Supreme Court dismisses appeal; prison poverty does not justify lenient conversion of fines to imprisonment.

Muuntorangaistus oli määrätty sakotetun ollessa rangaistuslaitoksessa suorittamassa hänelle tuomittua vapausrangaistusta. Rangaistuslaitoksessa olosta johtuva varattomuus ei ollut sellainen rikoslain 2 luvun 5 §:n 4 momentissa tarkoitettu syy, jolla muuntorangaistus olisi voitu jättää määräämättä tai määrätä säännönmukaista lyhyemmäksi.

RL 2 luku 5 § 4 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Muuntorangaistusvaatimus Riihimäen kihlakunnanoikeudessa

A oli tuomittu Lahden raastuvanoikeuden 20.12.1990 julistamalla päätöksellä 21.10.1990 tapahtuneesta ajooikeudetta ajosta 40 päiväsakkoon, Janakkalan tuomiokunnan rangaistusmääräystuomarin 31.1.1991 antamalla rangaistusmääräyksellä 5.12.1990 tapahtuneesta ajo-oikeudetta ajosta 52 päiväsakkoon, Turun hovioikeuden 20.5.1991 antamalla päätöksellä 30.6. - 17.7.1990 tapahtuneesta jatketusta ajokortitta ajosta 45 päiväsakkoon ja saman hovioikeuden 13.11.1991 antamalla päätöksellä toukokuun alkupuolella 1991 tehdystä väärennyksestä sekä 20.5.1991 tehdyistä väärennysaineiston hallussapidosta ja huumausainerikoksesta yhteensä 120 päiväsakkoon. Kun sakkoja ei ollut saatu perityksi, virallinen syyttäjä on vaatinut, että A määrätään sakkojen sijasta pidettäväksi vankeudessa.

Riihimäen kihlakunnanoikeuden päätös 27.7.1993

Kihlakunnanoikeus on rikoslain 2 luvun 5 §:n 1, 2 ja 3 momentin nojalla muuntanut mainitut 257 päiväsakkoa 90 päiväksi vankeutta.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 29.3.1994

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut asian, on jättänyt sen kihlakunnanoikeuden päätöksen varaan.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle on 7.9.1994 myönnetty valituslupa. Korkein oikeus on 9.9.1994 antamallaan välipäätöksellä määrännyt, ettei hovioikeuden tuomiota ollut toistaiseksi pantava täytäntöön tai täytäntöönpanoa jatkettava.

A on vedonnut henkilökohtaisiin olosuhteisiinsa eli rangaistuslaitoksessa olosta johtuvaan varattomuuteensa ja vaatinut, että muuntorangaistus jätetään määräämättä.

Virallinen syyttäjä on antanut häneltä pyydetyn vastauksen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 13.2.1995

Perustelut

Muuntorangaistusta määrättäessä 27.7.1993 A on ollut rangaistuslaitoksessa suorittamassa vankeusrangaistusta rikoksista, joiden johdosta hän oli ollut vapautensa menettäneenä 20.5.1991 alkaen lukuunottamatta aikaa 10.1. - 26.7.1992, jonka hän, jäätyään vankilomalta palaamatta, oli ollut poissa rangaistuslaitoksesta. Vankeudeksi muunnetuista neljästä sakosta kaksi oli tuomittu A:lle ennen hänen vapaudenmenetystään, nimittäin 20.12.1990 ja 31.1.1991, yksi vapaudenmenetyspäivänä 20.5.1991 ja yksi vankeusrangaistuksen suorittamisaikana 13.11.1991. Lähtökohtana on siten, että A:n sakkojen maksamatta jääminen on saattanut ainakin osaksi johtua siitä, että hän on ollut rangaistuslaitoksessa suorittamassa pitkäaikaista vapausrangaistusta.

Rikoslain 2 luvun 5 §:n 4 momentin mukaan muuntorangaistus saadaan (1) määrätä säännönmukaista aikaa lyhyemmäksi, jos tämä niihin syihin nähden, joista sakon maksamatta jääminen on johtunut, tai muusta erityisestä syystä harkitaan kohtuulliseksi, taikka (2) jättää kokonaan määräämättä erityisistä sakotetun henkilökohtaisiin olosuhteisiin liittyvistä syistä, jollei yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen vaadi muuntorangaistuksen määräämistä.

Muuntorangaistusta koskevan lainsäädännön esitöissä on yhtäältä todettu, että muuntorangaistusjärjestelmää voidaan periaatteelliselta kannalta arvostella muun muassa sen vuoksi, että sakotettu saattaa joutua suorittamaan sakkorangaistuksen vankeusrangaistuksena sakon maksamatta jättämisen eikä niinkään tehdyn rikoksen vuoksi. Toisaalta on lausuttu, että ilman tällaista uhkaa suuri osa sakoista jäisi käytännössä perimättä, mitä ei yleisestävältä kannalta ole pidetty hyväksyttävänä (HE n:o 153/1985 vp. s. 12). Esimerkkeinä syistä, jotka voivat johtaa kevennyksiin muuntorangaistuksen määräämisessä, on mainittu työttömyys, sairaus ja muu vastaavanlainen sakotetun maksukyvyn ratkaiseva heikentyminen (HE n:o 174/1967 vp. s. 6 ja n:o 65/1976 vp. s. 12 sekä LaVM n:o 1/1977 vp. s. 2). Oikeuskäytännössä tätä ilmentävät ratkaisut KKO 1993:110 ja 111.

Näin ollen varattomuutta sinänsä ei lain sanamuodon eikä sen esitöiden mukaan voida pitää sellaisena syynä, joka johtaa kevennykseen muuntorangaistuksen määräämisessä, vaan varattomuuden täytyy aiheutua pääasiassa jostain sellaisesta seikasta, jonka perusteella kevennystä voidaan toisaalta yleisen kohtuullisuuden ja toisaalta myös yleisen lainkuuliaisuuden vaatimukset huomioon ottaen pitää oikeudenmukaisena. Tällaisena seikkana ei yleensä voida pitää vapausrangaistuksen suorittamista, koska siitä johtuva varattomuus on omalla lainvastaisella menettelyllä aiheutettua.

Edellä mainituin perustein ja ottaen lisäksi huomioon, että A:lle tuomittuihin sakkorangaistuksiin johtaneet rikokset eivät ole olleet vähäpätöisiä, Korkein oikeus katsoo, ettei ole edellytyksiä jättää hänelle muuntorangaistusta kokonaan määräämättä eikä myöskään määrätä sitä säännönmukaista aikaa lyhyemmäksi.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Hovioikeuden tuomion täytäntöönpanon kieltämistä koskeva määräys kumotaan.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Matti Mikkola, Pasila ja Häkämies. Esittelijä Irma Pahlman.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Haarmann, Krook, Raulos, Tulokas ja Kivinen. Esittelijä Markku Vuorela.

---

[SV]

Ett förvandlingsstraff hade bestämts medan den bötfällde avtjänade frihetsstraff i straffanstalt. Den medellöshet som berodde på vistelsen i straffanstalten var inte en sådan i 2 kap. 5 § 4 mom. strafflagen avsedd orsak, på grund av vilken domstolen hade kunnat avstå från att bestämma förvandlingsstraff eller bestämma detta till en kortare tid än den regelrätta.

SL 2 kap 5 § 4 mom

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.