska renskötare hade yrkat fastställelse av att de tillsammans med områdets övriga samiska renskötare hade en sådan rätt att idka renskötsel på ett visst staten tillhörigt område att den utgjorde hinder för staten att bygga nya vägar och att avverka skog på området. Käromålet förkastades då det inte hade visats att byggandet av vägar och utförandet av avverkningar skulle ha hindrat renskötarna att idka renskötsel i enlighet med den samiska kulturen och sålunda att utöva sin egen kultur tillsammans med andra medlemmar av sin grupp.

Internationella konventionen om medborgerliga och politiska rättigheter 27_artikeln

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.